
Mielessäni jaan itselleni niin rakkaan 1980-luvun musiikillisesti kahteen selkeään osaan, joka katkeaa aika tarkalleen juuri vuosikymmenen puolivälissä. 1980-luku alkoi huikealla tykityksellä, kun uusia uuden aallon yhtyeitä syntyi kuin sieniä sateella ja ne valloittivat koko maailman hittilistat Britanniasta käsin. Useat yhtyeet kasvoivat vuosikymmenen ensimmäisten vuosien aikojen isoiksi ja kaikki huipentui vuonna 1985 Live Aid -konsertteihin. Sitten tapahtui jotain. Kasarin alun suuryhtyeet olivat antaneet kaikkensa lähes vuosittain julkaistuihin uusiin studioalbumeihin ja maailmankiertueisiin. Ilmeisesti jonkin sortin väsymys iski. Alkoi selviytymistaistelu, josta vain osa selvisi kuivin jaloin.
Tietenkin markkinoille tuli myös uusia yrittäjiä ja siellä välissä piipahteli lyhytaikaisempia juttuja, mutta esimerkiksi sellaiset itselleni rakkaat kokoonpanot tai artistit kuten Duran Duran, Culture Club, OMD, Heaven 17, Howard Jones, The Human League, Spandau Ballet, Thompson Twins, Ultravox, Paul Young ja Nik Kershaw saivat jättää suuruutensa päivät taakseen. Uutta musiikkia ilmestyi, mutta kuulijakunta oli nuorentunut ja etsi omia suosikkejaan. Useimpien hengentuotteet eivät enää yltäneet listojen kärkeen ja monet joutuivat tekemään uusia tulevaisuuden suunnitelmia. Toki osa myös pystyi uusiutumaan ja ura jatkui jopa kasvusuhdanteisena. Yhtenä hyvänä esimerkkinä vaikkapa Depeche Mode.
Tässä katsaus vuoden 1986 aikana julkaistuihin brittiläisiin albumeihin, joka mielestäni tukee tätä teoriaani. Mukaan seuloutui 60 albumijulkaisua vuodelta 1986, jotka olen listannut melko karkeasti ”paremmuusjärjestykseen”. Mukana on aimo annos omia mieltymyksiäni, mutta sillä miten levy otettiin vastaan ja miten siihen suhtaudutaan tänä päivänä, on merkitystä. Ei ole Brittipopin voittanutta!

60. Bonnie Tyler – Secret Dreams and Forbidden Fire
Bonnie Tyler sai maistaa todellista megamenestystä vuonna 1983 singlellään ”Total Eclipse of the Heart”, joka oli yksi vuoden myydyimmistä levyistä maailmassa. Sitä seurannut albumi ”Faster Than Speed of Night” menestyi myös hienosti myyden maailmanlaajuisesti yli kolme miljoonaa kappaletta. Vuonna 1984 ilmestyi Footloose -elokuvaan tehty klassikkohitti ”Holding Out for a Hero” ja seuraavana vuonna vain yksi single ”Loving You’s a Dirty Job but Somebody’s Gotta Do It”, joka floppasi. Albumien välillä tuli siis vierähtäneeksi kolme vuotta ennen kuin ”Secret Dreams and Forbidden Fire” näki päivänvalon. Ennen levyä julkaistiin vielä single ”If You Were a Woman (And I Was a Man)”, mutta suurissa levymyyntimaissa Bonnien musiikki ei enää kiinnostanut ihmisiä. Skandinaviassa sen sijaan kiinnosti ja Suomen listalla albumi nousi sijalle kolme.
LUE LISÄÄ: Bonnie Tylerin kaikki levyt Retropopparin Levymittarissa
- XTC – Skylarking
XTC:n juuret olivat punk-musiikissa ja uuden aallon voimarockissa. ”Skylarking” ei kuulostanut liian brittiläiseltä, sillä se äänitettiin Yhdysvalloissa ja tuottajana toimi amerikkalainen Todd Rundgren. Levy-yhtiön tavoitteena olikin saada kokoonpanolle jalansijaa Amerikan markkinoilta. Muutamaa vuotta aiemmin XTC oli saavuttanut kohtalaista listamenestystä kotimaassaan, mutta ”Skylarking” menestyi kaupallisesti kehnommin. Korkein sijoitus listalla oli 90. Billboard-listallakin menestys jäi sijaan 70. Kriitikot sen sijaan jakoivat levylle poikkeuksetta viittä tähteä ja albumi valittiin The Rolling Stone -lehdessä 1980-luvun sadan parhaan levyn joukkoon.
- Brilliant – Kiss the Lips of Life
Brilliant ei onnistunut lyömään itseään kaupallisesti läpi, mutta se ei johtunut henkilökunnasta. Bändiin kuului mm. Killing Joke -yhtyeessä soittanut, myöhemmin tuottajana mainetta niittänyt Youth (oik. Martin Glover), sittemmin kulttimainetta saavuttaneen The KLF -yhtyeen toinen osapuoli Jimmy Cauty sekä Juno Reactor -nimellä työskennellyt Martin Glover. Taustoja laulelivat Pepsi, Shirlie ja Princess, ja tuotannosta vastasi Stock-Aitken-Waterman -kolmikko. Levyn ensimmäinen single ”It’s a Man’s Man’s World”, joka oli cover James Brownilta, jäi heidän suurimmaksi hitikseen sijoittuessaan listalla sijalle 58. Tätä ennen vuosina 1984-1985 tehdyt julkaisut eivät menestyneet, mutta poikivat Brilliantille levytyssopimuksen ison WEA-yhtiön kanssa. Albumin kustannukset nousivat 300.000:een puntaan ja kriitikot kiittelivät sen sisältöä, mutta julkaisu ei noussut listalla sijaa 58 korkeammalle. Kuten yhtyeen jäsenet totesivat: ”Kriitikon kehuilla ei makseta vuokraa” – ennen siirtymistään uusiin projekteihin.
- Owen Paul – As It Is…
Skottilainen Owen Paul on yhden hitin ihme sanan varsinaisessa merkityksessä. Hänen versionsa Marshall Crenshawin levytyksestä ”My Favourite Waste of Time” kohosi Britannian listalla sijalle kolme ja se jäi miehen ainoaksi listamerkinnäksi. Single listattiin myös Suomessa, korkeimmillaan sijalle 13. Hitin sisältävä albumi ei käynyt kaupaksi odotetulla tavalla.
- Doctor and the Medics – Laughing at the Pieces
Vähän kieli poskessakin glam rockia paukuttanut Doctor and the Medics -yhtye sai oman viisitoistaminuuttisensa julkisuudessa coveroimalla Norman Greenbaumin kappaleen ”Spirit in the Sky”. Levy nousi esikuvansa tavoin Britti-listan kärkeen. Ralli raikui Suomessakin singlelistan kolmossijan edestä. Myös albumi nousi sen myötä listan sijalle 32. Britanniassa kokopitkän korkein sijoitus oli 25. Nämä jäivät bändin ainoiksi listamerkinnöiksi, vaikka levyjä tuli vielä kolme lisää.
- A Flock of Seagulls – Dream Come True
A Flock of Seagulls syntyi uusromanttisen syntikkapopin aallon aikoihin ja heidän kolme ensimmäistä albumiaan menestyivät joten kuten Britanniassa. Yhdysvalloissa yhtye sai vuonna 1982 jopa TOP-10-hitin kappaleellaan ”I Ran (So Far Away)”, mutta heidät luokitellaan usein yhden hitin ihmeeksi. Neljännen levyn ilmestyminen meni kaikilta totaalisesti ohi ja albumi ei noussut enää listoille lainkaan.
- The The – Infected
Matt Johnsonin itsevaltiaan elkein luotsaama lontoolaisyhtye julkaisi toisen studioalbuminsa ”Infected”. Johnson kuvaili levyn ensimmäistä singlelohkaisu ”Heartland” parhaaksi koskaan kirjoittamakseen biisiksi ja siitä tulikin bändin myydyin single, vaikka se ei listalla sijaa 29 korkeammalle noussutkaan. Albumin korkein sijoitus oli 14:sta, mutta se pysytteli listalla 30 viikkoa ja myi kultaa.
- Status Quo – In the Army Now
Vuonna 1968 ensilevynsä julkaissut Status Quo kuuli hollantilaisten Bollandin veljesten kappaleen ”In the Army Now” radiosta ajellessaan konsertista toiseen Euroopan kiertueellaan. Yhtye lauloi kappaleen lähestulkoon omiin nimiinsä ja moni mieltää sen tänä päivänä nimenomaan Status Quon biisiksi. Pitkäsoitto nousi Britti-listan sijalle seitsemän ja myi kultaa eli 100.000 kappaletta. Suomessakin bändin levyt olivat nousseet usein listoille. Tämä, järjestyksessään 17:sta studioalbumi, oli korkeimmillaan sijalla 22.
- Limahl – Colour All My Days
Kajagoogoosta heti esikoismenestyksen jälkeen erotettu Limahl julkaisi toisen studioalbuminsa. Ensimmäinenkään ei ollut jymymenestys, mutta leffahitti ”The Neverending Story” muistetaan. Giorgio Moroder tuotti ”Colour All My Days” -albumin, mutta levy floppasi likimain täydellisesti. Listalle se nousi vain Saksassa ja sielläkin ainoastaan sijalle 45.
LUE LISÄÄ: Kajagoogoon ja Limahlin kaikki levyt Retropopparin Levymittarissa
- Nik Kershaw – Radio Musicola
Nik Kershawin kaksi ensimmäistä pitkäsoittoa olivat ylittäneet Britanniassa platinarajan ja menestys oli mukavaa luokkaa muuallakin, esimerkiksi Suomessa. Välivuoden jälkeen suosio kääntyi laskuun ja ”Radio Musicolan” korkeimmaksi sijoitukseksi Britannian listalla jäi 47. Yksikään singlelohkaisuista ei yltänyt TOP-20:een.

- Gary Numan – Strange Charm
Industrial-pioneeri Gary Numan pysytteli ahkerana ja vuonna 1986 päivänvalon näki jo herran kahdeksas sooloalbumi. Kyseessä oli kolmas kokopitkä, jonka hän julkaisi omalla Numa-levymerkillään. Levystä tuli kuitenkin Numanin tähän mennessä heikoiten menestys ja korkein sijoitus listalla oli 59. Albumilla artisti tekee yhteistyötä Shakatak-yhtyeestä tutun Bill Sharpen kanssa, jonka kanssa he saivat edellisvuonna TOP-20-hitin. Yhteistyö jatkui myös tulevina vuosina.
- Iron Maiden – Somewhere in Time
Suomalaisten kestosuosikin Iron Maidenin kuudes studioalbumi ostettiin täkäläisen albumilistan sijalle kaksi. Levyn hittibiisi ”Wasted Years” oli meillä vuoden suosituimpien biisien listalla sijalla 37. Suosiota riitti kotimaassakin listan kolmostilan ja kultalevymyynnin edestä. Yhdysvalloissa ”Somewhere in Time” myi platinaa eli yli miljoonan.
- Chris Rea – On the Beach
Vuoden 2025 keskuudestamme poistunut Chris Rea oli enemmän albumikokonaisuuksien mies, kuin hitintekijä. Vaikka kyllä tämänkin albumin nimikkokappale muistetaan. Listoilla singlet eivät kuitenkin nousseet korkealle, mutta pitkäsoitto kohosi Britti-listan sijalle 11 ja myi platinaa eli yli 300.000 kappaletta. Tämä oli ensimmäinen Suomen listalle noussut Chris Rean levyn ja korkein sijoitus listalla oli sama.
- Heaven 17 – Pleasure One
Heaven 17 -yhtyeen suosion vuodet jäivät taa kuin veitsellä leikaten. Kolme ensimmäistä albumia olivat menestyneet bändin kotimaassa varsin mukavasti pikkuhittejä poikien, mutta muutos orgaanisempaan saundiin oli vikatikki. Levyn korkein sija Britannian listalla oli 78 ja albumi jäi yhtyeen viimeiseksi listalle nousseeksi julkaisuksi. Pitkäsoitolta ei irronnut myöskään listasinglejä.
LUE LISÄÄ: Heaven 17:n kaikki levyt Retropopparin Levymittarissa
- The Mission – God’s Own Medicine
Dead or Alive ja The Sisters of Mercy -yhtyeissä musisoinut Wayne Hussey pisti pystyyn oman goottirock-bändinsä. Tim Palmer tuotti esikoisalbumin ”God’s Owen Medicine”, joka menestyi kohtalaisesti noustessaan Britti-listan sijalle 14. Singleistä parhaiten listoilla menestyi ”Wasteland”.
- The Housemartins – London 0 Hull 4
Hullin kaupungista, Isosta-Britanniasta tuli iloista indie-poppia renkuttava The Housemartins -kvartetti. Yhtye otti kantaa politiikkaan sosialismin puolesta ja oli myös avoimen uskonnollinen. Pirteä ”Happy Hour” -single nousi Britti-listan kolmoseksi ja esikoisalbumi ylsi samoille sijoille myyden platinaa. Loppuvuodesta bändi julkaisi vielä a cappella -coverkappaleen ”Caravan of Love” singlenä, joka ei kuitenkaan ole mukana heidän studioalbumeillaan. Single nousi jouluviikolla 1986 listaykköseksi.
- The Damned – Anything
The Damnedin keulahahmo Dave Vanian oli vuosia halunnut levyttää cover-version Barry Ryanin 1960-luvun hitistä ”Eloise” ja julkaista sen omana singlenään. Kappaleesta tuli alkuvuodesta 1986 hitti, joka nousi Britti-listan sijalle kolme. Sitä ei kuitenkaan otettu mukaan bändin seitsemännelle studioalbumille ”Anything”. Levyllä yhtyeen saundi muuttui goottirockista enemmän valtavirran suuntaan, mitä Vanian on myöhemmin kertonut katuneensa. Albumi sisältää kolme TOP-30-singleä ja itse pitkäsoiton korkein sijoitus listalla oli 40, mikä oli huomattavasti heikompi saavutus kuin vuotta aiemmin.
- Siouxsie and the Banshees – Tinderbox
Goottikuningatar Siouxsie Siouxin luotsaama The Banshees julkaisi seitsemännen studioalbuminsa, jonka ensimmäinen single ”Cities in Dust” menestyi listalla mukavasti loppuvuodesta 1985. Loput levystä äänitettiin Berliinissä Hansa-studioilla. Huhtikuussa ilmestyi pitkäsoitto jatkoi yhtyeen tasavahvaa linjaa ja sijoittui listalla sijalle 13. Albumi nousi myös Billboard-listan sijalle 88, mikä oli yhtyeelle uusi aluevaltaus.
- Bronski Beat – Truthdare, Doubledare
Kirkasääninen Jimmy Somerville otti hatkat Bronski Beatista heti esikoisalbumin jälkeen, mutta uuden laulusolistin John Fosterin kanssa julkaistu single ”Hit That Perfect Beat” otettiin hyvin vastaan. Se nousi Britti-listalla peräti sijalle kolme. Siis yhtä korkealle kuin ”Smalltown Boy”. Hittiputki tyrehtyi kuitenkin siihen ja albumin korkeimmaksi sijoituksen jäi 18. Foster jätti bändin tämän jälkeen.
LUE LISÄÄ: Bronski Beatin kaikki levyt Retropopparin Levymittarissa
- The Art of Noise – In Visible Silence
Lahjakkaiden muusikoiden projektin The Art of Noise muodostivat teknikko/tuottaja Gary Langan ja monista pop-orkestraatioistaan tuttu Anne Dudley sekä syntetisaattorivelho J.J. Jeczalik. Ensimmäisen levyn aikoihin ryhmään kuului vielä huipputuottaja Trevor Horn. Kakkoslevyn suurin hitti oli uusi versio Henry Mancinin tv-tunnarista ”Peter Gunn”, joka nousi Britti-listan sijalle kahdeksan ja US Dance -listan kakkoseksi. Kappale palkittiin parhaan pop/rock-instrumentaalin Grammylla. Lisäksi albumilta löytyy ”Paranoimia”, jossa ääneen pääsee tietokoneella luotu televisiohahmo Max Headroom (äänenä näyttelijä Matt Frewer). Singleversio, joka eroaa albumiversiosta, nousi Britti-listan sijalle 12. Albumin korkein sijoitus Britannian listalla oli 18.

- Talk Talk – The Colour of Spring
Uuteen aaltoon kallellaan olevalla syntikkapopilla aloittanut Talk Talk antoi hiusten kasvaa ja saundinsa organisoitua kolmanteen pitkäsoittoon tultaessa. Yhtyeen pop ei ollut osoittautunut heidän kotimaassaan jymymenestykseksi, vaikka olikin tasoltaan loisteliaista (Retropopparin huomautus), mutta uusi tyyli otettiin vastaan hyvin muidenkin kuin kriitikkojen piirissä. Levy nousi listan sijalle kahdeksan, myi kultaa ja on bändin myydyin studioalbumi. Levy sisältää TOP-20-hitin ”Life’s What You Make It”, mikä on listasijoituksiin peilaten yksi orkesterin parhaista menestyksistä.
LUE LISÄÄ: Talk Talkin kaikki levyt Retropopparin Levymittarissa
- Howard Jones – One to One
TOP-10-hittejä kahdelta ensimmäiseltä albumiltaan molemmin puolin Atlanttia takoneen Howard Jonesin tahti alkoi hiipua. Kolmannelta levyltä ei enää lohjennut ikivihreitä hittejä, mutta single ”You Know I Love… Don’t You?” kohosi kuitenkin Billboard-listan sijalle 17 – paljon paremmalle sijoitukselle, kuin Jonesin kotimaassa. Kolmas studioalbumi ”One to One” pääsi nipin napin Britti-listan kärkikymmenikköön sijalle 10 ja myi kultaa.
- Ozzy Osbourne – The Ultimate Sin
Raskaampi rock on kovasti suomalaiseen makuun ja niinpä Black Sabbath -legendan neljäs sooloalbumikin nousi Suomen listan sijalle neljä, mikä onkin pimeyden ruhtinaan paras saavutus täkäläisissä listasijoituksissa. Menestystä siunaantui myös rapakon takana, jossa levy myi tuoreeltaan platinaa ja muutaman vuoden kuluessa vielä toisen mokoman lisää. Singlelohkaisuista suosituimmaksi osoittautui ”Shot in the Dark”.
- Paul Young – Between Two Fires
Kahden ykkösalbumin seuraaja ei saanut tuekseen hittisinglejä, mutta kokonaisuus kiinnosti Britanniassa asiakkaita platinalevymyynnin ja listan sijan neljä arvoisesti. Suomessakin Paul Young edeltävä levy myi kultaa, mutta tämä ei noussut listalla sijaa 35 korkeammalle. Seuraavaa pitkäsoittoa saatiinkin odotella 1990-luvulle.
- Princess – Princess
Vuonna 1986 Stock-Aitken-Waterman -tuotantotiimi vasta asenteli laitteistojaan, mutta muutamia levyjään he olivat jo saaneet listoille. Princess-taiteilijanimeä tottelevan Desiree Heslopin albumi oli ensimmäisiä kokonaisia pitkäsoittoja, joita kolmikko tuotti. Samana vuonna ilmestyi myös vähäiselle huomiolle jäänyt Brilliant-yhtyeen levy, jonka taustalaulukuorosta Princesskin löytyi. Princessin tyyli oli vielä kovin erilainen, kuin se saundi josta tuottajat hieman myöhemmin tulivat tunnetuksi. Soulahtava single ”Say I’m Your Number One” nousi topteniin ja albumikin kohosi sijalle 15. Kertomusten mukaan solistin käytös oli prinsessamaista ja tiet tuottajien kanssa erkaantuivat yhden albumin jälkeen.
- Ultravox – U-vox
Myös Ultravox kituutteli henkitoreissaan. Vuosina 1981-1984 julkaistujen neljän hienon studioalbumin ja sen jälkeen ilmestyneen kokoelman myötä Midge Ure saavutti omaa kivaa julkisuutta Band Aid -projektissa. Vuonna 1985 hän julkaisikin sooloalbumin, jolta irrotettu single ”If I Was” nousi Britti-listan kärkeen. Hititön pitkäsoitto ei ole jäänyt musadiggareiden mieleen, mutta se nousi silti Britti-listan kärkikymmenikköön ja myi kultaa – viimeistä kertaa.
- The Pretenders – Get Close
Chrissie Hynden luotsaaam The Pretenders -yhtye löi itsensä läpi heti esikoisalbumillaan vuonna 1980. Levy nousi listaykköseksi ja sisälsi myös ykkössinglen ”Brass in Pocket”. Tällä välin bändi oli breikannut myös Yhdysvalloissa ja uusi single ”Don’t Get Me Wrong” nousi TOP-10:iin sekä Britanniassa että Amerikassa. Ensimmäistä kertaa The Pretenders noteerattiin myös Suomessa, kun single ja albumi nousivat listoille. ”Get Close” -levyn korkein sijoitus Britti-listalla oli kuudes ja levy ylitti kultalevyrajan. Suomen listalla albumi kohosi sijalle kymmenen.
- The Smiths – The Queen Is Dead
Vaihtoehtorockin kriittisille faneille The Smithsin kolmas albumi oli mannaa korville. Arvostelijat tykittivät kokonaisuudelle viittä tähteä ja levy valitaan usein vieläkin kaikkien aikojen parhaiden pitkäsoittojen listauksiin. Myös ostava yleisö löysi levyn ja levy komeili Britti-listan sijalla kaksi myyden tuplaplatinaa.
- Culture Club – From Luxury to Heartache
Culture Clubin alkuvuosikymmen oli huikea ja Boy George lennätettiin Band Aid -äänityksiin yksityiskoneella joulukuussa 1984. Sitten otsikoihin päätyi musiikillisten saavutusten sijaan entistä useammin keulakuvan huumesekoilut ja seksuaalinen suuntautuminen. Uusi single ”Move Away” nousi kuitenkin topteniin ja albumikin täpärästi sijalle 10. Takana olivat kuitenkin kolmen aiemmin studioalbumin multiplatinamyynnit. Culture Club pistikin tämän jälkeen pillit pussiin palatakseen kehiin vasta 1990-luvun lopussa.
- Bananarama – True Confessions
Britannian menestynein tyttöbändi Bananarama on listamenestyksessään seilannut aina vuoristorataa, mutta heidän kolmannen albuminsa pelasti cover-versio Shocking Blue -yhtyeen hitistä ”Venus”. Biisi oli kuulunut trion keikkasettiin, mutta heidän vakiotuottajansa Jolley ja Swain eivät halunneet levyttää sitä. Niinpä he kääntyivät uuden tuottajaryhmän Stock, Aitken ja Waterman puoleen ja pyysivät kappaleeseen samantyyppistä saundia kuin Dead or Aliven edellisvuoden ykköshitissä ”You Spin Me Round (Like a Record)”. ”Venus” nousi Yhdysvaltojen Billboard-listan kärkeen – temppu, jota he eivät koskaan tehneet kotimaassaan. Kotimaassa korkein sijoitus oli kahdeksas. Suomessakin ”Venus” raikasi ja siitä tuli meillä vuoden 1986 seitsemänneksi suosituin laulu. Albumin myyntiä se ei kuitenkaan sanottavasti parantanut ja kappale erottautuikin levyn muusta materiaalista radikaalisti. ”True Confessions” levyn korkein sijoitus Britti-listalla oli 46. Yhdysvalloissa albumi myi kuitenkin kultaa eli yli puoli miljoonaa kappaletta.
LUE LISÄÄ: Bananaraman kaikki levyt Retropopparin Levymittarissa

- Electric Light Orchestra Balance of Power
Jeff Lynnen johtama Electric Light Orchestra eli ELO saavutti uransa lakipisteen vuonna 1980 yhdessä Olivia Newton-Johnin kanssa levytetyllä discoklassikolla ”Xanadu”, vaikka on heillä muitakin TOP-10-hittejä katalogissaan viljalti. Yhdennentoista studioalbumin julkaisun aikoihin megahitit olivat alkoivat kuitenkin olla taaksejäänyttä elämää. Ensimmäinen single ”Calling America” oli TOP-20-hitti Yhdysvalloissa ja TOP-30 Britanniassa. Albumi nousi Britanniassa listan sijalle yhdeksän ja Suomen listalla sijalle 14. Seuraavan levynsä ELO julkaisi vasta 2000-luvulla. Seuraavana vuonna Lynne tuotti George Harrisonin menestyslevyn ja sen jälkeen hän musisoi Traveling Wilburys -superyhtyeessä yhdessä Harrisonin, Tom Pettyn, Bob Dylanin ja Roy Orbisonin kanssa.
- The Rolling Stones – Dirty Work
The Rolling Stones oli jo vuonna 1986 legendaarinen pitkän linjan bändi. ”Dirty Work” oli järjestyksessään heidän kahdeksastoista studioalbuminsa. Harvinaista oli sen sijaan se, että ensimmäisenä singlenä julkaistiin cover-kappale. ”Harlem Shuffle” oli alun perin amerikkalaisen R&B duon Bob & Earlin vuonna 1963 flopannut levytys, joka nousi yllättäen uudelleenjulkaisuna vuonna 1969 Britti-listan topteniin. Rollareiden versio puolestaan nousi Billboard-listalla viidenneksi eli korkeammalle kuin yhtyeen kotimaassa. Suomessa biisi oli vuositilastossa sijalla 12. Albumi nousi kymmenen myydyimmän levyn joukkoon parissa kymmenessä maassa, Suomi mukaan lukien. Britanniassa ja Yhdysvalloissa korkein sijoitus oli neljäs.
- Public Image Ltd. – Album
Sex Pistols -yhtyeen entinen laulusolisti Johnny Rottenin uusi yhtye Public Image Ltd. julkaisi neljännen albuminsa, joka oli yksinkertaisesti nimeltään ”Album”. Ensimmäinen singlelohkaisu ”Rise” nousi Britannian listan sijalle 11 ja pitkäsoitto sijalle 14.
- Cutting Crew – Broadcast
Cutting Crew on yhden hitin ihme isolla I:llä vai onko? Nousihan heidän esikoisalbuminsa toinenkin single ”I’ve Been In Love Before” Billboard-listan kärkikymmenikköön. Esikoissingle ”(I Just) Died In Your Arms” oli kuitenkin niin iso, että vain se on jäänyt kansakunnan muistiin. Erityisen iso se oli Yhdysvalloissa noustessaan listaykköseksi, mutta näin kävi kuudessatoista muussakin maassa. Britanniassa korkein sija oli neljäs, mutta myyntiä karttui kuitenkin platinalevyyn oikeuttavat 600.000 kappaletta. Biisi oli kova hitti myös Suomessa. Niin kova että albumikin myi meillä kultaa. Koko vuoden 1986 tilastossa ”(I Just) Died In Your Arms” oli Suomen viidenneksi suosituin laulu.
- The Human League – Crash
Monien aikalaistensa tavoin myös vuosikymmenen alussa kaikki listat valloittanut syntikkapopin kuningas oli teiden risteyksessä. ”Crash” -albumia lähdettiin tekemään Yhdysvaltoihin tyystin aiemmista eroavista lähtökohdista. Tuottajiksi pestattiin paremmin R&B -maailmasta tutut Jimmy Jam ja Terry Lewis, jotka muistettiin mm. Janet Jacksonin taustalta. Monien yllätykseksi tuottajakaksikko sävelsi levylle kappaleen ”Human”, joka nousi Billboard-listan kärkeen. TOP-10-sijoitus tuli myös Britanniasta. Hitin vetämänä myös albumi kohosi Britti-listan topteniin ja myi kultaa.
LUE LISÄÄ: The Human Leaguen kaikki levyt Retropopparin Levymittarissa
- Big Country- The Seer
Skottibändi Big Countryn rock oli myös suomalaiseen makuun ja täällä heidän kolmas albuminsa ”The Seer” nousi peräti listaykköseksi. Asiaan vaikutti tietenkin myös yhtyeen konsertti Helsingin jäähallissa syyskuussa 1986. ”Look Away” -hittisinglen sisältänyt albumi kohosi myös Britanniassa albumilistan sijalle kaksi kultalevymyynnillään.
- The Blow Monkeys – Animal Magic
Pop-musiikki alkoi vuosikymmenen taitteessa saada myös hienostuneempia sävyjä ja yksi alagenren uranuurtajista oli The Blow Monkeys. Heidän kakkosalbuminsa sisälsi pikkuhitin ”Digging Your Scene”, mikä riitti nostamaan pitkäsoitonkin listan sijalle 21.
LUE LISÄÄ: The Blow Monkeysin albumista ”Animal Magic”
- Erasure – Wonderland
Vince Clarke oli saavuttanut menestystä Depeche Moden ensimmäisen levyn ja Yazoon kahden levyn myötä, mutta hänen seuraava projektinsa Erasure ei lähtenytkään heti lentoon. Menestys oli jopa niin laimeaa, että kaikkiin Clarken töihin uskollisesti sitoutunut levy-yhtiö Mute Records uhkasi antaa syntikkavelholle kenkää. Erasuren esikoislevyn korkein sijoitus Britannian listalla oli nimittäin niinkin alhainen kuin 71. Singletkään eivät menestyneet, mutta seuraavana vuonna Dollar-yhtyeen cover kappaleesta ”Oh L’amour” nousi heidän versionaan Britti-listan topteniin. Erasurekin teki läpimurtonsa vielä loppuvuodesta 1986 uudella singlellä ”Sometimes”.
- Dead or Alive – Mad, Bad and Dangerous to Know
Dead or Alive muistetaan tietenkin megahitistään ”You Spin Me Round (Like a Record)”, mutta Suomen listalla kolmoslevyn singlet ”Brand New Lover” ja ”Something In My House” nousivat ihan yhtä korkealle. Albumi ”Mad, Bad and Dangerous to Know” jopa korkeammalle kuin edeltäjänsä – sijalle 13 peräti 11:sta viikoksi. Britanniassa listasijoitukset olivat kaikilta osin laskusuhdanteiset, johtuen kenties enemmän keulahahmo Pete Burnsin provosoivasta imagosta kuin musiikista.
- Sigue Sigue Sputnik – Flaunt It
Poikkitaiteellisella tavalla uutta aaltoa, punkia, glam rockia ja koneita yhdistellyt Sigue Sigue Sputnik oli Billy Idolin Generation X -yhtyeessä soittaneen basisti Tony Jamesin luomus. Yhtenä erikoisuutena värikäs ryhmittymä myi oikeita mainospaikkoja albumilleen musiikkikappaleiden väliin. Eihän tämä tietenkään täysin ongelmattomasti toiminut, mutta isoista yrityksistä ainakin L’Oreal osti spotilleen paikan. Ensimmäinen single ”Love Missile F1-11” oli TOP-3-hitti Britanniassa ja sijoittui meidän listalla vielä pykälää paremmin. Koko vuoden tilastossa laulu oli Suomen 24:ksi suosituin. Suomessa tykättiin myös toisesta singlebiisistä ”21st Century Boy”, joka oli vuositilastossa 33:s. Albumi nousi Britannian listan sijalle kymmenen ja Suomen listalla sijalle kuusi.

- Five Star – Silk & Steel
Pearsonin perheen pää Buster päätti jo vuonna 1983 valjastaa jälkikasvunsa musiikkibisneksen palvelukseen ja työ kantoi lopulta vuonna 1986 hedelmää. Viidestä sisaruksesta koostuneen yhtyeen toinen studioalbumi ”Silk & Steel” breikkasi Britanniassa isosti. Levyltä lohkaistiin viisi TOP-10-hittiä, pitkäsoitto myi nelinkertaisesti platinaa ja yhtye palkittiin Brit Awards -gaalassa vuoden yhtyeenä.
LUE LISÄÄ: Five Starin albumista ”Silk & Steel”
- Billy Ocean – Love Zone
Billy Ocean löi kansainvälisesti isosti läpi vuonna 1984 albumillaan ”Suddenly” ja siltä lohkotuilla lukuisilla hiteillään. Levyn seuraajan suurin singlemenestys ”When the Going Gets Tough, the Tough Gets Going” nousi ykköseksi useissa maissa, kuten Isossa-Britanniassa. Kappale oli myös ”Vihreän timantin metsästys (Romancing the Stone)” -elokuvan jatko-osan ”Niilin jalokivi (The Jewel of the Nile)” tunnuskappale. Billboard-listalla single jäi ykköspaikan vallanneen Whitney Houstonin ja ”How Will I Know’n” taakse. Sen sijaan levyn toinen singlelohkaisu ”There’ll Be Sad Songs (To Make You Cry)” pääsi ykköspallille asti. Albumi myi Yhdysvalloissa tuplaplatinaa (kaksi miljoonaa) ja sai Grammy-ehdokkuuden. Britannian listalla korkein sijoitus oli toinen ja Suomen listalla kymmenes. ”When the Going Gets Tough…” oli meillä vuoden 18:ksi suosituin laulu.
- Eurythmics – Revenge
Eurythmics saavutti uransa lakipisteen vuonna 1985 megamenestysalbumillaan ”Be Yourself Tonight” ja sen jälkihöyryissä myös viides studioalbumi ”Revenge” menestyi lähes samaan malliin, vaikka ei sisältänytkään kuin yhden TOP-10-hitin ”Thorn In My Side”. Suomessakin elettiin kiihkeää Eurythmics-huumaa, kävihän bändi Helsingissä konsertoimassakin. ”Revenge” nousi meillä listaykköseksi ja myi kultaa, kuten edellislevykin. Täällä myös singlet ”When Tomorrow Comes” ja ”Thorn In My Side” pääsivät vuositilaston suosituimpien laulujen listalle sijoille 38 ja 45. Britannian listalla albumin korkein sijoitus oli kolmas, kuten edellislevynkin.
LUE LISÄÄ: Eurythmicsin kaikki levyt Retropopparin Levymittarissa
- Original Soundtrack – Absolute Beginners
David Bowie tähditti musiikkivideoiden parissa ohjaajan kannuksensa hankkineen Julien Templen ohjaamaa musikaalielokuvaa ”Absolute Beginners” ja esitti myös leffan samannimisen tunnaribiisin. Single nousi Suomessa listaykköseksi ja se oli meillä vuoden 1986 26:ksi suosituin laulu. Britannian listalla korkein sijoitus oli toinen. Muita isoja hittibiisejä ei soundtrackilta löytynyt, vaikka esiintyjissä oli sellaisetkin nimet kuin Sade ja The Style Council. Uraansa aloitteleva Patsy Kensit näytteli leffan naispääosaa ja levytti leffaan kappaleen Eight Wonder -yhtyeensä kanssa. Suomen elokuvateattereissa ei ovipumppu laulanut hoosiannaa, sillä leffa sai houkuteltua katsomoihin vain reilut 15.000 katsojaa. Bowie näytteli ja lauloi vuonna 1986 myös toisessa elokuvassa ”Labyrintti”, jossa pääosissa olivat hänen lisäkseen The Muppett -hahmojen luojan Jim Hensonin nuket. ”Underground” -kappale nousi Suomen singlelistan sijalle seitsemän, mutta Britanniassa siitä ei tullut TOP-20-hittiä. ”Absolute Beginners” -elokuvan soundtrack kohosi Britti-listalla sijalle 19, mutta Suomen listalle albumi ei noussut.
- Samantha Fox – Touch Me
Samantha Fox kiinnosti suomalaisia ja media uutisoi hänen jokaisen liikkeensä. Povipommi kävi myös paikan päällä härmäläisten hämmästeltävänä. Samanthan läpimurtohitti ”Touch Me (I Want Your Body)” oli vuoden 1986 toiseksi suosituin laulu Suomessa ja samanniminen albumi nousi listaykköseksi myyden timanttia. Levyltä poimittiin toinenkin iso hitti ”Do Ya Do Ya (Wanna Please Me)”, jonka musiikkivideolla nähtiin suomalaisvahvistuksia. Matkalla torille suomalaiset kuuntelivat kappaletta siinä määrin, että se ylsi vuositilaston sijalle 27.
LUE LISÄÄ: Samantha Foxin albumista ”Touch Me”
- Frankie Goes To Hollywood – Liverpool
Frankie Goes To Hollywood sai esikoislevyllään aikaiseksi lähes kaiken mahdollisen ja vaikeaa kakkosalbumia odoteltiin pari vuotta. Bändiä riivasivat myös sisäiset ristiriidat ja laulusolisti Holly Johnson oli mukana enää sopimusvelvoitteiden vuoksi. Single ”Rage Hard” pääsi Britti-listalla sijalle neljä ja albumikin ylsi sijalle viisi myyden kultaa, mutta uutta ”Relaxia” ei levyltä löytynyt – eikä edes ”Two Tribesia”. Kun levy saatiin ulos, pillit olivat jo käytännössä pussissa. Suomen listalla korkein sijoitus oli 27.
- Kim Wilde – Another Step
Kim Wilden albumit olivat vaikeaa kaupattavaa ja yksikään niistä ei esikoislevyn jälkeen ollut yltänyt Britanniassa topteniin. Menestystä tuli kyllä monista muista Euroopan maista vaihtelevaisesti. Kaksi TOP-10-hittiäkään ei riittänyt houkuttelemaan brittiläisiä Kim-faneja kokopitkän hankintaan, vaan korkeimmaksi sijoituksen albumilistalla jäi 73. Levyltä lohkaistu Diana Ross and the Supremes -cover ”You Keep Me Hangin’ On” muodostui Kim Wilden kovimmaksi singlehitiksi, joka nousi Britti-listalla sijalle kaksi ja Billboard-listan ykköseksi. Suomessa kolme kultalevyä 1980-luvun alussa pokanneen artistin ura oli tässä vaiheessa alamaissa.
LUE LISÄÄ: Kim Wilden albumista ”Another Step”
- OMD – The Pacific Age
Keväällä 1986 OMD ponnahti Billboard-listan kärkikymmenikköön leffahitillään ”If You Leave” ja jälkihöyryissä myös elokuussa ilmestynyt single ”(Forever) Live and Die” menestyi kohtalaisesti valtameren molemmin puolin. Isompaa hittiä ei kuitenkaan otettu mukaan yhtyeen seitsemännelle studioalbumille ja sen myynti jäi laimeammaksi. Korkein sijoitus Britannian listalla oli viidestoista ja Billboard-listalla 47. ”The Pacific Age” jäi pitkäksi aikaa viimeiseksi levyksi, jolla toinen perustajajäsen Paul Humphreys oli mukana. Vuonna 1988 ilmestyi yhdellä uudella laululla maustettu kokoelmalevy ja sen jälkeen laulusolisti Andy McCluskey pyöritti OMD:ta yksin aina vuoteen 2006 saakka, jolloin tapahtui iloinen jälleennäkeminen.
LUE LISÄÄ: OMD:n kaikki levyt Retropopparin Levymittarissa
- Billy Idol – Whiplash Smile
Vuonna 1983 ”Rebel Yell” -läpimurron jälkeen Billy Idolin elämä oli kiireistä. Singlejä julkaistiin eri mantereilla eri tahtiin ja kiertämistä riitti. Kokonaan uuden materiaalin julkaisu venähti vuoteen 1986 ja ensimmäinen samanaikaisesti maailmanlaajuisesti julkaistu single ”To Be a Lover” nousi TOP-10-hitiksi Yhdysvalloissa. Kappale oli cover-versio William Bellin 1960-luvun soulahtavasta balladista. Suomessa tykättiin vielä enemmän. Täällä sekä sinkku että albumi nousivat listan sijalle kolme. ”Whislash Smile” on Billy Idolin myydyin studioalbumi Suomessa ja hän sai meiltä kultalevyn. Albumi kävi kaupaksi muuallakin. Se nousi kohosi kärkikymmenikköön useissa maissa, kuten Britanniassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa myyden kultaa ja platinaa.
- Genesis – Invisible Touch
Phil Collinsin sooloura oli kasvanut emoyhtyettä suuremmaksi, mutta hän pysytteli vielä uskollisena myös bändilleen. ”Invisible Touch” oli järjestyksessä Genesiksen kolmastoista studioalbumi ja seitsemäs, jolla päävokalistina laulaa Collins. Yhtyeen omaa nimeä kantaneesta edellislevystä ja sen hittisinglestä ”Mama” oli vierähtänyt kolme vuotta. Collinsin ja Genesiksen suosio oli erityisen valtaisaa Yhdysvalloissa, jossa kaikki albumin viisi singlelohkaisua nousivat Billboard-listan TOP-5:een ja albumi myi yli kuusi miljoonaa kappaletta. Huonosti ei toki mennyt kotimaassakaan, sillä vaikka sinkut eivät yltäneet kärkikymmenikköön, pitkäsoitto myi nelinkertaista platinaa eli yli 1,2 miljoonaa kappaletta. Tunnetuimpia kappaleita levyltä lienee nimikkobiisin lisäksi Spitting Image -musiikkivideostaan muistettava ”Land of Confusion”. Suomenkin televisiosta tutut räävittömät Spitting Image -nuket olivat kovassa huudossa vuonna 1986, sillä heidän oma ”The Chicken Song” -singlensä nousi Britti-listan ykköseksi. Suomessa vuoden 1983 ”Genesis”-albumi oli listaykkönen ja tämäkin ylsi sijalle kolme.

- Spandau Ballet – Through the Barricades
Spandau Ballet työsti vuosina 1981-1984 albumin vuodessa. Vuonna 1985 oli edessä levy-yhtiön vaihdos ja vanha levymerkki pukkasi tietenkin markkinoille kokoelmalevyn. Uuden sopimuksen myötä katseissa siinsivät myös kansainväliset markkinat, sillä tähän asti bändi oli kisannut suosituimman yhtyeen tittelistä Duran Duranin kanssa lähinnä yhtyeiden kotimaassa. Saundia viilattiin rockimpaan suuntaan, mutta menestys jäi silti paikalliselle tasolle. Mahtipontinen balladi, joka antoi viidennelle studioalbumille myös otsikon, jäi levyn ikimuistoisimmaksi kappaleeksi ja yhtyeen viimeiseksi TOP-10-hitiksi. Albumi myi platinaa ja komeili parhaimmillaan Britannian albumilistan sijalla seitsemän.
LUE LISÄÄ: Spandau Balletin kaikki levyt Retropopparin Levymittarissa
- Wham! – Music from the Edge of Heaven/The Final
”Music from the Edge of Heaven” julkaistiin albumina vain Yhdysvalloissa ja Japanissa, eikä se oikeastaan ole studioalbumi. Sellaisia Wham! -duo ehti julkaista vain kaksi. Levy kokoaa yksiin kansiin bändin viimeiset singlehitit ”I’m Your Man” ja ”The Edge of Heaven” sekä George Michaelin soolokappaleen ”A Different Corner”, jotka kaikki nousivat Britti-listan ykkösiksi, sekä muutaman muun aiemmilla levyillä julkaisemattoman kappaleen – kuten jouluklassikon ”Last Christmas”. Euroopassa julkaistiin muillakin hiteillä ryyditetty tuplakokoelma ”The Final”, joka myi Britanniassa platinaa. Suomessa kooste nousi listan sijalle 11. Wham! oli päättänyt lopettaa ja George Michael siirtyi isojen jäähyväiskonserttien jälkeen menestyksekkäälle soolouralle.
- The Communards- Communards
Jimmy Somerville perusti Bronski Beatista erottuaan Richard Colesin kanssa The Communards -duon. Alku oli tahmea, mutta kun singleksi lohkaistiin Harold Melvin & the Bluenotes/Thelma Houston -cover ”Don’t Leave Me This Way” alkoi tapahtua. Kappaleesta tuli koko vuoden myydyin Britanniassa ja albumikin myi loppujen lopuksi platinaa.
LUE LISÄÄ: The Communardsin albumista ”Communards”
- New Order – Brotherhood
Syksyllä 1986 oli aika uuden New Order -studioalbumin, joka oli järjestyksessään neljäs. Pari viikkoa ennen pitkäsoiton julkaisua ilmestyi single ”State of the Nation”, joka on mukana vain albumin CD-painoksella. Vinyyliversion ainoa singlelohkaisu ”Bizarre Love Triangle” julkaistiin marraskuussa. Suuria listahittejä ei singleistä siunaantunut ellei huomioida ykköstiloja indie-listalle sekä TOP-5-sijoituksia Yhdysvaltojen US Dance -listalla. ”Brotherhood” -albumilla New Order jatkoi tutkimusmatkojaan post-punkin ja elektronisen tanssittavan musiikin parissa. Levystä tuli heidän kolmas peräkkäinen TOP-10-albuminsa Britanniassa korkeimman sijoituksen ollessa yhdeksäs.
LUE LISÄÄ: New Orderin kaikki levyt Retropopparin Levymittarissa
- Queen – A Kind of Magic
Vanha kunnon Queen sai markkinoille kahdennentoista studioalbuminsa. ”A Kind of Magic” -levyn pohjana toimi yhtyeen ”Highlander”-elokuvaan tekemät kappaleet, joista teemallisesti keskeisin oli kitaristi Brian Mayn säveltämä ”Who Wants To Live Forever”. Albumin yhdeksästä laulusta kolmea ei kuultu elokuvassa, mutta ”One Vision” soi sen sijaan jo aiemmin toisessa elokuvassa ”Iron Eagle”. Suurin hitti levyltä oli kuitenkin sen nimikkokappale, joka nousi Britannian singlelistan kolmanneksi. Albumista tuli suurmenestys. Se kohosi Britti-listan kärkeen ja myi tuplaplatinaa. Suomen listalla korkein sijoitus oli kymmenes.
- Peter Gabriel – So
Genesis-yhtyeen alkuperäinen laulusolisti Peter Gabriel tunnettiin taiteellisesta tinkimättömyydestään ja herran viides sooloalbumi on suorastaan räätälöity kriittiselle yleisölle. Parhaiten musiikkimuistiin on kuitenkin jäänyt singlekappaleen ”Sledgehammer” uraauurtava musiikkivideo, joka pyyhki yhdeksällä pystillä pöytää MTV Video Music Award -gaalassa. Albumi myi Britanniassa triplaplatinaa ja Yhdysvalloissa viisinkertaista platinaa eli yli viisi miljoonaa kappaletta. Suomessa pitkäsoitto nousi albumilistan kakkoseksi ja ”Sledgehammer” oli meillä vuoden 1986 suosituimpien laulujen listalla sijalla 20.
- Duran Duran – Notorious
Myös 1980-luvun alun suurin sensaatio Duran Duran oli käännekohdassa. Vuonna 1985 yhtye jakautui kahteen sivuprojektiin The Power Stationiin ja Arcadiaan ja julkaisi vain yhden singlen. Tosin se oli yksi bändin isoimmista hiteistä, James Boand -tunnari ”A View to a Kill”. Vuoden vaihduttua kaksi Tayloria jätti bändin ja trioksi muodostunut Duran Duran julkaisi uuden albumin. Ensimmäisenä singlenä julkaistu nimikkobiisi ”Notorious” otettiin vielä erinomaisesti vastaan. Se nousi Billboard-listan sijalle kaksi ja Britanniassakin topteniin. Pitkäsoiton vastaanotto jäi sen sijaan vaisummaksi ja siitä tuli ensimmäinen Duran-kokopitkä, joka ei noussut Britanniassa kymmenen myydyimmän levyn joukkoon eikä yltänyt platinalevymyyntiin – ainoastaan kultalevyyn. Suomessakin single menestyi paremmin nousten listan kolmoseksi, mutta albumin korkeimmaksi sijoitukseksi jäi 23.
LUE LISÄÄ: Duran Duranin albumista ”Notorious”
- a-ha – Scoundrel Days
Kuten kaikki hyvin tiedämme a-ha on norjalainen, mutta trion musiikillinen koti oli 1980-luvulla Isossa-Britanniassa. Edellisvuonna ”Take on Me” -hitillä tapahtuneen läpimurron jälkeen oli edessä vaikeana pidetty kakkosalbumi ja kaiken kukkuraksi yhtyeen kunnianhimo siirsi musiikkia etäämmälle teinityttöihin vetoavasta purkkapopista. Tässä ryhmä onnistui kuitenkin kohtalaisen hyvin, kun singlet ”I’ve Been Losing You” ja ”Cry Wolf” nousivat Brittilistan kärkikymmenikköön ja albumi sijalle kaksi myyden tuplaplatinaa.
- Depeche Mode – Black Celebration
Depeche Mode nivoi neljä ensimmäistä studioalbumiaan kokoelmaksi vuonna 1985 ja palasi markkinoille entistäkin tummanpuhuvampana. Takana oli pitkä kiertue ja pohdinta uudesta suunnasta sekä jopa yhtyeen lopettamisesta. Onneksi niin ei käynyt, sillä tästä alkoi yhtyeen uusi aikakausi kohti sellaista megayhtyettä jollaisena tiedämme Depeche Moden tänään. ”Black Celebration” oli myös bändin ensimmäinen studioalbumi joka nousi Suomen listalle – sijalle 18 yhdeksäksi viikoksi. Myös ensimmäinen single ”Stripped” oli meillä TOP-10-hitti. Britanniassakin pitkäsoitto nousi listalla korkeammalle kuin yksikään aikaisempi albumi, sijalle neljä. Saksassa levy myi platinaa eli yli puoli miljoonaa kappaletta.
LUE LISÄÄ: Depeche Moden kaikki levyt Retropopparin Levymittarissa

- Pet Shop Boys – Please
Uudenlainen popduo Pet Shop Boys otti Britannian hallintaansa heti vuoden alusta. Lemmikkikaupan pojat olivat pyrkineet pinnalle musiikillaan jo parin vuoden ajan, mutta tammikuussa 1986 vihdoin tärppäsi. Single ”West End Girls” oli vuoden 1986 ensimmäinen uusi listaykkönen syrjäyttäen joulusta asti ykkössijaa hallussaan pitäneen Shakin’ Stevensin. Esikoisalbumin kappaleet löytyivät pitkälti valmiina pöytälaatikosta ja maaliskuussa ilmestynyt levy nousi albumilistan sijalle kolme. Sen sijaan kaksi seuraavaa singlelohkaisua eivät yltäneet kärkikymmenikköön. Vasta lokakuussa lohkaistu neljäs single ”Suburbia” palautti Pet Shop Boysit TOP-10-kantaan. Laulusolisti Neil Tennant onkin myöhemmin todennut pelänneensä tosissaan, että he olisivat jääneet yhden hitin ihmeeksi. Kuten tiedämme näin ei käynyt. ”West End Girls” nousi listakärkeen myös Yhdysvalloissa, jossa albumikin myi platinaa. Suomessakin oltiin ajan hermolla ja meilläkin ”West End Girls” nousi heti tuoreeltaan listaykköseksi. Helmikuussa kappaleen musiikkivideo nähtiin Hittimittarissa. Vuositilastossa biisi oli Suomen 19:ksi suosituin. ”Please” -albumi nousi virallisen listan sijalle kuusi. Maailmanlaajuisesti levy on myynyt yli kolme miljoonaa kappaletta.
LUE LISÄÄ: Pet Shop Boysin kaikki levyt Retropopparin Levymittarissa
COMPILATION-BONUS:

Kate Bush – The Whole Story
Kate Bush oli julkaissut viisi studioalbumia, joista tuorein ”Hounds of Love” vuodelta 1985 oli kaikkein menestynein. ”The Whole Story” kokoaa yksiin kansiin kaksitoista laulua, joista ”Experiment IV” oli aiemmin julkaisematon. Läpimurtohitistä ”Wuthering Heights” levyltä löytyy uusi versio. Kokoelmasta tuli Bushin uran myydyin julkaisu, joka nousi Britanniassa listaykköseksi (tosin vasta tammikuussa 1987) ja myi kolminkertaisesti platinaa. Maailmanlaajuisesti levyä on myyty yli kuusi miljoonaa kappaletta.

Roxy Music & Bryan Ferry – Street Life: 20 Great Hits
Vuonna 1982 hajonneen Roxy Musicin laulusolisti Bryan Ferry oli vuonna 1985 julkaissut kiitellyn sooloalbumin, joten levy-yhtiö päätti koota yksiin kansiin sekä bändin että solistin tuotantoa. Levylle päätyi yhteen peräti kaksikymmentä teosta, joista listaykköseksi vuonna 1981 noussut single ”Jealous Guy” oli aiemmin albumilla julkaisematon. Kappalehan oli cover John Lennonilta. Kokoelma Britannian albumilistan kärkeen viideksi viikoksi ja myi platinaa eli yli 300.000 kappaletta.

The Police – Every Breath You Take: The Singles
The Policen viimeiseksi jäänyt studioalbumi oli ilmestynyt jo vuonna 1983 ja sitä seurannut kiertue päättynyt vuonna 1984, mutta ensimmäistä virallista kokoelmalevyä saatiin odottaa vuoteen 1986. Kahdentoista singlejulkaisun joukkoon ei mahtunut uusia julkaisuja, mutta kolmosalbumin kappaleeseen ”Don’t Stand So Close To Me” tehtiin uusi versio. Kokoelmaa oli nähtävästi kaivattu, sillä levy myi yksin Yhdysvalloissa yli viisi miljoonaa kappaletta ja Britanniassa nelinkertaista platinaa eli yli miljoonan. Suomen listalla korkein sijoitus oli 23.
MUISTA MYÖS RETROPOPPARIN AIKAISEMMAT BRITTIPOPIN VUOSIKATSAUKSET:
1983 – 30 Tärkeää brittiläistä albumijulkaisua vuodelta 1983
1984 – 30 Brittiläistä levyjulkaisua 40 vuoden takaa
1985 – Brittipopin ruuhkavuosi 1985: Klassikkoalbumit 40 vuoden takaa
KUUNTELE RETROPOPPARIN SOITTOLISTAA ”YEAR 1986 IN BRITISH POP” SPOTIFYSSA:
SEURAA RETROPOPPARIA SOMESSA:
Lähteet:
Classic Pop Magazine Presents: 1986
Suomen listalevyt
Guinness Hits of the 80s
Wikipedia
Discogs