Tässä artikkelissa käydään läpi brittiläisen tyttöbändin Bananarama kaikki studioalbumit levy levyltä.
Deep sea skiving (1983)
Pari vuotta ennen esikoisalbumia lapsuudenystävät Sara Dallin ja Keren Woodward, yhdessä Saran opiskelukaverin Siobhan Faheyn kanssa, kiertelivät Lontoon klubiskenessä luoden verkostojaan. He tutustuivat Sex pistolsien entiseen rumpaliin Paul Cookiin, joka tuotti tyttöjen esikoissinglen ”Aie a mwana” – cover-version Black blood -yhtyeen kappaleesta. The Special’s -yhtyeen Terry Hall kutsui seuraavaksi heidät levyttämään kolmen nuorukaisen muodostaman trion Fun boy threen kanssa singlen ”It ain’t what you do it’s the way you do it”. Legendaarinen John Peel antoi Bananaramalle demo-ohjelmassaan hyväksyntänsä ja valtakunnallista lisänäkyvyyttä tuli Top of the Pops -ohjelmassa, jossa tyttötrio esiintyi poikatrio Fun boy threen kanssa.
London records tarjosi Bananaramalle levytyssopimusta ja he pääsivät työstämään esikoisalbumiaan tuottaja Barry Bluen kanssa. Tytöt rakastivat Imagination -yhtyeen ”Body talk” -albumia, joten he halusivat mukaan myös levyn tuottaneet Steve Jolleyn ja Tony Swainin. He auttoivat luomaan TOP-5-hitit ”Shy boy” ja ”Na na hey hey kiss him goodbye”, joka oli cover Steam -yhtyeen vuoden 1969 Yhdysvaltain ykköshitistä. Bananaramalle ominainen stemmalaulusaundi alkoi muodostua. Vaikka musiikki oli ajan hengen mukaista uuden aallon poppia, muista aikalaisista he erottuivat 1960-luvun tyttöbändeiltä lainatuilla ”shoop-shoop”-taustalauluillaan.
Fun boy threen kanssa syntyi vielä The Velvettes -yhtyeeltä lainattu ”Really saying something”, joka sekin nousi TOP-vitoseen. Tyttöjen suureksi pettymykseksi heidän itsensä kirjoittama oodi ystävyydelle ”Cheers then” floppasi singlelistalla. Kaksi albumiraitaa menestyivät myöhemmin singleinä toisten artistien levyttäminä. Robert Hodgens kirjoitti yhdessä tyttöjen kanssa kappaleen ”Young at heart”, jonka hän levytti vuonna 1984 bändinsä The Bluebells kanssa. Skottibändin single nousi Britti-listan topteniin, tosin melko erilaisena sovituksena. The Jam -yhtyeen nokkamiehen Paul Wellerin sävellys ”Doctor Love” päätyi Tracie Youngin levytettäväksi vuonna 1984.
Kolmen TOP-5-hitin voimin Bananaraman esikoislevy nousi Britannian albumilistan sijalle 7 ja se on siellä edelleen heidän korkein studioalbumin listasijoituksensa. Pitkäsoiton kappaleista noin puolet on tyttökolmikon omaa käsialaa. ”Deep sea skiving” on täynnä asennetta, tarttuvia koukkuja ja ihastuttavaa amatöörimäisyyttä, mikä tekee kokonaisuudesta varsin kutsuvan debyyttialbumin.
Bananarama (1984)
Vaikka Bananaramalla oli katalogissaan neljä TOP-5-singleä, tunsivat he edelleen tarvetta todistaa lahjakkuutensa myös laulunkirjoittajina. Noista neljästä hitistä kun kolme oli lainatavaraa ja yksi tuottajapari Jolley/Swainin käsialaa. Tyttöjen itse kirjoittama singlelohkaisu oli jäänyt TOP-40:n ulkopuolelle. Niinpä he päättivät kirjoittaa koko toisen albuminsa kaikki laulut itse, yhteistyössä tuottajiensa Steve Jolleyn ja Tony Swainin kanssa. Yhtyeen omaa nimeä kantavalle kakkosalbumille tuli vain yksi cover-kappale ”Dream baby”, joka löytyi Six sed red -yhtyeeltä.
Tietoisina siitä, että heitä pidettiin hieman hepsankeikkoina, Bananaramalaiset päättivät tehdä kappaleita myös yhteiskunnallisista aiheista. Suuri yleisö oli yhdistänyt heihin lähinnä kömpelöt koreografiat, sinnepäin lauletut stemmat ja kikatellen suoritetut haastattelut. Nyt laulun aiheiksi päätyivät mm. vähävaraisuus (”Rough justice”), huumeongelmat (”Hot line to heaven”) ja jengiytyminen (”King of the jungle”). Toki tarttuviin pop-melodioihin yhdistettynä. Tosin singlelohkaisuina nämä kantaaottavammat Bananaramat eivät osoittautuneet niiksi suurimmiksi menestyksiksi. Ehkä yleisö ei odottanut eikä kaivannutkaan heiltä sellaisia.
Sen sijaan kesäinen, vaikkakin melankolinen ”Cruel summer” oli iso hitti ja on nykyään lähes klassikko. Se julkaistiin jo kesällä 1983 ja saavutti menestystä jopa kansainvälisesti noustessaan Yhdysvaltojen Billboard-listan kärkikymmenikköön. Se johtui osittain varmasti siitä, että kappale soi menestyselokuvassa ”Karate kid”, vaikka bändi ei antanutkaan lupaa sen julkaisulle leffan soundtrack-levyllä. Vuonna 1998 ruotsalaisbändi Ace of base teki kappaleesta coverin, josta tuli myös kansainvälinen hittisingle.
Toinen Bananaraman kakkosalbumin hiteistä oli ”Robert De Niro’s waiting”, joka herätti huomiota jo erikoisella nimellään. Sen lisäksi kappaleen kertosäe on äärimmäisen tarttuva ja single nousi Britti-listan sijalle kolme. Siitä tuli bändin suurin listahitti Britanniassa siihen mennessä. Itse albumi ei noussut kärkikymmenikköön, vaan sijoittui korkeimmillaan listan sijalle 16. Yhdysvalloissa levy oli esikoista suurempi menestys kohotessaan albumilistan sijalle 30.
Lue lisää: Bananaraman kesähitti ”Cruel summer”
True confessions (1986)
Bananarama kolmas albumi oli eräänlainen murrosvaiheen tuote ja muodosti sillan alkuvuosien karkeasta saundista hiotumpaan pop-ilmaisuun. Sliipatumpaa puolta tarjosivat hittituottajat Stock-Aitken-Waterman, joiden tuottama single ”Venus” poikkeaa rajusti albumin muusta linjasta. S-A-W tuotti pitkäsoitolle kaksi laulua ja muista vastasi tuttu Jolley/Swain-parivaljakko. Ensimmäinen single ”Do not disturb” julkaistiin vuonna 1985, mutta se ei juurikaan saanut vastakaikua.
Shocking blue -yhtyeen ”Venus” oli kuulunut Bananaraman keikkaohjelmistoon jo vuosia ja he halusivat levyttää siitä danceversion. Vakiotuottajien vastustellessa tytöt tarjosivat ideaa Stock-Aitken-Watermanille. ”True confessions” -albumi oli jo lähes valmis, kun ”Venus” -single levytettiin. Väännön jälkeen Bananarama sai haluamansa eli kunnon Dead or alive -tyylisen high energy -poljennon kappaleen taustalle. Toukokuussa julkaistusta singlestä tuli valtava menestys, joka nousi Billboard-listan ykköseksi. Lisäksi se pomppasi listakärkeen muissakin maissa, kuten Australiassa, Kanadassa ja Suomessa. Britanniassa korkein sijoitus oli kahdeksan. Musiikkivideolla esiteltiin uusi seksikkäämpi ja glamöröösimpi Bananarama ja teinipojat ympäri maailman tapittivat sitä silmät kiiluen.
”True confessions” laitettiin kauppoihin heinäkuussa, mutta se herätti ostajakunnassa edeltäjiään vähemmän vastakaikua. ”Venus”-hitin supersuosion vanavedessä levy-yhtiö päätti lohkaista seuraavaksi singleksi levyn toisen Stock-Aitken-Watermanin tuottaman kappaleen ”More than physical”. Se oli kuitenkin tyystin erityyppinen klubibiisi ja single floppasi listoilla. Yhdysvaltojen Dance-listalla se oli sentään viidentenä. Pitkäsoiton korkeimmaksi sijaksi Britti-listalla jäi vaatimaton 46. Yhdysvalloissa sijoitus oli 15 pitkälti ”Venuksen” ansiosta. Suomen listalla levy kohosi virallisella listalla tilalle 20 ja se olikin ensimmäinen täällä listalle noussut Bananarama-albumi. Kuten ”Venus” oli myös yhtyeen ensimmäinen singlelistamerkintä.
Niin tai näin, ”True confessions” on hieno albumi täynnä vahvoja, hyvin tuotettuja pop-melodioita. Fantastinen nimikkobiisi pursuaa energiaa ja huipentuu killerikertsiin. Vaikka Bananaramaa on kritisoitu laulutaidoista, on heillä oma uniikki yhteissaundinsa. ”Venus” jättää turhaan muun materiaalin varjoonsa. Yksi levyn kohokohdista on ”A trick of the night”, joka julkaistiin myös albumin viimeisenä singlenä. Yhdysvalloissa sen julkaisua kiirehdittiin, koska kappale pääsi mukaan ”Jumpin’ Jack Flash” -elokuvaan. Singlen B-puolella soi harvinaisempi Stock-Aitken-Waterman-tuotos ”Set on you”, jonka vokaalit ovat muista Bananaraman kappaleista koottuja sampleja. Siitä tuli kuitenkin sen verran onnistunut, että kappale julkaistiin Kanadassa singlen A-puolena.
Wow! (1987)
”Venuksen” kansainvälisen supermenestyksen jälkeen oli melkeinpä itsestäänselvyys, että Stock-Aitken-Waterman tuottaisi seuraavan Bananarama-albumin kokonaisuudessaan. Mutta kun studioon päästiin, erilaiset työtavat ajautuivat heti törmäyskurssille. Tuottajat olivat tottuneet rakentamaan valmiita hittejä avaimet-käteen-periaatteella niitä janoaville pop-tähdille, kuten Sinitta tai Samantha Fox. Mutta Bananarama halusi ideoineen osallistua lauluntekoon alusta lähtien. Eikä siinä vielä kaikki, sillä tyttötrio ei malttanut uutteraan työtahtiin tottuneiden tuottajien tapaan pysytellä sorvin äärellä vaan he paukkasivat studioon silloin kuin heille sattui sopimaan. Pete Waterman kutsui tauotta rämpättäviä Bananaramalaisia ”Tescon kassaneideiksi”.
Molemmat osapuolet ovat avoimesti puhuneet tuotannon hankaluuksista, mutta kaikesta huolimatta lopputuloksena syntyi kutakuinkin täydellinen pop-albumi. Waterman on todennut esimerkiksi ensimmäisen singlejulkaisun ”I heard a rumour” olevan yksi parhaista kappaleista, jonka luomisprosessissa hän on ollut mukana. Albumilla kuullaan kaikki aikakauden dancepopin variaatiot, alkaen avauskappaleena kuultavan ”I can’t help it” Chic-vaikutteisesta discosta ”Some girls” -biisin amerikkalaiseen klubisaundiin.
Mukana on tietenkin sitä perinteistä S-A-W-poppia parhaimmillaan esimerkiksi sinkkubiisien ”Love in the first degree” ja ”I want you back” muodossa. ”Once in a lifetime” jatkaa aliarvostettujen Bananarama-stemmalaulu-balladien perintöä. Pieni särön täydellisyyteen tekee The Supremes -cover ”Nathan Jones”, joka sekin myöhemmin remixattiin singleversioon ehommaksi.
”Wow!” sisältää siis viisi TOP-20-singlehittiä, joten albumilistan sijoitus 26 oli kyllä tekijöilleen iso pettymys. ”I heard a rumour” oli iso Amerikassa, ”Love in the first degree” isompi Britanniassa. Joka tapauksessa Bananarama pääsi Guinnessin ennätysten kirjaan useimmiten Britannian listalle nousseena naisten muodostamana yhtyeenä. Vuosien saatossa albumi on vain kasvattanut mainettaan ja lähestulkoon pelkkiä täysosumia sisältävänä kokonaisuutena se on kiistatta yksi parhaista albumeista, johon sekä Bananarama että Stock-Aitken-Waterman ovat jättäneet kädenjälkensä.
Kaikki eivät kuitenkaan hyppineet riemusta, sillä vastikään Eurythmicsin Dave Stewartin kanssa avioitunut Siobhan Fahey ei pitänyt suunnasta johon Bananaramaa vietiin. Hän muutti Los Angelesiin, erosi yhtyeestä ja perusti musiikillisesti kunnianhimoisemman Shakespears sister -yhtyeen. Aikakausi oli tullut päätökseen.
Lue lisää Bananaraman albumista ”Wow!”
Pop life (1991)
Uusi vuosikymmen, uusi jäsen ja uusi saundi. Uuden albumin julkaisukuntoon saattamisessa vierähti neljä vuotta, mutta täysin toimettomina ei Bananarama levännyt laakereillaan. Sara ja Keren olivat valmiita jatkamaan duona, mutta levy-yhtiön mielestä Bananarama oli trio ja piti sellaisena pysymän. Uusi tyttö löytyi vanhasta tuttavapiiristä. Kolmikon tuorein tulokas Jacquie O’Sullivan lanseerattiin heti Siobhanin lähdön jälkeen ja ”Wow!” -albumin maaliskuussa 1988 julkaistun neljännen singlelohkaisun ”I want you back” kannessa poseerasi jo Jacquie. Vokaalit äänitettiin uudelleen ilman Siobhania.
Syyskuussa 1988 saatiin ensimmäinen uusi laulu, jonka sävellystyöhönkin Jacquie pääsi jo ottamaan osaa. ”Love, truth and honesty” oli perinteistä Stock-Aitken-Waterman-poppia, joka julkaistiin Bananaraman ensimmäisen kokoelma-albumin ”Greatest hits collection” täkyksi. Toiseksi täkyksi myös ”Nathan Jones” levytettiin ja remixattiin uudelleen. Kokoelmassa oli vahva S-A-W-painotus, sillä 14:sta raidasta puolet oli koottu heidän tuotoksistaan eli levyn vinyyliversion koko A-puoli. Toinen puolisko oli kahden ensimmäisen albumin materiaalia. Kokoelma oli menestys, joka myi Britanniassa triplaplatinaa ja nousi Suomessakin listaykköseksi.
Myöhemmin kokoelmasta on julkaistu monenlaisia eri painoksia, joilla mukana on esimerkiksi vuonna 1989 julkaistu hyväntekeväisyyssingle ”Help!”. Kappalehan on tietenkin cover The Beatles -klassikosta ja sillä on mukana Comic Relief -koomikot Jennifer Saunders, Dawn French ja Kathy Burke jotka nimesivät itsensä Lananeeneenoonooksi. Yleisön mielenkiintoa pidettiin yllä myös ”Cruel summer” -kappaleen vuoden 1989 remix-versiolla.
Jacquie heitettiin käytännössä suoraan syvään päähän. Kaikki oli valmiiksi suunniteltu, singlejulkaisut, kokoelmalevyn markkinointi ja ensimmäinen maailmankiertue. Uuden materiaalin suunnitteluun päästiin siis vasta keväällä 1990. Sitä yritettiin aloitella Stock-Aitken-Watermanin kanssa, mutta turhautuminen valtasi molemmat osapuolet. Paitsi taiteelliset erimielisyydet, myös tuottajien kiireet muiden artistien kanssa pistivät kapuloita rattaisiin. Valmiiksi saatiin vain kaksi raitaa ”Ain’t no cure” ja ”Heartless”.
Oli aika etsiä uusia tuottajia. Ensimmäisen vaihtoehdon David Z:n kanssa syntyi vain yksi kappale ”Some boys”, joka jäi julkaisematta. Sitten palattiin vanhan tutun Steve Jolleyn huomiin, mutta niistäkin sessioista jäi käteen vain yksi laulu ”Is your love strong enough”. Lopulta tuottajaksi löytyi Saran takavuosien poikaystävä Martin Glover, joka tunnetaan nimellä Youth.
Tuotannon suunnaksi valittiin dancepop potenssiin kymmenen. Trendikkäästi sykkivät house-rytmit eri variaatioineen saavat Stock-Aitken-Waterman-kappaleetkin kuulostamaan jo hieman aikansaeläneiltä. Kaupallisesti suunta oli kuitenkin laskusuhdanteinen. Singlet ”Only your love”, ”Preacher man” ja ”Long train running” eivät kolistelleet Britti-listan kärkisijoja. Suomessa sen sijaan tykättiin ja singleistä kaksi ylsi topteniin ja albumi ”Pop life” nousi sijalle kahdeksan, joka on Bananaraman studioalbumien korkein sijoitus Suomen virallisella listalla. Britanniassa pitkäsoiton korkein sijoitus oli 42.
Please yourself (1993)
Bananarama oli jälleen käännekohdassa. Kokeellinen ”Pop life” ei osoittautunut tyttöjen toivomaksi menestykseksi ja sen viimeinen singlelohkaisu ”Tripping on your love” oli heidän uransa ensimmäinen single, joka ei noussut Britanniassa edes TOP-75:een. Kaiken kukkuraksi Jacquei O’Sullivan lähti bändistä. Sara ja Keren päättivät jatkaa kahdestaan ja tällä kertaa päätös piti. Samaan aikaan toisaalla myös Stock-Aitken-Waterman oli typistynyt duoksi, kun Matt Aitken jätti tiimin. Koska Bananarama oli kokenut uransa kaupallisen menestyspiikin juuri Watermanin tallissa, löysivät he syyskuussa 1991 itsensä tekemässä yhteistyötä.
Läksyt oli luettu ja Pete Watermanilla oli idea ABBA-Banana-konseptista. Siihen kuului klassinen discosaundi, kuorrutettuna melonkolisilla vokaaleilla ja ABBA-pianolla. ”Pop lifen” dynaaminen trendikkyys ja nuorekkuus jäi taakse, joten monille faneille ”Please yourself” oli ilmestyessään pettymys. Melodiset kappaleet osoittautuivat ajattomiksi, mutta 1990-luvun alussa oli vaikea kuvitella niiden soivan klubeilla. Albumi kuulostaakin tänä päivänä paremmalta, kuin 30 vuotta sitten.
Singlet ”Movin on”, ”Last thing on my mind” ja ”More, more, more” eivät nousseet TOP-20:een, mutta niistä kaikkein heikoiten sijoittunut ”Last thing on my mind” (sijoitus 71.) nousi toisen Waterman-suojatin Stepsin versiona topteniin vuonna 1998. Singlelohkaisujen lisäksi discojousilla ryyditetty ”Give it all up for love” tai neljänneksi sinkuksi kaavailtu ”Is she good to you?” toimivat oivallisina esimerkkeinä albumin tuotannollisesta tasokkuudesta. Levy ei kuitenkaan noussut albumilistan sijaa 46 korkeammalle, joten se jäi myös Bananaraman viimeiseksi julkaisuksi London recordsilla.
Ultra violet (1995)
Ilman levy-yhtiötä, uudenlaisen Britti-popin hallitessa kotimaan markkinoita, Bananarama keskitti katseensa alueille joissa he nauttivat edelleen suurempaa suosiota. Sellaisia olivat Eurooppa ja Japani. Duo päätti tuottaa seitsemännen studioalbuminsa itsenäisesti ja lisensoida sen kysynnän mukaan alue tai maa kerrallaan eri levymerkeille. Ensimmäisenä albumi julkaistiin Japanissa nimellä ”I found love”.
Tämä tarkoitti tietenkin myös sitä, että budjetti oli aikaisempia levyjä huomattavasti pienempi. Paikoitellen sen huomaa halvan ja geneerisen kuuloisissa saundeissa. Toisaalta ne eivät eroa merkittävästi monista muista ysärin eurodancerypistäjistä, mutta Bananaraman mittapuulla otettiin takapakkia. Musiikillisesti albumi onkin uskollinen 1990-luvun puolivälin eurodancelle, eikä kalpene yksioikoisuudessaan Snapin, Coronan tai vastaavien rinnalla.
Albumi julkaistiin ”Ultra violet” nimellä useilla eri levymerkeillä, kuten ZYX records, Mega records, Quality music, Discomagic music, Digit international ja Curb records mm. Australiassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Manner-Euroopassa ja Skandinaviassa. Britanniassa levyä ei importeja lukuunottamatta nähty ennen kuin vuonna 2020, jolloin se julkaistiin myös vinyyli-LP:nä.
Saundien heppoisuuteen lienee syynä, että albumin tuottaja Gary Miller on ohjelmoinut yksin kaiken soitannan. Hän on myös osallistunut lähes kaikkien kappaleiden kirjoittamiseen yhdessä Saran ja Kerenin kanssa. Vaikka levy onkin ehkä Bananaraman heikointa työtä tähän asti, ei sitä voi kutsua läpeensä surkeaksi. Kolkosti nakuttava rytmikone ei pysty peittämään alleen kappaleiden melodisuutta. Se osoittaa, että tytöillä oli edelleen ideoita, mutta niiden toteutustapa ei tällä kertaa riittänyt saamaan nuppuja täyteen kukintoonsa. Kiistaton helmi on singleksikin lohkaistu ”Every shade of blue”, joka piipahti Yhdysvaltojen Dance-listallakin sijalla 41. Kappale löytyy joiltakin myöhemmiltä kokoelma-albumeilta sekä musiikkivideokokoelmilta.
Exotica (2001)
1990-luvun lopun ja vuosituhannen vaihteen Bananarama keskittyi lähes täysin live-esiintymisiin. Estradeina toimivat eurooppalaiset festarit, klubit ja Pride-tapahtumat. Lopulta he löysivät kuitenkin jälleen luovuutensa ja kadonneen tarpeen tehdä uutta musiikkia. Levytyssopimusta heillä ei kuitenkaan edelleenkään ollut ja Bananaraman profiili oli muutenkin matalammalla kuin koskaan. Levymarkkinoita hallitsivat uudet, nuoret tähdet. Vaihtoehtojen ollessa vähissä, Sara ja Keren matkustivat Pariisiin tapaamaan tuottaja Pascal Caubetia, joka ilmaisi kiinnostuksensa yhteistyöhön. Tietämättöminä siitä mikä lopputulos tulisi olemana, tytöt ryhtyivät innolla työhön.
Syntyi ”Exotica”, Bananaraman kiistatta heikoin tekele kautta aikojen. Albumi tarjoilee muutamia uusia kappaleita ja neljä uutta versiota duon klassikkohiteistä, jotka eivät todellakaan tee kunniaa alkuperäisille. Kirsikkana kakun päällä on cover-versio George Michaelin ”Careless whisperista”. Onneksi M6 Interactions -levymerkillä julkaistu pannukakku ilmestyi vain Ranskassa ja on sittemmin jäänyt melko täydellisesti unholaan. Huvittavaa kyllä, ”Exotica” on nykyään lähes keräilyharvinaisuus, josta pyydetään levyjenkeräilijöiden sivustoilla kolminumeroisia summia.
Drama (2005)
Neljä vuotta vierähti jälleen ja Bananarama oli edennyt yhä kauemmas kotimaastaan Britanniasta. Uusi koti löytyi italialaisesta A&G levy-yhtiöstä. Vaikka tuotanto oli yhä indie-tyyppistä, oli ”Drama” albumi laadukkainta Bananaramaa yli kymmeneen vuoteen. Saatiin aikaiseksi hyvin kirjoitettuja dancepop-kappaleita siloitellun tyylikkäästi tuotettuina Ian Mastersonin ollessa puikoissa. Mastersonin katalogista löytyy yhteistyötä mm. Dannii Minoguen, Girls aloudin, Geri Halliwellin ja Sophie Ellis-Bextorin kanssa. Kaiken lisäksi levystä tuli ensimmäinen Bananarama-albumi 12:ta vuoteen, joka julkaistiin myös Isossa-Britanniassa.
”Drama” saundasi tuoreelta ja ajankohtaiselta dance-levyltä. Kylie-vaikutteet pulppusivat ensimmäisessä singlelohkaisussa ”Move in my direction”. Toinen single ”Look on the floor (Hypnotic tango)” lainasi supertarttuvan kertosäkeistönsä 1980-luvun italodisco-klassikosta ”Hypnotic tango”, jonka alunperin esitti My Mine -yhtye. Alkuperäisten puhelaulusäkeistöjen tilalle Bananaraman versiossa oli itse sävelletyt A-osat, jotka laulettiin vocoderin läpi.
Singlet nousivat Britanniassa TOP-30:een, mutta valitettavasti julkaisupäivien venkslaaminen ja muut kahnaukset himmensivät albumin markkinointikampanjaa. Niinpä ”Drama” ei noussut albumilistan sijaa 169 korkeammalle.
Viva (2009)
Kun Bananarama ryhtyi valmistelemaan kymmenettä studioalbumiaan, suunnitelmissa siinteli levyllinen disco-covereita. Tuottajana toimi edellisalbumilta hyväksi havaittu Ian Masterson. Kun Masterson ja tytöt alkoivat kirjoitella yhdessä uusia kappaleita, idea cover-levystä lensi roskakoriin.
”Viva” on melkein kuin jatko-osa onnistuneelle ”Dramalle”. Hienostunut ja tyylikäs klubilevy julkaistiin dancepoppiin keskittyneen Fascination records -levymerkin alla. Samalla yhtiöllä levyttivät Mastersonin muutkin suojatit Girls aloud ja Sophie Ellis-Bextor sekä tyttöbändi The Saturdays. Yhtiö oli Universal musicin alamerkki, joten Bananarama oli jälleen ihan varteenotettavissa käsissä.
Sinkkulohkaisut ”Love comes” ja ”Love don’t live here” ovat kelpo lisä Bananaraman singlekataloogiin, vaikka eivät listalla korkealle nousseetkaan. Albumi sen sijaan menestyi edeltäjäänsä paremmin nousten Britti-listan sijalle 87. Vuonna 2018 uusintajulkaisuihin keskittynyt Cherry Red records julkaisi ”Drama” ja ”Viva” -albumit kattavina tupla- ja tripla-CD-painoksina.
In stereo (2019)
London recordsilta lähdön jälkeen jokainen Bananarama-albumi oli julkaistu eri levymerkillä. Se on ainakin todiste siitä, että Sara ja Keren tekivät hartiavoimin töitä uransa jatkuvuuden puolesta. Vuonna 2017 Siobhan liittyi takaisin Bananaramaan menestyksekkäälle reunion-kiertueelle, josta äänitettiin livealbumi ja -dvd ”Live at the London Eventim Hammersmith Apollo”. Edellisestä studioalbumista ehti kuitenkin vierähtää tasan vuosikymmen ja nyt julkaisijana toimi In Synk -levymerkki.
Tuotantoyhteistyö jatkui Ian Mastersonin kanssa ja lopputulemana syntyi lähes täydellinen kymmenen kappaleen satsi dancepoppia sen kaikissa eri alagenreissä klassisesta discosta uuteen aaltoon. Unohtamatta Bananaraman omaa perintöä. Singlet ”Stuff like that” ja ”Looking for someone” eivät nousseet listalle, mutta albumi ”In stereo” sijoittu paremmin kuin yksikään duon pitkäsoitto sitten vuoden 1987 ”Wow!:n”. Samana vuonna julkaistiin myös ”Live in stereo” -livelevy, joka on varsin dancepainotteinen ja 2000-materiaaliin keskittyvä. Vanhempaa materiaalia edustavat vain ”Venus”, ”Movin on” ja ”Every shade of blue”.
Masquerade (2022)
Bananaraman uran 40-vuotista taivalta juhlistamaan julkaistiin uusi albumi, joka oli neljäs peräkkäinen Ian Mastersonin tuottama Bananarama-levy sekä toinen In Synk -levymerkillä. Mastersonin kanssa oli selkeästi löytynyt duolle ominainen linja hienostuneen dancepopin parissa. Aluksi oli tarkoitus tehdä vain EP, mutta Covid-19-pandemian pitkittyessä materiaalia syntyi kokonaiseen albumiin. Mastersonin, Saran ja Kerenin lisäksi biisintekoon osallistui Saran tytär Alice Dallin-Walker, joka tekee omaa musiikkiaan taiteilijanimellä Alice D.
Ensimmäisenä promomaistiaisena julkaistiin ”Favourite”, joka oli dancepoljentoinen cover Alice D:n vuonna 2018 julkaistusta pop-balladista. Seuraava single ”Masquerade” valittiin BBC Radio 2:n viikon singleksi ja se otettiin mukaan aseman A-soittolistalle. Levyltä lohkaistiin vielä kaksi singleä ”Forever young” ja ”Running with the night”. Huhtikuussa 2023 albumista julkaistiin ”The unmasked edition”-painos, jonka toinen levy sisältää kuusi uutta remix-versiota albumin kappaleista. Albumi nousi Britannian listalla sijalle 22, mikä on itse asiassa yhtyeen kolmanneksi paras listasijoitus siellä. Korkeammalle ovat sijoittuneet vain kaksi ensimmäistä pitkäsoittoa.
Lähteet:
Bananarama, special edition cd-levyjen kansilehdet
Classic pop magazine
Suomenlistalevyt
Wikipedia
Kuuntele Retropop.blogin soittolistaa ”The Essential Bananarama” Spotifyssa:
RETROPOPPARI 