
Retropop.blog on ehtinyt muistella 40 vuoden takaista pop-maailmaa jo brittiläisestä ja suomalaisesta näkövinkkelistä.
Suomalaisista iskelmistä vuodelta 1983 voit lukea täältä.
Brittiläisistä pop-albumeista vuodelta 1983 voit lukea täältä.
Tähän blogikirjoitukseen olen koonnut 20 tärkeää pop-albumijulkaisua vuodelta 1983 muualta maailmasta, vaikka on mukaan pari brittiäkin vielä mahtunut kuten myös pari rock-genreenkin sopivaa teosta.

Madonna – Madonna
Madonnan omaa nimeä kantava esikoisalbumi julkaistiin vuonna 1983, mutta se vasta pohjusti tulevaa supertähteyttä. Vaikka onhan levy myynyt pitkässä juoksussa yli kymmenen miljoonaa kappaletta tulevien menestyslevyjen vanavedessä. Vuonna 1985 se julkaistiin uutena painoksena nimellä ”First album” ja kansikuvakin vaihdettiin ”Like a virgin” -kauden tyylisen Madonna-imagon mukaiseksi. Levyn kahdeksasta raidasta viisi julkaistiin pitkin matkaa myös singleinä: ”Everybody”, ”Burning up”, ”Holiday”, ”Lucky star” ja ”Borderline”. Kaikki oli kuitenkin vain tyyntä myrskyn edellä, kunnes Madonna seuraavana vuonna aloitti maailmanvalloituksensa. Suomenkin listalle ”First album” nousi, mutta vasta ”Like a virginin” jälkeen syksyllä 1985, tosin vain yhdeksi viikoksi.

Cyndi Lauper – She’s so unusual
Cyndi Lauper löi itsensä sooloartistina läpi verrattain iäkkäänä, 30-vuotiaana. Räväkällä persoonallaan hän kuitenkin kävi nuorisoidolista ja valloitti esikoisalbumillaan hittilistat. Levy sisältää huikeat neljä TOP-5-hittiä ”Girls just want to have fun”, ”Time after time”, ”She bop” ja ”All through the night” ja pitkäsoittoa myytiin huikeat 16 miljoonaa kappaletta. Suomen listalla levy oli korkeimmillaan sijalla 22.
Lue lisää Cyndi Lauperin albumista ”She’s so unusual” täältä

Lionel Richie – Can’t slow down
Commodores -yhtyeen entinen laulusolisti menestyi saman tien myös soolona ja hänen vuonna 1982 julkaistu esikoisalbuminsa myi Yhdysvalloissa yli neljä miljoonaa kopiota. Toisella levyllä ”Can’t slow down” meno ei osoittanut hidastumisen merkkejä. Ykköshitit ”All night long” ja ”Hello” siivittivät levyn yli kahdenkymmenen miljoonan kappaleen myyntilukuihin.

Billy Joel – An innocent man
Billy Joelin yhdeksäs studioalbumi oli eräänlainen teemalevy, joka sai vaikutteensa 1950- ja 1960-lukujen doo-wop- ja soul-musiikista. Hyvänä esimerkkinä hittisingle ”Uptown girl”. Jenkkilässä albumi myi rapsakat seitsemän miljoonaa kappaletta ja Britanniassakin lähes miljoonan ja muu maailma siihen päälle. Suomessa levy ei sen sijaan noussut lainkaan listoille.

Pointer sisters – Break out
Pitkän linjan sisarustrio teki vuonna 1983 uransa menestyneimmän pitkäsoiton. Albumi sisältää hitit ”Automatic”, ”Jump (For my love)” sekä Beverly Hills kyttä -elokuvassa kuultavan rallin ”Neutron dance”. Suomessa ei julkaisuja noteerattu, mutta Yhdysvalloissa albumi myi kolme miljoonaa.

Earth, wind & fire – Powerlight
Earth, wind & firen sielukkaat discorytmit sen sijaan iskivät suomalaisiin. ”Powerlight” oli jo kolmas täällä albumilistan topteniin noussut levy. Sinkkuhitti ”Fall in love with me” oli meillä TOP-5-hitti ja koko vuoden 1983 tilastossa sijalla 39, vaikka ei ehkä niihin kaikkein ikimuistoisimpiin EWF-klassikoihin kuulukaan.

Bee gees – Staying alive
Kuusi vuotta supermenestyneen ”Saturday night fever” -elokuvan jälkeen John Travolta palasi Tony Maneron rooliin ja Bee Geesin laulavat Gibbin veljekset tekivät leffaan uutta musiikkia. Sylvester Stallone käsikirjoitti ja ohjasi elokuvan, joka sai nimensä ensimmäisen osan suurimmasta hitistä. Soundtrack-LP:n A-puoli sisältää viisi uutta Bee Gees -biisiä, joista ”The woman in you” ja ”Someone belonging to someone” lohkaistiin singleiksi. Hittejä ei niistä ei tullut. B-puolen kappaleista vastasi pääasiassa Sylvesterin velipoika Frank Stallone. Levy myi yhdysvalloissa miljoonan, mutta jäi valovuosien päähän edeltäjänsä supersuosiosta. Pitkäsoitto nousi listoille Suomessakin.

Men at work – Cargo
Australialainen Men at work oli kuumaa kamaa etenkin Yhdysvalloissa, kotimaansa lisäksi. Muualla muistetaan heiltä lähinnä vuoden 1981 hittirenkutus ”Down under”. Kakkosalbumin singlet ”Overkill” ja ”It’s a mistake” olivat topten-tavaraa Jenkeissä, mutta täällä tuskin soittavat kovasti kelloja. Vaikka kyllä ”Overkill” ja ”Cargo” -LP:t listolle nousivat meilläkin. Yhdysvalloissa Men at workin myynti puolittui esikoislevyn kuudesta miljoonasta kolmeen, mutta onhan sekin melkoinen määrä myytyjä vinyylejä.

Laura Branigan – Branigan 2
Esikoislevyn ”Gloria”-hitin kaltainen biisi jäi puuttumaan Lauran kakkosalbumilta ”Branigan 2”. Singlet ”Solitaire” ja ”How am I supposed to live without you” menestyivät kuitenkin ihan mukiinmenevästi. Jälkimmäisen säveltäjä Michael Bolton levytti itsekin kappaleensa vuonna 1989 ja nousi sillä Billboard-listan ykköseksi. ”Branigan 2” myi Amerikassa kultaa eli puoli miljoonaa. Supersuosio kurkisteli kuitenkin jo ihan kulman takana.

Irene Cara – What a feeling
Viime vuonna keskuudestamme poistunut Irene Cara muistetaan eritoten vuoden 1983 suurimmasta leffabiisistä ”Flashdance… What a feeling”. Ura ei kuitenkaan lähtenyt siitä urkenemaan, vaan hiipui vähitellen. Toinen Giorgio Moroderin säveltämä leffabiisi ”The dream (Hold on to your dreams)” elokuvasta D.C.Cab ei menestynyt, mutta kaksi muuta singleä ”Why me?” ja ”Breakdance” sen sijaan sijoittuivat ihan mukavasti listoilla. ”Flashdance”-soundtrack puolestaan myi huikeat 20 miljoonaa maailmanlaajuisesti, joista 75.000 kpl Suomessa.

Tracey Ullman – You broke my heart in 17 places
Koomikkonakin tunnettu Tracey Ullman levytti vuosina 1983-1984 kaksi albumia ja pisti sen jälkeen pillit pussiin. Lyhyt mutta menestyksekäs ura alkoi vuonna 1983 Britannian TOP-10-hiteillä ”Breakaway”, ”They don’t know” ja ”Move over darling”. Kirsty McColl -cover ”They don’t know” osoittautui suurimmaksi menestykseksi, sillä se nousi kärkikymmenikköön myös rapakon takana. Muutenkin lähinnä cover-biiseistä koottu esikoisalbumi ei sitten niin kovin suuri myyntimenestys ollutkaan.

Mike Oldfield – Crises
Taiteellisempaa ja kokeilevampaa musiikkia taituroinut Mike Oldfield yllätti singlelistojen laatijat kappaleellaan ”Moonlight shadow”, joka nousi kärkeen käytännössä kaikkialla. Multi-instrumentalistin vierailevana vokalistina esiintyi melko tuntematon skottilaulajatar Maggie Reilly, jonka omakin ura lähti tätä kautta nousuun. ”Crises”-LP:n A-puoli on yksi 20-minuuttinen instrumentaalikappale, mutta kääntöpuoli sisältää viisi kappaletta, joissa Reillyn lisäksi laulavat Jon Anderson ja Roger Chapman.

Agnetha Fältskog – Wrap your arms around me
ABBA:n jäsenten lähdettyä eri suuntiin, ryhtyivät sen naisvokalistit sooloartisteiksi. Molemmat tähtäsivät suoraan kansainvälisille markkinoille, olihan latu auki. Frida ehti ensin vuonna 1982 ja Agnetha seurasi sitten perässä. Kumpikin kiekko nousi tietenkin Ruotsin listan ykköseksi ja menestyi ihan mukavasti Skandinaviassa ja Keski-Euroopassa, mutta suurempi henkilökohtainen maailmanvalloitus jäi tekemättä. Tämän levyn suurin hitti oli ”The heat is on”. Suomessa molempien ex-rouvien albumit myivät kultaa.

Nena – Nena
Nena on itse asiassa bändi, vaikka myös sen laulusolisti on lempinimeltään Nena (oik. Gabriele Kerner). Orkesteri ponnahti supersuosioon heti esikoislevyllään ja etenkin siltä lohkaistulla singlellä ”99 Luftballons”. Kappale nousi jopa Billboard-listan kakkoseksi, mikä on huikaiseva saavutus saksankieliseltä biisiltä. Laulusta tehtiin myös englanninkielinen versio ”99 Red balloons”, joka kelpasi kielimuurin takana asuville briteillekin ykkössijan edestä. Bändin kotimaassa Saksassa pitkäsoitto myi platinaan oikeuttavat 500.000 kappaletta ja muuallakin ihan mukavasti, aina Japanissa asti. Suomessa herättiin Nenaan vähän jälkijättöisesti ja levy listautui vasta seuraavana vuonna.

ZZ Top – Eliminator
ZZ Topin partaniekat saivat veivata texasboogietaan yli kymmenen vuotta ja levyttää seitsemän albumia, ennen kuin pankki räjähti. Tyyli muuttui ”Eliminatorilla” modernimpaan ja avuksi tuli myös Music television, jonne yhtye työsti ikimuistoisia musiikkivideoita. ”Gimme all your lovin”, ”Sharp dressed man”, ”TV Dinners” ja ”Legs” ovat pureutuneet monien mieliin myös kuvallisesti. Suomalaiset rakastuivat yhtyeeseen kuin hullut puuroon ja kiekko hankittiin yli 70.000:een huusholliin. Kauppa kävi kaikkialla maailmassa, yksin Yhdysvalloissakin ”Eliminator” myi yli 11 miljoonaa.

Billy Idol – Rebel yell
Generation X -yhtyeessä uransa aloittanut Billy Idol (oik. William Broad) julkaisi toisen soololevynsä ja niitti suosiota eritoten Yhdysvalloissa. Billboard-listalla albumi nousi kuudenneksi ja myi tuplaplatinaa. Synnyinmaassaan Britanniassa suosio ei ollut yhtä vallatonta. Albumin suurin hitti oli rauhallisempi ”Eyes without face”, mutta muutkin singlet ”Rebel yell”, ”Flesh for fantasy” ja ”Catch my fall” toki muistetaan. Suomessa Idolista innostuttiin vasta vuoden 1985 ”Vital Idol” remixlevyn aikoihin.

Bryan Adams – Cuts like a knife
Kanadalainen Bryan Adams alkoi saada jalansijaa hittilistoilla kolmannen albuminsa ansiosta. Yritystä kyllä riittikin sillä levyltä lohkottiin single jos toinenkin. Korkeimmille sijoituksille ylsivät ”Straight from the heart”, ”This time” ja albumin nimikkokappale ”Cuts like a knife”. Pitkäsoittokin myi hyvin, mutta se ei ollut mitään verrrattuna seuraavan vuoden ”Reckless”-albumiin, joka sisältää ne ikimuistoisimmat Bryan Adams -rallit ”Summer of 69”, ”Heaven” ja ”Run to you”.

Huey Lewis and the News – Sports
Sympaattinen naapurin äijä Huey Lewis nousi arvoon arvaamattomaan vuonna 1983 kolmannella albumillaan ”Sports”. Siltä lohkottiin neljä TOP-10 Jenkki-hittiä ”Heart and soul”, ”I want a new drug”, ”The heart of rock & roll” ja ”If this is it”. Pitkäsoitto oli luonnollisesti listaykkönen. Se myi yksin Yhdysvalloissa, joka olikin yhtyeen päämarkkina-aluetta, yli seitsemän miljoonaa kappaletta. Suomessa ei ennen ”Paluu tulevaisuuteen” (1985) -elokuvan teemabiisiä ”The power of love” bändiä listoilla noteerattu.

U2 – War
Irlantilainen U2 teki niinikään suuren maailmanlaajuisen läpimurtonsa kolmannella pitkäsoitollaan vuonna 1983. Bändi oli kotimaataan suositumpi Isossa-Britanniassa, jossa levy nousi listaykköseksi hitin ”New year’s day” vanavedessä. Yhteensä albumi myi maailmanlaajuisesti yli 11 miljoonaa kappaletta. ”War” oli myös ensimmäinen U2-albumi, joka nousi Suomenkin viralliselle listalle. Korkeimmillaan sijalle 26 ja listaviikkoja kertyi kolme.

Kiss – Lick it up
Maskeistaan luopunut Kiss julkaisi yhdennentoista studioalbuminsa ja loi tavallaan nahkaansa uudelleen vuosikymmenen vaisumman alun jälkeen. Suosio lisääntyi etenkin Euroopassa ja Suomessakin nimikkobiisistään tunnettu ”Lick it up” oli ensimmäinen topteniin noussut Kiss-albumi. Tätä ennen vain ”I was made for loving you” -hitin sisältänyt ”Dynasty” oli piipahtanut listalla yhden viikon ajan. ”Lick it up” oli korkeimmillaan kuudentena ja pysytteli listalla 21 viikkoa.
20 lisätärppiä 40 vuoden takaa vuodelta 1983:
Def leppard – Pyromania
Journey – Frontiers
Europe – Europe
Mark Knopfler – Local hero
R.E.M. – Murmur
Meat loaf – Midnight at the lost and found
Hanoi rocks – Back to the mystery city
Asia – Alpha
Bauhaus – Burning from the inside
Killing joke – Fire dances
Mötley crüe – Shout at the devil
Yes – 90125
Metallica – Kill ’em all
Dio – Holy diver (Black sabbath – Born again)
Styx – Kilroy was here
Sparks – In outer space
Yello – You gotta say yes to another excess
”Weird Al” Yankovic – ”Weird Al” Yankovic
Echo & the Bunnymen – Porcupine
Aztec camera – High land, hard rain
Lähteet:
Wikipedia
Suomenlistalevyt
Vastaa