Kiistatta yksi 1980-luvun tunnetuimmista kasvoista ja Britannian valokuvatuimmista naisista, Samantha Fox syntyi Itä-Lontoossa 15.4.1966. Ura julkisuuden valokeilassa alkoi jo vuonna 1983, Samanthan ollessa 16-vuotias. Samanthan äiti lähetti kuvia vähäpukeisesta tyttärestään The Sunday peoplen amatöörimallikisaan ja Samantha sijoittuikin 20.000 kilpailijan joukossa äänestyksessä hopealle. Seuraavaksi hänet kutsuttiin The Sun -lehden kolmossivun tytöksi. Samanthan vanhemmat antoivat alaikäiselle tyttärelleen luvan poseerata yläosattomissa ja hänestä tuli kaikkien aikojen suosituin kolmossivun tyttö. Samantha äänestettiin vuoden tytöksi kolmena vuonna peräkkäin 1984-1986.
S.F.X. – Rockin, with my radio (musiikkivideo)
Vuonna 1986 Samantha jätti valokuvamallin työt ja keskittyi musiikkiin. Ensimmäinen levytyssopimus syntyi pienen indie-levymerkin Lamborghini recordsin kanssa nimellä S.F.X. Singlet ”Rockin’ with my radio” ja ”Aim to win” eivät kuitenkaan nousseet listoille. Samanthan julkkispotentiaalin ja ilmeisen lahjakkuuden myötä oli kuitenkin vain ajan kysymys, että oikea hittikappale löytyisi. Jive-levy-yhtiöllä oli sellainen valmiina ja he etsivät sopivaa solistia koelaulujen avulla. Samantha Fox kutsuttiin kahdensadan muun nuoren laulajattaren joukossa laulamaan kappaletta nimeltä ”Touch me (I want your body)”. Samantha tunsi heti, että tämä laulu on häntä varten ja hän teki kaikkensa saadakseen levyttää sen. Samantha ammensi inspiraatiota rohkean seksikkääseen tulkintaansa ensimmäisestä ostamastaan levystä, joka oli Donna Summerin ”Love to love you baby”.
Samantha Fox – Touch me (I want your body) (musiikkivideo)
Samantha voitti tuottajat puolelleen ja solmi Jive-yhtiön kanssa viiden vuoden sopimuksen. ”Touch me” -kappaleeseen kuvattiin musiikkivideo Heaven -yökerhossa ja sen vauhdittamana single nousi listoille käytännössä kaikkialla maailmassa. Ensin Samanthan kotimaassa, Isossa-Britanniassa, sijalle 3 ja sen jälkeen ykköseksi Australiassa, Kanadassa sekä tietenkin täällä Suomessa. Yhdysvalloissa levy nousi singletilaston sijalle 4. TOP-5-sijoituksia ropisi ympäriinsä ja ”Touch me” -singlestä tuli yksi vuoden myydyimpiä levyjä koko Euroopassa. Tuntemattomat lauluntekijät Mark Bissel ja Graham Richardson lähettivät Samanthalle demonauhan ja kirjoittivat kuoren päälle yksinkertaisesti ”Samantha Fox, London”. Tuohon aikaan postilaitokseen saattoi vielä luottaa ja kirje löysi perille. Kasetti sisälsi rokkaavan biisin ”Do ya do ya (Wanna please me)”, johon Samantha ihastui oitis ja halusi levyttää sen toisena singlenään.
Samantha Fox – Do ya do ya (Wanna please me) (musiikkivideo)
”Do ya do ya (Wanna please me)” -singlestä ei tullut aivan edeltäjänsä kaltaista superhittiä, mutta nousi sekin Britti-listan sijalle 10. Suurinta suosio oli Skandinaviassa ja Suomessa ja Ruotsissa sinkku kohosi listaykköseksi. Energisellä musiikkivideolla Samanthan bändissä esiintyy Hanoi rocksin Nasty Suicide sekä muista Hanoi rocks -yhteyksistään tuttu Timppa Kaltio. Heinäkuussa 1986 ilmestyi albumi ”Touch me”, joka selvästikin oli koottu vauhdilla kasaan. Parhaiten albumi menestyi Suomessa, jossa se nousi virallisen listan ykköseksi viihtyen listalla yhteensä 38 viikkoa. Muutenkin suosio oli suurempaa Skandinaviassa ja Keski-Euroopassa, kuin Britanniassa jossa pitkäsoitto ei noussut listan sijaa 17 korkeammalle.
Samantha Fox – Hold on tight (musiikkivideo)
Albumilta lohkottiin vielä kaksi singleä, jotka eivät saavuttaneet Samanthan kotimaassa merkittävää listamenestystä, mutta nousivat Suomessa sinkkulistan topteniin. Samantha itse pitää rockabilly-vaikutteista ”Hold on tight” -rallia levyn heikoimpana kappaleena, mutta sanoi että musiikkivideon teko oli hauskaa. Hienostuneempi ja rauhallisempi ”I’m all you need” oli neljäs ja viimeinen single tältä albumilta. Neljän sinkkubiisin lisäksi levyltä löytyy kaksi coverkappaletta. Tight fit -yhtyeen tuotannosta lainattiin popahtava puolitempoballadi ”Baby I’m lost for words” ja JoBoxers -yhtyeeltä roisimpi ”He’s got sex”, joka toimi vielä pari vuotta myöhemmin Samanthan ”I wanna have some fun” -kiertueen avauskappaleena. Albumiraitojen osalta levy jäi melko sekavaksi kokoelmaksi eri säveltäjien kirjoittamia kappaleita. Jopa kaikkien singlejulkaisujen ollessa genreltään melko erilaisia, löytyy pitkäsoitolta vielä lisää tyylisuuntia.
Samantha Fox – I’m all you need (audio)
Samantha Foxin ura jatkui esikoislevyn jälkeen vauhdikkaana ja kahtena seuraavana vuonna albumeja tuli kaksi lisää. Samaten musiikillisten tyylien variaatiot monipuolistuivat entisestään, kun kuvioihin tuli mukaan uusia tuotannollisia yhteistyökumppaneita Stock-Aitken-Watermanista Full forceen ja Bollandin veljeksiin. Samantha Foxin musiikkia onkin vaikea lokeroida mihinkään yksittäiseen genreen, mutta tulkinnoillaan hän tekee tuotannostaan itsensä näköistä. Samat fanit voivat diggailla niin rockista kuin kasaridiscostakin, kunhan esittäjä on Samantha Fox.
Kappalelista:
1. Touch me (I want your body)
2. I’m all you need
3. Suzie, don’t leave me with your boyfriend
4. Wild kinda love
5. Hold on tight
6. Do ya do ya (Wanna please me)
7. Baby I’m lost for words
8. It’s only love
9. He’s got sex
10. Drop me a line
Lähteet:
Samantha Fox: Touch me (special edition julkaisun kansilehti) (Cherry pop 2012)
Wikipedia
suomenlistalevyt.blogspot.com