Gay anthemin anatomia: Homohumppaa vai aatteen paloa

Gay anthem eli vapaasti suomennettuna "homohymni" on musiikkikappale, joka on erityisesti homomiesten musiikkimaun mukainen. Naispuolisilla homoseksuaaleilla eli lesboilla ja kaikilla muilla muunsukupuolisilla musiikkimaku ei yhdy gay anthemeihin yhtä ilmiselvästi, vaikka toki gay anthemit parhaimmillaan toimivat koko seksuaalisen tasavertaisuuden ja Pride-liikkeen tunnussävelminä. Ehkä väittämässä on liikaa stereotyyppistä lokerointia ja asioiden suoraviivaistamista, sillä myöskään kaikki homomiehet eivät … Jatka lukemista Gay anthemin anatomia: Homohumppaa vai aatteen paloa

James Bond leffojen tunnusbiisit ovat kasariklassikkoja

James Bond siirtyi 1980-luvulle nuorekkaasti. Edellisen vuosikymmenen lopulla Bond-seikkailut saavuttivat utopistisuudessaan kliimaksinsa "Kuuraketti"-elokuvassa (Moonraker 1979). Tähtien sota -elokuvan menestyksen vanavedessä salainen agenttikin lennätettiin ulkoavaruuteen maailmaa pelastamaan, mikä meni monien kohdalla jo yli hilseen. Elokuva oli kuitenkin kaupallinen menestys ja jatkoa seurasi normaaliin tapaan, vaikka päätähti Roger Mooren sopimus olikin katkolla. Moore suostui kuitenkin "vielä yhteen" … Jatka lukemista James Bond leffojen tunnusbiisit ovat kasariklassikkoja

Samantha Fox – Touch me (1986)

Kiistatta yksi 1980-luvun tunnetuimmista kasvoista ja Britannian valokuvatuimmista naisista, Samantha Fox syntyi Itä-Lontoossa 15.4.1966. Ura julkisuuden valokeilassa alkoi jo vuonna 1983, Samanthan ollessa 16-vuotias. Samanthan äiti lähetti kuvia vähäpukeisesta tyttärestään The Sunday peoplen amatöörimallikisaan ja Samantha sijoittuikin 20.000 kilpailijan joukossa äänestyksessä hopealle. Seuraavaksi hänet kutsuttiin The Sun -lehden kolmossivun tytöksi. Samanthan vanhemmat antoivat alaikäiselle tyttärelleen … Jatka lukemista Samantha Fox – Touch me (1986)

Spagna – Dedicated to the moon (1987)

Ivana Spagna (s. 1956) syntyi Veronassa, Italiassa saksalaiselle äidille ja kreikkalaiselle isälle hyvin tavalliseen työläisperheeseen. Nuorena Ivana unelmoi tanssijan urasta, eikä liiemmälti välittänyt laulamisesta. Musikaalisuus oli kuitenkin ilmeistä ja vanhempiensa rohkaisemana Ivana opiskeli laulua ja pianonsoittoa. 15-vuotiaana hän teki jo ensimmäiset levytyksensä. Vuosina 1971-1972 syntyi pari italiankielistä softrock-sinkkua Ricordi-levymerkille. 18-vuotiaana Ivana perusti ensimmäisen bändinsä, jonka … Jatka lukemista Spagna – Dedicated to the moon (1987)