Retropoppari listaa – TOP-10 Giorgio Moroderin tuottamat biisit

Giorgio Moroder (s. 26.4.1940) on paitsi discon kummisetä, elektronisen dancemusiikin pioneeri sekä koko EDM-genren suurin esikuva ja vaikuttaja, myös palkittu tuottaja ja elokuvamusiikin säveltäjä. Hän on voittanut kolme Oscaria, neljä Golden Globea ja neljä Grammya. Hänen seinilleen on ripustettu yli sata kulta- ja platinalevyä ja vuonna 2004 Giorgio Moroder sisällytettiin Dance musiikin Hall of fameen. Retropoppari loi katsauksen italialaisneron tuotantoon ja poimi sieltä oman kärkikymmenikkönsä. Tältä se näyttää.

10. Giorgio – Son of my father (1971)
Vuonna 1968 Moroder muutti Müncheniin, josta muodostui eräänlainen syntetisaattorimusiikin keskus. Siellä tuotetuissa äänitteissä mainittiin olevan tietynlainen ”München-saundi”. Tuohon aikaan etunimeään taiteilijanimenä käyttänyt Giorgio esiintyi sooloartistina ja hänen ensimmäiseltä LP-levyltään ”That’s bubblegum – That’s Giorgio” lohkotut singlet ”Moody Trudy” ja ”Looky, Looky” menestyivät Keski-Euroopassa. Erityisesti Ranskassa, jossa jälkimmäinen nousi listaykköseksi. Vuonna 1971 Giorgio tuli säveltäneeksi klassikon kolmannelle studioalbumilleen ”Son of my father”. Samanniminen kappale oli levytetty ensin saksankielisenä nimellä ”Nachts scheint die Sonne” Michael Holmin toimesta. Holm kirjoitti myös biisin saksankieliset sanat. Giorgio levytti laulun englanniksi ja sanat tulivat hänen pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Pete Bellotten kynästä. Levystä ei kuitenkaan tullut suurta hittiä juuri Giorgion versiona, mutta Chicory Tip -yhtyeen versiona se nousi Britannian singlelistan ykköseksi kolmeksi viikoksi. Singlen sanotaan olevan ensimmäinen syntetisaattoreita sisältävä Brittilistaykkönen ja kyse on nimenomaan Moog-syntikoista. Kappale on jäänyt elämään eritoten urheilutapahtumien yhteislaulatuksena brittiläisillä jalkapallo- ja krikettikentillä. Suomalaiset muistavat varsin hyvin Dannyn suomenkielisen version ”Maantieltä taloon”, joka on kuulunut iskelmälegendan keikkaohjelmistoon aina 2020-luvulle asti. Alunperin ”Maantieltä taloon” julkaistiin ”Vai niin, vai niin” -singlen B-puolella. Single nousi Suomen listan ykköseksi, mutta kääntöpuolesta tuli paljon suositumpi.

9. David Bowie – Cat people (Putting out fire) (1982)
Moroderin ura elokuvamusiikin säveltäjänä alkoi vauhdikkaasti vuonna 1978, kun hän voitti parhaan alkuperäismusiikin Oscarin elokuvasta ”Keskiyön pikajuna” (Midnight express). Sitä ennen hän ei vielä ollut säveltänyt musiikkia isoon Hollywood-tuotantoon, mutta nyt Moroderista tuli kysytty henkilö sillä saralla. Vuoden 1980 ”American gigolo” toi Golden Globe -ehdokkuuden, samoin kuin vuonna 1982 julkaistu ”Kissaihmiset” (Cat people) -elokuvan musiikkikin. Syntetisaattorimusiikki ja elokuviin sävelletyt pophitit rynnivät valkokankaalle muidenkin tekijöiden kuin Moroderin toimesta. Elokuvan tunnuskappaleen esittäjäksi valikoitui David Bowie, joka oli siirtynyt 1980-luvulle uutta aaltoa myötäilevällä ”Ashes to ashes” -hitillään sekä Queenin kanssa levytetyllä ykköshitillä ”Under pressure”. Bowie kirjoitti myös ”Putting out fire” -kappaleen sanat. Singlestä ei kuitenkaan tullut edeltäjiensä kaltaista hittiä, sillä se ei noussut Britti-listan sijaa 26 korkeammalle. Bowie itse kertoikin olleensa tyytymätön lopulliseen versioon ja teki siitä uuden vuoden 1983 ”Let’s dance” -menestyslevylleen. Retropoppari arvostaa alkuperäisen leffaversion kuitenkin paljon korkeammalle.

8. Freddie Mercury – Love kills (1984)
Vuonna 1927 ensi-iltansa saanut Fritz Langin dystooppinen sci-fi-klassikkoelokuva ”Metropolis” julkaistiin uudelleen restauroituna versiona vuonna 1984 ja Moroder sävelsi siihen kokonaan uuden, ajan hengen mukaisen musiikin. Moroder maksoi 200.000 dollaria oikeuksista ja voitti tarjouskilpailussa mm. David Bowien. Moroder hämmästyi alkuperäiskopion huonosta kunnosta ja laajensi projektinsa kunnostamaan myös kuvanauhan, vaikka alunperin tarkoitus oli vain säveltää musiikki. Leffaan tarvittiin tietenkin myös teemalaulu, jonka esittäjäksi pestattiin Queen-yhtyeen keulahahmo Freddie Mercury. Kappale ”Love kills” oli ikäänkuin korvamerkitty seuraavalle Queen-albumille, mutta siitä tulikin Mercuryn ensimmäinen soolosingle. Ikäänkuin kompromissina, Queen käytti ”Metropolis”-kuvamateriaalia seuraavan singlensä ”Radio Ga Ga” -musiikkivideossa. ”Love kills” nousi Britti-listan sijalle 10. Sama München-saundi jatkui Mercuryn ensimmäisellä sooloalbumilla ”Mr. Bad guy”, joka julkaistiin vuonna 1985 vaikka ”Love kills” ei sillä mukana olekaan. Levyn tuotti saksalainen Reinhold Mack, joka tunnetaan hyvin myös yhteistyöstään esimerkiksi Electric light orchestran ja Sparksin kanssa.

7. Japan – Life in Tokyo (1979)
Lähinnä jonkin sortin avantgardistiseksi taidepopiksi leimattua musiikkia esittäneen Japan -yhtyeen nokkamies David Sylvian oli hänkin ihastunut Giorgio Moroderin saundiin ja Donna Summerin tulkintoihin. Hän halusi muuttaa bändinsä kurssia ja tehdä kunnon discokappaleen. Moroder ja Sylvian kirjoittivat yhdessä kappaleen ”Life in Tokyo”, joka julkaistiin saksalaisella Hansa-levymerkillä. Single floppasi listoilla täysin, mutta se sisällytettiin vuonna 1981 ”Assemblage”-nimiselle albumille, joka oli eräänlainen kokoelmalevy Japanin albumilla julkaisemattomista sinkkubiiseistä. Steve Nyen ”Life in Tokyosta” tekemä remix nousi vihdoin vuonna 1982 Britannian singlelistallekin, sijalle 28. Suomessa yksikään Japanin hengentuotos ei ole noussut listoille.

6. Blondie – Call me (1980)
Leffabiisi tämäkin ja varsin klassinen sellainen. ”Keskiyön pikajunan” menestyksen jälkeen Moroder palkattiin tekemään musiikki trendikkääseen ”American gigolo” -elokuvaan. Alunperin säveltäjä pyysi demonsa esittäjäksi Fleetwood mac -yhtyeen Stevie Nicksiä, mutta tämä oli sopimusteknisistä syistä estynyt. Seuraava vaihtoehto oli Blondie -yhtyeen laulaja Debbie Harry. Blondienkin tyyli oli alkuaikojen post-punk-musiikista muuttunut discompaan suuntaan heidän taannoisen ”Heart of glass” -hittinsä myötä ja lisäksi bändi oli esittänyt keikoillaan Donna Summer -coveria ”I feel love”. Instrumentaalidemon nimi oli ”Man machine” ja Debbie kirjoitti siihen sanat otsikolla ”Call me”. Hän kertoo inspiraation tekstiin tulleen elokuvan päähenkilöstä, joka on eräänlainen miesprostituoitu eli maskuliininen ”puhelintyttö”. Levytyksessä bändillä oli vaikeuksia saada synkronoitua toivotunlaatuista saundia Moroderin taustoihin, joten ajan säästämiseksi tuottaja toteutti musiikin omilla taustajoukoillaan. Levyversiossa kuullaan Moroderin soiton lisäksi Keith Forseyn rummut ja Harold Faltermeyerin loistava syntikkasoolo. Näin ollen ainoa Blondien jäsen, joka singlellä ääntelee on laulusolisti Debbie Harry. Kappaleesta tuli valtava hitti, joka vietti kuusi viikkoa Billboard-listan kärjessä. Ykköseksi se nousi myös Britanniassa ja Kanadassa. Suomessa ja Ruotsissa sijoitus oli kolmas. Vuoden vaihteessa ”Call me” nimitettiin Golden globe- ja Grammy-ehdokkaaksi ja se oli koko vuoden myydyin single Yhdysvalloissa. Suomessa kappaleen sai versioitavakseen Mona Carita ja sen nimeksi tuli ”Soita mulle”. Siitäkin tuli hitti, kuten Mona Caritan samannimisestä toisesta LP-levystä.

5. Giorgio Moroder & Philip Oakey – Together in electric dreams (1984)
Musiikkivideoiden uraauurtavana ohjaajana mainetta niittänyt Steve Barron ohjasi ensimmäisenä pitkänä teatterielokuvanaan tieteiskomedian ”Electric dreams”, johon musiikin sävelsi tietenkin Giorgio Moroder. The Human leaguenkin videoita ohjannut Barron ehdotti Moroderin tunnuskappaleen esittäjäksi yhtyeen keulahahmoa Philip Oakeyta. Oakey kirjoitti studiossa sanat Moroderin sävelmään ja lauloi kappaleen kertaalleen. Hän luuli vasta harjoittelevansa, mutta säveltäjän mielestä uusintaottoja ei tarvittu. Laulaja vaati uusintayrityksiä, mutta uskoo että Moroder käytti silti lopullisessa versiossa sitä ensimmäistä. Hän onkin päivitellyt, että sai maailmanlaajuisen hitin kymmenen minuutin hommasta, kun joihinkin The Human leaguen levytysprosesseihin meni kuukausia. Elokuva floppasi lippuluukuilla, mutta kappaleesta ”Together in electric dreams” tuli menestys omillaan. Harva tuskin muistaa, että se kuultiin alunperin leffassa. Single nousi Britti-listan sijalle kolme ja biisi kuuluu usein edelleen myös The Human leaguen keikkasettiin. Oakeyn ja Moroderin yhteistyö sujui niin mutkattomasti, että he tekivät seuraavana vuonna kokonaisen albumin musiikkia yhdessä. ”Philip Oakey & Giorgio Moroder” -nimeä kantavalta pitkäsoitolta lohkottiin kaksi singleä lisää, mutta ”Good-bye bad times” ja ”Be my lover now” eivät enää menestyneet listoilla ensilevyn tapaan, eikä albumikaan noussut Britti-listan sijaa 52 korkeammalle.

4. Limahl – The neverending story (1984)
Saksalainen elokuvaohjaaja Wolfgang Petersen ei ollut vielä breikannut Hollywoodiin asti, kun ensi-iltaan saapui fantasiaelokuva ”Päättymätön tarina” (The neverending story). Elokuvasta tehtiin myös englanninkielinen versio, johon uutta musiikkia pyydettiin Giorgio Moroderilta. Saksankielisen version musiikki oli yksinomaan Klaus Doldingerin säveltämää klassista scorea. Moroder kynäili muun musiikin lomassa myös näppärän popkappaleen, johon sanat kirjoitti yhteistyökumppani Keith Forsey. Esittäjäksi pestattiin pehmeä-ääninen poppari, joka oli edellisvuonna noussut teini-idoliksi Kajagoogoo-yhtyeen laulusolistina. Limahl, jonka taiteilijanimi oli anagrammi Christopher Hamillin sukunimestä, oli juuri saanut valmiiksi ensimmäisen sooloalbuminsa. Hyvin menestynyt single ”The neverending story” lisättiin LP-levyn myöhemmille painoksille ja yksi albumiraita pudotettiin pois. Kappaleen tunnelma on elokuvan päättymättömätöntä satua mukaileva, sillä paitsi että sen loppu feidautuu, myös kappaleen alku nousee pikkuhiljaa hiljaisuudesta. Limahl sai biisistä suurimman soolohittinsä ja siitä tuli monien rakastama hempeä popklassikko. Se nousi TOP-kymppiin Australiassa, Kanadassa ja Britanniassa sekä listaykköseksi Japanissa, Norjassa, Espanjassa ja Ruotsissa. Saksassa single sijoittui listan sijalle kaksi. Suomessa sijoitus jäi yllättävän vaatimattomaksi, vaikka kappale tuntuu jääneen täälläkin pysyvästi ihmisten mieliin.

3. Berlin – Take my breath away (1986)
Giorgio Moroder pitää itse Berlin-yhtyeen ”Take my breath away” -balladia parhaana saavutuksenaan. ”Top gun” -elokuvan tuottaja Jerry Bruckheimer pyysi Moroderilta laulua leffaansa ja sai räväkän rock-biisin ”Danger zone”, jonka esitti Kenny Loggins. Bruckheimer piti kappaleesta niin paljon, että pyysi toistakin kappaletta – jotain rauhallisempaa, elokuvan romanttiseen kohtaukseen. Moroder demotti biisin ja soitti siihen nyttemmin jo legendaarinen sähköbassotaustan, jota käytettiin myös kappaleen lopullisessa versiossa. Tom Whitlock kirjoitti tekstin. Ensimmäisen version levytti The Motels -yhtye, mutta soundtrackin julkaiseva Columbia-levy-yhtiö halusi mukaan esittäjän heidän repertuaaristaan. Moroder oli tuottanut Berlin -yhtyeelle singlen ”No more words” vuonna 1984. ”Take my breath away” nousi listaykköseksi Yhdysvalloissa ja Britanniassa ja sai sekä Oscarin että Golden globen. Jälleen kerran yhtyeen jäsenistä vain vokalistilla oli töitä studiossa ja se aiheutti ristiriitoja bändissä. Laulusolisti Terri Nunnin mielestä iso hitti olisi ollut oiva käyntikortti maailmanlaajuiseen suosioon, mutta yhtyeen johtaja ja biisintekijä John Crawford totesi, että ”Kukaan meistä ei ole koskaan kuullut tätä biisiä, kenelläkään ei ole mitään tekemistä sen kanssa, en kirjoittanut sitä, kukaan ei soittanut sillä”. Pian yhtyeen neljännen albumin ”Count three and play” jälkeen Berlin hajosi.

2. Irene Cara – Flashdance… What a feeling (1983)
Hittileffojen tuottaja Jerry Bruckheimer oli tehnyt yhteistyötä Moroderin kanssa jo ”American gigolo” -elokuvassa ja hän lähetti musiikkivelholle tulevan elokuvansa käsikirjoituksen, jotta säveltäjä voisi aistia minkätyyppistä musiikkia uusi leffa tarvitsee ympärilleen. Moroder ei pitänyt erityisesti elokuvan nimestä ”Flashdance”, mutta sai aikaiseksi raakilemaisen demoversion. Hän ei kuitenkaan sitoutunut vielä projektiin ja Bruckheimer ehdotti, että katsotaan elokuvan raakaversio ensin ja päätetään sitten. Moroder piti näkemästään ja lupasi säveltää musiikin. Tunnussävelmän sanoituksen hän sai jälleen Keith Forseylta. Myöhemmin kappaleen esittäjäksi päätynyt Irene Cara auttoi vielä hieman. Niin elokuvasta kuin sen tunnuskappaleestakin tuli maailmanlaajuinen ilmiö. Single nousi listaykköseksi Yhdysvalloissa ja lukuisissa muissa maissa, kuten Australiassa, Kanadassa ja Japanissa. Suomessa korkein sijoitus oli toinen. Kappale teki harvinaislaatuisen hattutempun voitettuaan Oscarin, Golden globen ja Grammyn. Soundtrack-albumi myi maailmanlaajuisesti yli 20 miljoonaa kappaletta ja on yksi kaikkien aikojen myydyimmistä levyistä. Suomessakin se nousi listaykköseksi. Irene Caran ja Giorgio Moroderin yhteistyö jatkui Caran albumilla ”What a feelin'”, jolle Moroder tuotti yhteensä seitsemän kappaletta mukaanlukien singlet ”Why me?” ja ”Breakdance”. Lisäksi Moroder teki musiikin elokuvaan ”D.C.Cab”, jonka tunnussävelmän ”The dream (Hold on to your dream)” Irene Cara esitti, mutta siitä paketista ei tullut klassikkoa kummankaan plakkariin. ”What a feeling” on sen sijaan yksi 1980-luvun tunnussävelmistä. Suomeksi biisi vääntyi muotoon ”Mikä fiilis?” ja sai esittäjäkseen tietenkin Mona Caritan.

1.Donna Summer – I feel love (1977)
Pete Bellotte ja Giorgio Moroder olivat ahkeroineet Donna Summerin musiikin parissa koko hänen uransa ajan. Vuonna 1977 tehtiin jo viidettä albumia ”I remember yesterday”, josta oli määrä tulla konseptilevy kuten parista aiemmastakin. Nyt teemana oli käydä läpi eri vuosikymmenten musiikkitrendit aina albumin avaavasta nimikkokappaleesta joka oli 1940-luvun tyylinen. Pitkäsoitto päättyy kappaleeseen ”I feel love”, jonka teemana oli tulevaisuus. Varsin uraauurtava biisistä tulikin, kaikkien syntetisaattoridiscobiisien äiti. Albumi äänitettiin tietenkin Münchenissa ja tausta toteutettiin poikkeuksellisesti lähes pelkästään koneilla. Noihin aikoihin ei ollut vielä olemassa varteenotettavia rumpukoneita, joten rumpukompin soittaa Keith Forsey. Kaikki muu lähtee Moog-syntetisaattoreista, vaikka 1970-luvun lopulla discomusiikki oli tyypillisesti täyteenpakettu viuluja, puhaltimia ja orkestereita. Moroder sävelsi ensin oleellisen eli bassolinjan ja taustasäksätyksen, sitten vasta melodian. Donna Summer lauloi Pete Bellotten kirjoittamat tekstin yhdellä otolla purkkiin. ”I feel love” lohkaistiin singleksi hieman albumin ilmestymisen jälkeen ja se nousi Billboard-listan kuudenneksi. Britanniassa, Australiassa ja useissa Euroopan maissa single komeili listaykkösenä. Se vauhditti myös albumin myyntiä ja ”I remember yesterday” -albumista tuli Donnan siihen astisista menestynein.

Lähteet:
Classic pop magazine
Wikipedia
Suomen listalevyt

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: