
Madonna juhlistaa 40-vuotista uraansa erilaisin julkaisuin ja fanien iloksi digitaalisille alustoille on ilmestynyt myös lukuisilla remix-variaatioilla varustettuja singlejulkaisuja takavuosilta. Tärkeimpänä tämän vuoden julkaisuna loistaa tietenkin 50 hittiä sisältävä ”Finally enough love” -kokoelma, mutta faneja kiinnostanee myös esimerkiksi tänään julkaistu ”Gambler”-single. ”Gambler” -kappale julkaistiin alunperin elokuvan ”Vision quest” soundtrack-albumilla vuonna 1985. Madonnalla oli elokuvassa myös pieni kapakkalaulajattaren rooli ja hän esitti elokuvassa ”Gamblerin” lisäksi myös ykköshitiksi nousseen balladin ”Crazy for you”.
Myös ”Gambler” julkaistiin Euroopassa singlenä ja se nousi Britti-listan sijalle neljä. Sittemmin kappaletta ei ole julkaistu Madonnan levyillä eikä edes digitaalisesti ennen tätä päivää, mutta nyt se on kaikkien saatavilla artistin omasta toivomuksesta. Digitaalinen single sisältää singleversion lisäksi extended dance remixin ja instrumental remixin. Madonnan viides studioalbumi ”Erotica” (1992) täytti tänä vuonna 30 vuotta ja sen singlejä on myös julkaistu Spotifyssa kattavina paketteina. ”Deeper and deeper”, ”Bad girl”/”Fever”, ”Rain” ja ”Bye bye baby” on kuunneltavissa sen seitsemän sortin versiona. Yksi kiehtovimmista tuoreista digijulkaisuista on vuoden 1987 remix-albumin ”You can dance” versio, joka sisältää kaikkien kappaleiden ytimekkäät 7″single-editit.
Vastaa