James ”Jimmy” Somerville (s. 22.6.1961) syntyi Greenockissa, Skotlannissa. Greenock sijaitsi lähellä Glasgowta, jossa Jimmy vietti nuoruusvuotensa. Avoimen homoseksuaali Jimmy muutti pennittömänä Lontooseen vuonna 1979 18-vuotis syntymäpäivänään. Hän koki Glasgowin mentaliteetin liian ahdistavaksi ja pikkukaupunkimaiseksi. Lontoossa Jimmy asusteli hylätyissä taloissa tehden hanttihommia. Lontoon gay-yhteisössä Jimmy tutustui Steve Bronskiin (oik. Steven Forrest) ja Larry Steinbachekiin, joiden kanssa hän muutti yhteiseen kommuunikämppään. Jimmy oli pestattu mukaan vähemmistöistä kertovaan dokumenttielokuvaan ”Framed youth: The revenge of the teenage perverts” ja Larry kuuli kuvausten yhteydessä Jimmyn laulavan omintakeisen korkealla falsettiäänellään. Hän ehdotti, että kolmikko voisi tehdä musiikkia yhdessä – Stevellä ja Larrylla oli syntetisaattorit ja soittotaitoa. Dokumentin ideana oli, että nuoret homot ja lesbot tekivät katugalluppia Lontoon kaduilla kysellen ihmisiltä mielipiteitä homoseksuaalisuudesta. Yhtenä hahmona dokumentissa esiintyi myös muuan Richard Coles.
Syyskuussa 1983 Steve Bronskin mukaan nimetty trio Bronski beat esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti ”September in pink” -taidefestivaaleilla. Kolmikko ei pitänyt aikakauden gay-kulttuurista, sillä se oli heidän mielestään liian heppoista ja seksuaalisuuteen keskittyvää. Näillä kundeilla oli asiaa ja sanomaa, ja he halusivat ottaa kantaa myös politiikkaan. Pojilla oli vain kuusi biisiä valmiina, mutta he joutuivat esittämään kuusi encorea eli kaikki biisit vielä toisenkin kerrran. Vain yhdeksän livekeikkaa tehtyään London records tarjosi Bronski beatille levytyssopimusta. Kesäkuussa 1984 julkaistu ensimmäinen single ”Smalltown boy” oli kuin kertomus suoraan Jimmyn omasta elämästä. Kappaleeseen kuvattiin myös dramaattinen musiikkivideo, jossa Jimmy itse esitti kiusatuksi joutuvan nuoren homopojan pääroolin. Pikkukaupungin homofobinen ilmapiiri tuodaan vahvasti esiin ja videon lopussa Jimmy joutuukin lähtemään isältä saamansa ryppyinen kymmenen punnan seteli taskussaan kohti avarakatseisempaa Lontoota. Single nousi komeasti Britti-listan sijalle kolme ja on nykyäänkin yksi 1980-luvun syntsapopin klassikoista. Menestystä siunaantui myös muualla: TOP-5-hitti Sveitsissä, Saksassa, Alankomaissa ja Italiassa, TOP-10 Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, ykkönen USA:n tanssilistalla ja sija 48 Billboardin virallisella sinkkulistalla.
Singlemenestys jatkui syyskuussa julkaistulla ”Why?”-kappaleella. New Yorkissa levytetty kappale oli vauhdikasta hi-nrg-discoa, josta persoonallisen tekee Jimmyn korkealta ja kovaa lauletut vokaalit. Julian Mendelsohnin mixaus loi discofiilikseen viimeisen silauksen. Kappaleen teksti otti jälleen kantaa homojen oikeuksien puolesta ja niin tehtiin myös musiikkivideolla. Bronski beatin kaksi ensimmäistä musiikkivideota ohjasi Bernard Rose, joka vastasi myös Frankie goes to Hollywoodin kohutusta esikoisvideosta ”Relax”. ”Why?”-single nousi Britti-listan sijalle kuusi ja pohjusti tietä albumille.
”The age of consent” julkaistiin 15.10.1984. Albumi sai nimensä englanninkielisestä termistä, jolla tarkoitetaan ikää jolloin on laillista harrastaa seksiä missäkin valtiossa. Bronski beat halusi viitata tietenkin enemmän vähemmistöjen suuntaan näillä ikärajoilla ja vinyylialbumin sisäpussissa olikin listaus eri maiden ikärajoista koskien kahden miehen välistä kanssakäymistä. Höystettynä gaynuorille tarkoitetun auttavan puhelinlinjan numerolla. Muun muassa Soft cellin menestyslevyt tuottanut Mike Thorne tuotti myös Bronski beatin esikoisen. Sen kymmenestä kappaleesta kahdeksan oli alkuperäismateriaalia poikakolmikon omista kynistä. Albumi nousi Britannian listan sijalle 4 ja myi platinaa. Siitä tuli TOP-10-menestys myös useissa muissa maissa, mutta Suomessa yksikään Bronski beatin julkaisu ei ole noussut listoille.
Seuraavina singleinä levyltä lohkaistiin kuitenkin cover-kappaleet. Ensimmäinen oli George ja Ira Gershwinin ”Porgy and Pess” -oopperaan 1930-luvulla kirjoittama ”It ain’t necessarily so”, joka alkuperäistekstissään otti kantaa raamatun teksteihin ja rotujen välisiin ristiriitoihin. Bronski beatin versio on myös erittäin tyylikäs sisältäen Richard Colesin klarinettisoolon ja gaymiesten kuoron. Single sijoittui Britti-listalla korkeimmillaan sijalle 16. Neljäntenä ja viimeisenä singlenä levyltä lohkaistiin vuoden 1985 puolella Donna Summerin discoklassikko ”I feel love”. Singleversio levytettiin uudelleen Soft cellin Marc Almondin kanssa duetoiden. Huhtikuussa kappale nousi Britannian singlelistan sijalle kolme.
Päivää ennen ”I feel love” -musiikkivideon kuvauksia Jimmy ilmoitti bändikavereilleen, että hän jättää Bronski beatin poliittisiin ja henkilökohtaisiin syihinsä vedoten. Levy-yhtiö halusi hyödyntää menestystä ja julkaisi nopeasti remix-albumin ”Hundreds and thousands”, joka sisälsi vain kaksi ennenjulkaisematonta levytystä. Niistä ”Run from love” oli kaavailtu julkaistavaksi seuraavana Bronski beat -sinkkuna. Toinen uusi kappale oli ”Hard rain”, joka todellisuudessa oli yksi ensimmäisistä kolmikon säveltämistä demoista. ”Hundreds and thousands” sisälsi vain kuusi kappaletta, tosin pitkinä versioina, ja neljän alkuperäinen versio löytyi ”The age of conseltilta”. Jimmy suuntasi saman tien uuteen bändiprojektiin ja perusti klassisen koulutuksen saaneen multi-instrumentalisti Richard Colesin kanssa The Communards -duon. Colesiin Jimmy oli tutustunut jo ”Framed youth” -dokumentin kuvauksissa ja olihan hän vieraillut klarinetteineen ”The age of consentillakin”. The Communards julkaisi kaksi albumia ja selkeän suoran hittisinkkuja. The Communardsin jälkeen Jimmy keskittyi soolouraansa, joka sekin alkoi menestyksekkäästi, mutta on sen jälkeen jatkunut enemmän tuotteliaana kuin listamenestyjänä.
Steve ja Larry etsivät nopeasti seurakseen uuden laulusolistin ja sellaiseksi löytyi John ”Jon Jon” Foster. Jimmyn falsetti oli tiessään, mutta luvassa oli persoonallista perusvokalisointia. Esikoissinkku uudella solistilla ”Hit that perfect beat” nousi Britannian listan TOP-kolmoseen. Kakkossinkku ”C’mon, c’mon” ja albumi ”Truthdare, doubledare” eivät enää yltäneet kärkikymmenikköihin. Foster jätti Bronski beatin vuonna 1987. Sen jälkeen kaksikko kaavaili tekevänsä albumin, jolla vierailisi useita eri laulusolisteja. Aikaan saatiin single, jossa lauluosuudet hoitelee legendaarinen Eartha Kitt. Kappale ”Cha cha heels” sijoittui Britti-listan sijalle 32, mutta projekti tyssäsi siihen. Vuosikymmenten saatossa Steve Bronski on kasaillut monenlaista Bronski beat -viritelmää, mutta kaikki on tuntunut vähän vanhan lämmittelyltä. Vuonna 2017 hän levytti uuden laulusolistin, Stephen Granvillen, kanssa jopa uuden version ”The age of consentista” nimellä ”The age of reason”. Larry menehtyi syöpään joulukuussa 2016, 56-vuotiaana.
Kaiken kaikkiaan uraauurtavan Bronski beat -kolmikon jäsenet saivat suurimmat aikaansaannoksensa tehtyä yhdessä. Jimmy Somervillen uraa sooloartistina tai The Communardsin solistina väheksymättä. Jimmy, Steve ja Larry ajoivat vähemmistöjen oikeuksia aikakaudella, jolloin kaikki ei vielä ollut niin itsestäänselvää kuin se on tämän päivän vähemmistöille. Bronski beat upotti oman poliittisen ja kantaaottavan sanomansa tarttuvaan discomusiikkiin, siten että listamenestys ylitti kaikki seksuaalisen suuntautumisen raja-aidat. Tänä päivänä Bronski beatin klassikkohittien tahdissa voi tanssia kuka tahansa, missä tahansa.
Kappaleluettelo:
- Why?
- Ain’t necessarily so
- Screaming
- No more way
- Love & money
- Smalltown boy
- Heatwave
- Junk
- Need a man blues
- I feel love/Johnny remember me
Lähteet:
Bronski beat: The age of consent (special edition, kansilehti, 1996)
Wikipedia
RETROPOP 