Holly Johnson (s. 1960) on persoonallinen pop-tähti. Taaksesuitussa valkaistussa hiuslookissaan ja aurinkolaseissaan kalpeakasvoinen, koukkunenäinen kuuskymppinen näyttää enemmän kreivi Draculalta kuin kansanvillitsijältä. Mutta köpötellessään verkkaisen päämäärättömästi pitkin poikin estradia savukonetta kädessään heilutellen hän tihkuu karismaa, jota eivät vähennä miehen sarkastiset ja pikkutuhmat letkautukset. Holly on ainoa lajissaan. Mikä tärkeintä hänen lauluäänensä on entisellään ja 1980-luvun hitit... Continue Reading →
40 vuotta sitten Iso-Britannia tarjoili levymarkkinoille parastaan – Retropoppari listaa 30 tärkeintä brittiläistä albumijulkaisua vuodelta 1983
Vuosi 1983 oli brittiläisessä pop-musiikissa briljantti. Pop-puritaanit kinastelevat usein oliko vuosi 1984 edeltäjäänsä parempi, mutta allekirjoittaneen mielestä se oli lähinnä toisinto vuoden 1983 viitoittamalla tiellä. Britti-listoilla jyräsivät vuosikymmenen alussa aloittaneet artistit ja yhtyeet asemiaan vakiinnuttaen. Heidän saundinsa oli hioutunut timantiksi. Ulkomaisista artisteista brittiläisen kotiseuturakkauden rattaisiin pisti kapulaa tehokkaimmin Michael Jacksonin vuonna 1982 julkaistu "Thriller", joka... Continue Reading →
ABC haparoi kolme vuosikymmentä ja menestyy nyt nostalgialla
ABC löi itsensä läpi kertaheitolla ja esikoisalbumi ”The lexicon of love” (1982) muodostui ehtymättömäksi hittiputkeksi ja ajattomaksi klassikoksi. Siitä voit lukea tästä linkistä. Sen jälkeen yhtye eli 1980-luvulla etsikkoaikaa ja neljään seuraavaan pitkäsoittoon voit tutustua täällä. Tässä blogikirjoituksessa käsitellään ABC:n neljä viimeisintä kokopitkää, joiden julkaisemiseen meni lähes 30 seuraavaa vuotta. ABRACADABRA (1991) Vuosikymmen vaihtui ja niin... Continue Reading →
Tina Turner – Private dancer (1984)
Nykyään Las Vegas tunnetaan maailman viihteen pääkaupunkina, mutta 1970-luvun loppupuolella se oli pikemminkin nuhruinen hautausmaa, jossa esiintyi lähinnä sammuneet tähdet. Vakiokalustoon kuului myös Tina Turner. Tina oli juuri saanut lainvoimaisen avioeron väkivaltaisesta aviomiehestään, muusikko Ike Turnerista. Eroprosessissa hänelle ei jäänyt muuta kuin taiteilijanimi. Anna Mae Bullock (s. 26.11.1939 Nutbush, Tennessee) jäi lopullisesti historiaan ja Tina... Continue Reading →
Kim Wilde – Come out and play (2010)
Vuonna 2006 julkaistun "Never say never" -albumin menestys ei ilmeisesti tyydyttänyt Saksan EMI -levy-yhtiötä, sillä seuraavan - järjestyksessään yhdennentoista - Kim Wilde -albumin "Come out and play" julkaisijaksi vaihtui Sony/Columbian SevenOne-levymerkki. Vuosiakin oli ehtinyt välissä vierähtää peräti neljä, sillä albumi näki päivänvalon vuonna 2010. Kim Wilden suosio oli säilynyt järkkymättönä Keski-Euroopassa ja edellisen levyn tapaan... Continue Reading →
The Human league – Dare (1981)
The Human league -orkesteri perustettiin Britannian Sheffieldissa vuonna 1977. Ennen tätä tietokoneohjelmoijina työskennelleet Martyn Ware ja Ian Marsh olivat hankkineet yhdessä Korg 700S -syntetisaattorin ja opetelleet soittamaan sitä. Muutamien kotihippakeikkojen jälkeen kaverukset päättivät hankkia projektiinsa laulusolistin ja ensimmäisen vaihtoehdon Glenn Gregoryn ollessa kiireinen, päätti Ware ottaa yhteyttä vanhaan koulukaveriinsa Philip Oakeyyn. Oakey työskenteli sairaalassa, mutta... Continue Reading →
Band aid – Do they know it ’s christmas? (1984)
"Do they know it's christmas?" on Ison-Britannian myydyin singlejulkaisu 1980-luvulla. Se julkaistiin 3.12.1984 ja levy nousi välittömästi Britannian singlelistan kärkeen, jossa se pysytteli viisi viikkoa. Levystä tuli saarivaltion nopeiten myynyt singlejulkaisu, sillä se myi ensimmäisellä viikollaan miljoona kappaletta sekä vuoden 1984 loppuun mennessä kolme miljoonaa. Ensimmäisellä listajuoksullaan levy pysytteli listalla 13 viikkoa ja vuotta myöhemmin... Continue Reading →