Romantiikasta realismiin: Uusromanttisen aallon evoluution vuosi 1985

Vuonna 1985 uusromanttinen aalto, joka valloitti Britannian musiikkimarkkinat vuosikymmenen alussa, veti viimeiset henkosensa. Suurin osa new romantic -tyylisuunnan artisteista ja yhtyeistä muutti sekä ulkoisen että musiikillisen tyylinsä lähemmäs valtavirran poppia tai rockia – enemmän tai vähemmän onnistunein tai menestyvin seurauksin.

Suuntauksen nimekkäimmät edustajat Duran Duran ja Spandau Ballet viettivät koko vuoden telakalla. Tosin Duran Duran julkaisi yhden singlen – viimeisen viisimiehisenä – ja jakautui sen jälkeen kahtia. Syntyi kaksi uutta bändiä: Arcadia ja The Power Station. Simple Minds löi itsensä kaupallisesti läpi Yhdysvalloissa ja siirtyi samalla stadionluokkaan. Samoin kävi uusromanttisen esikoisalbuminsa jälkeen kuvioihin palanneelle Tears for Fearsille.

The Human Leaguen vuonna 1984 julkaistun epäonnistuneen kakkosalbumin jälkeen laulusolisti Philip Oakey yhdisti voimansa Giorgio Moroderin kanssa ja tekaisi soololevyn. Myös Ultravoxin keulahahmo Midge Ure siirtyi sooloilemaan. Soft Cellin Marc Almond jatkoi niinikään soolouraansa.

Vuosikymmenen alun uusista tulokkaista vain OMD ja Thompson Twins yrittivät pitää hengissä omaa tyyliään. ABC vaihtoi saundia jo vuoden 1983 kakkoslevyllään ja teki sen vuonna 1985 uudelleen. Kajagoogoo lyhensi nimensä Kajaksi, mutta heidän suuruutensa päivät olivat jo taaksejäänyttä elämää. Ja vaikka Kajagoogoota markkinoitiin uusromanttisella imagolla, ei heidän musiikkinsa oikeastaan ollut koskaan varsinaisesti sellaista. Blancmange ja John Foxx sinnittelivät kokoon vielä yhdet albumit ennen kuin pistivät pillit pussiin.

Työteliäs Gary Numan julkaisi jälleen uuden pitkäsoiton ja työntäyteinen ura jatkui tasaisena tästä eteenpäinkin, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. The Cure ja New Order eivät trendien vaihteluista hätkähtäneet, vaan jatkoivat omien teidensä kulkijoina. Samaten toisen kokopitkän työstänyt Howard Jones ei välttämättä kuulunut uusromanttiseen aaltoon edes esikoisellaan, vaikka syntetisaattoreilla musiikkiaan soittikin.

Simple Minds: Once Upon a Time

Vuonna 1979 esikoisalbuminsa julkaissut skottiyhtye Simple Minds julkaisi vuonna 1985 jo seitsemännen studioalbuminsa. Paikallisen menestyksen makuun bändi oli päässyt jo kahdella edellisellä levyllään ”New Gold Dream (81-82-83-84)” (1982) sekä ”Sparkle in the Rain” (1984), mutta nyt edessä oli suursuosio myös Yhdysvalloissa. Uusiksi tuottajiksi pestattiin Jimmy Iovine ja Bob Clearmountain, jotka tunnettiin rouheammista kitarasoundeistaan. Näin Simple Mindskin siirtyi enemmän rockin suuntaan.

Levyä edelsi elokuvaan ”The Breakfast Club” tehty singlekappale ”Don’t You (Forget About Me)”, josta tuli ykköshitti Yhdysvalloissa. Singlen äänitysten jälkeen yhtyeen perustajajäseniin kuulunut basisti Derek Forbes erosi bändistä. Hänen tilalleen tuli John Giblin. Yhtye ei kuitenkaan halunnut ykköshittiään mukaan albumille, koska se ei ollut heidän itsensä kirjoittama. Se ei estänyt levyn menestystä, sillä myös syyskuussa julkaistu ensimmäinen single ”Alive and Kicking” osoittautui hitiksi joka nousi Billboard-listalla sijalle kolme.

LUE LISÄÄ: Vuonna 1985 elokuvissa soivat nämä hittibiisit

”Once Upon a Time” nousi Britannin listan ykköseksi ja myi siellä triplaplatinaa eli yli 900.000 kappaletta. Yhdysvalloissa korkein sijoitus oli kymmenes ja myyntiä kertyi kultalevyn verran eli yli puoli miljoonaa kappaletta. Suomessa levy oli listalla sijalla 29 ja pysytteli listalla kaksi viikkoa. Albumilta lohkaistiin vuoden 1986 puolella vielä kolme singleä ”Sanctify Yourself”, ”All the Things She Said” ja ”Ghost Dancing”, joista kaksi ensimmäistä nousi Britanniassa kärkikymmenikköön.

Tears for Fears: Songs From the Big Chair

Tears for Fears teki saman tempun, kuin Simple Minds mutta vielä isommin. Heidän esikoisalbuminsa ”The Hurting” (1983) oli uuden aallon syntikkapoppia ja menestyi lähinnä Isossa-Britanniassa. Marraskuussa 1984 Euroopassa julkaistu uusi single ”Shout” viitoitti kuitenkin tien kohti isompia areenoja ja nousi Britti-listalla neljänneksi. Varsinainen läpimurto Yhdysvalloissa tapahtui keväällä 1985 singlellä ”Everybody Wants to Rule the World”, joka kohosi kaikessa radioystävällisyydessään Billboard-listan kärkeen.

Samoin kävi albumille ”Songs From the Big Chair”. Se myi Yhdysvalloissa päätä huimaavat viisi miljoonaa kappaletta ja maailmanlaajuisesti yli yhdeksän miljoonaa. Amerikassa toisena singlenä julkaistu ”Shout” nousi myös listakärkeen ja myös seuraava sinkku ”Head Over Heels” osoittautui isoksi hitiksi. Lisäksi levyltä on lohkottu singleiksi ”Mothers Talk” ja ”I Believe”. Suomessakin levy nosti Tears For Fearsin listoille osittain televisiossa esitetyn mainoskampanjan ansiosta. Korkein listasijoitus oli 11 ja viikkoja karttui peräti 12 kappaletta.

LUE LISÄÄ: Tears For Fearsin albumista ”Songs From the Big Chair”

Howard Jones: Dream Into Action

Monilahjainen Howard Jones teki suuren läpimurtonsa vuonna 1984 esikoisalbumillaan ”Human’s Lib”, joka nousi Britti-listan kärkeen ja myi tuplaplatinaa. Myös loppuvuodesta 1984 julkaistu remix-levy ”The 12″ Album” ylsi kultalevymyyntiin sisältäessään uuden TOP-5-hitin ”Like to Get to Know You Well”. Kakkoslevyllään Jones teki läpimurron myös Yhdysvalloissa. Sen suurimmat hittisinglet ”Things Can Only Get Better” ja ”No One Is to Blame” kohosivat Billboard-listan kärkiviisikkoon. Niiden lisäksi albumi sisältää pienemmät hitit ”Look Mama” ja ”Life in One Day”.

LUE LISÄÄ: Howard Jonesin albumista ”Human’s Lib”

Myös toinen studioalbumi ”Dream Into Action” osoittautui menestyväksi. Britanniassa se nousi listan sijalle kaksi ja Yhdysvalloissa sijalle kymmenen. Levy myi Amerikassa platinaa eli yli miljoona kappaletta. Näin Howard Joneskin pääsi osaksi Britti-invaasioksi kutsuttua liikettä, jossa brittibändit valloittivat Yhdysvaltojen listat. Yhdeksi syyksi tähän on väitetty myös Music Televisionin vaikutusta. Jones teki myös maailmankiertueen, jossa konserttipaikat vaihtuivat areena-kokoluokkaan. Suomessa ei sen sijaan yksikään Howard Jonesin julkaisu ole yltänyt myyntitilastoihin.

LUE LISÄÄ: 1980-luvun visuaalinen videovallankumous

Kaja: Crazy Peoples Right to Speak

Kajagoogoo on usein leimattu yhden hitin ihmeeksi ja onhan totta, että heidän esikoissinglensä ”Too Shy” (1983) on yhtyeen ainoa todella iso hitti. Se oli Britti-ykkönen ja TOP-5 Amerikassa. Kajagoogoo oli ensilevynsä aikoihinsa myös Suomessa todella kuumaa kamaa ja he kävivät täällä konsertoimassakin. Sen jälkeen laulusolisti Limahl lähti sooloilemaan ja bändin suosio laskusuhdanteeseen.

Uudeksi laulajaksi ryhtyi bändin alkuperäinen solisti Nick Beggs, joka tunnetaan myös taidokkaana basistina. Kakkoslevy ”Islands” (1984) menestyi vielä jollain tapaa, mutta vuonna 1985 yhtye typistyi trioksi ja lyhensi samalla nimensäkin Kajaksi. Tosin Yhdysvalloissa heidät oli tunnettu Kaja -nimellä jo toisen levyn aikoihin. Kolmannelta studioalbumilta ”Crazy Peoples Right to Speak” lohkaistiin vain yksi single ”Shouldn’t Do That”, josta ei tullut hittiä. Albumi ei noussut listoille missään maailman kolkassa.

LUE LISÄÄ: Kajagoogoon ja Limahl kaikki albumit Retropopparin Levymittarissa

Philip Oakey & Giorgio Moroder: Philip Oakey & Giorgio Moroder

The Human League nautti vuonna 1981 huikeasta maailmanlaajuisesta menestyksestä hittinsä ”Don’t You Want Me” ansiosta, mutta sen jälkeen bändiin iski jonkin sortin rimakauhu. Seuraajaa menestysalbumille ”Dare” saatiin odottaa kolme vuotta, mikä oli 1980-luvulla ikuisuus. ”Hysteria” (1984) ei menestynyt enää edeltäjänsä kaltaisesti, mutta samana vuonna bändin laulusolisti Philip Oakey nousi soolosinglellään Britti-listan sijalle kolme.

LUE LISÄÄ: The Human Leaguen albumista ”Dare”

”Together in Electric Dreams” oli sävelletty elokuvaan ”Electric Dreams”, jonka musiikillisena maestrona toimi legendaarinen italialaistuottaja Giorgio Moroder. Elokuva oli musiikkivideoillaan maailmanmaineeseen nousseen Steve Barronin ensimmäinen koko illan valkokangaselokuva. Barron halusi leffasta vähän saman tyyppisen kuin edellisvuoden hittielokuva ”Flashdance” ja lopputeksteihin tunteikkaan miehen laulaman kappaleen.

LUE LISÄÄ: TOP-10 Giorgio Moroderin tuottamat biisit

Barron suositteli elokuvan musiikkivastaava Moroderille biisin esittäjäksi Oakeyta, jonka hän tunsi musiikkivideoyhteyksistään. Solisti on nauranut, että hän äänitti TOP-3-hitin kymmenessä minuutissa kun The Human League työsti albumiaan vuoden ja menestys jäi laihaksi. Kappaleesta tuli hitti omilla ehdoillaan, kun itse elokuva on vaipunut unholaan.

Single oli kuitenkin sen verran iso hitti, että kesällä 1985 Moroder ja Oakey päättivät tehdä kokonaisen albumin. Nopeasti tuotettu pitkäsoitto ja siltä lohkaistut kaksi singleä ”Good-Bye Bad Times” ja ”Be My Lover Now” eivät kuitenkaan levy-yhtiön suureksi pettymykseksi osoittautuneet menestyviksi. Oakey on sanonut, että koko levy toteutettiin nopeassa aikataulussa, vain muutamassa päivässä. Albumi sisältää lähes yksinomaan rytmikästä discomusiikkia ja kuulostaa enemmän Giorgio Moroderilta kuin Philip Oakeylta. Kaikki A-puolen kappaleet on miksattu yhteen yhdeksi potpuriksi, jossa rytmi hakkaa tasaisen tappavaan tahtiin 142 iskua minuutissa (bpm). Albumin korkein listasijoitus Britanniassa oli 52.

LUE LISÄÄ: The Human Leaguen kaikki albumit Retropopparin Levymittarissa

New Order: Low-Life

New Order antoi kolmannella studioalbumillaan hieman periksi kaupallisuudelle, mutta loi samalla yhden vahvimmista levykokonaisuuksistaan. Yhtyeen tyyli muuttui Joy Divisionista ja post-punk-synkistelystä yhä enemmän dancerockin suuntaan ja aiemmista levyistä poiketen siltä lohkaistiin myös singlejä. Mitään listajyriä eivät ”The Perfect Kiss” ja ”Sub-Culture” kuitenkaan olleet, paitsi Britannian indie-listalla ja Yhdysvaltojen US Dance -listalla.

Britanniassa ”Low-Life” nousi indie-listan ykköseksi ja virallisella listalla sijalle seitsemän. Albumi oli myös ensimmäinen New Order -levy, joka nähtiin Billboard-listalla – sijalla 94. Suomessa ei New Orderia listoilla näkynyt ennen vuoden 1989 isoa läpimurtoalbumia ”Technique”.

Orchestral Manoeuvres in the Dark: Crush

Orchestral Manoeuvres in the Dark eli OMD jatkoi ahkerointia ja vuonna 1985 oli vuorossa kuudes studioalbumi kuuden vuoden sisällä. Vaikka aiemmin OMD halusi aina uudella albumillaan viedä yhtyettä eri suuntaan, jatkoivat he kuudennella pitkäsoitollaan edellislevyn ”Junk Culture” (1984) viitoittamalla tiellä. ”Crush” on kaupallista, radioystävällistä poppia josta sen varhaisvuosien OMD:ksi tunnistaa lähinnä Andy McCluskeyn laulusta. Tuottajaksi palkattiin Stephen Hague, joten tavoitteenakin oli tehdä Yhdysvaltojen markkinoille suunnattua, sliipattua pop-musiikkia.

Osittain tavoitteissa onnistuttiinkin, sillä ensimmäistä kertaa OMD nousi Yhdysvaltojen Billboard-listan TOP-40:een sekä single- että albumiosastoilla. Vaikka uudet kappaleet oli demotettu käyttäen Fairlightia, luotiin lopulliselle levylle varsin orgaaninen bändisaundi. Ensimmäinen single ”So in Love” nousi Britti-listalla sijalle 27 ja Billboard-listalla sijalle 26.

Albumin korkein listasijoitus Britanniassa oli 13, joten siitä tuli ensimmäinen OMD-pitkäsoitto sitten esikoisalbumin joka ei noussut kärkikymmenikköön. Ensimmäisen kerran OMD jäi Britanniassa myös ilman kultalevyä. Levyltä lohkaistiin vielä kaksi singleä ”Secret” ja ”La Femme Accident”, joista ei tullut listahittejä. Sen sijaan seuraavana vuonna 1986 OMD nousi Billboard-listalla sijalle neljä John Hughesin elokuvaan ”Pretty in Pink” tehdyllä biisillä ”If You Leave”. ”Crush” pohjusti kenties tietä Amerikan valloitukseen.

LUE LISÄÄ: OMD:n kaikki albumit Retropopparin Levymittarissa

The Power Station: The Power Station 33 1/3

Alkuperäinen viisimiehinen Duran Duran viisikko julkaisi keväällä 1985 viimeiseksi jääneen levytyksensä. Kyseessä oli teemabiisi James Bond -elokuvaan ”A View to a Kill”. He esiintyivät vielä kesällä Philadelphiassa Live Aid -konsertissa, mutta siellä lavalla nähtiin myös jo kahden Duran Duran -miehen uusi projekti The Power Station, joka oli aloitellut toimintaansa jo ennen Duran Duranin telakointia.

Uuteen yhtyeeseen kuului basisti John Taylor ja kitaristi Andy Taylor, sekä Chic-yhtyeestä tuttu rumpali Tony Thompson. Alun perin Taylorit kaavailivat, että heidän levyllään jokaisen kappaleen esittää eri tähtisolisti, mutta lopulta The Power Stationin vokalistiksi valikoitui Robert Palmer. Tosin Palmer oli kiireinen myös oman soololevynsä kanssa, joten kiertueelle The Power Station lähti laulajanaan Michael Des Barres, joka esiintyi bändin kanssa myös Live Aidissa.

Alunperinkin yhden albumin mittaiseksi suunniteltu projektibändi julkaisi singlet ”Some Like It Hot” ja ”Get It On”, jotka molemmat nousivat Billboard-listan topteniin. Yhtye menestyi listasijoitusten perusteella paremmin Amerikassa, kuin Britanniassa. Pitkäsoiton korkein sijoitus Yhdysvalloissa oli kuudes ja Britanniassa 12. Syksyllä levyltä lohkaistiin vielä kolmas single ”Communication”, joka ei enää menestynyt ja The Power Station laittoi pillit pussiin. Vuonna 1996 he tekivät toisen levyn mittaisen comebackin.

LUE LISÄÄ: Vuosi 1985 oli Duran Duranin jäsenille työntäyteinen

Arcadia: So Red the Rose

The Power Stationin ulkopuolelle jääneet kolme Durania eivät jääneet hekään lehdelle soittelemaan, vaan pistivät pystyyn oman projektinsa. Tayloreiden The Power Station soitti hyvinkin suoraviivaista rockia, mutta Arcadian musiikki oli lähempänä Duran Durania. Sen keskushahmoina toimivat laulusolisti Simon Le Bon ja kosketinsoittaja Nick Rhodes. Myös rumpali Roger Taylor oli aluksi mukana ja hänet nähtiin ensimmäisen singlelohkaisun ”Election Day” musiikkivideolla sekä muutamissa promokuvissa. Projektin edetessä Arcadia typistyi kaksimiehiseksi.

”Election Day” otettiin hyvin vastaan ja single nousi Britti-listan sijalle seitsemän ja Billboard-listan sijalle kuusi. Arcadia nousi listoille myös Suomessa. ”Election Day” komeili singlelistalla kolmantena, kävihän yhtye paikan päällä promoamassa tuotettaan. Albumi ”So Red the Rose” myi erityisen hyvin Yhdysvalloissa, jossa se ylitti miljoonan kappaleen platinalevyrajan. Yhtyeen kotimaassa Britanniassa levy ei noussut sijaa 30 korkeammalle. Suomen listalla korkein sijoitus oli 20 ja listaviikkoja se keräsi kymmenen.

Albumilta lohkaistiin vuoden 1986 puolella Yhdysvalloissa singleksi kappale ”Goodbye Is Forever” ja Britanniassa ”The Promise”. Lisäksi Britanniassa julkaistiin vielä kolmas single ”The Flame”. Niistä ei enää muodostunut hittejä ja vuonna 1986 Duran Duran tekikin jo paluun, tosin triona.

LUE LISÄÄ: Duran Duranin kaikki albumit Retropopparin Levymittarissa

Blancmange: Believe You Me

Brittiduo Blancmange julkaisi kolmannen ja uransa ensimmäisen vaiheen viimeisen studioalbumin ”Believe You Me” lokakuussa 1985. Aika oli kuitenkin ajanut jo kepeän syntikkapopin ohi ja menestys jäi laihaksi. Singlet ”What’s Your Problem” ja ”Lose Your Love” eivät nousseet listan sijoja 40 ja 77 korkeammalle. Pitkäsoitonkin korkeimmaksi listasijoitukseksi jäi 54 ja se vietti vain kaksi viikkoa listalla. Kesällä 1986 Blancmange ilmoitti konserttinsa päätteeksi, että yhtye hajoaa.

Vuonna 2011 Blancmangen miehet Neil Arthur ja Stephen Luscombe palasivat yhteen ja julkaisivat uuden albumin. Siitä eteenpäin bändi onkin ollut aktiivinen ja uutta materiaalia on syntynyt tasaiseen tahtiin aina näihin päiviin asti.

LUE LISÄÄ: Blancmangen albumin ”Private View” arvostelu

Gary Numan: The Fury

Syntikkapopin pioneeri Gary Numan julkaisi jo seitsemännen sooloalbuminsa. Kyseessä oli toinen julkaisu hänen omalla Numa Records -levymerkillään. Levy jatkoi edellislevyn ”Berserker” aloittamaan synkempää, industrial-henkistä tyyliä, vaikka se ei ollut osoittautunutkaan kaupallisesti menestyksekkääksi.

Levyltä lohkottiin neljä tasaisen kehnosti menestynyttä singleä ”Your Fascination”, ”Call Out the Dogs”, ”Miracles” ja ”I Still Remember”. Suuremmaksi menestykseksi osoittautui samana vuonna julkaistu ”Change Your Mind”, jossa Numan vierailee solistina Shakatak -yhtyeestä tutun Bill Sharpen levyllä. Single nousi Britannian listalla sijalle 17 ja se nähtiin myös US Dance -listalla. Sharpe & Numan tekivät myös yhteisen albumin, mutta vasta vuonna 1989. ”Change Your Mind” otettiin kuitenkin mukaan tuolle albumille.

LUE LISÄÄ: Gary Numan dokumentin ”Resurrection” arvostelu

Tuotteliaaksi muusikoksi tiedetty Gary Numan julkaisi alkuvuodesta 1985 myös live-albumin ”White Noise”, joka nousi Brittilistan sijalle 29. ”The Fury” -albumin korkein sijoitus oli 24, mikä oli huomattava parannus edellisvuoden ”Berserker”-levyyn. Sen korkein sijoitus oli 45.

LUE LISÄÄ: Gary Numanin albumin ”Intruder” arvostelu

Thompson Twins: Here’s To the Future Days

Thompson Twins oli lyönyt kaupallisesti läpi Yhdysvalloissa edellisvuoden albumillaan ”Into the Gap” ja erityisesti hiteillä ”Hold Me Now” ja ”Doctor! Doctor!”. Paineet jatkolle olivat siis suuremmat ja osittain ne pystyttiin jopa lunastamaan. Uudet singlet ”Lay Your Hands On Me” ja ”King For a Day” nousivat Billboard-listan kärkikymmenikköön. Suosio Yhdysvalloissa oli jopa kotimaata suurempaa. Yhtye kiersikin ympäri Amerikkaa ahkerasti keikkaillen ja kesän 1985 Live Aid -konsertissa heidät nähtiin Philadelphiassa.

Live Aidissa kuultiin myös jo esimakua tulevalta levyltä, kun he esittivät The Beatles -coverin ”Revolution”, joka julkaistiin Britanniassa levyn viimeisenä singlenä. Britannian markkinoille singleksi lohkaistiin myös ”Don’t Mess with Doctor Dream”, joka nousi listalla sijalle 15. Albumin myynti jäi edeltäjästään, mutta ei sitä flopiksi voi kutsua. Britanniassa korkein sijoitus oli viides ja Yhdysvalloissa 20. Molemmissa maissa myynti ylitti kultalevyrajan. Suomen listalle ei Thompson Twinsilta ole noussut muita pitkäsoittoja, kuin vuoden 1984 ”Into the Gap”.

”Here’s To the Future Days” oli kolmehenkisen Thompson Twinsin viides albumi ja se jäi sellaisena viimeiseksi. Yhtye jatkoi taivaltaan duona ja julkaisi vielä kolme pitkäsoittoa ennen hajoamistaan.

LUE LISÄÄ: Thompson Twinsin kaikki albumit Retropopparin Levymittarissa

John Foxx: In Mysterious Ways

Ultravox -yhtyeen alkuperäinen 1970-luvun laulusolisti John Foxx julkaisi vuonna 1985 neljännen ja 1980-luvun viimeisen sooloalbuminsa. Levyllä Foxxin tyyli muuttui syntetisaattorein maustetusta glamrockista akustisempaan ja taiteellisempaan suuntaan. Samalla myös musiikin kaupallinen potentiaali kutistui entisestään, jos Foxxin musiikki koskaan erityisen myyvää oli ollutkaan. Singleiksi lohkaistiin laulut ”Stars On Fire” ja ”Enter the Angel”, mutta ne eivät nousseet listoille. Pitkäsoiton korkein listasijoitus oli 85.

Tämän jälkeen Foxx myi studionsa ja jätti musiikkibisneksen. Hän palasi alkuperäiseen ammattiinsa graafiseksi suunnittelijaksi käyttäen oikeaa nimeään Dennis Leigh. Leigh onkin suunnitellut esimerkiksi kirjojen kansia useisiin menestysteoksiin. Kokonaan hän ei musiikkiakaan malttanut jättää taakseen, mutta kaupallinen pop-musiikki ei kuulu enää Foxxin ohjelmistoon. Uutta musiikkia on syntynyt vuodesta 1997 eteenpäin aina näihin päiviin asti ja myös keikkailu on osa John Foxxin elämää.

The Cure: Head On the Door

Kuudennella albumillaan The Cure kuulosti kenties popimmalta, kuin koskaan aikaisemmin. Yhtyeen keulahahmo Robert Smith on kertonut levyn inspiraation lähteenä olleen Siouxsie and the Banshees -yhtyeen albumi ”Kaleidoscope” ja The Human Leaguen albumi ”Dare”. Hän halusi luoda kokonaisuuden, jossa on erityylisiä kappaleita ja erilaisia tunnelmia. Levyllä yhtyeeseen palaa myös yhden albumin poissa ollut basisti Simon Gallup.

Albumista tuli The Curen tähän mennessä kaupallisesti menestynein. Britanniassa se nousi listan sijalle seitsemän ja myi kultaa. The Cure sai myös Yhdysvalloista ensimmäisen kultalevynsä levyn ylittäessä puolen miljoonan kappaleen myynnin. Ensimmäisenä sinkkuna julkaistiin ”In Between Days”, joka nousi Britti-listalla sijalle 15. Toista singlelohkaisua ”Close To Me” on luonnehdittu The Curen discobiisiksi ja sen remix-versio nousikin Billboardin US Dance -listalle. Kappale muistetaan myös Tim Popen ohjaamasta musiikkivideostaan, jossa bändin jäsenet ovat ahtautuneet vaatekaappiin. Smith on sanonut kuvaustilanteen olleen hänen elämänsä epämukavimmat 12 tuntia.

LUE LISÄÄ: The Curen albumin ”Songs of a Lost World” arvostelu

ABC: How To Be a… Zillionaire

Vuonna 1982 upean esikoislevynsä julkaissut ABC ajautui läpimurtomenestyksen jälkeen hakoteille. Vuoden 1983 kakkoslevy tuomittiin epäonnistuneeksi ja yhtye oli uuden edessä. Kolmannella levyllään ”How To Be a… Zillionaire” ABC oli typistynyt kvartetin ja trion kautta duoksi. Vaikka musiikkivideoilla ja levyjen kansissa seikkailikin kaksi uutta jäsentä David ja Eden, eivät he osallistuneet musiikin tekemiseen millään tavoin.

Uudeksi tyyliksi valikoitui tanssittava pop, joka otettiin yllättäen Yhdysvalloissa vastaan erittäin hyvin. Vaikka yhtyeen kotimaassa menestys olikin laimeampaa. Etenkin toinen single ”Be Near Me” osoittautui hitiksi, joka nousi Billboard-listan kärkikymmenikköön. Muut sinkut ”(How To Be a) Millionaire”, ”Vanity Kills” ja ”Ocean Blue” menestyivätkin sitten vaihtelevammin molemmin puolin Atlantia.

Sinkuista julkaistiin myös useita remixejä, jotka menestyivät paremmin US Dance -listan puolella. Itse albumin korkein sijoitus Britanniassa oli 28 ja Yhdysvalloissa 30. Suomalaiset hylkäsivät ABC:n listaykköseksi ostamansa esikoislevyn jälkeen.

LUE LISÄÄ: ABC:n kaikki albumit Retropopparin Levymittarissa

Midge Ure: The Gift

Vuosina 1981-1984 neljä albumia julkaissut Ultravox päätti pitää taukoa, joten laulusolisti Midge Ure pyöräytti ensimmäisen soololevynsä. Ure oli ollut paljon esillä vuoden 1984 Band Aid hyväntekeväisyysmenestyksen ”Do They Know It’s Christmas?” tiimoilta, sillä hän oli toinen kappaleen säveltäjistä. Hyvä pöhinä kasvoi menestykseksi levymyynnissä, sillä jo levyn ensimmäinen single ”If I Was” nousi Britannian listan ykköseksi. Temppu, joka ei Ultravoxilta onnistunut koskaan.

LUE LISÄÄ: Band Aid -projektista ”Do They Know It’s Christmas?”

Myös albumi sijoittui listalla korkealle, kakkoseksi. Valitettavasti muut levyn singlet ”That Certain Smile” ja ”Wastelands” eivät enää käyneet kaupaksi eikä albumikaan ylittänyt kultalevyrajaa. Levyn kymmenestä kappaleesta kolme oli instrumentaalisia. Suomessa Midge Uren sooloilua ei noteerattu listoilla, vaikka tammikuussa 1986 ”If I Was” -musiikkivideo esitettiin Hittimittarissa. Seuraavana vuonna Ultravox kokosi jälleen rivinsä ja julkaisi viimeisen albuminsa ”U-Vox” Midge Ure solistinaan. Ennen vuotta 2012 jolloin klassinen kokoonpano palasi yhden levyn ajaksi yhteen.

Marc Almond: Stories of Johnny

Vuonna 1984 hajonneen Soft Cell -yhtyeen laulusolistin Marc Almondin sooloura ei lähtenyt liikkeelle erityisen menestyksekkäästi. Hän julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa vielä samana vuonna ja vuonna 1985 jo toisen. Soft Cellin vielä ollessa olemassa Almond teki vuosina 1982-1983 kaksi levyä toisen yhtyeensä Marc and the Mambas kanssa.

Uuden albumin nimikkokappale ”Stories of Johnny” julkaistiin myös ensimmäisenä singlenä ja siitä tuli siihen mennessä Almondin menestynein. Korkein listasijoitus oli 23. Syyskuussa julkaistu pitkäsoitto nousi listalla sijalle 22 ja siltä lohkaistiin vielä kaksi singleä. ”Love Letter” ja ”The House Is Haunted” eivät kuitenkaan menestyneet hääppöisesti. Marc Almond sai odottaa ensimmäistä isoa soolohittiään vuoteen 1989 asti, jolloin ”Something’s Gotten Hold of My Heart” nousi listakärkeen.

LUE LISÄÄ: Soft Cellin kaikki albumit Retropopparin Levymittarissa

Kuuntele Spotifyssa Retropoppari vuosi 1985 soittolistaa

Seuraa Retropopparia somessa

• Facebook
• Instagram