Thompson twins – Original album classics

Thompson twins -yhtyeen alkusysäys tapahtui jo vuonna 1977, kun Tom Bailey (s. 18.1.1956 Halifax, Iso-Britannia) tarttui bassoon. Ensimmäiseen kokoonpanoon kuului hänen lisäkseen lapsuudenkaverukset Pete Dodd (kitara) ja John Roog (kitara) sekä Jon ”Pod” Podgorski (rummut). Vähävaraiset nuoret saapuivat Lontooseen ja asustelivat hyljätyissä autiotaloissa. Samalla alueella majaili myös Alannah Currie (s. 20.9.1957 Auckland, Uusi-Seelanti), josta oli myöhemmin tuleva Thompson twinsin jäsen. Nimensä yhtye nappasi Tintti-sarjakuvien knallipäiseltä salapoliisikaksikolta, jotka brittiläisissä versioissa tunnetaan nimillä Thomson & Thompson.

Pian Podgorski erosi yhtyeestä ja muut järjestivät uuden rumpalin etsintään koesoittotilaisuuden. Tätä kautta patteriston taakse löytyi Andrew Edge, joka viihtyi kokoonpanossa puolitoista vuotta. Sen jälkeen Edge liittyi Savage progress -yhtyeeseen, joka toimi myöhemmin myös Thompson twinsin lämppäribändinä heidän vuoden 1984 Britannian kiertueellaan. Vuonna 1980 julkaistiin bändin ensimmäinen single ”Squares and triangles” omakustanteena. Tässä vaiheessa rumpaliksi oli löytynyt Chris Bell. Tällä kokoonpanolla julkaistiin vielä toinen single ”She’s in love with mystery”, mutta molemmat julkaisut jäivät vaille sen suurempaa huomiota.

Vuonna 1981 kokoonpano laajeni kuusihenkiseksi, kun mukaan tulivat Joe Leeway (congarummut) ja Jane Shorter (saksofoni). Alannah Currie ei ollut vielä yhtyeen virallinen jäsen, mutta hän osallistui bändin ensimmäisen albumin levytykseen. Kesäkuussa julkaistu ”A product of… (Participation)” ei noussut listoille, mutta sai ison Arista -levy-yhtiön tarjoamaan heille levytyssopimusta. Ennen studioon painelemista Thompson twins kävi jälleen läpi miehistönvaihdoksia. Shorter lähti yhtyeestä ja Curriesta tuli hänen tilalleen täysivaltainen bändiläinen. Uudeksi basistiksi tuli Matthew Seligman, jonka seurauksena Tom Bailey vaihtoi instrumenttinsa kosketinsoittimiin. Bailey ei vielä ollut kuitenkaan kovin kokenut kosketinsoittaja, joten studiossa syntikoita soitti Thomas Dolby, joka oli mukana myös joillakin livekeikoilla.

Vuonna 1982 julkaistun ”Set” -albumin ensimmäinen single ”In the name of love” oli ensimmäinen Thompson twins -julkaisu, joka nousi listoille. Tosin Britanniassa vain sijalle 79, mutta Yhdysvaltain tanssilistalla kappale kohosi aina ykköseksi asti. Albumi julkaistiinkin Jenkeissä tanssihitin mukaan nimellä ”In the name of love”. Pienoisen menestyksen innoittamana Bailey, Currie ja Leeway halusivat muuttaa yhtyeen saundia enemmän tanssittavampaan, uuden aallon suuntaan. Aluksi he kaavailivat pistävänsä pystyyn sivuprojektin, jolle oli jo nimikin valmiina: The Bermuda triangle. Yhtyeen manageri sai kuitenkin heidän päänsä käännettyä ja keksi idean, että yhtye ikäänkuin hajoaa. Muille neljälle jäsenelle maksettiin viidensadan punnan kertakorvaus, jolla he luopuivat oikeuksista Thompson twinsin nimeen.

Kolmikko piti kuitenkin nimen ja suuntasi Egyptiin lomalle säveltämään uutta materiaalia, jossa ei kitaroita kuultaisi. Sieltä tie vie Bahama-saarille Nassauhun äänityspuuhiin tuottaja Alex Sadkinin siipien suojiin. Vuonna 1983 tapahtui viimeinkin Thompson twinsin kansainvälinen läpimurto. ”Love on your side” -singlestä tuli yhtyeen ensimmäinen brittiläinen topten-hitti. Albumi ”Quick step and side kick” nousi pitkäsoittolistan sijalle 2 myyden platinaa. Yhdysvalloissa ”Side kicks” -nimellä julkaistu LP sijoittui listan sijalle 34. Vieläkin kovempi suosio tapahtui seuraavana vuonna, kun single ”Hold me now” sijoittui Britti-listalla neljänneksi ja Yhdysvaltojen Billboard-listan kolmanneksi. Levy onkin edelleen yhtyeen myydyin singlejulkaisu.

Neljäs albumi ”Into the gap” nousi Britanniassa aina ykköseksi asti ja Jenkeissäkin topteniin. Levystä tuli yksi vuoden myydyimmistä Britanniassa tuplaplatinallaan. Maailmanlaajuisesti pitkäsoittoa myytiin noin viisi miljoonaa. Levyltä lohkaistiin vielä kaksi TOP-3-hittisingleä ”Doctor! Doctor!” ja ”You take me up”. ”Into the gap” on myös yhtyeen ainoa albumi, joka nousi Suomen viralliselle listalle, korkeimmillaan sijalle 21. Triolla oli yhtyeessä selkeä työnjakonsa ja vaikka kaikki osallistuivat biisintekotyöhön oli päävastuu melodioista Baileylla ja sanoituksista vastasi puolestaan Currie. Leeway huolehti kiertueista, Currie musiikkivideoista ja taiteellisesta ilmeestä, Bailey tuotannosta ja manageriyhteistyöstä.

Thompson twinsin suurin menestys huipentui ”Into the gap” -albumiin ja suosio alkoi taittua. Seuraavan albumin ”Here’s to future days” he olisivat halunneet tuottaa itse, mutta levy-yhtiö ei ollut tyytyväinen lopulliseen jälkeen. Niinpä saundia parantelemaan kutsuttiin Nile Rodgers. Albumin menestynein single oli ”Don’t mess with doctor Dream”, joka sijoittui Britanniassa listan sijalle 15 ja on näin ollen bändin viimeinen TOP-20-hitti. Yhdysvalloissa sen sijaan singlet ”Lay your hands on me” ja ”King for a day” nousivat topteniin. Thompson twins oli tässä vaiheessa siis melkein suosituimmissa rapakon takana. Vuoden 1985 Live aid -konsertissakin he esiintyivät Philidelphian lavalla ja saivat seurakseen esitykseensä itsensä Madonnan.

Vuonna 1986 Joe Leeway jätti yhtyeen ja Thompson twinsistä tuli duo. Ensimmäinen duojulkaisu oli elokuvan ”Nothing in common” samanniminen tunnuskappale, joka julkaistiin virallisesti vain Yhdysvalloissa. Seuraava albumi ”Close to the bone” julkaistiin vuonna 1987 ja se sisälsi pikkuhitin ”Get that love”. Listasijoitukset jäivät vaatimattomiksi. Vielä vaatimattomammin menestyi vuonna 1989 julkaistu ”Big trash”, jonka ainoaksi merkinnäksi jäi Billboard-listan sija 143. Vuonna 1991 julkaistu viimeinen albumi ”Queer” ei sijoittunut listoille enää lainkaan. Viimeiseksi Thompson twins julkaisuksi jäi kappale ”Play with me (Jane)”, joka kuultiin elokuvassa ”Cool world”.

Tähän ei Tom Baileyn ja Alannah Currien yhteistyö suinkaan päättynyt, vaan vuonna 1991 he menivät naimisiin ja saivat kaksi lasta. Vuonna 1993 he pistivät pystyyn Babble-yhtyeen, joka julkaisi kaksi albumia ”The Stone” (1993) ja ”Ether” (1995). Kolmantena jäsenenä projektissa hääri Keith Fernley. Listamenestystä Babblen poikkitaiteelliselle elektroniselle väännölle ei kuitenkaan siunaantunut. Vuonna 2003 pariskunta erosi ja Tom Bailey on sittemmin ollut aktiivinen monissa musiikkiprojekteissa. Thompson twinsin klassikkoja hän esitti kuitenkin livenä seuraavan kerran vasta vuonna 2014. Sittemmin Tom Bailey on ollut tuttu näky lukuisilla nostalgiafestareilla. Vuonna 2018 julkaistiin hänen ensimmäinen sooloalbuminsa ”Science fiction”.

Thompson twins albumit:
1981 A Product of… (Participation)
1982 Set
1983 Quick step & side kick
1984 Into the gap
1985 Here’s to future days
1987 Close to the bone
1989 Big trash
1991 Queer

Lähteet:
Wikipedia
Discogs

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s