Duran duran kestitsi nostalgiannälkäisen yleisön Kaisaniemessä

Torstaina 2.6.2022 tuhansien Duran duran -fanien 40 vuoden odotus palkittiin, kun yhtye vihdoin asteli suomalaisyleisön eteen Helsingin Kaisaniemessä. Valitettavasti sää ei ollut yhtä palkitseva, vaan koko päivälle luvattiin ennusteissa sadepisaroita. Tästä huolestuneena päätin keskittyä vain illan pääartistiin, jotta en Duran duranin vihdoin saapuessa estradille olisi jo valmiiksi kylmissäni ja väsynyt, uitettu koira. Näin ollen kehuttu... Continue Reading →

Duran duran – Paper gods (2015)

1980-luvulla artistin tai yhtyeen piti julkaista joka vuosi jotakin tai muuten pelättiin, että suosio hiipuu ja koko orkesteri unohdetaan. Jos ei kokonaan uutta albumia saatu kyhättyä kasaan, piti markkinoille saattaa vähintään single, EP, remix- tai livelevy. Duran duran on ahkeroinut uutta musiikkia kaikki vuosikymmenet, mutta kuten kaikilla muillakin bändeillä, on julkaisutahtiin tullut 2000-luvulla väljyyttä. Niinpä... Continue Reading →

Duran duran – Astronaut (2004)

Kahden heikosti menestyneen albumin ja menetetyn levytyssopimuksen jälkeen Duran duran yllätti kaikki vuonna 2001 ilmoittamalla, että alkuperäinen 1980-luvun alun menestyskokoonpano "Fab five" palaa jälleen yhteen. Edellisen kerran Simon LeBon, Nick Rhodes sekä Taylorit John, Andy ja Roger olivat olleet levytysstudiossa samaan aikaan vuonna 1985 James Bond teemalaulua "A view to a kill" äänittäessään. Viisikko matkasi... Continue Reading →

Duran duran – Liberty (1990)

Duran duran oli yksi 1980-luvun alun suosituimmista yhtyeistä ja osaltaan auttoi "Brittipopin toisen aallon" rantautumista myös Yhdysvaltojen markkinoille. Vuoden 1985 Live Aid -tapahtuman jälkeen kaikki kuitenkin mullistui. Tuli sivuprojektit, joiden jälkeen kaksi kolmesta Taylorista - Andy ja Roger - jättivät yhtyeen. Kaksi seuraavaa albumia "Notorious" (1986) ja "Big thing" (1988) eivät enää menestyneet kaupallisesti eivätkä... Continue Reading →

Duran duran – Notorious (1986)

Vuonna 1984 Duran Duran oli yksi maailman suosituimmista yhtyeistä. Takana oli kolme menestyksekästä studioalbumia, yksi live-levyä muistuttava kiertuealbumi, huikea maailmankiertue sekä liuta hittisinglejä, joista vuonna 1985 julkaistiin niistä viimeinen eli James Bond -elokuvan "A view to a kill" tunnussävelmä. Single nousi Yhdysvalloissa aina listaykköseksi asti. Oli aika hengähtää ja bändin jäsenet suunnistivatkin tahoilleen luomaan musiikkia... Continue Reading →

Duran duran – Arena (1984)

Kolme hurjaa vuotta 1981-1983, kolme menestysalbumia ja yksitoista singleä, joista kahdeksan TOP-10-hittiä ja niistä kaksi ykköshittiä. Siinä kiteytettynä Duran duranin 1980-luvun alku. Menestys maailmankiertueineen oli jatkunut jo vuoden 1984 puolelle, jossa viimeisimmältä "Seven and the ragged tiger" -pitkäsoitolta lohkottiin vielä singlejä. Uuteen studioalbumiin eivät rahkeet enää riittäneet. Tyylikkäät silkkibleiserit alkoivat olla tyhjät. Yleisö piti kuitenkin... Continue Reading →

Duran duran – Seven and the ragged tiger (1983)

Duran duranin pop-maailman dominointi jatkui vuoden 1982 "Rio"-albumin menestyksen jälkeen kolmannella studioalbumilla "Seven and the ragge tiger" heti vuotta myöhemmin. Aikakaudelle tyypilliseen tapaan artistin tai yhtyeen piti luoda uusi kokopitkä joka vuosi tai muuten sinut unohdettiin. Duran duran piti yleisön mielenkiintoa yllä jo keväällä 1983 julkaistessaan maaliskuussa singlen "Is there something I should know?". Vaikeuksien... Continue Reading →

Levymittari: Thompson twins levystä levyyn

Tässä artikkelissa käydään läpi brittiläisen Thompson twinsin kaikki studioalbumit levy levyltä. A product of... (1981) Thompson twins -yhtyeen alkusysäys tapahtui jo vuonna 1977, kun Tom Bailey (s. 18.1.1956 Halifax, Iso-Britannia) tarttui bassoon. Ensimmäiseen kokoonpanoon kuului hänen lisäkseen lapsuudenkaverukset Pete Dodd (kitara) ja John Roog (kitara) sekä Jon "Pod" Podgorski (rummut). Vähävaraiset nuoret saapuivat Lontooseen ja... Continue Reading →

Madonna – Like a virgin (1984)

Legendaarinen Paradise Garage yökerho sai 16.5.1984 estradilleen entisen kanta-asiakkaansa. Madonna Louise Veronica Ciccone (s. 16.8.1958) oli hallinnut klubin tanssilattiaa omintakeisilla tanssiliikkeillään ja sittemmin julkaissut jo albumillisen tanssittavaa musiikkia. Kyseisenä iltana klubilla vietettiin ensimmäistä Party of life -klubi-iltaa ja tuttu tyttö Madonna pääsi esittelemään uutta musiikkiaan New Yorkin kermalle. Ensiesityksensä saivat kappaleet "Like a virgin" ja... Continue Reading →

Britannian hittivuosi 1983 oli täynnä klassikkoja

Retropop-blogin Facebook-joulukalenterissa käytiin vuonna 2019 läpi Ison-Britannian vuoden 1983 listamenestyjät. Joulukalenteri tyyliin siis 24 myydyintä singleä yksi päivässä. Kokosimme tähän blogikirjoitukseen kaikki 24 tarinaa kyseisistä menestyslevyistä selkeästi yhdestä paikasta luettavaksi Youtube-videolinkkeineen. Tarina alkaa listan sijalta 24 ja päättyy koko vuoden 1983 Britannian myydyimpään singlehittiin. 24 Duran Duran: Is There Something I Should Know? "Is there... Continue Reading →

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑