Duran duran kestitsi nostalgiannälkäisen yleisön Kaisaniemessä

Torstaina 2.6.2022 tuhansien Duran duran -fanien 40 vuoden odotus palkittiin, kun yhtye vihdoin asteli suomalaisyleisön eteen Helsingin Kaisaniemessä. Valitettavasti sää ei ollut yhtä palkitseva, vaan koko päivälle luvattiin ennusteissa sadepisaroita. Tästä huolestuneena päätin keskittyä vain illan pääartistiin, jotta en Duran duranin vihdoin saapuessa estradille olisi jo valmiiksi kylmissäni ja väsynyt, uitettu koira. Näin ollen kehuttu Nile Rodgers Chic-ohjelmistoineen jäi kokematta. Olisi tosin pitänyt muistaa, että suomalaismetereologit harvoin osuvat arvauksissaan oikeaan säätiloja ennustaessaan ja konserttipäivähän ei ollutkaan kovin sateinen. Varta vasten tilaisuutta varten hankkimani sadeasukin vaikutti lähestulkoon hätävarjelun liioittelulta. Tosin Duran duranin osuuden lähennellessä kliimaksiaan tuuli ja sade yltyivät, joten sadevarustus tuli tarpeeseen. Voimakas tuuli aiheutti varmasti osaltaan myös sen, että lavalta tuleva laulu ja soitto hajosi silloin tällöin taivaan tuuliin. Ainakin lavarakennelmien sivustoja suojanneet pressut hulmusivat tuulessa komeasti, kuin merirosvolaivan purjeet.

Jämptisti luvattuun aikaan eli tasan kello 20:00 Duran duranin alkunauha lähti pyörimään ja pop-legendat ottivat paikkansa lavalla. Roger Taylorin kavuttua rumpupatteristonsa äärelle ilmoille kajahtivat jylhästi tutun mahtipontiset ”The wild boys” -hitin alkutahdit. Neonvihreään pusakkaan ja valkoisiin housuihin sonnustautunut laulusolisti Simon LeBon laulatti yleisöä heti avauskappaleessa. Pääsimme karjumaan kertosäkeistön ”Wild boys” huudahdukset. Heti perään faneja hemmoteltiin toisella yhtyeen uran alkupuolen klassikkohitillä ”Hungry like the wolf” ikäänkuin varmistukseksi siitä, että yleisölle on luvassa sitä, minkä vuoksi he ovat saapuneet paikalle mukavista keskiluokkaisista kodeistaan. Totta kai väliin ujutettiin uudempaakin tuotantoa ja seuraavaksi kuulimme bändin tuoreimmalta, viime vuonna julkaistulta, albumilta ”Future/Past” kappaleet ”Invisible” ja ”All of you”. Nämä kuitenkin kalpenivat uran alkupään materiaalille.

Onneksi seuraavaksi palattiin ruotuun ja taustascreenillä lähti pyörimään James Bond -elokuvien tuttu gunbarrel-logo. Yleisö riehaantui, kun aavisti mitä tuleman pitää. Vuorossa oli tietenkin vuoden 1985 leffahitti numero yksi ”A view to a kill”. Tässä vaiheessa myös LeBonia keikan alussa vaivannut käheys ja hienoinen epävireys alkoi taittua ja laulu luistaa. Simon muisti myös vitsailla pitkästä Suomen visiittien väliin jääneestä ajasta ja kysyi yleisöltä, kuinka moni oli paikalla myös vuoden 1982 konserteissa. Vaikka aika montakin kättä nousi ilmaan, pohti hän myös mahdollisuutta, että osa tämän päivän paikallaolijoiden vanhemmista oli yleisönä edelliskerralla. Tästä siirryttiin luontevasti yhtyeen viimeiseen 1980-luvun isoon hittiin ”Notorious”, jonka yhteydessä kiiteltiin myös lämmittelijänä toiminutta Nile Rodgersia, joka tuotti aikoinaan ”Notorious”-albumin. Lavalle oli saapunut myös taustalaulajaduo Rachael O’Connor ja Anna Ross, jotka kuuluivat olennaisesti tämän kappaleen tulkintaan.

Tummapintainen Ross tuurasi myös levyversion Janelle Monáeta vuoden 2015 albumin ”Paper gods” singlebiisin ”Pressure off” livevedossa, joka sekin on Nile Rodgers tuotantoa. Yksi konsertin huippuhetkistä oli kaunis ”Come undone”, jossa naisvokaalit pääsivät myös oikeuksiinsa. Kappalehan oli jatkoa vuoden 1993 comeback-jyrälle ”Ordinary world” ja löytyy saman vuoden ”Duran duran” -nimiseltä pitkäsoitolta. Ennen lopullisesti tajunnan räjäyttänyttä ”Ordinary worldia” kuultiin vielä kaksi kappaletta: ”Give it all up” uusimmalta levyltä sekä herkkä ”What happens tomorrow” vuoden 2004 ”Astrounaut” -levyltä. ”Ordinary world” on vajaassa 30 vuodessa noussut yhdeksi yhtyeen parhaista biiseistä ellei peräti parhaaksi. Koskettavaa esitystä korosti vielä se, että Simon LeBon omisti liikuttavalla puheella kappaleen Ukrainan sodan uhreille ja tuomitsi Venäjän sotatoimet jyrkästi. Taustalle projisoitiin Ukrainan sinikeltainen lippu.

Näiden herkkien hetkien jälkeen Duran duran käynnisti bileet ja lämmittelynumerona esitettiin Giorgio Moroderin tuoreimmalle albumille tuottama ”Tonight united”, joka onkin yksi allekirjoittaneen uusista suosikeista. Mutta sekin kalpenee totaalisesti bändin läpimurtohitille ”Planet earth”, joka sai lopultakin fanit hyppimään tasajalkaa ja laulamaan kuorossa. Tässä, kuten monissa muissakin kappaleissa perusyhtyettä säestämässä kuultiin saksofonistia. ”Planet earthin” lopussa Simon esitteli yhtyeen, johon siis edelleen kuuluvat alkuperäisjäsenet Roger Taylor (rummut), John Taylor (basso) ja Nick Rhodes (koskettimet). Pitkäaikainen yhteistyökumppani on myös kitaristi Dominic ”Dom” Brown. Lisäksi lavalla nähtiin ja kuultiin ihastuttavaa taustalaulajakaksikkoa Anna Ross ja Rachael O’Connor. Pirskeet jatkuivat ”Rio”-albumilta löytyvällä fanisuosikilla ”Hold back the rain”, joka etenkin sanoituksensa puolesta sopi illan teemaan.

Omalla kohdallani tunnelma hieman latistui coveralbumi ”Thank you:lta” (1995) napattuun jammailevaan ”White lines” -vetoon. Turhan pitkäksikin venytetyn jamibiisin tilalla olisin kuullut mielelläni vaikka jotain ”Seven and the ragged tigerilta”, jolta ei nyt mukaan mahtunut yhtäkään biisiä. John Taylorin bassosooloilut onneksi piristivät tunnelmaa ja turhaan ei herraa kutsuta ”bassojumalaksi”. Sitten päästiin taas itse asiaan ja perinteiseen päätösralliin ”Girls on film”, joka lienee yksi Duran duranin tunnetuimmista yhteislaulukappaleista. Tätä konsertin virallisen osuuden päätösrallia oli pidennetty hauskalla kasaritunnelmointiin keskittyvällä väliosiolla, jota kutsutaan nimellä ”Acceptable in 80’s”. Tässä vaiheessa sade alkoi yltyä ja korrektit brittiläiset herrasmiespopparit eivät raaskineet odotuttaa yleisöä liian kauan. Osa yleisöstä alkoikin jo valua pois konserttipaikalta ja me loput olimme sen verran käheitä ja kohmeisia, ettei kunnon ”We want more!” -rymistelyä saatu aikaiseksi.

Simon LeBon palasi lavalle koppalakki päässään ja totesi sään todellakin olevan viheliäinen. Hän kylläkin väitti, että usein keikka voi olla sitä parempi, mitä kamalampi on keli. En osaa sanoa oliko se sitä nyt. Koppalakki antoi joka tapauksessa viitteet tulevasta ja encoret aloitettiinkin faniklassikolla ”The chauffeur”, jonka musiikkivideon seksikäs autonkuljettaja pitää päässään samanlaista ja yllä ei loppujen lopuksi juuri muuta olekaan. Rohkea video pyörikin esityksen taustalla. Simon kaivoi jostain myös kukkopillin, mutta sen soinnin kauneus ei kyllä ihastuttanut varauksetta. Nostalgista toki. Loputkin encore-kappaleet oli poimittu vuoden 1982 menestysalbumilta ”Rio”. Ensin se kaikkein perinteisin Duran duran -balladi ”Save a prayer”, joka sai yleisön kielenkannat kirpoamaan kuuluvaan yhteislauluun. Tähän esitykseen Simon sai kaulalleen akustisen kitaran ja taustalle heijastettiin kuvia yhtyeen uran alkutaipaleelta. Tunteikkaan ja muistoja herättäneen konsertin päätti kakkosalbumin nimikkokappale ”Rio”, jonka tahtiin oli syytä hytkyä jo siksikin että sai kropan pidettyä lämpimänä.

Yhtyeen kiitokset olivat ylitsevuotavat, kun yleisö oli sinnikkäästi mukana elämyksessä ikäväksi äityneestä säästä huolimatta. Simon suositteli, että menisimme juomaan jotain kuumaa takkatulen äärelle, mutta onneksi myös paikallisjunan patterit hohkasivat tulikuumina kotimatkalaisten kylkiin. Duran duranista on olemassa varmasti monta mielipidettä, mutta jokaisen on syytä pitää mielessään että he rakentaneet tätä uraa yli 40 vuotta ja tehneet itse lähes jokaisen levyttämänsä laulun, myyneet yli 100 miljoonaa levyä ja olleet Britti-listan toptenissä viidellä vuosikymmenellä. Seuraavaksi kutsuu Rock’n’roll hall of fame. Olisi konsertissa kenties voinut joitakin asioita tehdä toisinkin, mutta minä olen vain onnellinen että näin Duran duranin ilmielävänä ja kohtalaisen hyvässä vedossa. Seuraavaa tilaisuutta ei ehkä enää tule.

Nämä kuultiin:

  1. The wild boys
  2. Hungry like the wolf
  3. Invisible
  4. All of you
  5. A view to a kill
  6. Notorious
  7. Pressure off
  8. Come undone
  9. Give it all up
  10. What happens tomorrow
  11. Ordinary world
  12. Tonight united
  13. Planet earth
  14. Hold back the rain
  15. White lines
  16. Girls on film/Acceptable in 80’s
    Encore:
  17. The chauffeur
  18. Save a prayer
  19. Rio

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s