
Kahden heikosti menestyneen albumin ja menetetyn levytyssopimuksen jälkeen Duran duran yllätti kaikki vuonna 2001 ilmoittamalla, että alkuperäinen 1980-luvun alun menestyskokoonpano ”Fab five” palaa jälleen yhteen. Edellisen kerran Simon LeBon, Nick Rhodes sekä Taylorit John, Andy ja Roger olivat olleet levytysstudiossa samaan aikaan vuonna 1985 James Bond teemalaulua ”A view to a kill” äänittäessään. Viisikko matkasi Etelä-Ranskaan säveltämään uusia lauluja. Työ jatkui uutterana muutamien kuukausien jaksoissa vuosina 2002-2003 vanhan tutun Nile Rodgersin toimiessa pääasiallisena tuottajana. Samaan aikaan yhtye etsi kuumeisesti uutta levy-yhtiötä, mitä vaikeutti heidän vaatimuksensa. Duran duran halusi itsenäisyyden päättää musiikillisista linjoista, vahvaa markkinointia ja sitoutumista useampaan albumiin. Monissa yhtiöissä näitä pidettiin melko uskaliaina, olihan kyseessä vähän menneen talven orkesterina yleisesti pidetty ryhmittymä.
Vääntöön kyllästyneenä Duranit päättivät pistää pystyyn maailmankiertueen vuonna 2003 näyttääkseen epäilijöille, että he ovat edelleen voimissaan. Loppuun myydyt keikat Britanniassa, Yhdysvalloissa, Japanissa ja Australiassa osoittivat bändin fanipohjan olevan yhä kunnossa. Kiertueella esitettiin myös uusia kappaleita, kuten ”Sunrise”, ”Still breathing”, ”Virus”, ”Beautiful colours” ja ”What happens tomorrow”. Kaiken kaikkiaan bändillä oli varastossa jo lähes kolmekymmentä uutta biisiä. Pahaksi onneksi levy-yhtiöiden markkinamiehille tarkoitettu demo-cd, joka sisälsi kappaleet ”Sunrise”, ”Virus”, ”TV vs. radio”, ”Taste the summer”, ”Salt in the rainbow” ja ”Pretty ones”, vuoti nettiin ja lähti leviämään fanien keskuudessa. Tästä suivaantuneena yhtye päätti hylätä kyseiset kappaleet ”Sunrise” ja ”Taste the summer” -biisejä lukuunottamatta. ”Sunrise” julkaistiin Jason Nevinsin remixaamana ”Queer eye for the straight guy” -tv-sarjan soundtrackilla ja se sai innostuneen vastaanoton dj-piireissä. Siitä oli tuleva myös uuden albumin ensimmäinen single, mutta toisenlaisena versiona.
Lopulta Duran duran onnistui solmimaan neljän albumin sopimuksen Epic records -levy-yhtiön kanssa kesäkuussa 2004. Tuottaja Don Gilmore antoi kappaleille viimeisen silauksensa. Lokakuussa julkaistiin single ”(Reach up for the) Sunrise”, joka pitkästä aikaa sai musafriikit höristelemään korviaan. Levy nousi Britti-listan sijalle viisi ja oli näin ollen yhtyeen ensimmäinen topten-hitti sitten vuoden 1993 ”Ordinary worldin”. Italiassa kappale sijoittui singlelistalla sijalle kaksi. Yhdysvalloissa menestys oli hieman vaatimattomampaan, sillä korkeimmaksi listasijoitukseksi Billboard-listalla jäi sija 89. Tosin Hot dance club play -listalla ”(Reach up for the) Sunrise” kohosi aina ykköseksi asti. Myös albumista tuli mukava menestys. Se oli korkeimmillaan Britti-listalla sijalla kolme ja myi kultalevyyn oikeuttavat 100.000 kappaletta. Yhdysvalloissa korkein sijoitus oli 17 ja siellä se myi arvioiden mukaan noin 260.000 kopiota.
Duran duran suuntasi jälleen isolle kiertueelle, joka nyt keskittyi Pohjois-Amerikkaan. Sitä markkinointiin yhtyeen kaikkien aikojen suurimpana kiertueena. Myös levyn toisesta singlelohkaisusta, joka julkaistiin tammikuussa 2005, tuli pikkuhitti. ”What happens tomorrow” nousi Britti-listan sijalle 11 ja italialaiset rakastivat Duraneita jälleen kakkossijan edestä. Kolmanneksi singleksi kaavailtiin keikoilla suosituksi noussutta ”Nice” -biisiä, mutta loppujen lopuksi se julkaistiin vain radiopromona ja kappale jäi vähäiselle huomiolle. Kitaristi Andy Taylorin ja muun yhtyeen välit alkoivat jälleen viilentyä. Hän jäikin pois useilta kiertueen konserteista vedoten sairaan isänsä hoitoon. Seuraavalla albumilla ei Andya kuitenkaan enää nähty ja yhtye supistui jälleen kvartetiksi. ”Astronaut” antoi kuitenkin Duran duranille melkoisen piristysruiskeen, vaikka antoi odotuttaa itseään neljä vuotta. Pisin tauko, mitä yhtyeen albumijulkaisujen välillä oli koskaan ollut.
Kappaleluettelo:
- (Reach up for the) Sunrise
- Want you more!
- What happens tomorrow
- Astronaut
- Bedroom toys
- Nice
- Taste the summer
- Finest hour
- Chains
- One of those days
- Point of no return
- Still breathing
Lähteet:
Wikipedia
Vastaa