Vuosi 1985 oli Duran duranin jäsenille työntäyteinen

13.7.1985 Ison-Britannian Lontoossa ja Yhdysvaltojen Philadelphiassa järjestetty suuri Live aid -konsertti jäi vuonna 1981 breikanneen alkuperäisen viisimiehisen Duran duranin viimeiseksi yhteiseksi esiintymiseksi – ennen vuotta 2003. Sanotaan, että ura päätetään korkeaan nuottiin, mutta se meni laulusolisti Simon Le Bonilla mönkään. Hän lauloi yhtyeen tuoreimman hitin, James Bond -elokuvan tunnuskappaleen ”A view to a kill” korkean falseton ikävästi nuotin vierestä. Le Bon on kommentoinut tuon hetken olevan hänen uransa noloin. Suoraa Live aid -lähetystä seurasi arviolta 1,9 biljoonaa ihmistä 150:ssä maassa eli lähes 40 prosenttia koko maailman väestöstä.

Duranit eivät suinkaan levänneet laakereillaan, vaan jo ennen heinäkuun Live aid -esiintymistä bändin Taylorit basisti John Taylor, kitaristi Andy Taylor ja rumpali Roger Taylor soittivat sivuprojektissa The Power station. Taylorit halusivat pesäeroa Duran duranin syntetisaattoripoppiin ja polte tehdä juurevampaa rock’n’rollia Led Zeppelin -tyyliin oli suuri. Roger Taylorin osuus jäi kuitenkin lyhyeksi ja hän soitti vain perkussioita studiossa muutamilla albumin raidoilla. Häntä ei nähty levyjen kansissa, musiikkivideoilla eikä livekeikoilla. The Power stationin varsinaisena rumpalina toimi Chic-yhtyeestä tuttu Tony Thompson. Nimi yhtyeelle napattiin tietenkin maineikkaalta New Yorkissa sijaitsevalta studiolta.

Andyn ja Johnin alkuperäinen suunnitelma oli tehdä levy, jolla jokaisen kappaleen esittää eri tähtisolisti. He lähestyivät mm. Mick Jaggeria, Billy Idolia ja The Psychedelic furs -yhtyeen Richard Butleria. Robert Palmer, joka oli levyttänyt ensimmäisen sooloalbuminsa jo vuonna 1974, saapui studiolle äänittämään vokaalit kappaleen ”Communation” demoon. Palmer kuuli ohimennen ”Get it on” -kappaleen pohjat ja pyysi saada laulaa senkin. Kaikki pitivät kuulemastaan ja he päättivät tehdä koko levyn hänen kanssaan. Helmikuussa 1985 The Power Station esitti suositussa Saturday night live -televisio-ohjelmassa kappaleensa ”Some like it hot” ja ”Get it on”, joka oli cover-versio T.Rex -yhtyeeltä. Ensinmainittu sen sijaan oli omaa materiaalia tekijöinään John ja Andy Taylor sekä Robert Palmer. TV-esiintyminen jäi ainoaksi, jossa Robert Palmer esiintyi livenä alkuperäisen kokoonpanon kanssa.

The Power stationin omaa nimeä kantava pitkäsoitto julkaistiin maaliskuussa 1985. Levyn tuotti Tony Thompsonin entinen bändikaveri Chic-yhtyeestä, Bernard Edwards. Albumilta lohkottiin kolme singleä: ”Some like it hot”, ”Get it on” ja ”Communication”. Kaksi ensimmäistä saivat mukavasti huomiota ja kohtalaiset listasijoitukset valtameren molemmin puolin. ”Some like it hot” etenkin keräsi topten-sijoja esimerkiksi Yhdysvalloista, Kanadasta, Saksasta ja Australiasta. Pian levyn julkaisun jälkeen Robert Palmer ryhtyi äänittämään seuraavaa sooloalbumiaan ja laulusolistiksi The Power stationin kiertueelle lähti Michael Des Barres. The Power station esiintyi Duran duranin tavoin myös Philadelphian Live aid -konsertissa Des Barres solistinaan. Projekti oli kuitenkin alunperinkin tarkoitettu vain yhden albumin mittaiseksi, joten vuoden vaihduttua kaikki suuntasivat omiin suuntiinsa. Tosin reipas kymmenen vuotta myöhemmin The Power station palasi yhteen miltei alkuperäismiehityksellä. John Taylorkin nimittäin lupautui ensin mukaan, mutta poistui studiosta ennen kuin mitään oli purkitettu.

Duran duranin ydinryhmästä keulahahmo Simon Le Bon ja kosketinsoittaja Nick Rhodes eivät hekään pötkötelleet toimettomina, vaan perustivat oman Arcadia-yhtyeensä. Roger Taylor oli mukana tässäkin projektissa ja vieläpä näkyvämmin, kuin The Power stationissa. Hän osallistui sävellystyöhön, poseerasi albumin kannessa ja näyttäytyi ensimmäisen singlen ”Election day” musiikkivideolla. Sen jälkeen Roger jätti musiikkihommat joksikin aikaa ja muutti maaseudun rauhaan. Arcadian musiikki oli lähempänä Duran duranin viimeisimpiä julkaisuja, mutta vielä astetta hienostuneempaa ja tunnelmallisempaa. Suurimmat yhtäläisyydet löytyivät tietenkin laulusolistin äänestä, tuottaja Alex Sadkinista ja Nick Rhodesin syntetisaattoreista. Nimensä kolmikko nappasi projektilleen Nicolas Poussinin maalauksesta ”The Arcadian shepherds”.

Le Bon ja Rhodes olivat ilmeisen tyytyväisiä aikaansaannokseensa, eivätkä toki suotta. Haastatteluissa laulaja kuvaili albumia ”mahtipontisimmaksi koskaan” sekä ”parhaaksi albumiksi, jota Duran duran ei koskaan tehnyt”. Vierailevien muusikoidenkin lista oli vaikuttava. Mukana oli mm. Pink Floydin kitaristi David Gilmour, Sting, Grace Jones ja legendaarinen pianisti Herbie Hancock. Tyylistä ei tingitty, vaan arcadialaiset poseerasivat promokuvissa ja videoissa goottihenkisissä smokeissaan. Hiukset värjättiin mustiksi, vaikkakin projektin lähestyessä loppuaan kutrien väritys alkoi palata lähemmäs aikaisempaan totuttua.

Lokakuussa 1985 julkaistu ensimmäinen single ”Election day” sai hyvän vastaanoton ja sijoittui Britti-listalla sijalle 7 sekä Yhdysvalloissa sijalle 6. Vuoden 1986 puolella julkaistut seuraavat singlet ”Goodbye is forever”, ”The promise” ja ”The Flame” eivät sen sijaan sijoittuneet yksikään TOP-30:een. Ainoaksi jäänyt pitkäsoitto ”So red the rose” nousi Britannian listalla sijalle 30 ja vaikka Yhdysvalloissa korkeimmaksi sijoitukseksi jäi 23, ylsi levyn kokonaismyynti silti platinalukuihin. Kanadasta tuli tuplaplatinaa. Suomessa levy oli korkeimmillaan virallisen listan sijalla 17, mutta viihtyi listalla komeat kymmenen viikkoa. ”Election day” -single oli puolestaan vielä kovempi menestys, sillä se nousi jopa listakakkoseksi. Tosin syynä saattoi olla sekin, että Arcadia käväisi Suomessa promoamassa levyään ja esiintyi playbackina ”Toivotaan, toivotaan” -ohjelmassa. The Power station ei puolestaan ollut yhdenvertaisesti suomalaiseen makuun. Täällä ainoaksi listalla noteeratuksi levyksi jäi debyyttisingle ”Some like it hot”, joka oli korkeimmillaan sinkkulistan sijalla 30.

Duoksi typistynyt Arcadia julkaisi vielä albumin jälkeen singlen ”Say the word”, joka tehtiin teinileffan ”Playing for keeps” soundtrackille. Sekä kappale että elokuva jäivät vähäiselle huomiolle. Sen sijaan elokuvan ohjaaja ja tuottaja Harvey Weinstein nousi myöhemmin otsikoihin vielä ikävämmissä merkeissä. ”Say the wordiin” ei varsinaisesti kuvattu uutta musiikkivideota, vaan se editoitiin aiemmin kuvatusta materiaalista. Duran duran fanien onneksi edes osa sen alkuperäisestä jäsenistöstä tuli toimeen keskenään ja jo seuraavana vuonna bändi oli tekevä comebackin.

Kappaleluettelot:

The Power station: The Power station

1. Some like it hot
2. Murderess
3. Lonely tonight
4. Communication
5. Get it on (Bang a gong)
6. Go to zero
7. Harvest for the world
8. Still in your heart

Arcadia: So red the rose

1. Election day
2. Keep me in the dark
3. Goodbye is forever
4. The Flame
5. Missing
6. Rose Arcana
7. The Promise
8. El diablo
9. Lady Ice

Lähteet:
Arcadia: So red the rose (EMI 2010, special edition -cd kansilehti)
Wikipedia
Suomenlistalevyt