ABC ei tyytynyt kopioimaan itseään – bändin 1980-luku oli täynnä kokeiluja

ABC löi itsensä läpi kertaheitolla ja esikoisalbumi "The lexicon of love" (1982) muodostui ehtymättömäksi hittiputkeksi ja ajattomaksi klassikoksi. Siitä voit lukea tästä linkistä. Sanomattakin lienee selvää, että jatko tulisi olemaan hankalaa... BEAUTY STAB (1983) ...Ja yhtye itse teki siitä itselleen vieläkin hankalampaa, sillä he päättivät yleisesti vaikeasti työstettävällä kakkoslevyllään muuttaa musiikillista suuntaansa radikaalisti. Laulusolisti Martin... Continue Reading →

Duran duran – Notorious (1986)

Vuonna 1984 Duran Duran oli yksi maailman suosituimmista yhtyeistä. Takana oli kolme menestyksekästä studioalbumia, yksi live-levyä muistuttava kiertuealbumi, huikea maailmankiertue sekä liuta hittisinglejä, joista vuonna 1985 julkaistiin niistä viimeinen eli James Bond -elokuvan "A view to a kill" tunnussävelmä. Single nousi Yhdysvalloissa aina listaykköseksi asti. Oli aika hengähtää ja bändin jäsenet suunnistivatkin tahoilleen luomaan musiikkia... Continue Reading →

Vuosi 1985 oli Duran duranin jäsenille työntäyteinen

13.7.1985 Ison-Britannian Lontoossa ja Yhdysvaltojen Philadelphiassa järjestetty suuri Live aid -konsertti jäi vuonna 1981 breikanneen alkuperäisen viisimiehisen Duran duranin viimeiseksi yhteiseksi esiintymiseksi - ennen vuotta 2003. Sanotaan, että ura päätetään korkeaan nuottiin, mutta se meni laulusolisti Simon Le Bonilla mönkään. Hän lauloi yhtyeen tuoreimman hitin, James Bond -elokuvan tunnuskappaleen "A view to a kill" korkean... Continue Reading →

Madonna – Like a virgin (1984)

Legendaarinen Paradise Garage yökerho sai 16.5.1984 estradilleen entisen kanta-asiakkaansa. Madonna Louise Veronica Ciccone (s. 16.8.1958) oli hallinnut klubin tanssilattiaa omintakeisilla tanssiliikkeillään ja sittemmin julkaissut jo albumillisen tanssittavaa musiikkia. Kyseisenä iltana klubilla vietettiin ensimmäistä Party of life -klubi-iltaa ja tuttu tyttö Madonna pääsi esittelemään uutta musiikkiaan New Yorkin kermalle. Ensiesityksensä saivat kappaleet "Like a virgin" ja... Continue Reading →

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑