Levyarvio: Blancmange aloitti syntikkapopin työstämisen 40 vuotta sitten, piti 25 vuotta taukoa ja jatkaa siitä mihin jäätiin

BLANCMANGE: PRIVATE VIEW (London records 2022)

Blancmange syntyi syntsapopin ja uuden aallon kultakaudella 1980-luvun alussa. Neil Arthurin (laulu) ja Stephen Luscomben (syntetisaattorit) Lontoossa vuonna 1979 perustama duo sai huomiota samaan tapaan kuin aikalaisensa Soft cell ja Depeche mode. He olivat mukana uusia kykyjä esittelevällä ”Some Bizarre album” -kokoelmalla, mikä poiki heille levytyssopimuksen London recordsin kanssa. Vuosina 1982-1986 syntyi iso kasa sinkkuja, joista ”Living on the ceiling”, ”Blind vision” ja ”Don’t tell me” nousivat Britti-listan kärkikymmenikköön. Albumeja levytettiin kolme ”Happy families” (1982), ”Mange tout” (1984) ja ”Believe you me” (1985), joista kaksi ensimmäistä myivät kultaa. Sitten he katosivat popkuvioista neljännesvuosisadaksi.

Vuonna 2011 Blancmange palasi yhteen ja julkaisi kokonaan uuden albumin ”Blanc burn”. Pian sen jälkeen Luscombe joutui jättämään yhtyeen terveyssyistä ja sittemmin laulusolisti Neil Arthur on jatkanut Blancmangen tarinaa sen ainoana vakiojäsenenä työllistäen eri sessiomusiikoita ja yhteistyökumppaneita. Ja tarina on todenteolla jatkunut, sillä Blancmangelta on ilmestynyt erilaisia julkaisuja lähes vuosittain. Kaikki eivät suinkaan ole perinteistä syntikkapoppia, vaan mukaan mahtuu maalailevaa instrumentaalista ambiente-musiikkia ”Nil by mouth” -sarjassa ja jopa uusi versio esikoisalbumista ”Happy families too” (2013). Julkaisut on tehty pääasiassa Arthurin oman Blanc Check records -indiemerkin kautta.

Uusi albumi ”Private view” on ensimmäinen korkeamman profiilin Blancmange-julkaisu 35:een vuoteen, sillä sen takana on yhtyeen alkuperäinen levy-yhtiö London records. Levyn kaikki kappaleiden kirjoittamisessa on mukana Ben ”Benge” Edwards, joka melkein on jo Blancmangen toinen uusi jäsen. Toinen vahvan mausteensa levylle tuova henkilö on kitaristi David Rhodes, jonka taiturointia kuullaan useilla raidoilla.

Pandemian jälkimainingeissa toteutunut albumi katsoo kahden viime vuoden koettelemusten ajanjaksoon pyrkien löytämään vastauksia ja ratkaisuja tilanteeseen, johon olemme päätyneet. Neil toteaa, että ”Monet ihmiset pelkäävät tulevaisuutta ja ovat iloisia saadessaan taas toistaa jotain, mitä he ovat tehneet aiemmin. Mutta sellainen ei ole minua varten. Itse odotan maailmaa, jossa me kaikki navigoimme eteenpäin. Meidän on yritettävä löytää vastauksia”.

Avauskappale ”What’s your name” esittelee tulevaisuuteen suuntautuvan elektronisen äänimaiseman, jota tukevat marssivat rummut. Sitä seuraa singlekappale ”Some times these”, jossa kitaran ja syntetisaattorin fuusio voisi olla vaikka suoraan Blancmangen varhaisilta vuosilta. 1980-lukua henkivä ”Reduced voltage” rinnastaa sykkivät synteettiset sävelet ja Neilin tumman, paheksuvan laulun. ”I tried to be you” sisältää aavemaisen elektroninen äänimaiseman, joka vahvistaa sanoituksen pakkomielteistä kerrontaa.

Lukuisat viittaukset Blancmangen kukoistusaikaan eivät ole perusteettomia. ”Here we go go” on ollut Neilin päässä vuodesta 1980, mutta toteutuu vasta nyt, mikä osoittaa että hyvä kappale ei koskaan mene pois muodista. Päätöskappaleessa ”Take me” on tuplamerkitys. Se kysyy kuinka paljon jonkun täytyy ottaa, ennen kuin suhde hajoaa? Kuinka monta kertaa kumppanisi voidaan odottaa hyväksyvän toistuvat virheet? Missä on käännekohta? Alussa herkkä piano ja sitten kerrokset kietoutuvat yhteen motoriikalla, jonka kruunaa Neilin hillitty laulu.

Neljä vuosikymmentä on kulunut Blancmangen ensimmäisestä julkaisusta. ”Private view” on albumi, joka katsoo tulevaisuuteen ja kunnioittaa menneisyyttä, yhtenäinen kokonaisuus. Blancmange on luovalla linjalla, joka ei osoita merkkejä hidastumisesta.

Kappaleluettelo:

1. What’s your name
2. Some times these
3. Reduced voltage
4. Here we go go
5. Chairs
6. Who am I
7. Everything is connected
8. I tried to be you
9. Private view
10. Take me