Vuosi 2022 pakettiin – Retropoppari listaa parhaat uudet julkaisut ja retroilut

On aika kääräistä popvuosi 2022 pakettiin ja muistella mitä kaikkea retroa se meille tarjoili. Edelleen useat pop-musiikin kultakaudella 1980-luvulla aloitelleet artistit jaksavat tuottaa iloksemme uuttakin musiikkia. Tässä päättyvän vuoden parhaimmisto. UUDET ALBUMIT: a-ha: True northNorjalaistrio a-ha julkaisi lokakuussa yhdennentoista studioalbuminsa "True north". Tunnelmallinen kokonaisuus nousee helposti vuoden parhaaksi. Levyltä on lohkaistu neljä singleä "I'm in",... Continue Reading →

Retropoppari Manchesterissa: Konserttimatka Brexit-Britanniaan

Pandemia taitaa olla virallisesti selätetty, kun Retropapparainenkin uskaltautui varaamaan konserttimatkan ulkomaille. Viimeisen kolmen vuoden aikana on peruutettu niin monta tapahtumaa, että vähän sydän syrjällään sai olla tälläkin kertaa viimeiseen asti. Siinä vaiheessa kun artisti, jonka konserttiin matkasimme raportoi sosiaalisessa mediassa kiertueen aiemmista onnistuneista keikoista alkoi vähän helpottaa. Ehkä tämäkin konsertti siis ihan oikeasti toteutuu. Konsertissa... Continue Reading →

Paras kasarisoittolista – Mitä pitää ottaa huomioon?

Millainen on hyvä kasarisoittolista eli 1980-luvun popmusiikkia sisältävä soittolista? Nykyäänhän soittolistojen tekemiseen oivallisin väline on Spotify. Siellä ylittyvät niin levy-yhtiö- kuin genrerajatkin helposti, jos ennen vanhaan paras "soittolista" oli "The best of 80ies" -tyylinen kokoelmalevy. Vaikka tokihan paremman sai, kun vaivautui itse nauhoittamaan omat suosikkinsa C-kasetille mieleiseksi miksauksekseen. 1980-luvulla tuoreeltaan kokoelmalevyt olivat usein TV:stä tuttuja... Continue Reading →

Retropop-blogi 3 vuotta – 1980-luku elää ikuisesti

Retropop-blogilla on nyt ikää kolme vuotta. 20.9.2018 julkaistiin ensimmäinen kirjoitus, joka käsitteli Kim Wilden esikoisalbumia "Kim Wilde" vuodelta 1981. Blogin alkutaivalta värittää kirjoittajan suuri rakkaus Kim Wildea kohtaan, sillä yhdeksän ensimmäistä tekstiä käsittelevät kaikki brittipopin kuningatarta. Niissä käydään läpi hänen kahdeksan ensimmäistä studioalbumiaan vuosilta 1981-1992 sekä kokoelmalevy vuodelta 1993. Väliin pujahtaa vain kirjoitus Kajagoogoon ja... Continue Reading →

Vuodet ohi käy, mutta ei kannata nukkua pommiin: 1980-luvun Euroviisut kiinnostivat yleisöä

Ensimmäinen varma kevään merkki on Eurovision laulukilpailujen lähestyminen ja tietenkin niitä edeltävät eri maiden karsintakilpailut. Suomessakin nykyään Uuden musiikin kilpailu -nimen alla käytävään esikarsintaan on nimetty seitsemän toiveikasta ehdokasta, jotka kisaavat Suomen euroviisuedustuspaikasta helmikuussa 2021. Kansainvälinen loppukilpailu käydään Rotterdamissa, mutta varsinainen kisakonsepti on maailmanlaajuisen pandemian johdosta vielä vähän harkinnassa. Viime vuonnahan kilpailu peruutettiin kokonaan, mutta... Continue Reading →

Unboxing Ace of base: The classic collection

Ace of base on julkaissut 11:sta cd-levyn ja yhden dvd-levyn kattavan kansion, joka sisältää yhtyeen kaikki studioalbumit sekä mittavan määrän ylimääräistä materiaalia, kuten remixejä, sinkkujen b-puolia sekä ennenjulkaisemattomia biisejä. Yhteensä "All that she wants - The classic collection" sisältää 195 kappaletta sekä 25 kappaletta sisältävän dvd:n. Mukana on myös 52-sivuinen kirjanen, jossa on bändin historiikki,... Continue Reading →

Gay Anthemin anatomia: Homohumppaa vai aatteen paloa

Gay anthem eli vapaasti suomennettuna "homohymni" on musiikkikappale, joka on erityisesti homomiesten musiikkimaun mukainen. Naispuolisilla homoseksuaaleilla eli lesboilla ja kaikilla muilla muunsukupuolisilla musiikkimaku ei aina yhdy gay anthemeihin yhtä ilmiselvästi, vaikka toki gay anthemit parhaimmillaan toimivat koko seksuaalisen tasavertaisuuden ja Pride-liikkeen tunnussävelminä. Tässä väittämässä on ehkä liikaa stereotyyppistä lokerointia ja asioiden suoraviivaistamista, sillä myöskään kaikki... Continue Reading →

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑