Retropoppari-blogissa palataan vuonna 2025 aikakoneella 40 vuotta taaksepäin. Viime vuonna kävin blogissani runsaasti läpi vuotta 1984 ja nyt on aika siirtyä eteenpäin. Vuosi 1985 oli pop-vuotena lähes edeltäjänsä kaltainen upea vuosi. Pientä murrosta 1980-luvun alkupuoleen alkoi olla havaittavissa. Monet vuosikymmenen alussa aloittaneet bändit olivat jollain tapaa muutoksen edessä, kun esimerkiksi uusromanttinen suuntaus ja syntetisaattori-pop alkoivat... Continue Reading →
Muusikko, tuottaja ja visionääri: Michael Cretun uratarina
Michael Cretu (oik. Mihai Cretu) syntyi Bukarestissa, Romaniassa 18.5.1957. Hänen isänsä oli romanialainen ja äitinsä itävaltalainen. Pianotunnit alkoivat jo 1960-luvulla Michaelin ollessa alle 10-vuotias. Vuonna 1968 hän pääsi Pariisiin opiskelemaan soittamista viideksi kuukaudeksi ja tutustui pian sen jälkeen The Beatlesin tuoreeseen "Abbey Road" (1969) -albumiin. Se synnytti Michaelissa valtavan palon ryhtyä populaarimuusikoksi. Michaelin äiti vastusti... Continue Reading →
TV-arvio: Camden ei dokumenttina ole informatiivinen, mutta tunnelma on käsin kosketeltavissa
CAMDEN (2024)Ohjaus: Asif Kapadia Disney+ kanavan neljäosainen dokumenttisarja "Camden" on saanut kriitikoiden keskuudessa yllättävän nuivan vastaanoton, mutta itse viihdyin sen parissa erittäin hyvin. Erityisesti sarjaa on moitittu sen tuottamasta vähäisestä informaatiosta sekä siitä, että se ikään kuin nostalgiapesee ja glorifioi Camdenin kaupunginosan menneisyyttä. Dokumenttisarjahan siis kertoo Lontoon musiikkikuvioiden keskukseksi mielletystä Camdenin alueesta. Allekirjoittaneelle sarja oli... Continue Reading →
Fyysisen levyn renesanssi: Vanhat kuuntelijat, uudet formaatit
Fyysisten äänitteiden myynti on laskenut dramaattisesti suoratoistopalveluiden vallatessa markkinoita, mutta vuonna 2023 käyrä lähti kunnolla nousemaan. Vinyylialbumeja myytiin 18,45% enemmän kuin vuotta aiemmin. Rahaa kilahti kassaan 19,9% eli noin puoli miljoonaa euroa enemmän. Mikään kultakaivoshan ei levykauppa enää näinä päivinä ole, sillä kaiken kaikkiaan uusia fyysisiä äänitteitä myytiin koko Suomessa vuoden 2023 aikana vain reilun... Continue Reading →
Käärijän ”Cha Cha Cha” hallitsee listoja ja taipuu remix-versioiksi
Käärijä (oik. Jere Pöyhönen) on tehnyt suomalaista pop-historiaa ja rikkonut ennätyksiä. Hän voitti "Cha Cha Cha" -kappaleella Uuden musiikin kilpailun 2023 ylivoimaisesti ja pääsi siten edustamaan Suomea Eurovision laulukilpailuihin Liverpooliin, Isoon-Britanniaan. Kevään aikana hype Käärijän ympärillä kasvoi huimiin sfääreihin, ihan kansainvälisestikin. Euroviisujen finaalissa ennätyksellinen yleisöäänipotti ei aivan riittänyt voittoon, mutta toinen sija on Suomen toiseksi... Continue Reading →
10 syytä miksi Suomi voittaa Euroviisut 2023
KUVA: ANTTI HÄMÄLÄINEN / LEHTIKUVA Euroviisut ovat taas täällä ja suomalaiset ovat jälleen kerran innoissaan. Tänä vuonna Suomea edustaa Käärijä kappaleella “Cha Cha Cha”. Monet ovat myös perinteiseen suomalaiseen tapaan skeptisiä Suomen menestymisestä, mutta tässä artikkelissa kerromme kymmenen syytä, miksi Suomi voittaa tänä vuonna Euroviisut. Mikään ei tietenkään ole kirkossa kuulutettu, mutta jospa tämä lista antaisi... Continue Reading →
1980-luvun 20 suosituinta soundtrack albumia Suomessa – Retropoppari palauttaa mieliin ikivihreät leffahitit
1980-luvulla elokuvat ja populaarimusiikki kulkivat iloisesti käsi kädessä. Vaatimattomampikin raina sai katsojat liikkeelle, kunhan soundtrackilla pauhasi mojova hitti - viimeistään lopputekstien taustalla. Mielellään tietenkin useampikin, jolloin saatiin levykauppoihin jo myyvä artikkeli eli soundtrack-LP. Mitkä levyt sitten kävivät parhaiten kaupaksi ja mitä lauluja elokuvissa kuultiin. Tämä lista on koottu suhteellisen karkeasti peilaten soundtrack-albumin menestykseen Suomen virallisella... Continue Reading →
1980-luvulla Tiputanssi mullisti tanssilattiat. Vieläkö on liikkeet hallussa vai haluaisitko jo unohtaa?
Vuodenvaihteessa 1981 Euroopan ja pian koko maailman valtasi tiputanssi-villitys, joka jatkui koko alkuvuoden 1982. 12.9.1981 Ison-Britannian singlelistan sijalle kaksi nousi The Tweets -projektin versio aiheesta: "The Birdie Song (Birdie dance)". https://youtu.be/ESViOhqRdlE Salaperäinen ryhmittymä esiintyi vain pörröisiksi lintuhahmoiksi pukeutuneina. Hankkeen takana oli media-alan monitoimimies Henry Hadaway (oik. Henry Elias, s. 1942 Jerusalem, Israel). The Tweetsien neljän... Continue Reading →
Modern Talking teki Dieter Bohlenista yhden Saksan menestyneimmistä musiikintekijöistä – Katso hittivideot vuosien varrelta
Dieterin lapsuus ja nuoruus vuodet Dieter Bohlen tunnetaan saksankielisen maailman ulkopuolella lähinnä Modern talkingin söpön laulusolistin taustalla virnuilevana hassuna setänä, mutta todellisuudessa hän on yksi Euroopan tuotteliaimmista, määrätietoisimmista ja menestyneimmistä musiikkituottajista. Dieter syntyi 7.2.1954 Bernessä, Länsi-Saksassa Hans ja Edith Bohlenin rakennusurakoitsijaperheen esikoisena. Vanhempiensa toivomuksesta Dieter hankki kaupallisen alan tutkinnon ja valmistui vuonna 1978. Musiikki kiinnosti... Continue Reading →
Syksyn säveliä, euroviisuja, kultaa ja timanttia – 40 vuotta sitten suomalaiset kuuntelivat näitä iskelmiä
40 vuotta sitten suomalaiset kuuntelivat kestosuosikkien esittämiä iskelmiä ahkerasti. Levybisnes eli tuolloin voimakasta murrosvaihetta ja monet vakaan aseman saavuttaneet tuottajat ja artistit perustivat omia pienlevymerkkejään. Finnlevyn monopolia murtamaan oli saapunut muutamaa vuotta aiemmin myös kansainvälisiä kilpailijoita, kuten CBS. Syntetisaattorien mukanaan tuomien mahdollisuuksien myötä levyjen tuotantokustannukset kutistuivat ja se rohkaisi tuottajia yrittämään itsenäisesti. Menestynyt levytuottaja Esa... Continue Reading →