
Vuodenvaihteessa 1981 Euroopan ja pian koko maailman valtasi tiputanssi-villitys, joka jatkui koko alkuvuoden 1982. 12.9.1981 Ison-Britannian singlelistan sijalle kaksi nousi The Tweets -projektin versio aiheesta: ”The Birdie Song (Birdie dance)”. Salaperäinen ryhmittymä esiintyi vain pörröisiksi lintuhahmoiksi pukeutuneina. Hankkeen takana oli media-alan monitoimimies Henry Hadaway (oik. Henry Elias, s. 1942 Jerusalem, Israel). The Tweetsien neljän tipuhahmon henkilöllisyydet pysyivät salaisuutena. Menestystä yritettiin jo joulukuussa jatkaa toisella singlellä ”Let’s all sing like the birdies sing”, joka ärsyttävyydessään pesee jopa ”Tiputanssin” mennen tullen. The Tweetsien albumi ilmestyi vasta vuonna 1983, mutta juna oli jo mennyt.

Viikkoa myöhemmin The Tweetsien jälkeen samoille apajille ilmestyi hollantilaisen Electronica’s -yhtyeen levy, joka oli nimetty kantaaottavammin otsikolla ”Original bird dance”. The Tweets oli jo vetänyt pidemmän korren ja Electronica’s hävisi Britanniassa taistelun listasijoituksista. Electronica’s ylsi korkeimmillaan vain singlelistan sijalle 22. Heidän versionsa levisi kuitenkin muualle Eurooppaan The Tweetsin versiota paremmin nimellä ”Dance little bird”. Single nousi Suomen listan ykköseksi ja oli meillä koko vuoden 1982 kolmanneksi suosituin kappale. Electronica’s tai hollantilaisittain De Electronica’s oli levyttänyt kappaleen jo vuonna 1980, mutta The Tweetsien menestyksen vanavedessä single laitettiin pikavauhtia uudelleen markkinoille. Yhtye oli aloittanut toimintansa vuonna 1974 ja levytti juuri ”Tiputanssin” kaltaisia olutfestareille sopivia renkutuksia ja Keski-Euroopassa suosittuja polkka-hittejä, joita ei pahemmin selvin päin tule kuunneltua.
Electronica’sin puheet alkuperäisyydestä olivat kuitenkin vahvasti liioiteltuja, sillä kappaleen ensimmäinen levytys tehtiin vuonna 1974 Saksassa Electronic butterflies -nimeä käyttäneen Daniel Lackmansin toimesta nimellä ”Tchip tchip”. Tuo otsikko vilahtelikin usein levyetiketeissä cover-versioiden alkuperäisnimenä. Sävellyksen juuret ulottuvat aina vuoteen 1957. Sveitsiläinen hanuristi Werner Thomas sävelsi kappaleen ”Der Ententanz”, joka sanatarkasti käännettynä tarkoittaa ankkatanssia. Thomas soitti teostaan ravintoloissa ja juhlissa, kunnes se kantautui levytuottajien korviin. ”Tiputanssiinhan” kuuluvat olennaisesti tietenkin myös tanssiliikkeet, jotka jokaiselta 1980-luvulla eläneellä lähtevät selkäytimestä. Niitä opetettiin Suomenkin kansalle aina television Lauantaitansseista lähtien ja viaton sätkyttely sopi jokaiselle vauvasta vaariin.

Tietenkin Suomessa piti tehdä aiheesta myös oma versio ja totta kai täkäläiseen tapaan laulettuna. Kunnian sai Jaana Wilenius (s. 1961), jonka versio ”Tiina Titityy” nousi singlelistalle tuoreeltaan joulukuussa 1981. Koko vuoden 1982 hittitilastossa se kohosi sijalle 14. Suomenkieliset sanat hittiin loihti Raul Reiman ja sovituksen Kaj Westerlund. Singlen kanteen painettiin myyvästi mainoslause ”Kuuma hitti Euroopasta”. Wileniuksen ura jäi yhden LP-levyn mittaiseksi eikä muita ikimuistoisia hittejä siunaantunut. ”No sitä sattuu” voisi laulajatar tuumia albuminsa nimen mukaisesti. Kai Hyttinen levytti ajan hengen mukaisesti kilpailevan ”Tiputanssin”, johon lyriikat kynäili tietenkin Vexi Salmi. Kappale julkaistiin singlenä ja Hyttisen LP-levyllä ”Kesäyö”, mutta versio jäi loppujen lopuksi muiden varjoon. Frederik palasi aiheeseen vielä 1990-luvulla ja levytti ”Killeri”-albumilleen modernisoidun version nimellä ”Tralala achtung tiputanssi”. Tokihan sävelmän ikuistivat levylle monet muutkin suomalaiset ja niitä julkaistiin erilaisilla huoltoasemakaseteilla ja lastenmusiikkilevyillä. Sävelmä oli kuumaa riistaa myös kansainvälisesti. Kaiken kaikkiaan ”Tiputanssista” on arvioitu tehtäneen ympäri maailmaa yli 140 levytettyä versiota ja kappaleen sisältäviä levyjä on arvioiden mukaan painettu yli 40 miljoonaa kappaletta. Yli 50 vuotta julkaisunsa jälkeen ”Tiputanssi” raikaa edelleen ympäri maailmaa Australiasta Amerikkaan ja on taattu tunnelman kohottaja hääjuhlista lätkämatsiin.

Entäs sitten se tanssi? Sehän menee näin:
- Nosta molemmat kädet ilmaan ja liikuta kämmeniäsi yhteen neljä kertaa ikäänkuin operoisit suuta aukovaa käsinukkea.
- Laita kämmenet kainaloihin ja heiluttele kyynärpäitäsi neljä kertaa ikäänkuin käsivartesi olisivat kanan siivet.
- Kyykistele ylös ja alas kaksi kertaa pyllyäsi (pyrstöäsi) heilutellen. Voit myös notkistella olkapäitäsi ja koko kroppaasi vartalosi elastaanisuuden sallimalla tavalla.
- Taputa käsiäsi yhteen neljä kertaa.
- Kappaleen B-osan lähtiessä soimaan, ota tanssikaveri käsikynkkään siten että aluksi molempien oikeat kädet ovat linkussa. Pyörähdelkää myötäpäivään kaksi kierrosta. Vaihtakaa sitten vasemmat kädet linkkuun ja karkeloikaa vastapäivään kaksi kierrosta. Isolla porukalla voi vain keinua rivissä tai oikeastaan tehdä mitä tahansa.
- Aloita liikkeet alusta ja hurvittele koko kappaleen keston ajan.
Lähteet:
Timo Pennanen: Sisältää hitin (Otava 2006)
Paul Gambaccini, Tim Rice, Jonathan Rice: Guinness hits of the 80s (Guinness 1990)
Wikipedia
Discogs
Vastaa