Levyarvio: Depeche mode teki parhaan albuminsa tällä vuosituhannella

DEPECHE MODE: MEMENTO MORI (Sony music 2023)

Depeche mode on kulkenut pitkän tien. Yli 40 vuotta sitten suosioon nousseista sileäkasvoisista poppareista on kasvanut vaihtoehtopopin tai ehkä jopa -rockin kuninkaita. Mutta yksi on joukosta poissa. Perustajajäsen Andrew ”Fletch” Fletcher menehtyi viime vuonna vain 60-vuotiaana. Vaikka Fletchin osuus levytysten luomisessa tiedettiin vähäiseksi, oli hänen läsnäolonsa yhtyeessä Martin Goren ja Dave Gahanin mielestä merkittävä kivijalka. Depeche mode -kvartetti on täten vuosikymmenten saatossa typistynyt duoksi. Vain ensimmäisellä albumilla ”Speak & spell” (1981) mukana ollut Vince Clarke siirtyi Yazoon kautta Erasureen ja pian hänen jälkeensä Depeche moden riveihin liittynyt Alan Wilder jätti yhtyeen vuonna 1995. 1990-luvun puoliväli oli muutenkin myrskyisää aikaa bändissä. Laulusolisti Dave Gahan kärsi pahoista alkoholi- ja huumeongelmista, joiden seurauksena jopa Fletcher piti taukoa kiertueelta. 2000-luvulle tultaessa tilanne tyyntyi ja triona Depeche mode julkaisi vuosina 1997-2017 kuusi hienon vastaanoton saanutta albumia ja kiersi maailmaa loppuunmyydyillä areenakiertueilla. ”Memento mori” on yhtyeen viidestoista studioalbumi.

Depeche moden aikajana on ollut dramaattinen. Vince Clarke ja Alan Wilder jättivät bändin sopimattomilla hetkillä, ja niin teki Andrew Fletcherkin – tosin tahtomattaan. Jännitteet yhtyeen biisinikkarin Martin Goren sekä laulusolistin ja keulakuvan Dave Gahanin välillä ovat ajoittain äityneet vakaviksikin. Fletcherin rooli egojen hiomisessa oli ratkaiseva. Goren mukaan hän piti laivan liikkeessä. Gahan totesi, että Fletch aikoi elää kolmikosta kaikkein pisimpään ja siten hänen poismenonsa ei vieläkään tunnu todelliselta. ”Memento morin” laulut olivat olemassa jo ennen kosketinsoittajan yllättävää lähtöä ja jäljelle jäänyt kaksikko pohtikin pitäisikö albumin äänitystä edes jatkaa. Loppujen lopuksi menetys jopa lähensi Gorea ja Gahania. Ja hyvä niin, sillä kaipuun tuskasta syntyi parasta Depeche modea yli kahteenkymmeneen vuoteen. ”Memento mori” on latinaa ja karkeasti käännettynä tarkoittaa suurinpiirtein ”Muista, että kuolet”.

Kuusi vuotta on vierähtänyt edellisestä albumista ”Spirit” (2017), jonka tekoprosessia kuvailtiin vaikeaksi. Martin Gore on aina Vince Clarken lähdön jälkeen ollut Depeche moden pääasiallinen laulunkirjoittaja, mutta sittemmin myös Dave Gahan on halunnut hengentuotteitaan albumeille. Tällä kertaa dynamiikka on saatu kuosiin ja energiat kohdilleen. Gore on edelleen päävastuussa, mutta hänen kumppaninaan uusia Depeche mode -klassikoita on luomassa The Psychedelic furs -yhtyeestä tuttu Richard Butler. Esimerkiksi ensimmäinen singlejulkaisu ”Ghosts again” on tämän yhteistyön hedelmiä. Kaiken kaikkiaan Gore/Butler -biisejä on albumilla neljä. Dave Gahan kumppaneineen on luonut kaksi kappaletta ja yhdessä Goren kanssa kolmannen. Yksi noista kumppaneista on Depeche moden kiertuerumpalina tunnettu Christian Eigner, joka on työstänyt biisejä Gahanin kanssa myös hänen sooloalbumeilleen. Huikean kauniilla päätösraidalla mukana sävellystyössä ovat myös albumin tuottaja James Ford ja apulaistuottaja Marta Salogni. Ford tuotti myös edellisen ”Spirit” -albumin, joka olikin kuusi vuotta sitten askel melodisemman ja perinteisemmän Depeche moden suuntaan. Hyväksi havaitulla linjalla kannatti jatkaa. Miehen muista töistä muistetaan mm. Arctic monkeys ja seuraava projekti on Pet shop boysin tulevan albumin tuottaminen.

Vaikka uutuuden materiaali olikin kertoman mukaan olemassa jo ennen Fletchin menehtymistä, on kappaleissa selkeästi lähdön tunnelmaa. Jo singlekappale ”Ghosts again” on melkein kuin kunnianosoitus täältä ikuisuuteen siirtyneelle ystävälle. ”Time is fleeting, see what it brings” kappaleessa lauletaan. Huokaistaan ”Everybody says goodbye” samaan aikaan haikeasti ja lohdullisesti. Depeche modelle tuonpuoleisen läheisyys sanoituksissa on tosin tuttua jo pitkältä ajalta. Gore on selkeästikin sinut asian kanssa. Omaksi havaittu linja jatkuu Goren ja Gahanin yhteiskappaleessa ”Wagging tongue”: ”Watch another angel die” siinä hoilataan kaksikon yhteisvoimin. Toisella tapaa perinteikästä DM-lyriikkaa kuullaan avauskappaleessa ”My cosmos is mine”.

Don’t play with my world
Don’t mess with my mind
Don’t question my spacetime
My cosmos is mine

Synkän verkkaisesti suriseva viisiminuuttinen ei sen sijaan ole kaikkein perinteikkäin albumin aloitus, ei edes Depeche moden tapauksessa. Jälleen teorisoin yhtyettä kohdanneella menetyksellä olevan osuutta asiaan. Tällä viikolla startannut ”Memento mori” -maailmankiertuekin avataan tällä kappaleella. Tiettyä lopunajan yhteislauluhenkeä tämänkin raidan väliosassa kyllä on: ”No war, no more, no fear, not here, no rain, no clouds, no pain, no shrouds”. Siitä kokonaisuus lähtee rakentumaan ”Wagging tongue” -kappaleen hypnoottisen syntikkamaton rullatessa kohti loistavaa ”Ghosts again” -singlebiisiä. Dave Gahanin joskus kritisoidutkin laulunlahjat pääsevät todellisiin oikeuksiinsa mahtipontisen dramaattisessa balladissa ”Don’t say you love me”, joka kuulostaa melkein seuraavan Bond-elokuvan tunnusbiisiltä jousineen. Aloinkin leikitellä ajatuksella, että entäs jos Depeche mode oikeasti tekisi Bondiin teemakappaleen?

”My favourite stranger” on levyn ehdoton helmi sykkivine bassolinjoineen. Kuin vanhan kulta-ajan Depeche modea sieltä 1990-luvun taitteesta. Tästä ei vaan saa tarpeekseen! ”Soul with me” on albumin ainoa Martin Goren laulama kappale, mutta samalla saadaan uusi lisäys heleä-äänisen herran live-repertuaariin ”A question of lustin” ja ”Somebodyn” rinnalle. Esitys on upea, kertakaikkiaan ilmiömäinen. Soitossa ja soinnuissa on lähes evergreenin elementtejä, kunnes lopussa muistutetaan että pohjimmiltaan kyse on syntikkapop-bändistä. Ja tekstissä ollaan taas tutussa maailmassa ”I’m ready for the final pages, kiss goodbye to all my earthly cages, I’m climbing up the golden stairs” ja kertosäkeessä muistutetaan ”And I’m taking my soul with me”. ”Caroline’s monkey” -kappaleen sanoituksen symboliikka ei puolestaan ihan heti avaudu ja itse kappaleen avautuminenkin kesti 4-5 kuuntelukertaa, mutta jokainen loistava albumikokonaisuus tarvitsee myös tämän kaltaisia mysteerejä.

Gahanin ryhmän työstämä ”Before we drown” ei kalpene Goren hengentuotteille, mutta sen suurin voima piilee sätkivässä sovituksessa. ”People are good” kuulostaa ravistelevine bassolinjoineen täydelliseltä Depeche mode -konserttibiisiltä. Olinkin yllättynyt, kun kappale ei sisältynyt ainakaan avauskonserttien settilistaan. Näen sieluni silmin yleisön sekoavan näiden tahtien lähtiessä soimaan. ”Always you” jää tässä ilotulituksessa vähän välipalaksi, mutta kenties kappaleeksi johon palata kun muu levy on ensin opeteltu ulkoa. ”Never let me gossa” sen sijaan kuulen tulevaisuuden Mode-klassikon ainekset. Haluan DM-bileisiin bogoamaan sen tahdissa. Nämä kappaleet vain paranevat ja paranevat, jokaisella kuuntelulla. Rauhallisen startin jälkeen melko meneväksi äityvä albumi saa arvoisensa päätöksen kaihoisan Gahan-balladin ”Speak to me” muodossa. En malta odottaa, että kuulen tämän livenä ja pääsen huutolaulamaan sen Gahanin ja kymmenentuhannen muun asiaan vihkiytyneen kanssa duettona. Kappale näyttäisi nimittäin kuuluvan tuoreeseen konserttiohjelmistoon. Kiertueen ensimmäisessä konsertissa tämän ja singlekappaleiden ”Ghosts again” ja ”My cosmos is mine” lisäksi kuultiin uudelta levyltä ”Wagging tongue” sekä Goren esitys ”Soul with me”. Kerrankin voisin valittaa, että viisi uutta biisiä on liian vähän. Tyypillisesti kaipaan konserteissa enemmän niitä tuttuja klassikkoja vuosien varrelta, mutta nyt niitäkin on liian vähän. 23 kappaleen otanta näin loistavan bändin repertuaarista ei yksinkertaisesti riitä.

Usein ollaan huolissaan siitä, miten Depeche moden kaltaisen yhtyeen perintöä voidaan turvallisesti viedä eteenpäin. Nyt ei pidä olla huolissaan. Vaikka ”Memento Mori” oli jonkinlainen este ylitettäväksi, Depeche Mode on aina kääntänyt myllerryksen, jännityksen ja elämän synkät hetket voitoksi. Tämänlaatuisen albumin saaminen kokoon kaiken bändin kokeman jälkeen saattaa tuntua ihmeelliseltä, mutta ”Memento Mori” on heidän paras albuminsa tällä vuosituhannella. Mikä tärkeintä, se on osoitus luovuudesta ja ystävyydestä. Musiikkimaailma on jälleen yhtä mestariteosta rikkaampi.

Kappaleluettelo:

1. My cosmos is mine (Gore)
2. Wagging tongue (Gore, Gahan)
3. Ghosts again (Gore, Butler)
4. Don’t say you love me (Gore, Butler)
5. My favourite stranger (Gore, Butler)
6. Soul with me (Gore)
7. Caroline’s monkey (Gore, Butler)
8. Before we drown (Gahan, Eigner, Gordeno)
9. People are good (Gore)
10. Always you (Gore)
11. Never let me go (Gore)
12. Speak to me (Gahan, Eigner, Gahan, Ford, Salogni)