Paras kasarisoittolista – Mitä pitää ottaa huomioon?

Millainen on hyvä kasarisoittolista eli 1980-luvun popmusiikkia sisältävä soittolista? Nykyäänhän soittolistojen tekemiseen oivallisin väline on Spotify. Siellä ylittyvät niin levy-yhtiö- kuin genrerajatkin helposti, jos ennen vanhaan paras ”soittolista” oli ”The best of 80ies” -tyylinen kokoelmalevy. Vaikka tokihan paremman sai, kun vaivautui itse nauhoittamaan omat suosikkinsa C-kasetille mieleiseksi miksauksekseen. 1980-luvulla tuoreeltaan kokoelmalevyt olivat usein TV:stä tuttuja myyntimenestyksiä. K-tel -halpalevy-yhtiö esimerkiksi markkinoi isosti omiaan ja julkaisi useita erilaisia sekalaisia koosteita vuodessa. Todellisuudessa he olivat hankkineet oikeudet muutamaan päivänpolttavaan hittibiisiin ja loppukokoelma oli jotain vähemmän päivänpolttavaa ja vähemmän hittipotentiaalia sisältävää. Toki sieltäkin saattoi bongata satunnaisesti joitakin uusia, mukavia tuttavuuksia.

Brittiläinen ”Now”! That’s what I call music” -kokoelma-albumit aloittivat omien kokoelmalevyjensä sarjan julkaisun vuonna 1983. Se oli huomattavasti tasokkaampi, ainakin britannialaisesta näkövinkkelistä tarkastellen. Kokoelmien biisit olivat kaikki Britti-listalla menestyneitä hittejä. Sarjasta tuli niin menestyksekäs, että sitä on jatkettu aina näihin päiviin asti ja siinä on ilmestynyt 110 osaa. Sen päälle vielä julkaistu omia eri genreihin keskittyneitä kattavia kokoelmia, kuten r’n’b, disco, dance, christmas, rock, Disney, ballads, jne. Mutta jos omistat vaikka sarjan 1980-luvulla ilmestyneet 16 ensimmäistä osaa, on levykokoelmassasi jo yli 500 kasarihittiä. Muitakin asiallisia ja kattavia kasarikokoelmia on toki vuosien saatossa julkaistu, mutta suosittelen silti Spotifyta.

Olen työskennellyt 1980-luvun puolivälistä alkaen DJ:nä ja nykyäänkin mielelläni soittelen levyjä retrobileissä eli ns. ”kasaridiscoissa”. Usein leikittelen ajatuksella, että silloin kultaisella 1980-luvullahan discot eivät olleet tällaisia. Eivät niissä soineet kaikki vuosikymmenen parhaat hittibiisit, vaan soittolista koostui sen hetken kuumimmista hiteistä ja muutamista elämään jääneistä pitempi-ikäisistä biiseistä. Ei ollut tavatonta villitä yleisöä loppuiltana vaikkapa Bill Haleyn, Carl Perkinsin, Jerry Lee Lewisin tai vastaavien fiftari-klassikoilla. Olihan aikakautta ihannoiva rockabilly-musiikkikin muodissa 1980-luvun alussa ja vielä näissä retro-kasaribileissäkin Matchbox, Crazy Cavan ja Stray cats kelpaa ainakin osalle yleisöstä kengän kannan kirvokkeeksi. 1970-luvun lopun discohitit kuumottivat nekin vielä 1980-luvun alun bailaajia. Vuosikymmenet ja muistot sekoittuvat. Ei se oo niin tarkkaa? Vai onko?

Entäpä sitten nyt? Lähdin rakentamaan Retropopille omaa kasarisoittolistaa. Siitähän saisi melkein loputtoman, joten nappasin punaiseksi langaksi sen, että yhdeltä artistilta on mukana korkeintaan kaksi kappaletta, kaikkein tuotteliaimmilta hittinikkareilta ehkä jopa kolme. Ne tunnetuimmat ja tärkeimmät tai ainakin 1980-lukua eniten kuvaavat. Ehkä epäreilu lähtökohta, kun toiselta artilta voisi listalle poimia kymmenen ikimuistoista listahittiä ja joltain one-hit-wonderilta vain sen yhden. Valikoidako sitten listalle mukaan vain menevää musiikkia? Vai kenties peräti vain pop-musiikkia? Haluammeko bailata listan musiikin tahdissa vai muistella nostalgista vuosikymmentä? Päädyin genrevapaaseen valikoimaan ja otin mukaan poppia muualtakin kuin Britanniasta, discoa, rockia, iskelmää, balladeja ja niitä surullisen kuuluisia suomalaisia huumoribiisejäkin. Halusin yllättää kuulijan muutamalla ei-niin-tavallisella valinnalla, vaikka pääasiassa mennäänkin hittilistojen kärkikaartilla. Ehkä parhaassa tapauksessa lista tuo kuulijalleen edes yhden ahaa-elämyksen ja sehän kannattaa tietenkin laittaa soimaan satunnaistoistolla.

Lähteet:
Timo Pennanen: Sisältää hitin (Otava 2006)

Kuuntele Retropop kasarisoittolistaa Spotifyssa: