Elokuva-arvio: Tuottajakolmikko Stock-Aitken-Waterman sai oman dokumenttinsa, mutta kaksi tuntia ei riitä hittitehtaan tuotannon käsittelyyn

STOCK AITKEN WATERMAN - LEGENDS OF POPOhjaus: George Scott 1980-luvun jälkipuoliskon kultasormisin brittiläinen tuottajatrio Stock, Aitken ja Waterman ansaitsi ehdottomasti oman dokumenttinsa. Tänä keväänä sellainen saatiin ja paikallinen Channel 5 -kanava esitti kahdesta noin tunnin mittaisesta jaksosta muodostuvan ohjelman. Se on kokonaisuudessa katsottavissa YouTubessa myös Suomessa. Britti-televisiossa kanava pyöritti kuulemma jaksojen perään myös tunnin verran... Continue Reading →

Mike Stock on yksi Britannian menestyneimmistä hittinikkareista kautta aikojen, eivätkä eläkepäivät houkuta vieläkään

Mike Stock syntyi 3.12.1951 Kentin maakunnassa Englannissa, tarkemmin sanottuna Margaten kaupungissa. Musiikista hän kiinnostui jo pikkupoikana ja opetteli itse soittamaan pianoa. Ensimmäiset omat kappaleensa hän sävelsi 7-vuotiaana ja 13-vuotiaana Mike pisti pystyyn oman bändinsä, jossa hän soitti bassoa ja lauloi. Mike kiinnostui jo lapsena kuuluisien lauluntekijöiden tyylistä säveltää tarttuvia melodioita ja kun siihen yhdisti The... Continue Reading →

Hazell Dean – Heart first (1984)

Hazell Dean (oik. Hazel Poole, s. 1952) syntyi Essexissä ja havaitsi laulunlahjansa jo varhain. Hän on käytännössä elänyt ja elättänyt itsensä koko elämänsä ajan laulaen. Levytysura alkoi vuonna 1975 tuottaja Paul Curtisin kanssa Decca-levymerkillä. Silloin julkaistiin single "Our day will come". Paul Curtis tunnetaan myös innokkaana euroviisusäveltäjänä ja hänen teoksensa ovat edustaneet Isoa-Britanniaa Eurovision laulukilpailuissa... Continue Reading →

Australialaislaulaja Peter Wilson rakastaa 1980-lukua, italodiscoa ja Stock-Aitken-Waterman saundia

Australialainen Peter Wilson (s. 9.3.1963 Melbourne) kantaa ylpeänä italodiscon ja Stock-Aitken-Waterman -saundin lippua, eikä alistu muotivirtausten vietäväksi. Hän kasvoi 1980-luvun musiikkia kuunnellen ja samassa Camberwellin high schoolissa opiskelivat myös Minoguen siskokset Dannii ja Kylie. Dannii Minogue oli vuotta ylemmällä luokalla ja Kylie Minogue kävi jo koulun viimeistä luokkaa. Kun Peter näki Danniin television "Young talent... Continue Reading →

Kylie Minogue – Kylie (1988)

Australialainen popprinsessa Kylie Minogue (s. 28.5.1968) on myynyt urallaan yli 80 miljoonaa levyä, vaikka ura laulualalla alkoikin puoliksi vahingossa. Aivan alussa Kylien urahaaveet liittyivät näyttelemiseen ja jo 11-vuotiaana hän esiintyi australialaisissa saippuasarjoissa "The Sullivans" ja "Skyways". Vuonna 1985 hänet kiinnitettiin "The Henderson kids" -sarjan vakituiseen roolikaartiin. Todellinen jättipotti oli luvasssa seuraavana vuonna, kun Kylie sai... Continue Reading →

Bananarama – Wow! (1987)

1980-luvun alku ja kolme kaverusta Lontoosta, Sara Dallin, Siobhan Fahey ja Keren Woodward, perustivat bändin. Sara ja Keren tunsivat toisensa jo lapsuudesta ja Sara tutustui Siobhaniin opiskeluaikoina. Tytöt olivat vähällä päätyä asumaan taivasalle, mutta yllättäen he tutustuivat eräällä klubilla Paul Cookiin, joka tarjosi majapaikaksi Sex pistols -yhtyeen entisen treenikämpän Charing crossin alueelta. Siellä kimmat elelivät... Continue Reading →

Rick Astley – Whenever you need somebody (1987)

Richard "Rick" Astley syntyi Newton-le-Willowsin pikkukaupunkiin vuonna 1966 perheensä neljäntenä lapsena. Rickin vanhemmat erosivat, kun hän oli 5-vuotias ja musikaalinen poika jäi asumaan äitinsä kanssa. 10-vuotiaana Rick lauloi kirkkokuorossa ja yläasteikäisenä hän perusti jo ensimmäiset bändinsä. Alkuun Rick oli hyvin ujo eikä uskaltanut astua rumpusettinsä takaa päävokalistiksi, mutta hänellä oli oma soolonumeronsa bändin setissä. Vuonna... Continue Reading →

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑