Hazell Dean (oik. Hazel Poole, s. 1952) syntyi Essexissä ja havaitsi laulunlahjansa jo varhain. Hän on käytännössä elänyt ja elättänyt itsensä koko elämänsä ajan laulaen. Levytysura alkoi vuonna 1975 tuottaja Paul Curtisin kanssa Decca-levymerkillä. Silloin julkaistiin single ”Our day will come”. Paul Curtis tunnetaan myös innokkaana euroviisusäveltäjänä ja hänen teoksensa ovat edustaneet Isoa-Britanniaa Eurovision laulukilpailuissa neljä kertaa vuosina 1975, 1984, 1990 ja 1991. Curtisin sävelmät ovat osallistuneet Britannian euroviisukarsintoihin useammin, kuin kenenkään toisen – yhteensä 22 kertaa vuosina 1975-1992. Voitto tuli heti ensimmäisellä yrittämällä vuonna 1975 ja The Shadows -yhtyeen ikivihreäksi noussut esitys ”Let me be the one” sijoittui kansainvälisestikin hienosti toiseksi. Heti seuraavana vuonna Curtis valitsi ehdokkaansa esittäjäksi Hazellin. Hänen balladinsa ”I couldn’t live live without you for a day” ei osoittautunut menestykseksi, mutta Hazell pääsi ensimmäistä kertaa esiintymään televisiossa.
Yhteistyö Hazellin ja Paulin välillä jatkui koko 1970-luvun loppupuolen. Vuonna 1978 Hazell julkaisi ensimmäisen albuminsa, joka sisälsi yksinomaan säveltäjä Burt Bacharachin ja sanoittaja Hal Davidin viihteellisten iskelmien cover-versioita. Albumi julkaistiin uudelleen vuonna 1981 sekä vielä kerran vuonna 2014 CD-formaatissa. Vuosikymmenen vaihtuessa Hazell päätti karistella soulahtavan viihdelaulajattaren viitan harteiltaan ja siirtyä muodikkaamman klubimusiikin maailmaan. Vuonna 1981 julkaistiin Keski-Euroopassa single ”You got me wrong”, jossa Hazellin kanssa duetoi tuottajaystävä Paul Curtis. Vauhdikkaista discorytmeistä huolimatta levy ei herättänyt huomiota. Vuonna 1983 Hazell lisäsi taiteilijanimeensä toisen L-kirjaimen ja Keski-Euroopassa ilmestyi vielä selkeämmin discosaundia tukeva single ”Jealous love”. Menestys odotti jo aivan kulman takana ja seuraava single ”Searchin’ (I gotta find a man)” nousi kesällä 1983 suureksi hitiksi Britannian gayklubeissa. Ian Stephensin kirjoittama ja tuottama levy nousi listoillekin, mutta vain sijalle 76.
Helmikuussa 1984 ilmestynyt seuraava Brittijulkaisu oli ns. Tupla-A-puoli, jonka toisella puolella oli muualla Euroopassa jo kuultu ”Jealous love” ja toisella puolella uusi kappale ”Evergreen”. Se sijoittui Britannian singlelistan sijalle 63. Samana keväänä Hazell osallistui toistamiseen Britannian euroviisukarsintoihin omalla sävellyksellään ”Stay in my life”, mutta voitto meni vanhalle tutulle Paul Curtisille ja Belle & The Devotions -ryhmän esitykselle ”Love games”. Samoihin karsintoihin osallistui myös toinen tuleva discotähti Sinitta, jolle Curtis oli myös säveltänyt kilpailukappaleen. Nyt kasvot olivat tulleet jo sen verran tutuksi, että ”Searchin'” -singlen uudelleenjulkaisusta tulikin kesähitti 1984. Levy nousi Britti-listan sijalle kuusi. Jatkoa singlemenestykselle ei kuitenkaan ollut tiedossa, ennen kuin Hazell törmäsi vahingossa suhteellisen tuntemattomaan tuottajaan Pete Watermaniin levy-yhtiönsä Proto recordsin aulassa.
Waterman ehdotti yhteistyötä ja esitteli Hazellin kumppaneilleen Mike Stockille ja Matt Aitkenille. Stock muistelee Hazellin olleen hermostunut ja halunneen lähes pakkomielteen omaisesti TOP-10-hitilleen jatkoa. Tutustumiskäynnillä Hazellille soitettiin mm. dragartisti Divinen ”You think you’re a man” -kappaleen taustoja ja artisti halusi omalle levylleen jotain samantyylistä. Miehet tarjosivat levytettäväksi kappaletta nimeltä ”Dance your love away”, jonka he olivat äänittäneet amerikkalaisen Michael Princen laulamana, mutta joka vielä odotti julkaisuaan. Hazell ei pitänyt kertosäkeistöstä, joten Stock ja Aitken kirjoittivat uuden ja kappale sai nimekseen ”Whatever I do (Wherever I go)”. Princelle ei kerrottu hyllytyksestä mitään ja hän on kertonut kuulleensa Hazellin version kappaleesta pyörähdellessään yökerhon tanssilattialla. Tarinan mukaan Prince soitti järkyttyneenä tuottajille selitystä vaatien ja myöhemmin ”Dance your love away” työstettiin julkaisukuntoon omana teoksenaan.
”Whatever I do” synnytti myös omintakeisen Stock-Aitken-Waterman high-nrg-saundin, sillä äänittäjä laittoi ensimmäiselle demolle vahingossa rumpuraidan soimaan väärinpäin. Syntyi voimakkaasti potkiva ja sykkivä komppi, jonka Pete Waterman päätti jättää lopulliseen versioon. Heinäkuussa 1984 julkaistu single osoittautui myyntimenestykseksi, joka nousi Britti-listalla neljänneksi. Single myi yli 300.000 kappaletta ja se viihtyi listalla 11 viikkoa. Kappaleesta tuli myös aloittevan tuotantotiimin Stock-Aitken-Waterman ensimmäinen TOP-10-hitti, muttei suinkaan viimeinen. Aiemmin he olivat tehneet levytyksiä Divinen lisäksi vain Agents aren’t aeroplanes -tyttöduon kanssa. Vuonna 1987 Stock-Aitken-Waterman levytti kappaleen uudelleen Laura Braniganin albumille ”Touch”.
Menestyksen innoittamana myös seuraava single tehtiin samalla porukalla, mutta ”Back in my arms (Once again)” ei osoittautunutkaan yhtä suureksi sukseeksi. Kappale ei noussut listalla kuin sijalle 41. Marraskuussa 1984 markkinoille saatiin Hazellin ensimmäinen discoalbumi ”Heart first”, joka oli ”Searchin'” -kappaletta lukuunottamatta kokonaan Stock-Aitken-Watermanin tuottama. Tosin heidän säveltämiään kappaleita levyllä oli vain kolme, jotka kaikki julkaistiin myös singleinä. Keväällä 1985 singleksi lohkaistiin vielä ”No fool (For love)”, joka sekin tyssäsi listan sijalle 41. Albumi osoittautui singlejäkin suuremmaksi flopiksi, sillä se ei noussut listalle lainkaan. Saksassa ja joissakin muissa Euroopan maissa singleinä julkaistiin myös kappaleet ”Harmony” ja ”Devil in you”, mutta sen jälkeen Hazellin ja Proto-levy-yhtiön yhteistyö päättyi. Stock-Aitken-Watermanin kanssa se sen sijaan jatkui.
”Heart first” on laihasta menestyksestä huolimatta täysiverinen high-nrg-albumi, joka on vuosien saatossa saavuttanut kulttisuosion. Kahden TOP-10-hitin ”Searchin’ (I gotta find a man)” ja ”Whatever I do (Wherever I go)” siivittämänä A-puoli on silkkaa rautaa. Albumin avaava ”Back in my arms (Once again)” ja 1980-lukua sykkivä ”Break the rules” saavat seurakseen Hazellin itsensä säveltämän ja sanoittaman hieman funkahtavan ”You’re too good to be true” -rallin, jossa artistin laulutaidot pääsevät oikeuksiinsa. B-puolen avausraidasta, levyn nimikkokappaleesta ”Heart first” Hazell toivoi singleä. Sellaista siitä ei tullut, mutta voimakkaasti laulettu ja melodinen kappale kappale toimii albumiraitana. Neljäs single ”No fool (For love)” on ainakin osoitus siitä, että tuottajat nähtävästi pitivät kappaleiden otsikoissa sulkeisiin lisätyistä lisänimistä. Lisäksi rytmissä on havaittavissa letkeää Stock-Aitken-Waterman -saundia, jota he hyödynsivät myöhemmin tulevaisuudessa useilla hittilevyillään.
Rauhallisen ”Harmony” -biisin jälkeen kuultavassa ”Devil in you” -kappaleessa on kuultavissa 1970-luvun discohenkeä, vaikka sovituksessa kuulee selkeät 1980-luvun puolivälin S-A-W-säksätykset. Albumin päättää kaihoisa balladi ”Everything I need”, jonka tulkinnassa Hazell pääsee jälleen taidokkaasti revittelemään. Kahden viimeisen laulun sävellyksessä Hazell on jälleen ollut itsekin mukana. Kolmen Stock-Aitken-Waterman -laulun lisäksi pitkäsoiton kappaleet ovat melko moninaisen väkijoukon tekemiä. Myöhemmin albumista julkaistuilla erikoispainoksilla on kattavat lisukkeet. Esimerkiksi Hazellin säveltämät singlejen B-puolien kappaleet ”Take me home” ja ”Young boy in the city” ansaitsevat kuuntelukerrat. Mukana on tietenkin myös singlet, jotka eivät ole mukana alkuperäisellä levyllä: ”Jealous love”, ”Evergreen” ja euroviisuehdokas ”Stay in my life” sekä koko joukko erilaisia versioita eri kappaleista.
Proto-yhteistyön päätyttyä Hazell solmi levytyssopimuksen EMI-levy-yhtiön kanssa ja Stock-Aitken-Waterman tuotti hänelle uutterasti singlejä vuosina 1985-1988. ”They say it’s gonna rain”, ”Always doesn’t mean forever”, ”Who’s leaving who”, ”Maybe (We should call it a day)” ja Kylie Minoguen esikoisalbumilta lainattu ”Turn it into love” kaikki sijoittuivat paremmin tai heikommin Britannien singletilastoissa. ”Who’s leaving who” teki sen parhaiten noustessaan sijalle neljä. Kaikki koottiin yksiin kansiin muutaman uuden kappaleen seuraksi Hazellin toiselle discoalbumille ”Always” vuonna 1988. Levy nousi albumilistalla sijalle 38 ja onkin ainoa pitkäsoittolistalla sijoittunut Hazell Dean -julkaisu. Hazell Dean nauttii edelleen suurta suosiota gay-yhteisön parissa ja elää itsekin parisuhteessa naisen kanssa. Pride-tapahtumien vakioesiintyjänä tunnettu Hazell ilmoitti kesällä 2021 jäävänsä eläkkeelle live-esiintymisistä. Levytyksiäkin syntynyt on aina näihin päiviin asti erilaisille indie-levymerkeille. Musiikki on tietenkin Abbaa ja high-nrg-discoa, kuten ”High energyn kuningattareksi” kruunatulta artistilta sopii odottaakin.
Kappaleluettelo:
- Back in my arms (Once again)
- Searchin’ (I gotta find a man)
- Break the rules
- Whatever I do (Wherever I go)
- You’re too good to be true
- Back in my arms (Once again) (Reprise)
- Heart first
- No fool (For love)
- Harmony
- Devil in you
- Everything I need
Cherry Pop julkaisun (2010) bonusraidat: - Stay in my life
- Searchin’ (I gotta find a man) 12″version
- Whatever I do (Wherever I go) 12″mix
- Young boy in the city
- Back in my arms (Once again) 12″mix
- Take me home
- No fool (For love) 12″version
Lähteet:
Hazell Dean – Heart first (Cherry Pop records, 2010, cd-levyn kansilehti)
Wikipedia
Discogs
RETROPOP 