Popmusiikin trendit vaihtuvat nopeasti. 1970-luvun lopulta 1980-luvun alkuun virranneen uuden aallon tyynnyttyä alkoi yleisö kaivata jälleen syntetisaattoreiden tilalle oikeita instrumentteja. Vähitellen syntyi pop-musiikin uusi alalaji Sophistipop, joka viittaa populaarimusiikin sofistikoitumiseen ja hienostuneisuuteen. Räväkät imagot, värikkäät vaatteet ja meikkaavat miehet taantuivat hillitymmiksi pukumiehiksi. Hiukset leikattiin siisteiksi ja asut muuttuivat tyylikkään tummanpuhuviksi. Röyhelöpaitojen sijaan kauluspaidat napitettiin ylös asti ja usein niiden päälle puettiin (numeroa liian suuri) pikkutakki. Päätä saattoi komistaa lierihattu.
Myös monet new wave bändeinä aloittaneet yhtyeet siirtyivät vähitellen orgaanisempaan saundiin. Sellaisia olivat esimerkiksi Spandau Ballet, Talk Talk, Thompson Twins, Soft Cell tai vaikkapa Heaven 17, joka vaihteli tyyliään vähän kokeellisemmin levy levyltä. Näitä ja muutamia muita selkeämmin pop-genreen sijoitettavia orkestereita en kuitenkaan ole ottanut mukaan tähän artikkeliin.
On myös muunlaisia rajatapauksia. Onko esimerkiksi Simply Red sophistipoppia? Tavallaan on mutta tavallaan se on vain soulahtavaa poppia. Toisaalta otin mukaan Wet Wet Wet -yhtyeen, joka on ehkä vielä popimpi kuin Simply Red? Mihin näitä rajoja nyt sitten haluaa vedellä. Otin yhdeksi linjaksi myös ulkoisen tyylin. Wet Wet Wet täyttää sophistipop-bändin imagon vaatimukset paremmin, kuin pörröpäinen Mick Hucknall. Myös Kate Bushin nimi vilahtelee usein sophistipopista puhuttaessa, mutta hän edustaa mielestäni enemmän jonkinlaista art-poppia?
Jos oikein höristää korviaan, saattaa havaita että suurin osa brittiläisistä pop-yhtyeistä esitti 1980-luvun loppupuolella ainakin jossain määrin sophistipopilta kuulostavaa kamaa. Monilla vuosikymmenen jälkimmäisellä puoliskolla hittejä luoneella kokoonpanolla oli ohjelmistossaan vähintään yksittäisiä genreen istuvia kappaleita. Esimerkkeinä voisin mainita vaikkapa yhtyeet China Crisis, Level 42, Living in a Box ja Climie Fisher. Toisaalta näiden imago saattoi olla arkisempi ja vähemmän sofistikoitunut. Yksi artistikin juolahti mieleen – Black oli sekä musiikillisesti että ulkoisesti varsin sophisti ja pop.
LUE LISÄÄ: Blackin albumista ”Wonderful Life”
Sophistipop oli kaiken kaikkiaan varsin brittiläinen ilmiö, vaikka tokihan sen vaikutteet jossain määrin valuivat saarivaltion vesirajojen ulkopuolellekin. Suomessa genre jäi ehkä marginaaliin, mutta väittäisin että esimerkiksi Päät-yhtyeen 1980-luvun tuotanto ja varsinkin 1990-luvun alussa aloittanut Suurlähettiläät ammensi musiikkiinsa jotain näistä orkestereista.
LUE LISÄÄ: Päät-yhtyeen albumista ”Bali”
Sophistipoppia esittivät yleensä yhtyeet, vaikka pari sooloartistiakin on mukana listauksessa. Myös ajanjakso on tärkeä kriteeri. Sophistipop eli vahvinta kauttaan vuosina 1984-1988, mutta ensimmäiset värinät genrestä kuultiin jo parisen vuotta aiemmin. Toki se jatkui siitä eteenpäinkin ja on jatkunut aina näihin päiviin asti genrelle uskollisimpien yhtyeiden soitannassa, mutta kuten mikä tahansa muukin tyylisuuntaus, kaikki menee jossain vaiheessa pois muodista. Tosin sophistipop jos mikä on popin alalajeista niitä ajattomimpia.
DOUBLE – BLUE (1985)
Sophistipop oli suurinta huutoa lähes yksinomaan Britanniassa, vaikka suurimmat hitit levisivät maan rajojen ulkopuolellekin. Aloitetaan kuitenkin listaaminen Sveitsistä, jossa vuonna 1983 syntyi duo nimeltä Double. Yhtyeen kerrotaan olevan duo, vaikka albumin kannessa komeileekin neljä henkilöä. Yhtyeen muodostivat Kurt Maloo (laulu & kitara) sekä Felix Haug (rummut & koskettimet). Doublen suurin hitti oli ”The Captain of Her Heart”, joka nousi peräti Britti-listalla sijalle kahdeksan. Duo levytti vielä toisen pitkäsoiton ”Dou3le”, jolta ei enää irronnut hittejä ja bändi hajosi. Kurt Maloo on julkaissut viisi sooloalbumia ja Felix Haug kuoli ikävä kyllä sydänkohtaukseen vuonna 2004.
LOVE AND MONEY – STRANGE KIND OF LOVE (1988)
Skotlannin Glasgow’ssa syntyi yhtye Love and Money. Bändin keulahahmona toimi laulaja-kitaristi James Grant, joka myös kynäili suurimman osan heidän kappaleistaan. Love and Money julkaisi vuosina 1986-1993 neljä studioalbumia, joista toinen ”Strange Kind of Love” on myynyt maailmanlaajuisesti parhaiten – noin 250.000 kappaletta. Levyn nimikkokappale on myös yhtyeen korkeimmalle listasijoitukselle (45) noussut singlejulkaisu. Vuonna 2012 Love and Money palasi yhteen ja levytti viidennen pitkäsoiton.
THE LOTUS EATERS – NO SENSE OF SIN (1984)
The Lotus Eaters tuli Liverpoolista ja rinnastui ehkä enemmän uuteen aaltoon, kuin sophistipoppiin. Kokoonpanon vuoden 1984 esikoisalbumin aikoihin muodosti kolmikko Gerard Quinn, Stephen Creese ja Michael Dempsey, joka soitteli bassoa The Curen ensimmäisillä levytyksillä. Dempsey ei kuitenkaan pitänyt The Curen tyylin muuttumisesta synkempään suuntaan, joten hän jätti yhtyeen ja hänen tilalleen tuli Simon Gallup. The Lotus Eatersin suurin hitti ”The First Picture of You” nousi Britannian listalla sijalle 15. ”No Sense of Sin” jäi kokoonpanon ainoaksi 1980-luvun pitkäsoitoksi, mutta 2000-luvulla he ovat tehneet joitakin paluuyrityksiä.
THE KANE GANG – THE BAD AND LOWDOWN WORLD OF THE KANE GANG (1985)
Martin Brammer, Paul Woods ja Dave Brewis perustivat trionsa vuonna 1982 ja vuonna 1984 solmittiin levytyssopimus London Recordsin kanssa. Vuonna 1985 julkaistulta esikoisalbumilta irtosi kaksi pikkuhittiä ”Closest Thing to Heaven” ja ”Respect Yourself”, joka oli cover amerikkalaisen The Staples Singers -ryhmän kappaleesta. Pitkäsoitto nousi listalla sijalle 21. The Kane Gang teki vuonna 1987 vielä toisen kokopitkän ”Miracle”, jolta muistetaan parhaiten single ”Don’t Look Any Further”. Se oli versio Dennis Edwardsin vuonna 1984 levyttämästä laulusta. The Kane Gangin versio nousi US Billboard Dance -listan ykköseksi. 1990-luvulla M People sai oman versionsa laulusta Britti-listan kärkikymmenikköön. Keväällä 2025 The Kane Gang piti Lontoossa 40-vuotis juhlakonsertin.
THE BLUE NILE – HATS (1989)
The Blue Nile tuli Love and Moneyn tapaan Glasgow’sta. Heidän taipaleensa musiikin maailmassa alkoi varsin syntikkavetoisella esikoisalbumilla ”A Walk Across the Rooftops” vuonna 1984, mutta viisi vuotta valmisteltu kakkoslevy olikin sitten ehtaa sophistipoppia, vaikka syntetisaattorit soivat silläkin merkittävässä roolissa. Yhtyeen laulusolisti Paul Buchanan myös kirjoitti kaikki heidän laulunsa. ”Hats” -albumi sai kriitikkojen keskuudessa ylistävän vastaanoton ja mm. Q ja Mojo -lehdet räpsäyttivät levylle viisi tähteä. Sen sijaan levyltä irrotetut singlet eivät ole jääneet elämään.
HAIRCUT 100 – PELICAN WEST (1982)
Myös soolourastaan tunnettu Nick Heyward toimi varsin suositun Haircut 100 -yhtyeen keulahahmona. Yhtyeen neljä ensimmäistä singleä nousivat kaikki Britannian listan kärkikymmenikköön ja esikoisalbumi ”Pelican West” sekin sijalle kaksi myyden platinaa. Haircut 100:n jazzahtava ja funkahtava pop iski myös valtavirtaan, ja onkin joidenkin mielestä liiankin rempseää ollakseen sophistipoppia. Heyward häipyi esikoislevyn jälkeen soolouralle ja bändin toinen pitkäsoitto floppasi. Herran sooloura hiipui sekin varsin nopeasti, mutta töitä musiikin saralla on kuitenkin riittänyt kaikki nämä vuosikymmenet. Unohtamatta tietenkään nostalgiantäyteisiä comebackeja, joita Haircut 100 on tehnyt aivan viime vuosinakin.
BRYAN FERRY – BOYS AND GIRLS (1985)
Roxy Music -solisti Bryan Ferry ei esittelyjä kaipaa eikä varmastikaan myöskään tyylivinkkejä ulkopuolisilta. Herra Ferryn uraa uurtanut yhtye on lähes kaikkien 1980-luvun uuden aallon yhtyeiden esikuva, joka 1980-lukua lähestyessään alkoi itsekin tehdä sofistikoituneempaa musiikkia. ”Boys and Girls” on Bryan Ferryn kuudes sooloalbumi, mutta ensimmäinen Roxy Musicin hajoamisen jälkeen levytetty. Levy nousi Britannian listan kärkeen ja myi platinaa. Siltä löytyy mm. tutut singlekappaleet ”Slave to Love” ja ”Don’t Stop the Dance”. Suomen listalla albumin korkein sijoitus oli 13.
DANNY WILSON – MEET DANNY WILSON (1987)
Skotlanti näyttäytyy kenties Ison-Britannian sofistikoituneimpana osana, sillä myös Danny Wilson -yhtye on kotoisin sieltä. Tarkemmin sanottuna Dundeesta. Bändin perustajat Gary Clark ja Ged Grimes diggailivat Burt Bacharachia jo kouluaikoina. Clark kirjoitti Danny Wilsonin vuonna 1987 julkaistun esikoisalbumin ”Meet Danny Wilson” kaikki kappaleet ja niistä esikoissingle ”Mary’s Prayer” nousi oitis Britannian singlelistan kolmanneksi. Se jäikin kokoonpanon ainoaksi hittibiisiksi, mutta he levyttivät silti vielä kaksi pitkäsoittoa.
THE CHRISTIANS – THE CHRISTIANS (1987)
The Christiansiin kuului kolme veljestä Garry, Roger ja Russell Christian sekä neljäs jäsen Henry Christian Priestman, jonka toinen nimi oli sattumalta Christian. Priestman oli yhtyeen pääasiallinen lauluntekijä. Kokoonpanoon kuului lisäksi liuta muita muusikoita, mutta veljekset antoivat sille nimensä. The Christiansin viisi ensimmäistä singleä nousivat kaikki Britti-listan TOP-40:een ja ne kaikki löytyvät ryhmän omaa nimeä kantavalta esikoisalbumilta. Albumi kävi kaupaksi ja se myi kotimaassaan triplaplatinaa. Myös toinen kokopitkä ”Colour” (1990) myi platinaa ja nousi listaykköseksi. The Christians nousi myös Suomen albumilistalle, yhdeksi viikoksi sijalle 40.
MATT BIANCO – INDIGO (1988)
Danny Wilsonin tapaan myös Matt Biancoa ja etenkin sen keulahahmoa Mark Reillya luullaan toisinaan sooloartistiksi, mutta kyseessä on orkesteri. Yhtyeen ensimmäisellä albumilla Matt Biancon naislaulajana toimi puolalainen Basia Trzetrzelewska, joka lähti sen jälkeen soolouralle käyttäen artistinimenään etunimeään Basia. Matt Biancon erotti muista vastaavista kaksi laulajaa sekä soitossa kuultavat latinovivahteet.
Niitä vahvistamaan ja Amerikan markkinoita valtaamaan mukaan tuotiin tuottajaksi Gloria Estefanin silloinen aviomies Emilio Estefan, joka oli mukana kolmella raidalla mukaan lukien levyn suurin hitti ”Don’t Blame It on That Girl”. Studiotekniikan ja miksauksen puolta vahvistivat Stock-Aitken-Waterman -yhteyksistään tutut Pete Hammond, Phil Harding ja Ian Curnow. ”Indigo” on myös ainoa Matt Biancon julkaisu, joka on noteerattu Suomen listalla. Täällä korkein sijoitus oli 31.
CURIOSITY KILLED THE CAT – KEEP YOUR DISTANCE (1987)
Vokalisti Ben Volpeliere-Pierrotin baskeri erotti Curiosity Killed the Cat -yhtyeen aikalaisistaan. Muutenkin yhtye on yksi sophistipopin ilmeisimmistä ilmentymistä, joka syntyi tai synnytettiin todennäköisesti vain koska aikakausi sellaista vaati. Yhtye listasi kaksi TOP-10-hittiä ”Down to Earth” ja ”Misfit”, joiden vauhdittamana esikoisalbumi ”Keep Your Distance” nousi listaykköseksi ja myi platinaa. Toinen LP ”Getahead” (1989) ei enää menestynyt yhtä hyvin, mutta siltäkin irtosi yksi TOP-20-hitti ”Name and Number”. Basisti Nick Thorpe jätti yhtyeen ja kolmas albumi julkaistiin triona nimellä Curiosity. Vaikka single ”Hang On In There Baby” nousi Britti-listan kolmanneksi, ei albumi enää noussut listalle lainkaan.
SCRITTI POLITTI – CUPID & SPYCHE 85 (1985)
Alussa vassaripunkkia soittaneen Scritti Polittin tyyli muuttui monenkirjavaksi sekoitukseksi sophistipoppia, uutta aaltoa, post-punkkia ja sinisilmäsoulia sen jälkeen kun nimet oli raapustettu levytyssopimukseen. Laulusolisti Green Gartsideen (oik. Paul Strohmeyer, s. 1955) henkilöitynyt orkesteri julkaisi esikoisalbuminsa jo vuonna 1982, mutta suurempi menestys antoi odottaa vuoteen 1985 ja toiseen pitkäsoittoon ”Cupid & Spyche 85”. Levy sisältää myös Scritti Polittin suurimmat listahitit ”Wood Beez (Pray Like Aretha Franklin)” ja ”The Word Girl”. Albumi nousi listan sijalle viisi ja myi kultaa. Myös kolmas kokopitkä ”Provision” nousi topteniin ja ylsi kultalevylukemiin.
HUE AND CRY – SEDUCED AND ABANDONED (1987)
Hue and Cry voisi olla myös nimeltään Pat and Greg, sillä duon muodostavat Kanen veljekset, kotoisin Skotlannista – mistäpä muualtakaan. He saavuttivat kerran Britannian listan toptenin, vuonna 1987 singlellään ”Labour of Love”. Kappale löytyy heidän esikoisalbumiltaan ”Seduced and Abandoned”. Duo on periaatteessa ollut aktiivinen kaikki nämä vuodet aina tähän päivään asti ja tuorein julkaisu ”Hue and Cry 40” on vuodelta 2024. Se sisältää tosin vuosikymmenten varrelta julkaistujen kappaleiden erilaisia versioita, kuten yhden live-vedon vuodelta 2023.
DEACON BLUE – WHEN THE WORLD KNOWS YOUR NAME (1989)
Deacon Blue on yhä ajankohtainen, sillä heidän tuorein studioalbuminsa ”The Great Western Road” julkaistiin maaliskuussa 2025 ja se nousi Skotlannin listan ykköseksi, sekä Ison-Britannian albumilistan sijalle kolme. Suosion huippu saavutettiin kuitenkin jo vuonna 1989 yhtyeen toisella pitkäsoitolla, joka nousi Britti-listan kärkeen. Levy myi tuplaplatinaa ja sisälsi bändin ensimmäisen ja ainoan itsekirjoitetun TOP-10-hitin ”Real Gone Kid”. Bändin nokkamiehenä ja biisinikkarina on kaikki nämä vuodet toiminut Ricky Ross. Vuonna 1990 Deacon Blue nousi Britti-listan kakkoseksi Burt Bacharach -coverilla ”I’ll Never Fall in Love Again”.
AZTEC CAMERA – LOVE (1987)
Skotti-yhtye Aztec Camera on tavallaan yhtä kuin laulaja/lauluntekijä Roddy Frame, sillä niin paljon muusikoita on vuosien saatossa yhtyeen soitantaan osallistunut ettei meinaa pysyä laskuissa. Uuden aallon ja indiepopin vivahteita musiikissaan viljellyt yhtye julkaisi vuosina 1983-1995 kuusi studioalbumia, joista kolmas – vuonna 1987 julkaistu ”Love” – on menestynein. Levy nousi Britti-listan sijalle kymmenen ja myi platinaa. Albumilta löytyy myös bändin ainoa TOP-10-hitti ”Somewhere in My Heart”.
EVERYTHING BUT THE GIRL – IDLEWILD (1988)
Tracey Thornin ja Ben Wattin muodostama duo julkaisi esikoisalbuminsa vuonna 1984, mutta Britti-listan TOP-10 saavutettiin vasta vuonna 1988 singlellä ”I Don’t Want to Talk About It”. Bändi toimi aktiivisena aina vuoteen 2000 asti julkaisten kymmenen studioalbumia, mutta jäi sen jälkeen pitkäksi venähtäneelle tauolle. Vuonna 1995 he iskivät hittisaumaan ”Missing” -kappaleella, jonka Todd Terryn tekemä remix nosti heidät jopa maailmanlaajuiseen suosioon ja Billboard-listan sijalle kaksi. Vuonna 2023 Everything But the Girl teki comebackin ja julkaisi uuden pitkäsoiton, joka nousi lista-kolmoseksi.
SWING OUT SISTER – IT’S BETTER TO TRAVEL (1987)
Swing Out Sister on Everything But the Girlin tapaan naisen ja miehen muodostama duo. Tosin ensimmäisellä albumilla Corinne Dreweryn ja Andy Connellin seurana soitteli vielä kolmaskin jäsen Martin Jackson. Jackson jätti bändin kesken toisen pitkäsoiton äänitysten. Ensimmäinen levy on joka tapauksessa se menestynein. Se joka nousi Britti-listan ykköseksi, se joka myi platinaa ja se joka sisältää yhtyeen ainoat TOP-10-hitit ”Breakout” ja ”Surrender”. Ahkerina ollaan oltu sen jälkeenkin ja levytetty yhteensä kymmenen studioalbumia, mutta listojen kärkipäässä ei ole juhlittu.
PREFAB SPROUT – STEVE McQUEEN (1985)
Naisjäsen kuului myös Prefab Sprout -yhtyeeseen, vaikka päävastuu keulahahmona ja biisintekijänä olikin Paddy McAloonilla. Wendy Smithin ja Paddyn lisäksi perustajajäsenistöön kuului jälkimmäisen velipoika Martin McAloon. Kriitikoiden ylistämän yhtyeen albumit myivät kultaa 1980-luvun lopulla. Vaikka toinen studioalbumi ”Steve McQueen” ei ehkä olekaan se kaikkein menestynein ja hittipitoisin, on se kokonaisuutena sophistipopein. Sen seuraajalta löytyy yhtyeen ainoa Britannian TOP-10-hitti ”The King of Rock’n’Roll”, mutta tämän levyn tunnetuin raita ”When Love Breaks Down” on ehkä sitten se toiseksi suurin.
WET WET WET – POPPED IN SOULED OUT (1987)
Skottiyhtye Wet Wet Wetistä tulee varmasti useimmille ensimmäisenä mieleen cover-hitti ”Love Is All Around”, joka soi vuonna 1994 joka tuutissa kyllästymiseen asti. Se pysytteli Britannian singlelistan ykkösenä järjettömät 15 viikkoa. Lopulta bändin laulusolisti Marti Pellow itse halusi ykköspallin hallinnan loppuvan, jotta he voisivat keskittyä seuraavana albuminsa tekemiseen ja singlejen toimittaminen kauppoihin keskeytettiin. Niinpä Whigfieldin ”Saturday Night” nousi seuraavalla viikolla ykköseksi, mutta ”Love Is All Around” -sinkkua oli vielä levykauppojen varastoissa sen verran, että myynti riitti kakkossijaan.
Esikoislevy ”Popped In Souled Out” ilmestyi jo seitsemän vuotta aikaisemmin ja oli huikea menestys. Albumi nousi listaykköseksi ja myi viisinkertaista platinaa eli pelkästään Britanniassa 1,5 miljoonaa kappaletta. Seuraavana vuonna Wet Wet Wet palkittiin Brit Awards gaalassa vuoden tulokkaana. Singlehittejä tältä esikoiselta olivat ”Wishing I Was Lucky”, ”Sweet Little Mystery” ja ”Angel Eyes (Home and Away)”. Wet Wet Wetin viisi ensimmäistä vuosina 1987-1997 julkaistua studioalbumia nousivat kaikki listan sijalle yksi tai kaksi ja myivät vähintään platinaa.
Sen jälkeen päihderiippuvainen Marti Pellow jätti parrasvalot hoitaakseen itsensä kuntoon. Kymmenen vuotta myöhemmin ilmestyi seuraava, järjestyksessään kuudes albumi, mutta hype oli jo poissa. Vuonna 2021 on ilmestynyt vielä yksi levy, jolla Marti Pellow ei ole enää mukana laulajana. Suomessa ei Wet Wet Wetiä listoilla huomioitu ennen ”Love Is All Around” -menestystä, mutta sen ryydittämänä yhtyeen kokoelma ”End of Part One” myi meilläkin kultaa.
THE STYLE COUNCIL – CAFÉ BLEU (1984)
The Style Council on miltei synonyymi sophistipopille aina nimeään myöten. Yhtyeen keulakuva Paul Weller on myös nostettu jonkin sortin jalustalle eräänlaisena genrensä ja aikakautensa musiikillisena nerona. Olihan hän myynyt kultaa jo edellisessä yhtyeessään The Jam. The Jamin singleistä neljä nousi myös Britti-listan ykkösiksi.
Britti-listan TOP-10 tuli myös The Style Councilille tutuksi heti vuonna 1983 tapahtuneesta startista lähtien. 1980-luvulla he saivat seitsemän TOP-10-hittiä ja seitsemän TOP-40-hittiä. Esikoisalbumia ”Café Bleu” edelsi EP ”Introducing the Style Council” vuonna 1983. Ensimmäinen pitkäsoitto nousi Britti-listalla sijalle kaksi ja myi kultaa. Yhdysvaltojen markkinoille levy julkaistiin nimellä ”My Ever Changing Moods”.
Vuosina 1984-1988 The Style Council julkaisi neljä albumia, jonka jälkeen Paul Weller siirtyi tuotteliaalle ja menestyksekkäälle soolouralle. Hän on julkaissut 17 studioalbumia, jotka ovat kaikki nousseet vähintään topteniin ja kuusi niistä jopa listaykköseksi. Tuorein niistä ”66” on julkaistu vuonna 2024 Wellerin 66-vuotis syntymäpäivän aattona. Vuonna 1998 julkaistiin The Style Council -nimellä viides albumi, joka oli kuitenkin äänitetty jo vuonna 1989 ja joka sisälsi aivan eri tyylistä acid house -musiikkia.
The Jamin viimeinen studioalbumi ”The Gift” (1982) nousi Suomessakin listalle, samoin kuin viimeinen hittisingle ”Beat Surrender”, mutta se lisännyt The Style Council -tietoutta. Yksikään yhtyeen julkaisuista ei ole sijoittunut meidän listoillamme, kuten eivät Paul Wellerin soololevytkään.
THE BLOW MONKEYS – ANIMAL MAGIC (1986)
The Blow Monkeys on niinikään sophistipoppia isolla Ässällä, aina keikaroivaa imagoa myöten. Yhtyeen esikoislevy jäi vielä huomiotta, mutta läpimurto tapahtui vuonna 1986 singlellä ”Digging You Scene” sekä sitä seuranneella kakkosalbumilla ”Animal Magic”. Seuraavana vuonna bändi sai ainoan TOP-10-hittinsä ”It Doesn’t Have to Be This Way”. Vuonna 1990 ilmestyi The Blow Monkeysin ensimmäisen vaiheen viides ja viimeinen studioalbumi, mutta laulusolisti Dr. Robert kokosi alkuperäisen kokoonpanon takaisin yhteen vuonna 2007. Sen jälkeen albumeja on ilmestynyt tasaisen tappavaan tahtiin seitsemän lisää aina vuonna 2024 julkaistuun ”Together/Alone” -levyyn asti.
LUE LISÄÄ: The Blow Monkeysin albumista ”Animal Magic”
JOHNNY HATES JAZZ – TURN BACK THE CLOCK (1988)
Johnny Hates Jazz on kenties sophistipopin kaupallisimpia ilmentymiä. Vaikka tyylilajina on sofistikoitunut ja tyylikäs pop ja imago on hienostunut, sulautuu yhtyeen musiikki pitkälti 1980-luvun jälkipuoliskon brittiläiseen valtavirtaan. Trion musiikilliset taustat olivat myös ammattimaiset, olihan yksi jäsenistä Calvin Hayes tunnetun pop-tuottajan Mickie Mostin poika. Kaupallisuuden leimaa ei himmentynyt varmasti myöskään salskean komea keulahahmo Clark Datchler, joka poseerasi levyjen kansissa etualalla tai jopa yksin. Kolmas hahmo yhtyeessä oli Mike Nocito.
Datchler lähtikin loisteliaan esikoislevyn jälkeen soolouralle, mikä tarkoitti levymyyntilukujen laskua sekä Johnny Hates Jazzille että Datchlerille itselleen. Johnny Hates Jazzin ”Turn Back the Clock” oli sitä ennen kuitenkin komeillut Britti-listan ykkösenä ja myynyt tuplaplatinaa. Pitkäsoitto sisältää neljä TOP-20-hittisingleä, nimekkäimpänä ”Shattered Dreams”, joka nousi jopa Billboard-listalla sijalle kaksi. Levy nousi myös Suomen listalla hienosti sijalle kaksi.
Datchlerin jälkeen toiselle albumille laulajaksi tuli monissa studioliemissä keitetty Phil Thornalley, mutta ”Tall Stories” (1991) floppasi. Vuonna 2013 Datchler ja Mike Nocito löivät hynttyyt yhteen ja levyttivät uuden albumin ”Magnetized”, jonka jälkeen duo on keikkaillut ahkerasti erilaisilla nostalgiafestareilla neljää vuoden 1988 hittiään veivaten. Vuonna 2020 kaksikolta on ilmestynyt neljäs Johnny Hates Jazz -albumi ”Wide Awake”.
LUE LISÄÄ: Johnny Hates Jazzin albumista ”Turn Back the Clock”
SADE – DIAMOND LIFE (1984)
Saden tyylikkään harmoninen ja ajaton jazz-pop oli heti kättelyssä myös suomalaiseen makuun. Esikoislevy ”Diamond Life” nousi Suomen listan sijalle kolme ja seuraava albumi ”Promise” jopa ykköseksi platinamyyntilukemin. Mistä lie Sade-tietous suomalaisten levyjen ostajien keskuuteen valunut? Iltalehden levyarvosteluissa syyskuussa 1984 on teksti ajalle tyypilliseen tapaan ala-arvoista tasoa.
”Köyhistä oloista lähtenyt Sade on matkalla menestykseen ja puolen valtakunnan omistajaksi. Minkähän takia? Tämän levyn ansiostako? Kas kummaa, jos niin on, sillä minä en löytänyt Diamond Lifelta juuri mitään. Tai no joo, kansikuvasta jumalaisen näköisen naisen, jonka täytyy olla se Sade. On sillä suu! Suukko sinulle Sade.” kirjoittaa kriitikko ja palkitsee albumin kahdella tähdellä.
Onneksi musiikinkuuntelijat olivat viisaampia ja ymmärsivät Saden musiikin hienouden ja hienostuneisuuden. Sade breikkasi samoin tein kansainvälisesti ja ”Diamond Life” myi maailmanlaajuisesti yli kymmenen miljoonaa kappaletta. Mm. nelinkertaista platinaa Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Siitä Sadelle urkeni ura, joka on jatkunut näihin päiviin asti vaikka albumeja on 1980-luvun jälkeen ilmestynyt harvakseltaan.
LUE LISÄÄ: Saden albumista ”Diamond Life”
ROXY MUSIC – AVALON (1982)
”Avalon” on kenties se albumi, joka loi koko sophistipop-genren. Uraauurtavaa uuden aallon artpoppia edellisellä vuosikymmenellä levyttäneen huippumuusikoiden muodostaman Roxy Musicin herrat muuttuivat pikkuhiljaa salonkikelpoisiksi tyyliniekoiksi. Edellislevyltä löytyi vielä muutama linjaa rikkova särö, mutta ”Avalon” on viimeistä silausta myöten täydellistä tyylikkyyttä. Nimikkokappaleen lisäksi pääasiassa laulusolisti Bryan Ferryn kirjoittama levy sisältää singlen ”More Than This”.
”Avalon” jäi Roxy Musicin viimeiseksi, mutta siitä tuli myös kaupallisesti menestynein. Britanniassa pitkäsoitto nousi listan ykköseksi kolmeksi viikoksi myyden platinaa. Pidemmällä aikavälillä platinalevy tuli myös Yhdysvalloista miljoonan kappaleen haamurajan ylityttyä. Suomessa albumin korkein listasijoitus oli 26, mutta meillä edellinen listalle noussut Roxy Music -albumi oli vuoden 1974 ”Stranded”.
ABC – THE LEXICON OF LOVE (1982)
Toinen uria uurtanut hienostuneen pop-musiikin edustaja on ABC-yhtyeen debyyttialbumi samalta vuodelta kuin Roxy Musicin joutsenlaulu. ABC:n soundissa on kenties enemmän pop-vivahteita ja vauhdikkuuttakin, mutta tyylistä ei tingitä – ei edes kansikuvissa. Kokonaispaketista syntyi jotain uniikkia, jollaista ei pop-maailmassa oltu vielä tähän mennessä nähty eikä varsinkaan kuultu.
Harvassa pop-listojen kärkisijoja hallitsevassa albumissa oli mukana esimerkiksi iso jousiorkesteri. ABC raivasi tien jäljittelijöilleen, samalla kun se itse halusi seuraavilla levyillään eroon glitteröidystä imagostaan. Vasta vuosikymmenen lopulla yhtye antoi periksi ja palasi alkujuurilleen sophistipopin pariin, vaikka harha-askelilta ei sen jälkeenkään vältytty.
”The Lexicon of Love” nousi Britannian listan ykköseksi myytyään platinaa. Menekki oli suurta myös Suomen maalla. Täälläkin levy nousi listakärkeen ja jääden timanttilevystä vain parin tuhannen kappaleen päähän. Bändi saapui tänne keikallekin, mutta sai ristiriitaisen vastaanoton ja vähän snobin maineen. Levyn hitit ”The Look of Love”, ”Poison Arrow” ja ”All of My Heart” ovat joka tapauksessa kiinteä osa 1980-luvun soundtrackia.
Tänä päivänä ABC kantaa sophistipopin korkeammalla kuin kukaan muu. Kultapintaiset glittertakit ja Savile Row’n räätälit liitetään nykyään erottamattomana osana yhtyeen – tai oikeastaan sen ainoan varsinaisen jäsenen, laulusolisti Martin Fryn – imagoon. Hän päällysti elämäkertakirjansakin pehmeällä sametilla. Konserteissa on miltei poikkeuksetta mukana iso orkesteri ja ohjelmisto koostuu suurimmaksi osaksi juuri tämän klassikkolevyn materiaalista.
LUE LISÄÄ: ABC:n albumista ”The Lexicon of Love”
Kuuntele Retropopparin soittolistaa ”Sophistipop” Spotifyssa:
SEURAA RETROPOPPARIA SOMESSA:
Lähteet:
Levyjen kansilehtien historiikit
Wikipedia
Discogs
Iltalehti
Classic Pop Magazine
Suomen listalevyt
RETROPOPPARI 