Sade – Diamond life (1984)

Vuosi 1984 on brittiläisessä pop-musiikissa synonyymi Frankie goes to Hollywoodin ja George Michaelin listamenestykselle sekä Band Aidin hyväntekeväisyyssinglelle ”Do they know it’s christmas?”, mutta yksi vuoden suurimmista läpimurroista nojasi vahvasti menneen maailman meininkiin. He ammensivat inspiraationsa soulista ja jazzista, mutta yhdistivät sen pop-musiikkiin tavalla, joka teki soundista ainutlaatuisen. Yhtyeen valovoimainen laulusolisti ja keulakuva Sade Adu antoi nimensä koko kokoonpanolle.

Nigeriassa syntynyt Helen Folasade Adu (s. 16.1.1959) saapui Britanniaan 4-vuotiaana, kun hänen vanhempansa erosivat. Brittiläisen äidin ja nigerialaisen isän jälkeläinen muutti vanhemman veljensä Banjin kanssa elämään sairaanhoitajana työskennelleen yksinhuoltajaäidin kanssa tämän vanhempien luokse maaseudulle Colchesteriin, Essexiin. Varoja elämään oli käytettävissä vähäisesti ja tarjolla oli enimmäkseen niukkuutta. Saden taiteellisuus tuli kuitenkin ilmi monin tavoin jo varhain. Hän opiskeli vaatesuunnittelijaksi ja muutti 18-vuotiaana Lontooseen. Rahat olivat edelleen tiukassa ja asumuksenakin toimi jopa hylätty paloasema. Asumuksen ollessa kohtuullisen ankea, Sade viihtyi öisin paremmin Lontoon yöelämässä. Muodikkaissa klubeista, kuten Blitzistä ja The Wag clubista, tuli lähes toinen koti. Samoissa paikoissa hengasi trendikästä porukkaa, kuten Boy George, Steve Strange, John Galliano ja Jean Paul Gaultier, jotka ymmärsivät musiikin, muodin ja taiteiden päälle. Eksoottinen ja näyttävä Sade ujuttautui piireihin.

Sade on itse todennut, ettei kuitenkaan mennyt monien aikalaisten tavoin tyylillisesti överiksi. Hän on aina inhonnut ihmisiä, jotka omasta mielestään ovat jotenkin erityisiä ja ihmeellisiä. Sade ei halunnut erottua joukosta liikaa, mutta ei myöskään sulautua massaan. 1980-luvun alkupuolen klubiskene Lontoossa oli hauskanpidon ohella myös verkostoitumista, josta muodostui tärkeää myös Saden tulevaisuuden kannalta. Esimerkiksi Spandau ballet -yhtyeen jäsenet kiinnostuivat hänen suunnittelemistaan asuista ja Sade pääsi heidän stylistikseen bändin Yhdysvaltojen kiertueelle. Lisäksi Sade työskenteli mallina ja mikä tärkeintä, sai myös ensimmäisen laulukeikkansa. Pride-niminen latinofunk-bändi pestasi Saden taustalaulajaksi pelkästään ulkoisen habituksen perusteella. Tulevan laulajattaren mukaan bändiläiset vain olettivat hänen osaavan laulaa, koska Sade oli mustaihoinen. Ainakin he kuulemma yllättyivät, kun hän avasi suunsa. Joka tapauksessa tässä vaiheessa Sade koki laulamisen vielä vain hauskaksi harrastukseksi.

Pride nautti vain rajoitettua suosiota, mutta keikkakokemuksen karttuminen osoittautui merkittäväksi muuttujaksi. Työntäyteinen rupeama musiikin maailmassa laukaisi Saden sisällä tarpeen kirjoittaa omia lauluja. Erityisen voimakkaan siteen hän muodosti yhtyeen kitaristin ja saksofonistin Stuart Matthewmanin kanssa, sillä he molemmat rakastivat klassista soul-musiikkia. Pian heillä oli oma pieni sivuprojektinsa, johon liittyi myös Paul Denman (basso) ja Paul Cooke (rummut). Kvartetti esitti usein oman lyhyen settinsä Priden keikkojen yhteydessä. Heidän riisuttu soulinsa, jota ryyditettiin vahvoilla tarinallisilla lyriikoilla saavuttikin nopeasti isäntäyhtyettä suuremman suosion. Sade antoi nimensä koko orkesterille, joka pian erosikin Pridesta kokonaan ja päätti koettaa siipiensä kantavuutta omillaan. Samalla yhtyeeseen saatiin kosketinsoittaja Andrew Hale.

Stuart on myöhemmin todennut, että yhtyeen laulusolisti Sade loksautti yleisön leuat kaikkialla minne he menivät. Kukaan ei ollut pitkään aikaan kuullut mitään vastaavaa. Kaunis musta tyttö ja kolme luisevaa brittipoikaa soittamassa sielukasta musiikkia oli juttu, jota kukaan ei työstänyt noihin aikoihin. Niin kaukana Duran duranista ja Michael Jacksonista, kuin vain voi olla. Seuraava etappi oli luonnollisesti levytyssopimus, jonka saavuttamiseksi bändi aloitti yhteystyön tuottaja Robin Millarin kanssa. He pääsivät ensivisiitille levytysstudioon ja syntyi demo, joka sisälsi mm. kappaleet ”Smooth operator” ja ”Your love is king”. Levy-yhtiöt eivät kuitenkaan vakuuttuneet. Useimpien mielestä kappaleet olivat liian pitkiä ja jazzahtavia. Niiden mielestä Sade oli epämuodikasta orgaanisine instrumentteineen. Kaiken piti olla elektronista, kuten Tears for fears tai Depeche mode. Bändi oli puolestaan ymmällään, sillä heidän mielestään monet olivat rakastuneet biiseihin ne kuullessaan.

Kiinnostuksen lisäämiseksi Sade’s mediaseksikäs tuttavapiiri teki suunnitelman, jossa mukailtiin mm. Boy Georgen tai Annie Lennoxin julkisuuteen kohoamiseen tarvittuja toimenpiteitä. Sade saatiin aikakauden trendiraamatun The Facen kanteen otsikolla ”The Face of 1984”. ”Sattumoisin” Sade heitti keikan Heaven-yökerhossa ja paikalle oli luonnollisesti kutsuttu kaikki toimittajat. Mediapelin yllyttämänä Saden demonauhaa dissanneet levymogulit suorastaan kilpailivat saadakseen yhtyeen listoilleen. Kaiken kukkuraksi Sadella oli nyt etulyöntiasema ja yhtye saattoi sanella ehdot, joiden mukaan levy-yhtiö ei puuttuisi musiikin sisältöön ja tuottajaksikin saatiin hyväksi havaittu Robin Millar. Vaikka mahdollista olisi ollut työskennellä jopa Quincy Jonesin kanssa.

Epic-yhtiön kanssa solmitun sopimuksen jälkeen Sade jatkoi laulujen kirjoittamista ja aloitti esikoisalbumin äänitykset. Kuudessa viikossa syntyi neljätoista laulua, joista bändi valitsi itse albumille päätyneet yhdeksän. Heidän visionaan oli tehdä täydellinen soul-albumi Al Greenin tai Nina Simonen hengessä, joten suurin osa uptempo-biiseistä jätettiin rannalle. Kokonaisuudesta haluttiin kultivoitunut ja harmoninen. ”Your love is king” -kappaleen demoversio oli osoittautunut jo niin laadukkaaksi, että se julkaistiin sellaisenaan ensimmäisenä singlenä helmikuussa 1984. Kappale osoittautui välittömästi menestykseksi ja se nousi Brittien singlelistalla sijalle 6. Vaikka toinen single ”When am I going to make a living” floppasikin listoilla ja jämähti singletilaston sijalle 36, kukaan ei hätkähtänyt. Levy-yhtiön mielestä se oli vain osoitus siitä, että Sade on albumibändi eikä yksittäisten sinkkuhittien suoltaja.

Pitkäsoitto ”Diamond life” julkaistiin 16. kesäkuuta 1984 ja se osoittautuikin oitis menestykseksi. Britanniassa levy nousi listan sijalle kaksi ja kärkikymmenikköön ympäri maailmaa, kuten Yhdysvalloissa (5), Kanadassa (7) ja Australiassa (6). Ykköstiloja tuli Euroopasta, esimerkiksi Saksasta ja Ranskasta. Suomessakin viehätyttiin Saden ajattomasta tyylikkyydestä tuoreeltaan ja syyskuussa ”Diamond life” kohosi virallisen listan kolmoseksi. Yhteensä listaviikkoja kertyi täällä messevät 40 kappaletta. Saden kotimaassa kiekkoa myytiin hurjat 1,2 miljoonaa ja Yhdysvalloissa yli neljä miljoonaa eli molemmista tuli nelinkertaista platinaa. Yhteensä albumia on myyty maailmanlaajuisesti yli kymmenen miljoonaa kappaletta. Seuraavana vuonna levy palkittiin Brit Awardseissa vuoden albumina.

Kolmas singlelohkaisu ”Smooth operator” oli osaltaan myös kappale, joka jatkoi Saden voittokulkua ja teki yhtyettä tunnetummaksi. Vaikka kappale oli julkaistu jo ”Your love is king” -maksisinglen kääntöpuolella, se päätettiin silti julkaista myös omana singlenään. Siitä tuli yhtyeen tähän mennessä suurin hitti Yhdysvalloissa. Se nousi Billboard-listan sijalle viisi ja Adult contemporary -listan ykköseksi. Kappaleen Sadu Adu oli kirjoittanut yhdessä Pride-yhtyeen Ray St.Johnin kanssa, vaikka kaikki muut ”Diamond lifen” -kappaleet olivat syntyneet yhteistyössä Stuart Matthewmanin kanssa. Lukuunottamatta albumin päätösraitaa ”Why can’t we live together”, joka on cover-versio Timmy Thomasin vuoden 1972 hittibiisistä. Ray St.John perusti Priden hajottua Halo James popyhtyeen ja kirjoitti heille TOP-10-hitin ”Could have told you so”. Sen jälkeen St.John keskittyi pääasiassa laulujen kirjoittamiseen toisille artisteille.

Yhdysvaltojen valloitus alkoi Sadella hieman Euroopan jälkeen marraskuussa 1984. Siellä esimakuna yhtyeen musiikista julkaistiin ensimmäisenä singlenä ”Hang on to your love”, joka herätti huomiota vasta Dance club listalla (5), Dance singles listalla (6), R&B listalla (14) ja Black contemporary listalla (12). Varsinaiselle singlelistalle kappale ei noussut, kuten ei pahemmin muuallakaan maailmassa, jossa kappale oli jo albumin neljäs singlelohkaisu. ”Hang on to your love” oli levyn kappaleista rytmikkäämmästä päästä ja amerikkalaisen A&R -managerin Cliff Christin taktiikka markkinoida Sadea mantereella. Kappale kuulosti kuulemma riittävän mustalta ja tavoitteena oli herättää kiinnostus mustan yleisön keskuudessa. Koska homma menee siellä kuulemma niin, että ensin pitää valloittaa musta yleisö ja sen jälkeen muut. Vain siten bändistä tai artistista voi tulla cross-over-menestys. Toisin päin ajatellen siis valkoisten suosikeista ei helposti tule mustien mielitiettyjä. Tässä onnistuttiin.

Saden vastustamaton tyylikkyys niin musiikillisesti kuin imagollisestikin kääntyi jossain vaiheessa myös hieman itseään vastaan ja heitä alettiin pitää jonkinlaisena 1980-luvun juppien elitistisenä musiikkina. Onkin vitsailtu, että Britanniassa tuskin nautittiin yksiäkään illalliskutsuja ilman, että Sade ”Diamond life” olisi soinut taustamusiikkina. Tämä oli köyhissä oloissa kasvaneelle Sade Adulle erityisen vaikeaa. Toisaalta Saden kiistaton lahjakkuus ja musikaalisuus vei voiton moisesta ajattelumaailmasta. Vietettyään alkuvuoden 1985 Yhdysvalloissa ”Diamond lifen” promootiotehtävissä, Sade palasi Britanniaan esiintymään Live Aid -konsertissa. Sen jälkeen aloitettiin toisen albumin äänitykset, joten työt pitivät bändin niin kiireisinä ettei soraäänien vatvomiselle jäänyt aikaakaan. Menestys myös jatkui ja platinalevyjä työhuoneen seinälle ripusteltaviksi siunaantui lisää. ”Diamond lifen” kaltainen hypermenestys jäi kuitenkin Saden uralla ainutkertaiseksi.

Kappaleluettelo: