
George Michael (oik. Georgios Kyriacos Panayiotou, s. 25.6.1963 – k. 25.12.2016) tiesi jo poikasena, että hänestä tulee tähti. Eikä vain mikä tahansa tähdenlento, vaan yksi suurimmista. Wham! -duo oli tietoinen ja suunniteltu askel matkalla tähteyteen ja heti kun George Michael laski sopivan hetken koittaneen, hän oli valmis soolouraan. Duon toisen osapuolen Andrew Ridgeleyn rooli yhtyeessä oli henkisen tuen lisäksi lähinnä poseerata levyjen kansissa ja olla konserttilavalla soittavinaan kitaraa ja laulavinaan.
Lue Wham! -yhtyeen ”Make it big” -albumista Retropop-blogista

Ensimmäinen askel soolouraa kohti otettiin jo Whamin ollessa voimiensa tunnossa. Single ”Careless whisper” kreditoitiin Euroopassa laulaja/lauluntekijän nimiin ja Yhdysvalloissa se julkaistiin nimellä ”Wham! featuring George Michael”. Kappale kuitenkin sisältyi Whamin keikkaohjelmistoon ja oli mukana ”Make it big” -pitkäsoitolla. George Michaelin toinen soolosingle ”A different corner” julkaistiin vuonna 1986 Whamin vedellessä jo viimeisiään. Balladi nousi Britti-listan ykköseksi. Tämäkin soolokappale otettiin mukaan Whamin albumeille. Yhdysvalloissa julkaistiin tavallaan kolmantena Wham! -albumina levy nimeltä ”Music from the edge of heaven”, mutta Euroopassa samaa asiaa ajoi duon uran päättävä tuplakokoelma ”The final”, johon albumeilla aiemmin julkaisemattomien laulujen lisäksi sisältyi duon suurimmat hitit.
Kesäkuun 28. päivä 1986 Wham! jätti faneilleen jäähyväiset Wembley stadionilla. 72.000 lippua myytiin loppuun kahdessatoista tunnissa. Ennen konserttia George Michael halusi levyttää dueton soulin kuningattaren Aretha Franklinin kanssa, joka oli yksi hänen suosikkilaulajistaan kautta aikojen. Franklin oli tuohon aikaan huipulla ”Who’s zoomin’ who?” -platina-albumillaan ja Grammy-palkitulla ”Freeway of love” -hitillään. Biisintekijät tyrkyttivät hänelle levytysmateriaalia ja tarjokkaiden joukosta löytyi Simon Climien ja Dennis Morganin kirjoittama ”I knew you were waiting (For me)”. Simon Climie muistetaan myös omasta Climie Fisher -bändistään.

Arista-levymerkin johtaja Clive Davis oli silmäillyt George Michaelia jo jonkin aikaa, mutta hänen ensimmäinen ajatuksensa duokumppaniksi oli Whitney Houston. George halusi Arethan ja saikin hänet. Franklin oli ihastunut nuoreen mieheen jo Whamin ”Wake me up before go-gon” aikoihin ja pyytänyt tältä kappaletta levytettäväkseen. George oli silloin kieltäytynyt silkasta epäonnistumisen pelosta. Nyt aika oli kypsä. Aretha halusi asemoida itsensä moderniksi tanssidiivaksi ja halusi Georgen yleisön. George puolestaan halusi lisätä uskottavuuttaan, eikä mikään lisäisi sitä yhtä tehokkaasti kuin duetto Aretha Franklinin kanssa. Davis valitsi levyn tuottajaksi Arethan menestysalbumin tuottajan Narada Michael Waldenin.
George Michaelillle levytyssessio oli lähes uskonnollinen kokemus, mutta Aretha Franklinille vain yksi pikainen keikka muiden joukossa. Kun George kuuli Arethan laulavan iski häneen rimakauhu ja hän melkein pakeni paikalta siinä uskossa, ettei millään pystyisi laulullaan lähellekään samaa tasoa. Perfektionistina tunnettu multi-instrumentalisti George Michael ei pitänyt musiikkitaustasta, joka kuulosti hänen mielestään rutiininomaiselta kasaripopilta. Myöhemmin kappaleeseen kuvattiin musiikkivideo, jossa aluksi leikitellään idealla jossa molemmat osapuolet laulavat toisilleen videon välityksellä. Katsoja miettii kohtaavatko he lainkaan, mutta lopussa he liittyvät toistensa seuraan.
”I knew you were waiting (For me)” -single julkaistiin 23.1.1987 ja se nousi Yhdysvaltojen Billboard-listan kärkeen. Samoin kävi George Michaelin kotimaassa Britanniassa. Suomen singlelistalla kappale oli parhaimmillaan viidentenä. Levystä tuli Aretha Franklinin uran suurin hitti ja se voitti parhaan duon tai yhtyeen R’n’B -levytyksen Grammy-palkinnon. Kappale oli mukana Arethan seuraavalla menestysalbumilla ”Aretha”.
Ennen kuin George Michael alkoi työstää ensimmäistä sooloalbumiaan hän teki palveluksen yhdelle parhaista ystävistään David Austinille ja lupasi tuottaa hänen levynsä. George oli jo vuonna 1984 kirjoittanut yhdessä Austinin kanssa kappaleen ”Turn to gold”, jolla hän myös lauloi taustoja. Muutama viikko ennen Whamin ”Wake me up before you go-gota” julkaistu single ei kuitenkaan noussut Britti-listan sijaa 68 korkeammalle. Samaan syssyyn julkaistiin myös Davidin kuuden biisin mini-LP, joka jäi vielä vähemmälle huomiolle. Mutta nyt Georgella oli Austinille lupaavampi kappale nimeltään ”I want your sex”.
”I want your sex” oli George Michaelille miltei omaelämäkerrallinen. Se kertoi komeasta ranskalaisesta Tony Garciasta, jonka kanssa George oli viettänyt hohdokkaita hetkiä Saint Tropezissa. Julkisuudessa tähti oli tuohon aikaan kuitenkin tiiviisti kaapissa, vaikka olikin läpeensä rakastunut Garciaan. Uusi kappale kertoi purkautuneesta turhautumisesta, sillä ihastus osoittautui yksipuoliseksi. Loppujen lopuksi kävikin niin, että George halusi levyttää kappaleen itse David Austinin suureksi harmiksi.
George Michael ei halunnut kappaleeseen ulkopuolisia tuottajia. Hän tiesi millaisen saundin halusi, eikä se tulisi muistuttamaan lainkaan Whamia. Tällä kappaleella George Michael kasvaisi aikuiseksi. Helmikuussa 1987 hän lensi Tanskaan monien menestysartistien suosimaan Puk studioon. Mukaan lähti Georgen musikaalinen perhe Chris Porter, Paul Gomersall, Deon Estus, Paul Spong ja uutena tulokkaana kosketinsoittaja Chris Cameron. Mutta ”I want your sex” -kappaleella George soittaa itse kaikki instrumentit ja laulaa kaikki laulut.
Muut varoittelivat kappaleen eroottisesta latauksesta ja pelottelivat, että se tultaisiin kieltämään. George Michael ei moisesta välittänyt. Hän tiesi tarkalleen mitä oli tekemässä. Noihin aikoihin Yhdysvaltojen tulevan varapresidentin Al Goren vaimo Tipper Gore veti kampanjaa, joka pyrki suojelemaan lapsia popmusiikin sanoitusten sisältämiltä ruokottomuuksilta. Loppujen lopuksi he saivat aikaiseksi levyjen kansiin kiinnitettävän varoitustarran, joka kääntyi itseään vastaan. Tarra houkutteli ostajia entistä enemmän ja George tiesi ajoituksensa olevan oikea.
”I want your sexin” musiikki ei ollut järin omintakeista tai syvällistä. Sen mallina toimi suureksi osaksi Princen musiikki, jota George Michael muutenkin ihaili. Prince lauloi, sävelsi, soitti kaikki instrumentit ja tuotti omat levynsä. Siihen Georgekin pyrki. Princen vaikutus ei rajoittunut tähän. Georgen idolin tuoreimman hitin ”Kiss” toimiessa esikuvana hän äänitti lauluraitoja tuntikausia ja jopa nopeutti yhtä lauluraitaa kuulostamaan naisen suoritukselta.
Lopputulos jaettiin kolmeen osioon: ”Rhythm 1 Lust”, ”Rhythm 2 Brass in love” ja ”Rhythm 3 A last request”. Kaksi ensinmainittua olivat 7-tuumaisen singlen A- ja B-puoli. Mekaanisen ensimmäisen osan jälkeen ”Brass in love” on nimensä mukaisesti juurevampi ja siinä ääneen pääsee koko bändi puhaltimineen. Viimeisessä osassa ”A last request” tempo rauhoittuu. Se oli mukana vain 12-tuumaisella maksisinglellä sekä tulevan albumin C-kasetti ja CD-levy versioilla. Pitkäsoitolla osat 1 ja 2 kuullaan yhteen pötköön yli 9-minuuttisena kokonaisuutena.
George jatkoi loppulevyn työstämistä. Hänellä ei ollut enempää valmiita sävellyksiä, ainoastaan ideoita. Muusikoiden hoivassa ja studiossa tehtyjen kokeilujen myötä kappaleet alkoivat löytää muotoaan. Se oli kuin palapelin kokoamista, mutta jokaisen kappaleen ensimmäinen askel oli luoda valmis musiikillinen perusta jonka oli tarkoitus sytyttää Georgessa jotain mihin hän pystyi lisäämään melodian ja sanoitukset. Hän myös lainaili vapaasti muiden artistien kappaleita. Esimerkiksi ”Monkey” lähti rakentumaan Frankie goes to Hollywoodin ”Relax”-kappaleen riffistä. Pohjat olivat kuitenkin niin vaatimattomia, että muusikoiden oli vaikea kuvitella että niistä saataisiin puristettua jotain magiaa irti.
Mutta kun George kuunteli niitä, sanoitusideat alkoivat tulvia hänen mieleensä. Hän ei voinut kuitenkana voinut kirjoittaa lyriikoita ellei hän ollut liikkeellä. Joskus George lähti kahden tunnin ajelulle ja palasi kirjoittamaan lisää. ”One more try”, albumin iso balladi, syntyi kahdelta aamuyöstä. Studio oli pimennetty ja George vuodatti tuskansa laulukopissa studioteknikoiden selkäpiitä kihelmöivällä taituruudella.
George alkoi pursuta ideoita. ”Father figure” saatiin kasaan yritysten ja erehdysten kautta. Tekstissä lauluntekijä roolittaa itsensä pappimaiseksi viettelijäksi, joka on iskenyt silmänsä johonkuhun nuorempaan. George soitti levylle kaiken paitsi akustisen kitaran, jota näppäili Hugh Burns. George alkoi saada itsevarmuutta ja loikki tyylistä toiseen. ”Hard day” alkaa ontolla valituksella, josta se yltyy läimiväksi hip hopiksi. ”Hand to mouthissa” hän moittii ankeaa brittiläistä elämää eri hahmojen näkökulmista.
Albumista, joka tulisi saamaan nimekseen ”Faith” tuli genrerajat rikkova. Rock ei juuri Georgea kiinnostanut, mutta David Austinin kanssa kirjoitettu ”Look at your hands” oli ehkä rokkaavin kappale jonka hän koskaan teki. Itse asiassa tähti ei pitänyt koko kappaleesta ja onkin arvioitu, että hän lisäsi sen levylle palveluksena Austinille tai lohdutuksena siitä, että omi ”I want your sexin” itselleen.
Loppupuolella genreiloittelun joukkoon lisättiin vielä cocktail jazziakin. George Michael rakasti Alison Moyetin hitiksi noussutta tulkintaa Billie Holidayn klassikosta ”That ole devil called love” ja halusi tehdä oman retro hittinsä. Hän kutsui Moyetin kappaleen sovittajan jazz-saksofonisti John Altmanin tuottamaan omankin kappaleensa, joka sai nimekseen ”Kissing a fool”. Altman hämmästeli täydellisyyttä tavoittelevaa artistia, joka halusi laulaa vokaaliosuudet aina uudelleen ja uudelleen. Sillä jo ensimmäiset vedot olivat tuottajan mielestä fantastisia.
Georgella oli myös idea rockabilly-kappaleesta ehtaan Elvis-tyyliin ja hän etsi studion nurkista käsiinsä akustisen kitaran. Hän alkoi rämpyttää kitaralla yksinkertaista riffiä, jonka koko maailma oppisi pian tuntemaan kappaleena nimeltä ”Faith”. George päätti että biisistä tulisi levyn avauskappale, ensimmäinen kappale, jonka kriitikot tulisivat kuulemaan. Sen vuoksi hän petasi sille mahtailevan alkusoiton, jonka Chris Cameron soitti Yamaha DX7 syntetisaattorilla kirkkourkuja muistuttavalla saundilla.

George Michaelin manageri sai ”I want your sex” -kappaleen mukaan kesän 1987 menestyselokuvan ”Beverly Hills kyttä 2” -soundtrackille ja biisi soi leffan strippibaarikohtauksessa. 18.5.1987 Yhdysvalloissa julkaistu single kohosi Billboard-listan sijalle kaksi ja 1. kesäkuuta tapahtuneen Britannian julkaisun jälkeen Britti-listan sijalle kolme. Suomen listalla single oli korkeimmillaan myös kolmantena.
Kappaleeseen kuvattiin tietenkin myös musiikkivideo, jossa George Michael jäljitteli jälleen ihailemaansa Princea. Videolla yritettiin tehdä selväksi, että tähti haluaa seksiä vain sillä esiintyvän mallin Kathy Jeungin kanssa. HIV-hysterian aikakaudella kappaleen sanoma oli olevinaan, että yksiavioisuus ja uskollisuus kannattaa. Se ei ehkä välittynyt pehmopornahtavan kuvamateriaalin kautta katsojille. Selkeämmin sillä haluttiin kohahduttaa ja kokeilla rajoja. George halusi testata kuinka pitkälle oli mahdollista mennä ja saikin aiheutettua haluamansa kohun. Video teki myös Jeungista tunnetun ja lyhyen aikaa hänet nähtiin George Michaelin rinnalla myös vapaa-aikana. Tarkoitus oli pitää yllä laulajan naistenmiehen kulissia, sillä hän tulisi olemaan seksuaalisen suuntautumisensa suhteen kaapissa vielä useita vuosia.
George Michaelin levytyssopimusneuvottelut olivat vielä avoinna, vaikka albumi alkoi olla valmiina. CBS-yhtiö piti materiaalista ja oli varma, että siitä tulee myyntimenestys. Laulaja oli hyvissä asemissa ja sai managereineen neuvoteltua ennennäkemättömän edullisen sopimuksen. Hän aikoi myös lypsää levystä kaiken irti ja suunnitteli julkaisevansa suurimman osan kappaleista myös singleinä. Itsevarmuutta uhkuva George ei voinut sietää ajatusta siitä, että ne olisivat vain albumiraitoja.
Albumin kärkisingleksi valittiin sen nimikkokappale ”Faith”, johon alettiin työstää musiikkivideota. Sillä hän lanseerasi uuden imagonsa, johon kuului tiukat farkut, metallikärkiset bootsit, lentäjäntakki, pilottimalliset aurinkolasit ja toisessa korvassa roikkuva ristikoru. Videolla artisti ketkuttaa takapuoltaan, josta tuli hänet määrittelevä piirre vuosiksi eteenpäin. Lokakuussa 1987 julkaistu single nousi Billboard-listan kärkeen ja Britti-listan sijalle kaksi. Poissa ykköspallilta sen piti poissa Bee Geesin comeback-hitti ”You win again”. Suomen singlelistalla ”Faith” kohosi sijalle viisi.
Pari viikkoa myöhemmin markkinoille saatiin kokonainen albumi, joka pian nähtiin listaykkösenä useissa maissa. Yhdysvalloissa kilpailu oli kovaa, sillä samaan aikaan kärkipaikoista kilpailivat ”Dirty dancing” -elokuvan soundtrack ja Michael Jacksonin odotettu ”Bad”. Aluksi ”Faithin” oli tyytyminen listan sijaan kolme, mutta lopulta se valtasi ykköspaikan ja peräti kahdeksitoista viikoksi. Albumi myi yksin Amerikassa yli kymmenen miljoonaa kappaletta. Maailmanlaajuinen myynti kohosi yli kahdenkymmenen miljoonan. Suomen virallisella listalla ”Faith” nousi sijalle viisi ja levy pysytteli listalla 25 viikkoa. Lisäksi levy palkittiin vuoden albumina Grammy-gaalassa.
Georgen suunnitelmien mukaan albumilta lohkottiin lisää singlejä. Seuraava singlejulkaisu ”Hard day” oli suunnattu lähinnä klubiyleisölle ja nousikin Billboardin Hot dance club songs -listalla viidenneksi, mutta ei lainkaan HOT 100 -listalle. ”Hard day” oli mukana jo ”I want your sexin” maksisinglellä, mutta nyt DJ-jakeluun lähti Shep Pettibonen remixaama uusi versio.
Vuoden 1988 aikana julkaistut ”Father figure”, ”One more try” ja ”Monkey” nousivat sen sijaan kaikki Billboard HOT 100-listan ykkösiksi. George Michael onkin ainoa Britti-artisti, jonka yhdeltä albumilta löytyy neljä Yhdysvaltojen listaykköstä. Hän oli kuumempi nimi Amerikassa kuin kotimaassaan, jossa singlet eivät nousseet aivan yhtä suuriksi listamenestyksiksi. Seitsemäs ja viimeinen single ”Kissing a fool” kipusi Billboard-listalla ”vain” sijalle viisi, mutta kaiken kaikkiaan pitkäsoitto sisältää siis kuusi TOP-5-singleä.
”Faith”-kiertue käynnistyi 19. helmikuuta 1988 Japanista ja jatkui siitä Uuteen-Seelantiin, Australiaan ja sen jälkeen Eurooppaan. Kesätauon jälkeen oli vuorossa Amerikka ja Kanada. Konsertteja buukattiin noin 130 kappaletta. Koreografiat suunnitteli tuon ajan trendikkäin nimi Paula Abdul. George halusi, että kappaleet kuulostavat mahdollisimman paljon levyversioiden kaltaisilta ja improvisoinnille ei jätetty tilaa. Soitto ja laulu olivatkin niin täsmällistä, että George Michaelia syytettiin playbackina esiintymisestä.
Settilistaan kuului ”Faith” -albumi lähes kokonaisuudessaan sekä sitä edeltäneet merkkipaalut, kuten ”Careless whisper”, ”Everything she wants”, ”A different corner”, ”I knew you were waiting (For me)” sekä pari coveria: Stevie Wonderin ”Love’s in need of love today” ja LaBellen ”Lady Marmalade”. Paula Abdul kehitteli mm. ”Monkey”-biisiin oman apinatanssin, joka oli helppo opettaa yleisölle paikan päällä.
George Michael sementoi ”Faithilla” itsensä popin kuninkaallisten kategoriaan ja sopimus teki hänestä loppuelämäkseen yhden Britannian varakkaimmista muusikoista. Varsinaiset ongelmat olivat kuitenkin kaikki henkilökohtaisella puolella. Maailman seksikkäimpien ja himotuimpien miesartistien joukkoon kuuluva artisti kätki vuosikausiksi seksuaalisen suuntautumisensa uran kariutumisen pelossa. Kaikesta ulkoisesta koreudestaan ja äärimmäisestä lahjakkuudestaan huolimatta Georgella oli myös pahoja itsetunto-ongelmia, joita hän alkoi hukuttaa alkoholiin ja huumeisiin. Myöhemmin artisti seilasi skandaalista toiseen ja musiikki alkoi jäädä taka-alalle. ”Faithin” kaltaista supermenestystä hän ei enää urallaan saavuttanut, mutta melkein kenen tahansa toisen taiteilijan mittareilla seuraavatkin soololevyt olisivat olleet myyntimenestyksiä.
Kappaleluettelo:
- Faith
- Father figure
- I want your sex pt 1 & 2
- One more try
- Hard day
- Hand to mouth
- Look at your hands
- Monkey
- Kissing a fool
- A last request – I want your sex pt 3
Remastered 2010 2-CD edition bonustracks: - Faith (instrumental)
- Fantasy
- Hard day (Shep Pettibone mix)
- I believe when I fall in love
- Kissing a fool (instrumental)
- Love’s in need of love today (live)
- Monkey (7″edit version)
- Monkey (a capella & beats)
- Monkey (Jam & Lewis remix)
Lähteet:
James Gavin: George Michael – Elämä (Bazar kustannus 2023)
Wikipedia
Suomen listalevyt
Vastaa