JAMES GAVIN: GEORGE MICHAEL – ELÄMÄ (Bazar 2023)
Vuonna 1993 prinsessa Diana pyysi ystäväänsä George Michaelia (oik. Georgios Kyriacos Panayiotou) auttamaan järjestämään konsertin Maailman AIDS-päivänä. Hän selviytyi upeasti, mutta kun tuli aika lähettää ohjelma televisiossa, laulaja halusi nähdä materiaalin etukäteen. Hän halusi muuttaa esiintyjien järjestystä ja leikata otoksia itsestään lavalla, koska hänen peppunsa näytti liian isolta. BBC:n entisen tuottajan mukaan ”älä koskaan työskentele lasten, eläinten tai George Michaelin kanssa” tuli alan mantraksi sen jälkeen.
Tällaisia tarinoita esiintyy yhä uudestaan ja uudestaan James Gavinin perusteellisessa ja varsin masentavassa elämäkerrassa ”George Michael: Elämä”. George Michael nousee esiin lahjakkaana, traagisena ja raivostuttavana hahmona, jonka kidutettu suhde omaan seksuaalisuuteen ohjasi hänet taiteelliseen hämmennykseen ja itsesabotaasiin. Gavin kirjoittaa, että ”Melkein kaikki George Michaeliin liittyvä hänen kunnianhimostaan hänen joskus lamauttavaan epävarmuuteensa viittaa jollain tavalla hänen isäänsä.”
George Michaelin isä Jack Panos (oik. Kyriacos Panayiotou) oli kyproksenkreikkalainen maahanmuuttaja, jolla oli syvästi perinteinen maailmankatsomus ja suvaitsemattomuus homoseksuaalisuutta kohtaan. Se vaikutti hänen homopoikansa elinikäiseen häpeään. ”Syvällä sisimmässäni osa minusta ajattelee, että Jumalan viha on todellisuutta”, Michael kertoi toimittajalle vuonna 2005.
Vaikka George kasvoi ylipainoisena, likinäköisenä, finninaamaisena ja ujona poikana, hän oli päättänyt esiintyä ja nousta kaikkien tuntemaksi ja ihailemaksi pop-tähdeksi. Se on onnistui poreilevan Wham! duon kautta hänen ystävänsä Andrew Ridgeleyn rinnalla. Itsevarman, mutta lahjattoman Andrewin avustuksella George muuttui kuin amerikkalaisen teinielokuvan ruma ankanpoikanen laihdutuskuurin, piilolinssien ja kulmakarvojen trimmaamisen kautta kansikuvapojaksi, jonka kuvilla teinitytöt kautta maailman tapiseerasivat budoaarinsa.
Kriitikot olivat armottomia. ”Ehkä poikien olisi pitänyt kutsua itseään roskapostiksi! – purkitettu, pilaantuva avattaessa eikä niin hyvä kuin aito”, sanoi eräs arvostelu. George kutsui Whamia harjoitukseksi ”omasta älykkyydestäni välittämättä”. Duon suosio oli kuitenkin kiistaton. Se huipentui vuoden 1985 Kiinan kiertueeseen, joka oli siihen aikaan uraauurtava länsimaiselle pop-kulttuurille.
Kun George lähti soolouralle, hän julkaisi kaksi huikean menestyksekästä albumia, vuoden 1987 ”Faith” ja vuoden 1990 ”Listen without prejudice vol. 1”. Sen jälkeen hän vietti loppuelämänsä vuorotellen yrittääkseen elää menestyksensä mukaisesti tai paeta sitä. George väitti olevansa onnellisin yksin autossaan ja vannoi useasti että ”ei koskaan enää astu kameran eteen”. Pop-tähdellä oli musiikkivideoiden kultakaudellakin ajanjaksoja, jolloin häntä itseään ei näkynyt musiikkivideoilla lainkaan.
Huolimatta haluttomuudestaan mainostaa albumejaan, George haastoi levy-yhtiönsä Sony Musicin oikeuteen päästäkseen irti sopimuksestaan ja esitteli itsensä tekijöiden oikeuksien puolustajana. ”Tässä on tilaisuuteni tehdä jotain todella erityistä ja muuttaa taiteilijoiden elämänpolkua”, hän sanoi. Mutta jopa Georgen oma musiikin kustantaja kyseenalaisti hänen motiivinsa tapaukseen, jonka taiteilija lopulta hävisi. ”Hän ei yritä muuttaa maailmaa. Hän vain vihaa pomojaan ja haluaa eron”. Kirjassa oikeudenkäyntiprosessi käydään läpi yksityiskohtaisen tarkasti ja maallikon silmissä jopa hieman pitkäpiimäisesti.
George Michaelin kaksimielisyys miehen kuuluisuudesta ja seksuaalisuudesta paljastui, kun hänet pidätettiin vuonna 1998. Suomenkin mediassa lööpitettiin tapaus, jossa artisti jäi peitepoliisin haaviin yleisessä käymälässä Beverly Hillsissä. Myöhemmin George vitsaili talkshow’ssa tapauksessa, kun häneltä kysyttiin ”Voidaanko puhua siitä kun harrastit homoseksiä julkisessa vessassa”. Vastaus kuului ”Toki voidaan. Haluatko puhua siitä kerrasta, kun jäin kiinni vai jostakin toisesta?”
George Michael esitellään kirjassa hurjana seksi- ja huumeaddiktina. Taiteilijan sekoilu johti pitkään kierteeseen, jolloin hänet pidätettiin seitsemän kertaa kahdentoista vuoden aikana. Hän sai vankilatuomion, jonka aikana vangit pilkkasivat häntä laulamalla ”Guilty George have got no freedom” ”Careless whisperin” säveleen. Jokainen erhe käsitellään kirjassa pilkuntarkasti päivämääriä ja kellonaikoja myöten.
James Gavin, joka on kirjoittanut arvostettuja elämäkertoja levottomista laulajista kuten Peggy Lee, Chet Baker ja Lena Horne, tarjoilee erittäin perusteellisen ja kattavan näkemyksen George Michaelin taiteellisuudesta ja henkilökohtaisesta kaaoksesta. Toisinaan hän yltyy liiankin perusteelliseksi, esimerkiksi kuvaillessaan mitä kaikkea tapahtuu Georgen musiikkivideoissa. Puhumattakaan sanatarkoista lainauksista talkshow-haastatteluista. Sen sijaan levytyssessioiden ja konserttien yksityiskohdat ovat musafaneille kiinnostavia. Ainakin kiinnostavampia, kuin loputtomiin toistuva mokailujen kuvaileminen.
Niin kattava ja pikkutarkka kuin lähes 600-sivuinen (ja äänikirjana yli 20-tuntinen) ”George Michael – Elämä” onkin, kärsii se samasta ongelmasta kuin useat muutkin edesmenneistä tähdistä kertovat teokset. Toisaalta kuva, jossa päähenkilö itse ei ole päässyt ääneen kaunistelemaan tekemisiään, on rehellisempi. Mutta tässä tapauksessa se on vähän turhankin raadollinen. Loppua kohti edetessään alkaa lukija olla jo turta. Oliko George Michael suurimman osan elämästään oikeasti noin sekaisin ja tuuliajolla? Tekikö hän mitään hyvää? Pelkkää onnettomuutta ja skandaalia toisensa perään. Lopulta jouluna 2016 tapahtunut poismeno tulee jokseenkin brutaalina helpotuksena. George Michael pääsi lepoon ja sai rauhan.
Vaikka monet uran onnistumiset saavat kirjassa ansaitsemansa nosteen, on kirjailijalla kuitenkin koko ajan pieni ehdollistaminen päällä. Vihjaillaan, että useisiin kappaleisiin saatiin vaikutteita toisilta artisteilta. Jos ei nyt ihan suoraan kopioitu tai plagioitu, niin vähän lainattiin. Mitä edemmäs ura etenee, sen kehnommaksi myös musiikillinen tuotanto kirjailijan silmissä käy. Pannukakkuja ja toteutumatta jääneitä projekteja. Lopulta melkein koko ura muusikkona on miltei sivujuonne muun toikkaroinnin lomassa.
Viimeiseksi miesystäväksi jäänyt Fadi Fawaz osoittautuu täydelliseksi kusipääksi, joka katsoi ex-kumppaninsa poismenon jälkeen aiheelliseksi laittaa liikkeelle huhut, että George Michaelilla olisi ollut HIV-tartunta ja että hän olisi ostanut sävellyksiä toisilta tekijöiltä ja julkaissut ne omissa nimissään. Gavinin mielestä on tärkeää mainita nekin, se on hänen tyylinsä. Niin negatiivista asiaa ei George Michaelista ole kerrottu, etteikö sitä hänen elämäkerrassaan olisi sievistelemättä syytä toistaa.
RETROPOPPARI 