Danny – Ninja (1986)

danny ninja

1980-luvun alku oli Dannyn uran hiljaisinta aikaa. Uuden vuosikymmenen myötä hellyysbuumi alkoi hiipua ja kolmen Armi Aavikon kanssa levytetyn menestysalbumin jälkeen Danny ei levyttänyt uutta materiaalia. Myös isot Danny-show’t olivat tauolla ja esiintymiset olivat pienimuotoisempia. Vuonna 1985 julkaistiin pienlevymerkillä ensimmäinen uusi Danny-levytys kuuteen vuoteen. Singlen A-puolella kuultiin slaavilaishenkinen käännöskappale ”Siellä jossakin”, jonka alunperin esitti Don Marco & Bremer Shanty kuoro. Kääntöpuolelta löytyy uusi Armi & Danny duetto ”Ensirakkaus ja nuoruuspäivät”. Julkaisu jäi kuitenkin lähes olemattomalle huomiolle.

Vuonna 1986 Danny panosti comebackiin ja oli vahvasti esillä televisiossa. Vuosi alkoi osallistumisella Suomen euroviisukarsintoihin. Dannyn hovikapellimestari Veikko Samuli oli kutsuttu säveltäjänä mukaan kilpailuun ja hän valitsi Dannyn esittämään vauhdikkaan iskelmänsä ”Ninja”. Kilpailukappaleet esiteltiin televisiossa ennen suoraa karsintalähetystä ja iltapäivälehtien perusteella Suomen kansan suosikki euroviisuedustajaksi olisi ollut nimenomaan Danny. Lopullisen valinnan teki kuitenkin studioon koottu asiantuntijaraati, joka sijoitti kappaleen karsinnan toiseksi viimeiselle sijalle.

Danny – Ninja + Veikko Samulin haastattelu (Suomen euroviisukarsinta 1986)

Danny osallistui myös toiseen televisioituun laulukilpailuun eli MTV:n vuosina 1984-1987 järjestettyyn Kevään Sävel -kisaan, tällä kertaa Armi Aavikon kanssa. Tässäkin kilpailussa kansa äänesti Dannyn ja Armin Kevään Sävel -finaaliin, mutta siellä tuomaristot arvioivat Veikko Samulin säveltämän ”Pelkkää hyvää” -kappaleen koko kilvan kehnoimmaksi. TV-näkyvyyttä Danny sai myös Maikkarin Levyraati-ohjelmassa, jossa hän esitti uudelleen sanoitetun version Charles Aznavourin klassikosta ”Yesterday when I was young”, nyt nimeltään ”Pelin kyyneleet”. Aiemmin suomalaiset tunsivat kappaleen Markku Aron tulkitsemana nimellä ”Eilen kun mä tiennyt en”.

Danny & Armi – Pelkkää hyvää (Kevään sävel 1986 semifinaali)

Danny & Armi – Pelkkää hyvää (Kevään sävel 1986 finaali)

Näille teoksille pohjustettiin myös Dannyn uusi pitkäsoitto-lp ”Ninja” – ensimmäinen lp-levy yli kuuteen vuoteen. Tuottajana toimi itseoikeutetusti pitkäaikainen yhteistyökumppani Veikko Samuli, mutta levy-yhtiöksi oli vaihtunut Matti ja Teppo Ruohosen omistama pieni turkulainen M&T Musiikki. Tuotanto oli arvatenkin melko pienimuotoinen ja lähes kaikki soitanta tehtiin syntetisaattoreilla. Albumin kymmeneen kappaleeseen sisältyi kolme käännösiskelmää, kuusi Veikko Samulin uutta sävellystä sekä yksi Vesa Torpan säveltämä kappale. Torpan menestynein sävellys lienee kaksi vuotta aiemmin Syksyn Sävel -kilpailun voittanut ”Ollaan hiljaa vain”, jonka esitti 16-vuotias Anja Niskanen. Kymmenestä kappaleesta kahdeksaan sanoitukset loihti Raul Reiman.

Albumin avaa itse oikeutetusti euroviisukarsintalaulu ja levyn nimikkokappale ”Ninja”, joka levyversiona eroaa televisiokilpailun orkesteriversiosta synteettisyydellään. ”Ninjan” diskopoljentoon syntikat kuitenkin sopivat ihan passelisti, toisin kuin kakkosraidan ”Pelin kyyneleet” ikivihreän hienostuneeseen dramaattisuuteen. Toisaalta on hieman hämmentävää, miksi Aznavourin klassikko päätettiin sanoittaa ja levyttää uusiksi, mutta Reimanin epätoivoista synkkyyttä hönkivässä tekstissä on kyllä hetkensäkin.

”Romanssi” on selvääkin selvempi pastissi 1980-luvun puolivälin saksalaisista eurodiscokappaleista. Taustapoljento ei kalpene rullaavuudessaan Bad Boys Bluen tai Modern Talkingin hiteille. Haikea, puolitempoinen ”Joutsen” on tasavahvaa Samuli/Reiman -yhteistyötä. Selkeän kertosävelen puuttuessa kappale jää albumikokonaisuudessa välisoitoksi, joskin vahvaksi sellaiseksi. Vesa Torpan säveltämä ”Sellainen on ihmismieli” on pykälää vahvempi albumiraita tarttuvan kertosäkeistönsä ansiosta, vaikka kappale onkin discohenkisen lp:n iskelmällisintä antia.

Tosin vieläkin iskelmällisemmälle linjalle mennään LP-levyn kääntöpuolen aloituskappaleen, edellisvuonna singlenäkin julkaistun, ”Ensirakkaus ja nuoruuspäivät” -kappaleen myötä. ”Siellä jossakin”/”Ensirakkaus ja nuoruuspäivät” -singlestä saattoi päätellä, että Dannyn paluuta yritettiin tehdä vetoamalla suomalaisten rakkauteem slaavisävyjä kohtaan. Muutamassakin tekstissä lisäksi 44-vuotias Danny ajautuu muistelemaan nuoruusvuosiaan, mikä kuulostaa nykyään hauskaltakin kun yli 30 vuotta myöhemmin isäntä porskuttaa edelleen menemään.

Kevään Sävel kilpailukappale ”Pelkkää hyvää” puolestaan toimii Veikko Samulin syntikka-studioversiona jopa paremmin, kuin Maikkarin bändin televisiossa esittämänä. Vauhdikkaasta discoiskelmästä ei kuitenkaan koskaan tullut mitään ikivihreää. Melodinen ja hyväntuulinen ”Enkeli ja kulkuri” voisi olla vaikka Cliff Richardin albumiraita, mutta vahvistaa läsnäolollaan mukavasti myös Dannyn lp-levyä. Slaavikuoron ja tamppaavan tempon sävyttämä vakava ”Siellä jossakin” on Reimanin suomalaisessa tekstissä ammentanut aiheensa Suomen sodista ja Kannaksen taisteluista. Tässä albumikokonaisuudessa teos tuntuu irrallisemmalta kuin mikään muu kappaleista, vaikka Danny tulkitseekin tekstiä täydellä antaumuksella.

Kymmenen kappaleen kavalkadin päättää Armi Aavikon soolokappale ”Marleena”, joka on suomenkielinen versio Goombay dance band -yhtyeen tuohon aikaan tuoreesta samannimisestä singlejulkaisusta. Tuottaja Veikko Samulin kunniaksi on todettava hänen virtuoosimainen taituruutensa syntetisaattorivelhona, jolla hän on loihtinut runsaat taustat näihin levytyksiin. Suomalaisen iskelmämusiikin historian ehkä pahimmassa aallonpohjassa hän pystyi luomaan aikaa kestävää, uutta kotimaista kevyttä musiikkia. Nykypäivänä ehkä sanomista tulee soitinosaston syntikkasaundeista, mutta se oli myös ajan henki. Iskelmämusiikkiin ei satsattu ja tuottajilla ei ollut varaa pestata studioon isoja bändejä. Samuli tekee kuitenkin ihmeitä konkarimaisena sovittajavelhona. Danny niinikään on ehkä parhaassa vedossa tulkitsijana. Pieni tauko ja notkahdus urassa on tehnyt hyvää ja tekstien sisäistämiseen on tullut ihan uudenlaista vetoa. Ja mikä hienointa, suurin osa levyn materiaalista on originaalia, Suomessa alusta loppuun sävellettyä ja sanoitettua.

”Ninja”-lp-levyn vastaanotto jäi vaatimattomaksi. Kuten todettua, Dannyn paluu huomioitiin televiossa, mutta listoille ei levy eikä yksikään sen kappaleista noussut. Pikemminkin levyä voitaneen pitää yhtenä vähiten muistetuista Danny-julkaisuista. Tänä päivänä sen muistavat vain vannoutuneet Danny-fanit ja discoiskelmäharrastajat, jotka puolestaan pitävätkin albumia yhtenä Dannyn parhaista. Eikä Danny itsekään tulkitse levyn kappaleita konserteissaan. Tästä oli kuitenkin hyvä jatkaa eteenpäin ja parin vuoden kuluttua Kassu Halosen ja Vexi Salmen Levytuottajat-levymerkki otti Dannyn siipiensä suojiin jatkaen osittain samoja raiteita. ”Elämän sävel”-lp-levyn johtosävelenä toimi Johnnyltä pihistetty ”Amarillo” 1980-luvun henkeen sovitettuna discoversiona, jolla Danny tänäkin päivänä villitsee yleisönsä konserteissaan. Iskelmän aallonpohjasta oli suunta vain ylöspäin.

Kappaleet:
1. Ninja (säv. Veikko Samuli, san. Jyrki Hämäläinen, Raul Reiman)
2. Pelin kyyneleet – Yesterday when I was young – (säv. Aznavour, suom. san. Reiman)
3. Romanssi (säv. Samuli, san. Reiman)
4. Joutsen (säv. Samuli, san. Reiman)
5. Sellainen on ihmismieli (säv. Vesa Torppa, san. Reiman)
6. Armi & Danny: Ensirakkaus ja nuoruuspäivät (säv. Samuli, san. Vexi Salmi)
7. Armi & Danny: Pelkkää hyvää (säv. Samuli, san. Reiman)
8. Enkeli ja kulkuri (säv. Samuli, san. Reiman)
9. Siellä jossakin – Anno Domini – (säv. Peters, Mastra, Paul, suom. san. Reiman)
10. Armi: Marleena (säv. Ekkehart-Stein, Jass, suom. san. Reiman)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: