Lontoon Blitz Club kuohui 1980-luvulla. Vuonna 1981 Boy George (oik. George O’Down, s. 1961) lauloi siellä säännöllisesti Bow wow wow -bändin solistina, mutta lopulta hän päätti perustaa oman yhtyeen basisti Mikey Craigin kanssa. Pian kokoonpanoon liittyivät myös rumpali Jon Moss ja kitaristi Roy Hay. Kun he oivalsivat, että yhtyeen muodostavat irlantilainen homomies, musta britti, blondi britti ja juutalainen, bändin nimen täytyi olla Culture Club.
Culture Club pääsi levyttämään demoja EMI -levy-yhtiön kustantamana, mutta yhtiö ei vakuuttunut aikaansaannoksista. Sen sijaan toinen levymerkki Virgin kuuli demot ja pestasi nelikon talliinsa. Muutamien flopanneiden singlejulkaisujen jälkeen Culture club iski kultasuoneen vuonna 1982, kun ”Do you really want to hurt me” nousi Britti-listan ykköseksi. Yhdysvalloissa kappale nousi listan kakkoseksi ja maailmanlaajuisesti single myi noin 6,5 miljoonaa kopiota. Esikoisalbumi ”Kissing to be clever” oli sekin menestys, joka viitoitti tietä klassiselle kakkoslevylle.
Huhtikuussa 1983 julkaistiin ensimmäinen uusi single ”Church of the poison mind”, joka nousi välittömästi Brittilistan sijalle 2. Ainoastaan David Bowien ”Let’s dance” piti sen poissa ykköspallilta. Jatkoa seurasi syksyllä, kun Culture club julkaisi uransa suurimman hitin ”Karma Chameleon”, joka nousi ykköseksi sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa. Briteissä single pysytteli paalupaikalla kuusi viikkoa ja siitä tuli saarivaltiossa koko vuoden myydyin levy.
”Karma Chameleon” on edelleenkin yksi myydyimmistä singlelevyistä kautta aikojen maailmassa. Ikävä kyllä Boy George ja muut kulttuurikerholaiset inhosivat sitä jo alunalkujaan, ja pelkäsivät että se tuhoaa heidän hyvin startanneen uransa. Vuosien ajan he kieltäytyivät jopa esittämästä sitä livenä, kunnes eräällä keikalla he tekivät poikkeuksen ja huomasivat yleisön rakastavan kappaletta.
”Karma chameleon” avaa myös Culture clubin toisen albumin ”Colour by Numbers”. Tarttuva melodia syntyi Boy Georgen päässä ja hän hyräili sitä vuoden ajan Roy Haylle. Roy inhosi sävelmää ja teki kaikkensa, jotta George olisi unohtanut sen. Kuten tiedetään, toisin kävi, ja tänäkin päivänä varmasti miljoonat ihmiset osaavat hyräillä kyseistä melodiaa. Britannian kansa äänesti sen taannoin sijalle 9 kaikkien aikojen kasariykköshittiäänestyksessään, jonka järjesti ITV-televisio.
Culture Clubin ominaispiirteisiin kuului, että koko bändi osallistui kappaleiden tekemiseen ja sai siten myös krediitit tekijätietoihin. Bändin ”viides jäsen” kosketinsoittaja Phil Pickett, joka soitti kaikilla yhtyeen levyillä ja kiertueilla, osallistui myös joidenkin kappaleiden tekoon ja ”Karma Chameleon” on niistä yksi. Legendaariset huuliharppuosiot puhaltelee Jud Lander.
Toisena raitana albumilla kuullaan reipasrytminen ”It’s a miracle”, joka lohkaistiin myös levyn viimeiseksi singleksi. Boy George sai svengaavan päämelodian päähänsä ensimmäisellä Amerikan matkallaan ja alunperin kappaleen nimi olikin ”It’s America”. Sanoituksessa pyöritelläänkin amerikkalaisia nimiä ja aiheita. Samaan aikaan osassa maailmaa julkaistiin singlenä albumin kappale ”Miss me blind” ja bändi toteuttikin 12-tuumaiselle maxisinkulle mash-up-version ”It’s a miracle/Miss me blind”.
Pitkäsoiton kolmantena kappaleena raikaa sielukas balladi ”Black money”. Siinä pääsee oikeuksiinsa myös yhtyeen ns. ”kuudes jäsen” taustalaulaja Helen Terry, jonka vokaaliharmoniat yhdistettynä Boy Georgen tulkintaan tekevät siitä melkein dueton. Vuonna 1987 julkaistiin Culture clubin ensimmäinen kokoelma-albumi ”This time – The first four years” ja ”Black money” -kappaleen piti olla kokoelmaa promoava single, mutta suunnitelmasta luovuttiin viime hetkillä.
”Changing every day” -kappale on ehkä albumin tuntemattomin raita, mutta bossanova-tyyppinen pehmeä kappale istuu oivallisesti kokonaisuuteen. Alkuperäisen LP-levyn päättävä pianoballadi ”That’s the way (I’m only trying to help you)” on upea osoitus yhtyeen musikaalisuudesta. Kertoman mukaan Roy ja Mikey rakastivat koneita ja sekvenssereita, kun taas Boy George ja Jon diggailivat akustisesta meiningistä. Tässä erilaisuudessa piili varmasti koko Culture Clubin sielukkuuden ja omintakeisuuden salaisuus. Aikakirjat kertovat myös, että harjoituksissa bändi riiteli melkoisesti, mutta kun he pääsivät studioon hommat hoidettiin ammattimaisesti. Osansa ylisanoista ansaitsee myös tuottaja Steve Levine, joka tuotti kaikki yhtyeen kolme ensimmäistä albumia.
Kääntöpuolen avaa levyn ensisingle ”Church of the poison mind”. Boy George on kertonut kappaleen kertovan silloisesta poikaystävästään Jon Mossista ja heidän täynnä tulta ja tappuraa olleesta, neljä vuotta kestäneestä, parisuhteestaan. ”Miss me blind” -kappaleen tekemiseen liittyi kuuleman mukaan myös erityisen paljon riitoja ja biisin pitkä kitarasoolo äänitettiin salaa Roy Hayn määräyksestä sinä päivänä, kun Boy George ei ollut studioilla. Tanssipopbiisi ”Mister man” syntyi ”It’s a miraclen” kanssa samalla Amerikan reissulla. Siinä taitojaan esittelevät myös puhallinosaston Steve Grainger (saksofoni) ja Terry Bailey (trumpetti). Kaikki neljä ulkojäsentä esitellään kohteliaasti myös levyn sisävihkosessa oikein valokuvien kera.
Monien muiden levyn kappaleiden tapaan myös ”Stormkeeper” kertoo Georgen ja Jonnin suhteesta, ja tämä erityisesti jostakin myrskyisästä päivästä. Täydellisen tarttuva midtempo-poppis on oivallinen osoitus, että Culture clubilla oli varaa jättää tällaisiakin raitoja albumin B-puolen loppupäähän. Vaikka eipä silti, levyn päättää todellinen mestariteos Culture clubin levytysluettelossa. Dramaattinen, suorastaan eeppinen balladi ”Victims” julkaistiin myös singlenä ja se nousi Britannian listalla sijalle 3. Herkän pianoviritteisesti alkava kappale kasvaa viidessä minuutissa orkestroituun kliimaksiinsa. Jälleen yksi osoitus yhtyeen monipuolisuudesta.
”Colour by Numbers” on merkittävin julkaisu Culture clubin uralla. Sitä edeltänyt ”Kissing to be clever” oli vasta alkusoittoa ja sen jälkeen julkaistu kolmoslevy ”Waking up with the house on fire” on yleisesti tyrmätty epäonnistuneeksi ja sekavaksi kokoelmaksi erilaisia lauluja. Boy Georgen homoseksuaalisuus ja parisuhde bändin kitaristiin olivat tuohon aikaan jonkinlaisia julkisia salaisuuksia, mutta kun hän lähetti videotervehdyksensä Grammy-gaalaan 1984 seuraavin sanoin ”Thanks America, you’ve got style, you’ve got taste, and you know a good drag queen when you see one.” katsottiin se kaapista ulostuloksi ja samalla Culture Clubin suosio Yhdysvalloissa kääntyi jyrkkään laskuun. Mutta parin vuoden ajan Boy George oli varmaankin maailman tunnistettavin kasvo, joka esiintyi niin Rolling Stone-, Cosmopolitan- kuin Newsweek -lehtien kansissa. Albumi oli ykkönen kaikkialla maailmassa – Euroopassa, Yhdysvalloissa, Japanissa ja Australiassa ja myi yli 16 miljoonaa kappaletta.
Kappalelista:
1. Karma chameleon
2. It’s a miracle
3. Black money
4. Changing every day
5. That’s the way (I’m only trying to help you)
6. Church of the poison mind
7. Miss me blind
8. Mister man
9. Stormkeeper
10. Victims
Lähteet:
Wikipedia
Classic Pop magazine
Discogs
RETROPOPPARI 