Vuodet ohi käy, mutta ei kannata nukkua pommiin: 1980-luvun euroviisut kiinnostivat yleisöä

Ensimmäinen varma kevään merkki on Eurovision laulukilpailujen lähestyminen ja tietenkin niitä edeltävät eri maiden karsintakilpailut. Suomessakin nykyään Uuden musiikin kilpailu -nimen alla käytävään esikarsintaan on nimetty seitsemän toiveikasta ehdokasta, jotka kisaavat Suomen euroviisuedustuspaikasta helmikuussa 2021. Kansainvälinen loppukilpailu käydään Rotterdamissa, mutta varsinainen kisakonsepti on maailmanlaajuisen pandemian johdosta vielä vähän harkinnassa. Viime vuonnahan kilpailu peruutettiin kokonaan, mutta … Jatka lukemista Vuodet ohi käy, mutta ei kannata nukkua pommiin: 1980-luvun euroviisut kiinnostivat yleisöä

Danny – Ninja (1986)

1980-luvun alku oli Dannyn uran hiljaisinta aikaa. Uuden vuosikymmenen myötä hellyysbuumi alkoi hiipua ja kolmen Armi Aavikon kanssa levytetyn menestysalbumin jälkeen Danny ei levyttänyt uutta materiaalia. Myös isot Danny-show't olivat tauolla ja esiintymiset olivat pienimuotoisempia. Vuonna 1985 julkaistiin pienlevymerkillä ensimmäinen uusi Danny-levytys kuuteen vuoteen. Singlen A-puolella kuultiin slaavilaishenkinen käännöskappale "Siellä jossakin", jonka alunperin esitti Don … Jatka lukemista Danny – Ninja (1986)