Leena Vanamo – Sua kaipaan (1984)

Leena Vanamo (s. 17.3.1964 Helsinki - k. 7.9.2020) lauloi jo leikkikoulussa ja musiikin opiskelu alkoi viulunsoitolla paljon ennen koulun alkamista. 8-vuotiaana hän lauloi Radion lapsikuorossa. Päätös laulajan ammattiin ryhtymisestä syntyi hyvissä ajoin ennen teini-ikää ja 12-vuotiaana Leena pääsi levy-yhtiön koelauluun. Nuoren neitokaisen synnynnäinen lahjakkuus pantiin merkille, mutta tyttö lähetettiin silti kotiin harjoittelemaan lisää. Vuonna 1981 … Jatka lukemista Leena Vanamo – Sua kaipaan (1984)

Meiju Suvas – Meiju (1982)

Stadin friidu Meiju Suvas (s. 22.1.1959) syntyi musikaaliseen perheeseen, sillä hänen äitinsä oli musiikinopettaja. Meiju aloitti pianotunnit jo 4-vuotiaana. Myöhemmin hän opiskeli myös rumpujen soiton ja ensimmäisissä bändeissään Meiju toimi laulusolistin tehtävien ohella rumpalina. Musiikkiharrastuksen sivussa Meiju opiskeli kauppaopistossa merkonomiksi YO-pohjaisella linjalla ja työskentelikin vähän aikaa sihteerinä, ennen kuin musiikki vei tytön kokonaan. Meiju sävelsi … Jatka lukemista Meiju Suvas – Meiju (1982)

Kirka – Hengaillaan (1984)

1980-luvun alussa Kirill "Kirka" Babitzin joutui urallaan asemaan, jossa hän levytti paljolti musiikkia, jota ei kokenut omakseen. Tiukkana rokkarina tunnetun Kirkan viimeisin albumi oli vuonna 1977 levytetty "Kaksi puolta", mutta keskinkertaisen menestyksen vuoksi yhteistyö EMI:n levymerkkien kanssa päättyi. Huonosti hoidetut raha-asiat pakottivat Kirkan levyttämään hyvinkin kevyttä iskelmää, kun hän vuonna 1981 solmi uuden levytyssopimuksen CBS-levy-yhtiön kanssa. … Jatka lukemista Kirka – Hengaillaan (1984)

Danny – Ninja (1986)

1980-luvun alku oli Dannyn uran hiljaisinta aikaa. Uuden vuosikymmenen myötä hellyysbuumi alkoi hiipua ja kolmen Armi Aavikon kanssa levytetyn menestysalbumin jälkeen Danny ei levyttänyt uutta materiaalia. Myös isot Danny-show't olivat tauolla ja esiintymiset olivat pienimuotoisempia. Vuonna 1985 julkaistiin pienlevymerkillä ensimmäinen uusi Danny-levytys kuuteen vuoteen. Singlen A-puolella kuultiin slaavilaishenkinen käännöskappale "Siellä jossakin", jonka alunperin esitti Don … Jatka lukemista Danny – Ninja (1986)