Vuosi 1983 oli brittiläisessä pop-musiikissa briljantti. Pop-puritaanit kinastelevat usein oliko vuosi 1984 edeltäjäänsä parempi, mutta allekirjoittaneen mielestä se oli lähinnä toisinto vuoden 1983 viitoittamalla tiellä. Britti-listoilla jyräsivät vuosikymmenen alussa aloittaneet artistit ja yhtyeet asemiaan vakiinnuttaen. Heidän saundinsa oli hioutunut timantiksi. Ulkomaisista artisteista brittiläisen kotiseuturakkauden rattaisiin pisti kapulaa tehokkaimmin Michael Jacksonin vuonna 1982 julkaistu "Thriller", joka... Continue Reading →
Syksyn säveliä, euroviisuja, kultaa ja timanttia – 40 vuotta sitten suomalaiset kuuntelivat näitä iskelmiä
40 vuotta sitten suomalaiset kuuntelivat kestosuosikkien esittämiä iskelmiä ahkerasti. Levybisnes eli tuolloin voimakasta murrosvaihetta ja monet vakaan aseman saavuttaneet tuottajat ja artistit perustivat omia pienlevymerkkejään. Finnlevyn monopolia murtamaan oli saapunut muutamaa vuotta aiemmin myös kansainvälisiä kilpailijoita, kuten CBS. Syntetisaattorien mukanaan tuomien mahdollisuuksien myötä levyjen tuotantokustannukset kutistuivat ja se rohkaisi tuottajia yrittämään itsenäisesti. Menestynyt levytuottaja Esa... Continue Reading →
Retropoppari listaa – Retroartistien 25 kovinta joulubiisiä, 25 jouluista YouTube-videota ja joulun paras soittolista
Joulumusiikki ei ole pelkkää valkeaa joulua, varpusia jouluaamuna tai helkkyviä kulkusia. Emmekä liioin etsi valtaa, loistoa, vaan hyvää musaa. Retropoppari listasi 25 tuttua ja tuntematonta jouluista popbiisiä kultaiselta 1980-luvulta aina tähän päivään asti, mutta esittäjistä ei tingitä. He ovat ehtaa retroa. Tsekkaa myös artikkelin lopusta linkki Retropopin Spotify-joulusoittolistaan. Sieltä löydät lisää hyvää joulupoppia ja listahan... Continue Reading →
Vuosi 2022 pakettiin – Retropoppari listaa parhaat uudet julkaisut ja retroilut
On aika kääräistä popvuosi 2022 pakettiin ja muistella mitä kaikkea retroa se meille tarjoili. Edelleen useat pop-musiikin kultakaudella 1980-luvulla aloitelleet artistit jaksavat tuottaa iloksemme uuttakin musiikkia. Tässä päättyvän vuoden parhaimmisto. UUDET ALBUMIT: a-ha: True northNorjalaistrio a-ha julkaisi lokakuussa yhdennentoista studioalbuminsa "True north". Tunnelmallinen kokonaisuus nousee helposti vuoden parhaaksi. Levyltä on lohkaistu neljä singleä "I'm in",... Continue Reading →
Joy – Hello (1986)
Itävalta ei ole maailman kuuluisimpia pop-musiikkimaita, vaikka saavutukset klassisen musiikin saralla ovat kiistattomat. Haydnin, Lisztin, Schubertin, Straussin ja Mozartin jälkeläisistä kuuluisin lienee 1980-luvulla erikoislaatuisia hittejä suoltanut Falco (s. 1957 - k. 1998). Eurodiscon jyllätessä Euroopan listoilla kortensa kekoon kantoi kolmikko Manfred Temmel (s. 25.1.1959), Alfred Jaklitsch (22.1.1960) ja Andreas Schweitzer (26.2.1960), jotka pian opittiin tuntemaan... Continue Reading →
Desireless – Francois (1989)
Claudie Fritsch (s. 25.12.1952) alias Desireless on yhden hitin ihme isolla H:llä ja vieläpä ylpeä siitä. Hän ei kaipaakaan enempää isoja hittejä, etenkään koska se yksi "Voyage, voyage" on suorastaan valtava. Kappale oli vuosina 1986-1987 ykkönen yli kymmenessä maassa ja singleä myytiin villeimpien arvioiden mukaan noin viisi miljoonaa kappaletta. Spotifyssa sitä on streamattu yli 100... Continue Reading →
Retropoppari listaa – TOP-10 Giorgio Moroderin tuottamat biisit
Giorgio Moroder (s. 26.4.1940) on paitsi discon kummisetä, elektronisen dancemusiikin pioneeri sekä koko EDM-genren suurin esikuva ja vaikuttaja, myös palkittu tuottaja ja elokuvamusiikin säveltäjä. Hän on voittanut kolme Oscaria, neljä Golden Globea ja neljä Grammya. Hänen seinilleen on ripustettu yli sata kulta- ja platinalevyä ja vuonna 2004 Giorgio Moroder sisällytettiin Dance musiikin Hall of fameen.... Continue Reading →
Mike Stock on yksi Britannian menestyneimmistä hittinikkareista kautta aikojen, eivätkä eläkepäivät houkuta vieläkään
Mike Stock syntyi 3.12.1951 Kentin maakunnassa Englannissa, tarkemmin sanottuna Margaten kaupungissa. Musiikista hän kiinnostui jo pikkupoikana ja opetteli itse soittamaan pianoa. Ensimmäiset omat kappaleensa hän sävelsi 7-vuotiaana ja 13-vuotiaana Mike pisti pystyyn oman bändinsä, jossa hän soitti bassoa ja lauloi. Mike kiinnostui jo lapsena kuuluisien lauluntekijöiden tyylistä säveltää tarttuvia melodioita ja kun siihen yhdisti The... Continue Reading →
Michael Jacksonin ”Thriller” täyttää 40 vuotta – juhlapainoksella nimikkokappale kuullaan myös täysin eri sanoituksella
Maailman kaikkien aikojen myydyin artistin studioalbumi, Michael Jacksonin klassikko "Thriller" täyttää näinä päivinä 40 vuotta. Levy on siis kaikkien aikojen myydyin albumi, joka ei ole kokoelmalevy ja Yhdysvaltojen historian toiseksi myydyin albumi. Myydyin on Eagles -yhtyeen kokoelmalevy "Their greatest hits 1971-1975)". "Thriller" julkaistiin 30.11.1982. Albumin tuotti Quincy Jones, jonka kanssa Jackson oli tehnyt soololäpimurtonsa "Off... Continue Reading →
Uusromantiikka syntyi Lontoon Blitz-klubilla – Netflix-dokumentti Blitzed kertoo koko tarinan
Netflix -suoratoistopalvelusta löytyy mielenkiintoinen dokumentti "Blitzed", joka kertoo uusromanttiselle suuntaukselle alkusysäyksen antaneista Blitz -klubi-illoista Lontoossa. Kaiken kivijalkana toimi David Bowie, joka 1970-luvun puolivälin androgyynillä tyylillään inspiroi Blitz kids -nimellä itseään kutsuvaa ryhmää taiteellisia nuoria. He näkivät Bowien televisiossa laulamassa "Starmania" 13-vuotiaina ja kävivät hänen konsertissaan vuonna 1976. Glitteröidyt asusteet, värjätyt hiukset ja meikatut miehet valloittivat... Continue Reading →