Paul King (s. 20.11.1960) syntyi Irlannin Galwayssa, mutta muutti perheineen Ison-Britannian Coventryyn jo lapsena. 1980-luvun taitteessa rock/ska-musiikki oli muodissa ja Paulkin musisoi eri kokoonpanoissa. Vuonna 1981 kokoonpano jalostui muotoonsa, joka nimettiin laulusolistin sukunimen mukaan. Muut musikantit olivat Mick Roberts (koskettimet), Tony Wall (basso), Jim Lantsbery (kitara) sekä John Hewitt (rummut).
Parin vuoden kuluessa King solmi levytyssopimuksen CBS-yhtiön kanssa ja tammikuussa 1984 alkoivat esikoisalbumin äänityksen Lontoon Sohossa sijaitsevilla Trident-studioilla. Massiivisena David Bowie -fanina Paul oli innoissaan päästessään hommiin samassa paikassa, jossa hänen idolinsa oli äänittänyt klassikkolevyjään. Levy-yhtiö oli huolissaan yhtyeen rumpalista John Hewittistä, mutta onneksi levyn tuottajaksi pestattu Richard James Burgess oli taitava rumpali. Burgess soitti studiossa kaikki rumpuosuudet. Teknikkona lasin takana hääräili uraansa aloitteleva Flood. Hewettin vajavaiset rummutuskyvyt aiheuttivat lopulta sen, että hän ei saanut jatkossakaan osallistua studioäänityksiin ja King esiintyi promokuvissakin kvartettina.
Huhtikuussa päivänvalon näki Kingin ensimmäinen julkaisu, single ”Love & Pride”, josta ei kuitenkaan oitis tullut yhtyeelle läpimurtoa. Levy nousi Britti-listalla vaivalloisesti sijalle 84. Kaksi seuraavaa singleä ”Soul on My Boots” ja ”Won’t You Hold My Hand Now” floppasivat täydellisesti, mutta marraskuussa 1984 markkinoille laitettiin kuitenkin valmis pitkäsoittoalbumi ”Steps in Time”. Kingin onni kääntyi kun he pääsivät esittämään ”Love & Pride” -kappaleen lauantaiaamun televisio-ohjelmaan ja biisi saavutti suuren yleisön tietoisuuden.
Alkuvuodesta 1985 ”Love & Pride” julkaistiin uudelleen ja single ponnahti Britannian listan sijalle kaksi. Levy nousi kärkikymmenikköihin myös monissa muissa maissa, kuten Saksassa ja useissa Keski-Euroopan maissa. King sai ainoan listamerkintänsä myös Yhdysvaltojen Billboard-listalle, jossa sinkku sijoittui sijalle 55. Suositumpi se oli Dance Club Play -listalla ja kappaleesta julkaistiin parikin erilaista 12-tuumaista maksisingleversiota.
Menestyksen vanavedessä myös albumi nousi listan kuudenneksi ja myi lopulta kultaa. Levyn avauskappale ”Fish” oli sanoitukseltaan Coventryn inspiroima ja bändi käytti sitä usein livekeikkojensa starttibiisinä. Albumin päättää raita nimeltä ”Fish (Reprise)”, joka on nauhoitettu suoraan livenä purkkiin ilman mitään päälleäänityksiä. Kappale on tallennettu ulkoilmassa maaseudulla ja jos kuuntelee tarkasti, voi taustalla kuulua jopa linnunlaulua.
Albumin varsinaiset nauhoitukset saatiin valmiiksi kolmen viikon sessioissa. Levy-yhtiön vaatimuksesta toisena singlenä julkaistiin ”Soul on My Boots”, joka alun perin oli huumorimielessä hieman pilke silmässä sävelletty Glitter Band -pastissi. Lopullinen levyversio muuttui kuitenkin nimeä lukuun ottamatta soulahtavan letkeäksi. Aloittelevan yhtyeen oli tehtävä kompromisseja, joista he eivät pitäneet, mutta he pystyivät kuitenkin jättämään myöhemmin kappaleen ulos keikkasetistään.
Kolmas singlelohkaisu ”Won’t You Hold My Hand Now” julkaistiin myös uudelleen ”Love & Priden” menestyksen jälkeen, mutta siitä äänitettiin uusi versio. Bändi halusi taltioida biisin sisältämän live-energian myös levylle. Burgess oli tuohon aikaan estynyt, joten rumpusetin taakse asettui Adrian Lillywhite ja tuottajaksi saatiin William ”Liam” Henshall, joka myöhemmin saavutti menestystä osana Londonbeat-yhtyettä. Toisella yrittämällä sinkku nousi listan sijalle 24.
Levy-yhtiö ei ollut yhtyeen pettymykseksi valmis lohkaisemaan levyltä enempää singlejä. Paul Kingin ehdoton suosikki sellaiseksi olisi ollut ”I Kissed the Spikey Fridge”, joka oli myös saavuttanut keikoilla valtavan suosion. Solisti näkee julkaisemattomuudessa menetetyn TOP-10-hitin mahdollisuuden. Myyntimenestystä oli karttunut kuitenkin sen verran, että levy-yhtiö oli valmis satsaamaan tanssittavien maksiversioiden tekemiseen ja julkaisemiseen. Richard James Burgess suunnisti takaisin studioon räätälöimään pitkiä rytmiraitoja toisenlaisiin versioihin.
Tätä kautta King saavutti mainetta myös discoteekkeihin sopivan jalan alle menevien kappaleiden tulkkina, energisen keikkabändin tittelin ohella. Ulkoisesti etenkin keulakuva Paul King jäi ihmisten mieleen pitkän takatukan sisältävän papukaija-hiustyylinsä ja käsinmaalattujen Doc Marten’s Bootsiensa myötä. Tokihan myös jatkoa seurasi ja kakkosalbumi ilmestyi vielä saman vuoden syksyllä. Siltä löytyvät TOP-20-hitit ”Alone Without You” ja ”The Taste of Your Tears”.
Sen jälkeen yhtye kuitenkin hajosi ja epäonnisen vuonna 1987 ilmestyneen sooloalbumin jälkeen Paul King ryhtyi Music Televisionin Video Jockeyksi. Vuonna 2025 Cherry Pop Records julkaisi viiden CD-levyn boksin ”Soul on My Boots – The Collection”, joka sisältää Kingin molemmat studioalbumit sekä Paul Kingin sooloalbumin ”Joy” runsaine bonusraitoineen ja historiikkivihkoineen. Lisäksi paketista löytyy Kingin live-taltiointi vuodelta 1985 sekä levyllinen demoja ja muita harvinaisuuksia.
Kappaleluettelo:
- Fish
- Love & Pride
- And As for Myself
- Trouble
- Won’t You Hold My Hand Now
- Unity Song
- Cherry
- Soul on My Boots
- I Kissed the Spikey Fridge
- Fish (Reprise)
SEURAA RETROPOPPARIA SOMESSA:
Lähteet:
King: Soul on My Boots – The Collection (Cherry Pop Records, 2025, CD-boksin kansilehti)
Wikipedia
Discogs
RETROPOPPARI 
Jätä kommentti