Tässä artikkelissa käydään läpi brittiläisen yhtyeen Depeche Mode kaikki studioalbumit levy levyltä.
SPEAK & SPELL (1981)
Ison-Britannian Basildonista kotoisin ollut nelikko Martin Gore, Andrew Fletcher, David Gahan ja Vince Clarke soittivat kesäkuussa 1980 ensimmäisen keikkansa Nicholasin yläasteen juhlasalissa. Tuolloin yhtye oli vielä nimeltään Composition of Sound. Vince Clarken toimiessa yhtyeen biisinikkarina he tekivät demon, joka lopulta saavutti uuden indie-levy-yhtiö Muten perustajan Daniel Millerin. Miller päätti tehdä poikien kanssa levytyssopimuksen ja tammikuussa 1981 julkaistiin ensimmäinen single ”Dreaming of me”. Yhtye vaihtoi nimekseen Depeche mode, joka löytyi ranskalaisesta muotilehdestä.
Toukokuussa ilmestyi toinen single ”New life”, joka nousi Britti-listan sijalle 11 ja Depeche mode pääsi esiintymään Top of the Pops -ohjelmaan. Syyskuussa julkaistiin vielä kolmas single ”Just can’t get enough”, joka kohosi jo topteniin. Lokakuussa oli aika Daniel Millerin tuottamalle albumille. Vince Clarke oli säveltänyt ”Speak & spell” -levyn yhdestätoista kappaleesta yhdeksän ja loput kaksi olivat Martin Goren käsialaa. Esikoissingle ”Dreaming of me” jätettiin albumilta pois, mutta se löytyy useimmilta myöhemmiltä cd-painoksilta ja kokoelmalevyltä. Levy nousi Britannian albumilistan sijalle 10. Kokonaismyynti ylitti kultalevyrajan, joka tuolloin oli 100.000 kappaletta.
Levyn julkaisun aikoihin Vince Clarke ilmoitti lähtevänsä Depeche modesta ja monet pitivät biisintekijän lähtöä kuoliniskuna yhtyeelle. Martin Gore oli onneksi kunnostautunut myös säveltäjänä ja hän otti harteilleen biisintekijän manttelin.
LUE LISÄÄ: Depeche moden albumista ”Speak & spell”
A BROKEN FRAME (1982)
Depeche mode ei jäänyt lepäilemään laakereillaan, vaan he jatkoivat määrätietoisesti eteenpäin ilman Vince Clarkea. Yhtye haki Melody Maker -lehden kautta yhtyeeseen uutta jäsentä, jonka pääasiallinen tehtävä olisi toimia kosketinsoittajana keikoilla. Sellainen löytyikin koesoittojen kautta Lontoosta ja Alan Wilder lähti mukaan. Marraskuussa 1981 Depeche mode meni studioon äänittämään uutta singleä ”See you”, jonka Martin oli kirjoittanut teini-ikäisenä. Daniel Miller on todennut, että Clarken ja Goren lähestymistavat olivat tyystin erilaiset. Siinä missä Clarkella oli vahva näkemys, miltä kappaleen tulisi kuulostaa, Gore soitti melodian Casiollaan ja taputti jalalla tahtia. Lopullinen versio syntyi vasta studiossa tuottajan ja bändin yhteistyönä.
Alkuvuodesta 1982 julkaistu single nousi Britti-listan kuudenneksi ja siitä tuli yhtyeen suurin hitti siihen mennessä. Aika oli kypsä myös Britannian klubi-kiertueelle, joka pian laajeni myös Keski-Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Huhtikuussa ilmestyi toinen Martin Goren säveltämä single ”The meaning of love”, joka sijoittui listalla sijalle 12. Elokuussa ilmestyi vielä kolmas single ”Leave in silence”, joka oli askel synkempään suuntaan kahden kepeän pop-singlen jälkeen. Alan Wilder esiintyi jo kaikilla musiikkivideoilla, vaikka hän ei vielä osallistunutkaan studiossa kappaleiden tekemiseen eikä tavallaan ollut bändin virallinen jäsen.
”A broken frame” ilmestyi syyskuussa ja levy nousi albumilistalla sijalle kahdeksan. Se myi suurinpiirtein yhtä hyvin kuin esikoislevy eli kultalevyyn oikeuttavat 100.000 kappaletta. Vuonna 2015 kreikkalainen syntikkapop-duo Marsheaux levytti koko ”A broken frame” -albumista oman versionsa. Albumi oli eräänlainen vedenjakaja Depeche moden kaanonissa. Se sisälsi esikoislevyltä tuttuja kepeitä pop-elementtejä, mutta myös synkempiä sävyjä. Dave Gahan on tosin myöhemmin todennut, että ”A broken frame” on hänen mielestään heidän heikoin levynsä.
Samaan aikaan yhtyeen entinen jäsen Vince Clarke oli yhdistänyt voimansa laulusolisti Alison Moyetin kanssa ja perustanut Yazoo-duon. Yazoo villitsi hittilistat kappaleillaan ”Only you” ja ”Don’t go” ja yhtyeiden välillä vallitsi eräänlainen kilpailutilanne. Mute-levy-yhtiön omistaja Daniel Miller ei kuitenkaan nähnyt asiaa niin, vaan oli iloinen molempien suojattiensa menestyksestä. Tuohon aikaan Yazoo tosin menestyi paljon paremmin, mutta se riemu ei ollut pitkäikäinen.
CONSTRUCTION TIME AGAIN (1983)
Vuoden vaihduttua Alan Wilderista tuli Depeche moden virallinen jäsen ja tammikuussa 1983 julkaistiin uuden kvartetin ensimmäinen single ”Get the balance right”. Voimakkaan synteettinen kappale oli selkeä harppaus uuteen suuntaan. Depeche moden ja Yazoon tuoman taloudellisenkin menestyksen turvin Daniel Miller pystyi varustamaan studionsa paremmilla laitteilla. ”Get the balance rightin” jyhkeät saundit olivat niiden ensimmäinen taidonnäyte. Tosin kappaleen julkaisun kanssa kiirehdittiin ja Martin Gore on myöhemmin kertonut inhoavansa kappaletta – ja hän sentään sävelsi sen. Singlen korkeimmaksi listasijaksi jäi kolmetoista.
Depeche moden kolmas albumi äänitettiin laadukkaammassa The Garden 24-raitastudiossa, jonka omisti Ultravox-yhtyeen ensimmäisessä kokoonpanossa vaikuttanut John Foxx. Saundimaailmaan kiinnitettiin aiempaa paljon enemmän huomiota ja erilaisia ääniä etsittiin sämplättäväksi mitä mielikuvituksellisemmista paikoista. Alan Wilderin osuus musiikin toteutuksessa studiossa tuli merkittävä. Albumista muodostui oikea konepopin uraauurtava teos, jonka raidoilla syntetisaattorit ja sämplätyt äänet kilisevät ja kolisevat.
”Get the balance right” unohdettiin ja jätettiin pois albumikokonaisuudelta. Ensimmäisenä singlenä julkaistiin äärimmäisen tarttuvalla kertosäkeistöllä varustettu ”Everything counts”, joka palautti Depeche moden jälleen Britti-listan topteniin. Kappaleesta on 40 vuoden aikana kasvanut yksi rakastetuimmista Deppari-klassikoista, joka soi heidän konserteissaan vielä tänäkin päivänä. Vuonna 1989 kappale julkaistiin uudelleen singlenä, mutta sillä kertaa live-versiona markkinoimaan yhtyeen live-albumia ja kiertue-elokuvaa ”101”.
Alan Wilder kirjoitti albumille kaksi kappaletta ”Two minute warning” ja ”The landscape is changing”. Loput seitsemän raitaa tulivat Goren kynästä. Elokuussa 1983 julkaistu levy nousi albumilistan kuudenneksi ja siitä tuli yhtyeen tähän mennessä menestynein. Britanniassa myynti ylitti perinteiset kultalevylukemat eli 100.000 kappaletta, mutta samaan aikaan Depeche mode alkoi nousta Saksassa hurjaan suosioon. Siellä albumia ostettiin peräti 250.000 kopiota. Syksyllä levyltä lohkaistiin toisena singlenä ”Love, in itself”, josta ei tullut edeltäjänsä kaltaista hittiä.
SOME GREAT REWARD (1984)
Depeche moden suosio oli pikkuhiljaa kasvanut myös kotimaan ulkopuolella ja menestys toi mukanaan uusia lieveilmiöitä. Ensimmäisissä promokuvissaan kauluspaidoissa, slipovereissa ja suorissa housuissa poseeranneet nuorukaiset alkoivat viihtyä mustassa nahassa. Erityisen pitkälle imagonrakentamisessa meni Martin Gore, jonka fetissityyliset asut ja vahva meikki saivat useat kulmakarvat kohoamaan. Eräässä haastattelussa häneltä kysyttiin, onko hän tyttö vai poika. Gore viihtyi Berliinissä niin hyvin, että asettui sinne asumaan uuden tyttöystävänsä kanssa.
Berliinin syke toi uusia mausteita myös yhtyeen musiikkiin ja laulujen aiheet moninaistuivat. ”Master and servant” kertoi S&M seksistä ja ”Blasphemous rumours” käsitteli uskontoa. Herkempää puolta kuulimme Martin Goren itsensä tulkitsemassa selkeästi omaelämäkerrallisessa balladissa ”Somebody”. Ensimmäisenä singlenä ilmestyi kuitenkin maailmantilanteeseen pureutuva ”People are people”, josta tuli yhtyeen suurin hitti tähän mennessä. Britanniassa se nousi sijalle neljä ja ensimmäistä kertaa Depeche mode nähtiin myös Yhdysvaltojen Billboard-listalla, komeasti sijalla 13. Saksassa sinkku rynnisti peräti listaykköseksi ja se olikin ensimmäinen kerta, kun Depeche moden levy oli ykkösenä missään päin maailmaa.
Depeche moden neljäs studioalbumi ”Some great reward” nousi Britannian listan sijalle viisi ja Saksan listan sijalle kolme. Yhdysvalloissa Depparit oli lisensoitu Sire-levymerkille ja ”Construction time again” -levyn flopattua, he julkaisivat siellä omanlaisensa koosteen, joka oli nimetty tuoreimman hittibiisin ”People are people” mukaan. Albumi sisälsi nimikkokappaleen lisäksi raitoja kahdelta aiemmalta levyltä. Levy myi verrattain hyvin, yli kultalevyyn oikeuttavat 500.000 kappaletta. Syksyllä myös ”Some great reward” nousi jenkkilistalle, sijalle 51.
Muina singleinä levyltä lohkottiin ”Master and servant” sekä double-A-side-julkaisuna ”Blasphemous rumours”/”Somebody”. ”Somebody” oli ensimmäinen singlenä julkaistu kappale, jossa Martin Gore lauloi päävokaalit ja hänestä tulikin tavallaan Depeche moden balladivastaava. Albumin julkaisun aikoihin Depeche mode teki myös siihen mennessä laajimman kiertueensa, jolta julkaistiin myös live-vhs-kasetti myyntiin. ”The world we live in and live in Hamburg” ilmestyi keväällä 1985.
BLACK CELEBRATION (1986)
Vuonna 1985 Depeche mode keikkaili ahkerasti ja aika uusien laulujen luomiseen oli vähissä. Levymoguli Daniel Miller päätti julkaista yhtyeen ensimmäisen kokoelmalevyn, jolle Martin onnistui kirjoittamaan pari uutta singlebiisiä. Hätäisesti kyhätty ”It’s called a heart” ei noussut klassikoksi ja Alan Wilderin mielestä se onkin bändin kehnoin sinkkubiisi. Toinen uusi kappale ”Shake the disease” sen sijaan onnistui paremmin, vaikka kumpikin pääsi nipin napin Britannian listan TOP-20:een. Saksassa ne sen sijaan nousivat molemmat kärkikymmenikköön. ”The singles 81-85” sisälsi Depeche moden kaikki 13 singleä, joista neljää ei oltu aiemmin julkaistu yhtyeen studioalbumeilla. Kokoelma myi kultaa Britanniassa ja Saksassa, ja se oli myös ensimmäinen Depeche mode -albumi joka nousi Suomen viralliselle listalle. Tosin vain viikoksi sijalle 38. Miller vauhditti myyntiä myös painamalla ensimmäistä kertaa yhtyeen yhteiskuvan levyn kanteen, herkkään poikabändityyliin.
Kun Depeche mode viimein palasi studioon, moni asia oli muuttunut. Yhtyeen lauluntekijä Martin Gore halusi tehdä tummasävyisen ja synkän albumin. Alan Wilder halusi enemmän vastuuta saundi- ja sovituspuolella. Andy Fletcher on nauranut myöhemmin, että samaa syntikkasaundia tai -samplea ei missään tapauksessa saanut käyttää kahta kertaa. Uusia ääniä luotiin mitä mielikuvituksellisemmin keinoin. Albumin synnytys ei siis ollut helppo, mutta kaikki vaivannäkö oli sen väärtiä. Lopputuloksena syntyi hieno, vaikkakin klaustrofobisella tavalla ahdistavakin kokonaisuus. Suuret pop-hitit vain loistivat poissaolollaan.
Saksalaisille faneille singlet kyllä kelpasivat, vaikka tarttuvia ”Everything counts” tai ”People are people” -tyyppisiä kertosäkeitä ei kuultukaan. Kaikki kolme lohkaisua ”Stripped”, ”A question of lust” ja ”A question of time” nousivat Saksan listalla topteniin. Britanniassa oli hiljaisempaa ja yksikään kappaleista ei kohonnut kärkikymmenikköön. Suomessa alettiin ymmärtää Depeche moden päälle ja täälläkin kaikki sinkut pääsivät singlelistalle. ”Black celebration” -albumi viihtyi virallisella listalla kymmenen viikkoa, korkeimmillaan sijalla 17. Britanniassa levy myi hieman vähemmän kuin edeltäjänsä, mutta muualla maailmassa Depeche moden suosio vain kasvoi.
MUSIC FOR THE MASSES (1987)
Levy levyltä Depeche mode kehittyi. ”Music for the masses” oli yhtyeen ensimmäinen albumi, jonka tuotantoon Mute-levy-yhtiön Daniel Miller ei osallistunut aktiivisesti. Bändikin halusi muutosta, mutta myös Miller oli kiireinen kasvavan levy-yhtiönsä muiden artistien parissa. Töitä teetti mm. Erasure, joka oli Depeche moden perustajajäsenen Vince Clarken Andy Bellin kanssa perustama uusi bändi. Depparit halusivat pitkäsoitolleen ulkopuolisen tuottajan ja päätyivät Dave Bascombeen.
Merkittävä muutos oli myös, että levylle tuotiin kitaroita syntetisaattoreiden lisäksi. Ensimmäisenä singlenä julkaistu ”Strangelove” nousi nopeasti hitiksi Euroopassa. Se sijoittui toiseksi mm. Saksan ja Suomen singlelistoilla, mutta Britanniassa korkeimmaksi sijoitukseksi jäi 16. Musiikkivideon sinkkuun ohjasi Anton Corbijn, josta tuli pian erittäin merkityksellinen henkilö Depeche moden visuaalisesta ilmeestä vastaavana taiteilijana.
Yhtyeen listamenestys oli tuohon aikaan heidän kotimaassaan vaatimatonta ja muilta singlelohkaisuilta ”Never let me down again” ja ”Behind the wheel” jäi jopa TOP-20 saavuttamatta. Samaten albumin korkeimmaksi listasijaksi jäi 10, mikä oli heidän heikoin saavutuksensa sitten vuoden 1981 esikoisalbumin. Suomessa Depparit nousivat sen sijaan virallisen albumilistan kärkikymmenikköön ensimmäistä kertaa, sijalle seitsemän. Suosio kasvoi myös Yhdysvalloissa, jossa ylittyi miljoonan kappaleen myynti ensimmäistä kertaa.
Depeche mode lähtikin uransa siihen asti suurimmalle kiertueelle, joka kasvoi Amerikassa stadionluokkaan. Kiertueen päätöskonsertissa Pasadenassa oli yleisössä jo 60.000 katsojaa ja koko touhu taltioitiin kiertue-elokuvaksi ja livealbumiksi. Projekti sai nimekseen ”101” ja nimi tuli Yhdysvalloissa soitettujen konserttien lukumäärästä. Livealbumia markkinoitiin ”Everything counts” -singlen live-versiolla. ”101” myi Britanniassa paremmin kuin ”Music for the masses” eli kultalevyyn oikeuttavat 100.000 kappaletta ja sijoittui albumilistalla sijalle viisi.
LUE LISÄÄ: Depeche moden albumista ”Music for the masses”
VIOLATOR (1990)
Vuosikymmen vaihtui, mutta työtahti ei hellittänyt. Dave Bascombe teki levyä Tears for fearsin kanssa, joten Depeche mode etsi kumppanikseen uuden tuottajan. Sellaiseksi löytyi Mark ”Flood” Ellis, joka oli työskennellyt U2:n ”The Joshua tree” sekä Erasuren ”The Circus” menestysalbumeiden parissa. Martin Gore esitteli porukalle uusimman tuotoksensa itseään akustisella kitaralla säestäen. Kaikki rakastuivat kappaleeseen ”Personal Jesus”, joka vei yhtyettä jälleen askeleen rankempaan suuntaan. Alan Wilder ja Flood kehittelivät Goren melodiaan voimakkaan rytmisen taustan. Single julkaistiin varhaisena maistiaisena loppuvuodesta 1989 ja siitä sukeutui merkittävä hitti. Britanniassa levy nousi listan sijalle 13, mutta useissa muissa Euroopan maissa se pääsi topteniin. Billboard-listalla ”Personal Jesus” nähtiin sijalla 28, joka oli yhtyeen korkein singlelistan sijoitus sitten ”People are peoplen”.
”Violator” -albumi lähti syntymään helposti tanskalaisessa Puk -studiossa. Tulevat Depeche mode -klassikot tupsahtelivat valmiiksi hyvää vauhtia ja kirsikkana koko komeudessa komeili ”Enjoy the silence”. Kappaleesta tuli ehkä yhtyeen koko uran suurin hitti ja tunnistettavin nimikkobiisi. Single nosti Depeche moden pitkästä aikaa Brittien topteniin ja ensimmäistä kertaa kärkikymmenikköön myös Yhdysvalloissa. TOP-3-sijoitukset tulivat mm. Saksasta, Espanjasta ja Suomesta.
Pitkäsoitostakin tuli valtava menestys – Depechen moden myydyin. Yksin Yhdysvalloissa myyntiä tuli yli kolme miljoonaa kappaletta eli triplaplatinaa. Saksasta ja Espanjasta tuli platinaa, mikä tarkoittaa molemmissa maissa yli puolen miljoonan levyn myyntiä. Maailmanlaajuinen myynti kohosi noin 7,5 miljoonaan kopioon. Listasijoitusten rivi oli myös komea. Britanniassa albumi nousi sijalle kaksi, kuten myös Saksassa. Ykköseksi levy pääsi Belgiassa, Ranskassa, Kreikassa ja Espanjassa. Yhdysvalloissa ja Suomessa ”Violator” nousi seitsemänneksi.
Albumilta lohkaistiin vielä kaksi mainiota TOP-20-singleä ”Policy of truth” ja ”World in my eyes”. Depeche mode lähti jälleen myös mittavalle maailmankiertueelle ja täytti areenat ympäri maailmaa. ”World violation” -kiertueella he esiintyivät 1,25 miljoonalle ihmiselle ja täyttivät mm. Lontoon Wembley areenan kolmena iltana. Ainoa pohdinnan paikka oli se mitä he tekisivät seuraavaksi.
LUE LISÄÄ: Depeche Moden albumista ”Violator”
SONGS OF FAITH AND DEVOTION (1993)
Itse asiassa, he eivät tehneet mitään. Rankan kiertueen jälkeen oli aika vetää henkeä. Lisäksi yhtyeen jäsenistä Martin Gore ja Andy Fletcher saivat molemmat perheenlisäystä. Dave Gahanilla oli toisenlaiset kiireensä. Hän muutti Yhdysvaltoihin uuden kumppaninsa Teresa Conroyn luokse. Huolestuttavampaa oli Gahanin uusi rock’n’roll -elämäntyyli ja alati kasvava erilaisten päihteiden käyttö. Hiukset ja parta kasvoivat ja tatuoinnit lisääntyivät. Kun hän tapasi bändikaverinsa pitkän tauon jälkeen, he olivat suorastaan järkyttyneitä.
Samalla kuitenkin Goren sävellykset olivat ottaneet askeleen rockimpaan suuntaan ja uusimmat tuotokset ”I feel you” ja ”Condemnation” olivat huomattavasti aiempaa juurevampaa materiaalia. Tämä miellytti laulusolistia kovasti. Tammikuussa 1992 porukka kokoontui Madridiin työstämään seuravaa albumia. Tuottajana jatkoi edellislevyltä tuttu Flood, joka oli juuri saanut valmiiksi U2:n ”Achtung babyn”. Gorella biisintekijänä oli paineita luoda lisää ”Violator”-albumin hittien kaltaisia lauluja, mutta pikkuhiljaa tilanne avautui ja hienoja uusia lauluja alkoi syntyä.
Levyltä lohkottiin peräti kolme TOP-10-hittiä Britanniaan ja erityisesti ensimmäinen single ”I feel you” menestyi myös muualla. Suomessa ja Espanjassa se nousi jopa listaykköseksi. Albumista tuli myös Depeche moden ensimmäinen listaykkönen Britanniassa. Samoin Suomessa. Yhteensä albumi myi yli neljä miljoonaa kappaletta. Puolet vähemmän kuin ”Violator”, mutta silti erittäin hyvin. Depeche mode oli myös saavuttanut maineen areenat täyttävänä livebändinä ja ”Devotional tour” -kiertueesta tuli jälleen suurempi kuin edellisestä. He soittivat 158 keikkaa ja esiintyivät yli kahdelle miljoonalle lipun ostaneelle fanille. Suomeen yhtyettä ei tosin saatu vieläkään esiintymään. Albumista julkaistiin myös live-versio ”The songs of faith and devotion live”, jolla kaikki levyn raidat kuullaan eri puolilta maailmaa äänitettyinä konserttitaltiointeina.
ULTRA (1997)
Vuosikymmenen loppupuoli ei ollut Depeche modelle helppoa aikaa. Vaikka Martin Gore vähensi alkoholinkäyttöään, Dave Gahanin huumeongelmat pahenivat. Hän kävi katkaisuhoidoissa, mutta aloitti käytön aina uudelleen. Samaan aikaan Alan Wilder sai tarpeekseen ja päätti jättää yhtyeen. Syntymäpäivänään 1.8.1995 Wilder lähetti virallisen lehdistötiedotteen, jossa hän kertoi asiasta. Tämä oli raskas isku yhtyeen saundille, sillä Wilderilla oli merkittävä rooli juuri musiikin tuotantopuolella. Vaikka sävellykset ja sanoitukset merkittiin Goren nimiin, olivat hänen demonsa usein melkoisia raakileita.
Pölyn laskeuduttua jäljellä olevat kolme depparia päättivät jatkaa uuden musiikin luomista. Tuottajaksi tuli Tim Simenon, joka sai vastuulleen paljon. Samalla Gore otti aiempaa enemmän vastuuta myös tuotantopuolesta, sillä Fletcher ei juurikaan osallistunut koskaan musiikin tekemiseen. Hänen roolinsa yhtyeessä oli eräänlainen managerin tai taloudenhoitajan osa. Dave Gahankin tokeni siihen kuntoon, mutta pystyi palaamaan studioon. Vaikka hän valehteli olevansa kuivilla, muut näkivät hänen edelleen olevan pahojen tapojensa orja.
Uusi albumi ”Ultra” oli paluuta elektronisemman Depeche moden pariin edellislevyn jammailevamman luonteen sijaan. Uudet kappaleet otettiin myös loistavasti vastaan. Ensimmäiset singlet ”Barrel of a gun” ja ”It’s no good” nousivat molemmat Britti-listan TOP-vitoseen. Tällaista ei ollutkaan vielä aiemmin tapahtunut, että yhdeltä studioalbumilta lohkeaa kaksi isoa hittiä. Kaksi muuta singlelohkaisua, Goren laulama ”Home”, ja ”Useless” eivät sen sijaan osoittautuneet yhtä suuriksi menestyksiksi, mutta kokopitkästä tuli Depeche moden toinen Britti-ykkönen. Kokonaisuudessa levy myi yhtä hyvin kuin edeltäjänsä eli nelisen miljoonaa kopiota.
Vihdoin Gahankin pääsi kuiville, vaikka se vaati jopa itsemurhayrityksen. Hänen selviytymistarinansa oli raadollisuudessaan myös lehdistöä kiinnostava ja nousi useissa jutuissa otsikoihin. Depeche mode ei kuitenkaan lähtenyt albumin myötä perinteiselle kiertueelle lainkaan. Seuraavana vuonna yhtye julkaisi toisen kokoelma-albuminsa ”The singles 86-98”, jota markkinoitiin myös uudella singlellä ”Only when I lose myself”, ja päätti lähteä kiertueelle. Mukaan pyydettiin myös Alan Wilderiä, mutta tämä pitäytyi poissa Depeche moden riveistä. ”The singles tour” toi ensimmäistä kertaa yhtyeen myös Suomeen Hartwall areenalle. Yhtyeen kiertuekokoonpanoon liittyivät Alan Wilderin tilalle rumpali Christian Eigner ja kosketinsoittaja Peter Gordeno, jotka ovat kiertäneet bändin mukana kaikilla kiertueilla tästedes.
EXCITER (2001)
Vuosituhannen vaihteessa keväällä 2000 Martin Goren uuteen kotiin Santa Barbaraan, Kaliforniaan, kokoontui joukko miehiä valmistelemaan seuraavaa Depeche mode albumia. Goren, Gahanin ja Fletcherin lisäksi mukana oli tuottaja Mark Bell ja vanha tuttu studioteknikko Gareth Jones. Porukka oli kenties rennompi kuin koskaan Deppari-levyä työstämässä ollut konklaavi. Aurinko paistoi ja kaikki olivat rentoja ja hyväntuulisia. Mark Bell oli teknoduo LFO:n jäsen ja hän oli nuoruudessaan ollut kova DM-fani. Siksi hän olikin erityisen otettu päästessään työskentelemään idoliensa kanssa.
Albumista ei kuitenkaan syntynyt sitä kaikkein ikimuistoisinta Depeche mode -klassikkoa, vaan pikemminkin sen on kuvailtu olevan autopilotilla läpi ajettua perus-modea. Vaikka lehdistö arvosti uutta tasapainoista henkilökemiaa, levy ei herättänyt arvostelijoissa innostuneisuutta. Fanit joka tapauksessa ottivat levyn hyvin vastaan ja vaikka yhtyeen kotimaassa kahden edellisen levyn ykkössija jäi kaukaiseksi haaveeksi, nousi albumi listakärkeen monissa maissa. Suomessa ”Exciter” oli parhaimmillaan virallisen listan sijalla kaksi. Yhdysvalloissakin albumi pääsi topteniin ja yhteensä levy myi maailmalla yli kolme miljoonaa kappaletta.
Levyn singlekappaleista ”Dream on” onnistui kipuamaan Britti-listan kärkikymmenikköön ja Saksassa jopa listan ykköseksi. Myös muut lohkaisut ”I feel loved” ja ”Freelove” saavuttivat ihan kohtalaista listamenestystä. Seuraavana olikin vuorossa kuuden kuukauden rupeaman ”Exciter”-kiertueella ympäri maailmaa, jälleen myös Suomessa. Sen jälkeen Dave Gahan teki ensimmäisen sooloalbuminsa. ”Paper monsters” julkaistiin kesällä 2003. Gahan lähti myös 70 keikan soolokiertueella, jolla hän soitti myös joitakin Depeche moden kappaleita. Pari kuukautta aikaisemmin myös Martin Gore julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa, jos vuoden 1989 soolo-EP:tä ei lasketa. ”Counterfeit 2” sisälsi vain cover-kappaleita ja se menestyi kehnommin kuin Gahanin levy.
PLAYING THE ANGEL (2005)
Dave Gahanin kohtalaisesti menestyneen soololevyn rohkaisemana hän sai ensimmäistä kertaa sävellyksiään myös Depeche moden albumille. ”Playing the angel” -levyn kahdestatoista kappaleesta kolme oli Gahanin ja hänen yhteistyömuusikoidensa tekemiä. Niistä ”Suffer well” julkaistiin jopa singlenä. Uuden levyn tuottajaksi tuli Ben Hillier, joka oli aiemmin tuottanut mm. Bluria. Siinä missä ”Exciter” tehtiin loppujen lopuksi pitkälti läppäreillä, nyt haluttiin kokoontua yhteen saman katon alle luomaan uutta musiikkia.
Goren sävellyskynä oli jälleen myös terävämpänä ja hän tarjoili levylle vahvoja kappaleita kuten ”John the revelator” ja ”Lilian”. Goren henkilökohtaista elämää varjosti avioero, joten kenties synkkyys kuului myös kappaleissa. Esimerkiksi ensimmäisessä singlejulkaisussa ”Precious”, joka nousi Britti-listan sijalle neljä. Albumi nousi listaykköseksi yli kymmenessä maassa, kuten Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Saksassa. Brittilistan korkein sijoitus oli kuudes ja Yhdysvalloissa seitsemäs. Yhteensä levyä myytiin 1,6 miljoonaa maailmanlaajuisesti, mutta fyysisten levyjen myynnin väheneminen alkoi näkyä jo kaikkialla.
Tietenkin jälleen lähdettiin myös kiertueelle. 125 konsertin joukkoon mahtui keväällä 2006 myös konsertti Helsingin Hartwall areenalla. Depeche mode kertoi nauttineensa kiertämisestä enemmän kuin koskaan aiemmin.
SOUNDS OF THE UNIVERSE (2009)
Alusta lähtien Depeche moden levyjä julkaissut Mute records ei ollut enää entisensä. Monien muiden indie-merkkien tapaan Daniel Miller oli myynyt yhtiönsä EMI:lle, vaikka jatkoikin Muten johdossa. Depeche moden katalogin tuottoakin maksimoitiin julkaisemalla remix-kokoelmia ja jälleen uusi kokoelma ”The best of Depeche mode volume 1”, joka sisälsi uuden singlekappaleen ”Martyr”. EMI oli innokas jatkamaan myös Dave Gahanin soolouraa ja lokakuussa 2007 ilmestyi miehen toinen soololevy ”Hourglass”.
Sen jälkeen oli oikea aika seuraavalle Depeche mode -pitkäsoitolle. Tutun tuottajan Ben Hillierin luotsaamana aloitettiin ”Sounds of the universen” työstäminen. Gahan sai jälleen levylle myös omia sävellyksiään kolme kappaletta. Niistä ”Hole to feed” julkaistiin myös singlenä. Goren kirjoittamat singlet ”Wrong” ja ”Peace” eivät tällä kertaa osoittautuneet hittipotentiaalia sisältäviksi, eivätkä nousseet Britti-listalla TOP-20:een. Ensinmainittu ponnahti kuitenkin Saksan listan sijalle kaksi.
Kuten Depeche moden perinteisiin kuului, fanit ottivat uuden levyn aina avosylin vastaan ja nytkin se palkittiin listan ykköstilalla kuudessatoista eri maassa. Britanniassa levy jäi sijalle kaksi, koska Lady Gagan ”The fame” oli jämähtänyt ykköspallille. Mutta levy poistui myös listoilta melko nopeasti, kuten levymarkkinoilla alkoi olla tapana. Oliko Depeche modesta tulossa kulttibändi, jonka musiikista vain vannoutuneimmat fanit olivat kiinnostuneita?
”Tour of the universe” -kiertue käsitti 106 keikkaa ja niihin kuului helmikuussa 2010 konsertti Helsingin Hartwall areenalla.
DELTA MACHINE (2013)
Depeche moden ja Dave Gahanin rutiiniksi alkoi vakiintua sooloalbumin teko jokaisen Depeche mode -pitkäsoiton välissä. Vuonna 2012 ilmestyi laulusolistin kolmas soolo ”The light the dead see”, jolla hän sai taustayhtyeekseen Soulsavers-kokoonpanon. Uusi Depeche mode -levy syntyi jälleen Ben Hillierin tuottamana ja vähän rutiininomaisesti, liukuhihnameiningillä. ”Delta machine” on oikeastaan vain yksi Depeche mode -albumi Depeche mode -albumien jatkumossa.
Tavanomaista oli myös, että Gahan sai jälleen mukaan kolme sävellystään, jotka hän tällä kertaa oli tehnyt yhdessä Kurt Uenalan kanssa. Tosin levyn deluxe-versiolla oli niitä kolme lisää. Albumin singleistä yksikään ei yltänyt TOP-50:een. Parhaiten menestyi ”Heaven”, joka sijoittui Britti-listalla sijalle 60. Kaksi seuraavaa ”Soothe my soul” ja ”Should be higher” vieläkin kehnommin. Tosin aina uskollisessa Saksassa ”Heaven” kohosi sinkkulistan sijalle kaksi.
Pitkäsoitto sai paljon parempia listasijoituksia noustessaan jälleen ykköseksi monissa maissa. Britanniassakin ”Delta machine” nousi jopa sijalle kaksi, kuten edellinenkin levy. Suomessa sijoitus oli kolmas. Uusi maailmankiertue käsitti 115 konserttia ja tälläkin kertaa se ulottui myös Suomeen. Joulukuussa 2013 Depeche mode nähtiin Hartwall areenalla jo viidennen kerran.
SPIRIT (2017)
Vuonna 2015 sekä Gore että Gahan julkaisivat jälleen kumpainenkin omat sooloalbumit. Goren ”MG” sisälsi kuusitoista elektronista instrumentaalikappaletta, jotka hän luonut omassa Electric ladyboy -studiossaan Santa Barbarassa. Gahanin Soulsaversien kanssa tekemä ”Angels & ghosts” oli perinteisempää tummanpuhuvaa pop-rockia. Gahan kirjoitti tällä kertaa Depeche moden albumille, yhdessä bändin kiertuemuusikoiden Eignerin ja Cordenon kanssa levylle kolme kappaletta sekä yhden biisin yhdessä Martin Goren kanssa. Levyn tuottajana toimi James Ford.
Depeche mode ei koskaan ollut varsinaisesti poliittinen bändi, vaikka joitakin yhteiskunnan menoon kantaaottavia kappaleita hekin olivat levyttäneet. Britannian EU-ero Brexit kuitenkin kirvoitti Goren kirjoittamaan biisin ”Where’s the revolution?”. Se kuten eivät kaksi muutakaan singlejulkaisua ”Going backwards” ja ”Cover me” eivät nousseet Britti-listalle lainkaan. Mitä listasijoituksiin tulee, suurinta suosiota Depeche mode nautti 2010-luvulla Unkarissa.
Albumit olivat kuitenkin odotettuja tapauksia ja niin myös ”Spirit” nousi kärkikahinoihin monissa maissa. Sijan viisi se nappasi Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Suomessa. Ykköspaikan levy otti haltuun mm. Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Portugalissa ja Sveitsissä. Tiekin kutsui ja ”The global spirit tour” -kiertue esiintyi 143:ssa konsertissa. Suomen konsertti nähtiin helmikuussa 2018 Hartwall areenalla.
MEMENTO MORI (2023)
Kuusi vuotta oli pisin tauko Depeche moden studioalbumien välissä, mutta samalla yhtye kohtasi myös suurimman tragediansa. 26.5.2022 yhtyeen perustajajäsen Andrew ”Andy” Fletcher poistui keskuudestamme 60-vuotiaana. Vuonna 2020 Depeche mode otettiin mukaan Rock and roll hall of fameen ja Andy oli mukana juhlallisuuksissa. Vuonna 2021 ilmestyi jo perinteeksikin muodostuneeseen tapaan Dave Gahanin sooloalbumi. Yhdessä Soulsaversien kanssa äänitetty ”Imposter” oli järjestyksessä neljäs Gahan-soolo.
Viidennentoista Depeche mode -studioalbumin ”Memento mori” valmistelut oli aloitettu jo ennen Fletcherin poismenoa, vaikka levyn nimi viittaakin kuolemaan. Gore totesikin, että Andy olisi halunnut heidän ehdottomasti jatkavan musiikin tekemistä. Nyt siis duoksi typistynyt Depeche julkaisi ensimmäisen uuden singlen ”Ghosts again” suuren mediahuomion saattelemana. Kappaleen säveltämisessä Gorea auttoi The Psychedelic furs -yhtyeestä tuttu Richard Butler, jonka kädenjälki kuuluu kolmessa muussakin biisissä. Gahan on ollut mukana tekemässä kolmea kappaletta.
Nykytrendin mukaisesti albumi ampaisi listojen kärkeen monissa maissa heti julkaisuviikollaan. Ykköseksi Itävallassa, Belgiassa, Kroatiassa, Tanskassa, Saksassa, Ranskassa, Unkarissa, Italiassa, Ruotsissa ja Sveitsissä. Britanniassa sijalle kaksi ja Suomessa sijalle neljä. Tosin vain pudotakseen myös nopeasti listalta kokonaan. Depeche modesta on tullut kuitenkin kolmessakymmenessä vuodessa myös yksi maailman suosituimmista livebändeistä, joka täyttää isot areenat ympäri maailman. Vaikka suuri osa yleisöstä onkin varmasti harmaantunutta fanikuntaa, pystyvät he houkuttelemaan paikalle myös nuorempia ihailijoita. Ihmisiä, jotka eivät olleet syntyneetkään silloin kun Depeche mode julkaisi ensimmäisen albuminsa. Eivätkä konsertit perustu silkkaan nostalgiaan, vaan jokaisella kiertueella kuullaan aina viimeisimmän albumin kappaleita.
Lue Depeche moden albumin ”Memento mori” arvostelu blogista
Kuuntele Retropopparin soittolistaa ”The Essential Depeche Mode” Spotifyssa:
Lähteet:
Ian Gittins: Depeche Mode – Faith and Devotion (Palazzo 2019)
Wikipedia
Suomenlistalevyt
RETROPOPPARI 