14.6.1980 Composition of Sound soitti ensimmäisen keikkansa Basildonissa, Nicholasin ylä-asteella. Yhtyeen jäsenistä kaksi, Martin Gore (s. 1961) ja Andrew ”Andy” Fletcher (s. 1961), olivat käyneet koulua siellä. Andylla oli bändikokemusta Vince Clarken (s. 1960, oik. Vincent Martin) kanssa No romance in China -yhtyeessä. Laulusolistiksi oli löytynyt Dave Gahan (s. 1962, oik. David Callcott) toisesta paikallisesta koulusta bänditreeneistä laulamassa David Bowien ”Heroes” -biisiä. Basildonin kaupunki oli nuori teollisuuslähiö vain noin 40 kilometrin päässä Lontoosta. Vuonna 1981 siis oivallinen maaperä uuden aallon syntetisaattorimusiikkia soittavalle yhtyeelle moderneine kerrostaloineen ja kauppakeskuksineen. Dave jännitti keikkaa kuuleman niin paljon, että hänen piti juoda ainakin kymmenen olutta ennen lavalle astelemista.
Ultravox, Gary Numan, OMD, John Foxx, Buggles ja The Human league olivat jo viitoittaneet varhaisilla töillään tietä uudentyyppiselle musiikille, ja nopeasti basildonin pojatkin laittoivat kitarat nurkkaan ja hankkivat tilalle tuvan täydeltä elektroniikkaa. Vincellä oli pöytälaatikossa tukku biisejä, mutta ujona poikana hän aristeli niiden esittämistä julkisesti. Onneksi keulakuvaksi löydettiin paikallinen riikinkukko Dave, luontainen showmies jonka koko Basildon tunsi. Hän omaksui liikkeensä Marc Bolanilta, Mick Jaggerilta ja Gary Glitteriltä. Syntyi demo, joka sisälsi kappaleet ”Ice machine”, ”Photographic” sekä julkaisemattoman laulun ”Radio new”. Nauhaa tarjottiin lähes kaikille levy-yhtiöille, mutta tuloksetta. Dave totesi Rough trade -indieyhtiön olevan heidän viimeinen mahdollisuutensa ja ei tavallaan ollut väärässä, sillä he törmäsivät yhtiön tiloissa sattumalta uuden ”Mute”-levymerkin juuri perustaneeseen Daniel Milleriin.
Samaan aikaan myös Soft cell -yhtyeen julkaisuista vastannut Some bizarre kiinnostui Composition of soundista ja tarjosi heille viiden albumin sopimusta sekä paikkaa Ultravoxin kiertueen lämppärinä. Bändin demobiisi ”Photographic” julkaistiin myös yhtiön uusia kykyjä esittelevällä kokoelmalevyllä. Pojat valitsivat kuitenkin Muten ja syyskuussa 1980 bändille löydettiin myös uusi nimi ranskalaisesta muotilehdestä – Depeche mode. Joulukuussa äänitettiin ensimmäinen single ”Dreaming of me”, joka julkaistiin helmikuussa 1981. Levy nousi Britti-listan sijalle 57 ja oli siten Mute-yhtiön siihen mennessä menestynein julkaisu. Vince kirjoitti uusia kappaleita, jotka olivat huomattavasti popahtavampia kuin aiemmat. Niistä toukokuussa julkaistu ”New life” nousi jo listan sijalle 11 ja Depeche mode pääsi esiintymään BBC:n Top of the Pops -tv-ohjelmaan. Pojat matkustivat Lontoon studioille Basildonista junalla syntetisaattorit sylissä huopiin käärittynä. Seuraavana päivänä Andy palasi päivätyöpaikkaansa vakuutusyhtiöön työkavereiden aplodien saattelemana.
Depeche mode oli nyt kaikkien huulilla ja pojat sanoituivat irti työpaikoiltaan. Nelikko poseerasi Smash hits -lehden kannessa ja NME-lehteen heidät kuvasi muuan Anton Corbjin. Ennen albumin julkaisua markkinoille laitettiin vielä kolmas single ”Just can’t get enough” syyskuussa 1981. Siitä tuli Depeche moden ensimmäinen topten-hitti, joka sijoittui parhaimmillaan listan sijalle 8. Kappaleeseen tehtiin myös musiikkivideo, joka onkin yhtyeen videoista ainoa jolla nähdään myös Vince Clarke. Vince jätti yhtyeen kuukausi esikoisalbumin jälkeen.
Albumi ”Speak & spell” näki päivänvalon lokakuussa 1981. Levy sai nimensä lasten kielenopiskeluun suunnitellusta elektronisesta lelusta, jonka Texas instruments toi markkinoille vuonna 1978. Albumi äänitettiin Blackwing studioilla Daniel Millerin tuotannon ja studion omistajan Eric Radcliffen teknikoinnin alaisuudessa. Martin soitti melodiat Yamaha CS-5 -syntetisaattorillaan, Andy huolehti bassolinjoista Moog Prodigyllaan ja Vince vastasu rytmiosastosta Kawai 100FS ja Roland Jupiter 4 -laitteillaan. Iso krediitti levyn viimeistellystä äänimaailmasta on annettava myös Daniel Millerin sekvenssereille, jotka hän oli ostanut Elton Johnin kiertuelaitteiston poistomyynnistä. Muiden jo poistuttua studiolta, Miller jäi tuntikausiksi hiomaan saundeja lopulliseen muotoonsa.
Vince Clarke vastasi kahta kappaletta lukuunottamatta kaikista sävellyksistä ja sanoituksista. Debyyttisingle ”Dreaming of me” pudotettiin levyltä pois, mutta se löytyy albumin myöhemmiltä uusintapainoksilta. Pitkäsoiton avaa läpimurtohitti ”New life”, jota seuraa rankalta kuulostava ”I sometimes wish I was dead”. Kappale on kuitenkin pirteän iloista syntikkapoppia. Yhden kaikkien aikojen koukuttavimmista kosketinsoitinkuvioista sisältävä ”Puppets” puolestaan on sitä tummempaa Depeche mode -saundia, josta yhtye on myöhemmin tullut tunnetuksi. Vauhdikas ”Boys say go!” on myös yksi albumin ehdottomista helmistä. Kappale oli hyvin suosittu myös keikkaohjelmistossa ja säilyikin setissä aina vuoden 1986 ”Black celebration” -kiertueelle asti. Rytmikäs meno jatkuu ”Nodisco” -kappaleella, joka nimestään huolimatta on silkkaa discoa – futuristista ja mekaanista.
Tokihan esikoiselle pitää yksi floppikin mahtua ja sellaisena on yleisesti pidetty höpsöä ”What’s your name?” -biisiä. Kertosäkeen yhteisrallatus ”Hey, you’re such a pretty boy” saa kyllä hymyn huulille, mutta muuten kappale ei tahdo istua kokonaisuuteen. Myöhemmin sekä Martin että Andy ovat haastatteluissa kertoneet, että kappale on heidän mielestään huonoin Depeche mode -biisi kautta aikojen. Vuonna 1981 tässä vaiheessa käännettiin vinyyli-lp ympäri ja kakkospuoli avautuukin tyystin toisenlaisissa tunnelmissa. ”Photographic” oli julkaistu jo Some bizarre -kokoelmalla, mutta albumille kappale äänitettiin uudelleen. Jotkut Depeche mode puritaanit pitävät enemmän raaemmasta demoversiosta, mutta allekirjoittaneella albumiversion tehokkuuskin uppoaa. Tästä futupopissa on oikeastaan kyse. Varhainen Mode-klassikko on muodostunut yhdeksi merkittävimmäksi yhtyeen biisiksi, joka ei ole singlejulkaisu.
”Tora! Tora! Tora!” jatkaa samaa alakuloisempaa linjaa. Martin Goren kirjoittama kappale lainasi nimensä japanilaisesta armeijakoodista, joka tarkoittaa yllätyshyökkäystä. Vuonna 1970 ilmestyi myös samanniminen elokuva, joka kertoi japanilaisten hyökkäyksestä Pearl harboriin. Goottihenkinen puolitempokappale antaa viittauksia tulevasta Depeche mode -saundista. Toinen Gore-sävellys levyllä on instrumentaalinen ”Big muff”, joka on toki melodinen mutta tuo mieleen myös jonkun 1980-luvun tv-sarjan tunnusmusiikin. Levyn ainoa balladi ”Any second now (Voices)”, jossa Martin Gore pääsee ensimmäistä kertaa esittelemään tulkitsijantaitojaan levyllä. Myöhemmin Martinista tulikin tavallaan Depeche moden balladivastaava. ”Any second now” -kappaleen instrumentaaliversio oli julkaistu jo ”Just can’t get enough” -singlen kääntöpuolella. ”Just can’t get enough” onkin vuorostaan täydellinen päätösraita albumille. Toisaalta se on Vince Clarken perintö Depeche modelle ja toisaalta tienhaara, jossa Vince ja Martin, Andy ja Dave lähtevät eri suuntiin. Vince luomaan lisää täydellistä syntetisaattoripoppia ja Martin viemään Depeche modea synkempiin vesiin.
”Speak & spell” on lähes täydellinen esikoisalbumi. Täysin sidoksissa aikaansa, vuoteen 1981, mutta samalla myös ajaton ja klassinen. Futuristipopparit ennustivat meille popmusiikin tulevaisuuden ja se on tässä ja nyt. Vähän naivi, mutta voisimme käyttää myös adjektiivia viaton. Levy kiinnosti brittiläisiä levykauppiaita jo ennakkoon ja sitä tilattiin mukavasti myyntiin. Albumi nousi Britti-listan sijalle 10 ja viihtyi tilastoissa 32 viikkoa, myyden yli 100.000 kappaletta eli kultalevyn verran. Ei huonosti indie-levymerkin viidenneltä albumijulkaisulta. Sävellysvastuun kantaneen Vincen lähtöpäätöksen jälkeen monet suhtautuivat epäilevästi Depeche moden tulevaisuuteen, mutta Martin Goren ei tarvinnut muuta kuin avata pöytälaatikkonsa. Yksi tarina kertoo hyvässä hengessä yhtyeen jättäneen Vincen tarjonneen pojille sävelmäänsä ”Only you”, jotta he olisivat päässeet kivuttomammin uuteen alkuun. Mutta haastatteluissa Vince on kumonnut huhun ja eipä aikaakaan, kun kappale nousi Britti-listalle Yazoo-yhtyeen esityksenä. Mutta se on jo ihan uusi tarina.
Kappalelista:
- New life
- I sometimes wish I was dead
- Puppets
- Boys say go!
- Nodisco
- What’s your name?
- Photographic
- Tora! Tora! Tora!
- Big muff
- Any second now (Voices)
- Just can’t get enough
Deluxe-painoksen bonuskappaleet: - Dreaming of me
- Ice machine (Dreaming of me -singlen b-puoli)
- Shout! (New life -singlen b-puoli)
- Any second now (Just can’t get enough -singlen b-puoli)
- Just can’t get enough (Schizo-mix)
Lähteet:
Classic Pop Presents: Vince Clarke
Depeche mode: Speak & spell (Mute 1981), albumin kansilehti
Wikipedia
RETROPOP 