Uusromantiikka syntyi Lontoon Blitz-klubilla – Netflix-dokumentti Blitzed kertoo koko tarinan

Netflix -suoratoistopalvelusta löytyy mielenkiintoinen dokumentti ”Blitzed”, joka kertoo uusromanttiselle suuntaukselle alkusysäyksen antaneista Blitz -klubi-illoista Lontoossa. Kaiken kivijalkana toimi David Bowie, joka 1970-luvun puolivälin androgyynillä tyylillään inspiroi Blitz kids -nimellä itseään kutsuvaa ryhmää taiteellisia nuoria. He näkivät Bowien televisiossa laulamassa ”Starmania” 13-vuotiaina ja kävivät hänen konsertissaan vuonna 1976. Glitteröidyt asusteet, värjätyt hiukset ja meikatut miehet valloittivat pop-skenen. Uusi värikäs tyyli piristi laman ja työttömyyden kourissa ankeroivaa Britanniaa, jossa infrastruktuuri rapistui ja kaduille kasaantui valtavia jätevuoria. Seuraava räväyttävä askel eteenpäin oli Sex pistols -yhtyeen shokeeraava esiinmarssi ja heidän managerinsa Malcolm McLarenin yhdessä tyttöystävänsä Vivienne Westwoodin kanssa perustama vaateliike SEX. Tämä tarina puolestaan kerrotaan värikkäästi ”Pistols” -sarjassa, joka puolestaan on katsottavissa Disney+ -suoratoistopalvelussa. Lontoon King’s roadista tuli uuden muodin mekka, jossa McLarenin toimipistekin sijaitsi. SEX:issä myytiin provokatiivisia fetissiasusteita ja tulevat Blitz kidsitkin asioivat siellä. Lama-ajan Lontoossa vastakkaista suuntausta edustivat 1950-luvun rock’n’roll -kulttuurista esikuvia ammentaneet teddy-pojat, jotka tunnettiin myös väkivaltaisuudestaan. ”Blitzed” -dokumentissa naureskellaan, että SEX:istä hankituissa fetissihousuissa, joissa lahkeet oli kytketty toisiinsa kangaskaistaleella oli hankala juosta karkuun teddy-poikia.

Koko suuntauksen isänä toimi Steve Strange (oik. Steve Harrington, s. 1959 – k. 2015), joka tutustui Rich kids -yhtyeessä rumpuja soittaneeseen Rusty Eganiin (s. 1957) yhteisen ystävän Glen Matlockin kautta. Matlock oli aiemmin soittanut bassoa Sex pistolsissa. Rich kidsin laulusolistina toimi Midge Ure (s. 1953), joka myöhemmin siirtyi Ultravoxin keulahahmoksi. Rich kids teki yhden albumin ”Ghosts of princes in Towers” vuonna 1978, jonka ensimmäinen single ”Rich kids” oli pikkuhitti Britanniassa. Rusty Egan otti Steve Strangen nurkkiinsa asumaan ja he keksivät idean klubista, jossa soitettaisiin erilaista musiikkia kuin missään muualla. Musiikista kiinnostuneen ja suuren levykokoelman omistanut Rusty toimi dj:nä ja musiikillinen runko rakentui David Bowien päälle. Pitkän klubikierroksen päätteeksi he pääsivät toteuttamaan suunnitelmaan Billy’s -yökerhoon tiistai-iltaisin. Pääsylippu maksoi 50 penceä, sillä he tiesivät ettei heidän ystävillään olisi varaa enempään. Bowie-illoiksi kutsutuissa tilaisuuksissa soitettiin toki muutakin kuin David Bowien musiikkia, esimerkiksi Roxy musicia ja Kraftwerkia. Puskaradio pauhasi ja nopeasti tapahtumien suosio kasvoi. Klubin omistaja halusi maksimoida hyödyn ja nosti pääsylippujen ja drinkkien hintoja, jolloin Rusty ja Steve siirsivät toimintansa toisaalle. Lontoon Covent gardeniin syntyi Blitz.

Steve Strange toimi Blitz-klubin ovimiehenä ja sisään pääsi vain, jos oli riittävän tyylikkäästi pukeutunut. Kertoman mukaan Steve käännytti ovelta jopa Mick Jaggerin, joka tuohon aikaan oli Britannian ehkä suurin rock-tähti. Sen sijaan David Bowien kerran saapuessa klubille, hänet talutettiin käsikynkässä baaritiskille ja huhujen mukaan se oli ainoa kerta, kun Steve tarjosi kenellekään juoman. Bowie oli Blitz kidsien jumala. Bowiella oli asiaa muutenkin Lontoon trendikkäimpään klubiin, sillä samalla reissulla hän valitsi paikan kirjavasta asiakaskunnasta esiintyjät tulevalle musiikkivideolleen ”Ashes to ashes”. Steve Strange oli ansaitusti yksi heistä.

Blitz-klubin voidaan sanoa synnyttäneen myös Spandau ballet -yhtyeen. Bändin manageri Steve Dagger vaistosi, että kovassa nousussa olevaa trendiä ei edustanut vielä yksikään bändi. Yhtyeen tyyli rakennettiin ikäänkuin täsmäiskuna Blitz-kulttuuriin, johon kuului olennaisena osana myös ulkoinen imago. Blitzistä löytyi myös kaikki tarvittavat yhteistyökumppanit puvustajista meikkaajiin ja kampaajiin sekä PR-henkilöistä valokuvaajiin ja levynkansien suunnittelijoihin. Ensimmäisen keikkansa Spandau ballet heitti tietenkin Blitzissä ja heti samana iltana paikalle saapui Island-levy-yhtiön omistaja, joka tarjosi heille levytyssopimuksen. Puolessa vuodessa esikoissingle ”To cut a long story short” oli Britti-listan TOP-10:ssä ja Spandau ballet esiintyi Top of the popsissa. Kolikolla oli myös kääntöpuolensa, sillä uusromanttisesta tyylistä tuli samalla valtavirtaa. Isot vaateketjut ottivat Blitz kidseiltä kopioidun tyylin mukaisia vaatteita mallistoihinsa ja pian Lontoon kadut täyttyivät uusromantikoista. Jokainen levy-yhtiö halusi uuden genren edustajan rosteriinsa ja uudesta aallosta tuli valtavirtaa. Myös Blitz-yökerho alkoi käydä ahtaaksi ja alkuperäiseen asiakaskuntaan kuuluneet uranuurtajat tunsivat olonsa vieraaksi.

Steven ja Rustyn ura huipentui Visage-musiikkiprojektiin ja etenkin hittisingleen ”Fade to grey” (1980), joka nousi listaykköseksi Saksassa ja kärkikymmenikköön useissa Euroopan maissa, kuten Britanniassa. Bändin omaa nimeä kantaneeseen singleen ”Visage” kuvattiin musiikkivideota Blitz-klubilla. Blitz oli voimissaan vain vajaat pari vuotta ja sen jälkeen Steve ja Rusty pyörittivät klubi-iltoja vielä suuremmissa yökerhoissa, mutta samaa tunnelmaa ei saatu aikaiseksi tanssilattian vetäessä satoja ihmisiä. Kaikki veivasivat samoja toisilta kopioituja tanssiliikkeitä ketjuliikkeistä hankituissa asuissaan.

Blitzed-dokumentissa muistojaan pääsevät kertomaan monet aikalaiset, joista yllättävän monista tuli myös jotain. Kukaan ei koskaan työskennellyt missään tavallisessa työpaikassa, tehtaassa tai kaupan kassalla. Blitz kidsit olivat muusikoita, toimittajia tai vaatesuunnittelijoita, tai ainakin sellaisiksi pyrkiviä. Toiset onnistuivat paremmin kuin toiset. Boy George (s. 1961) työskenteli Blitzin narikassa ja oman kertomansa mukaan tutki aina kaikki säilytykseen jätettyjen takkien taskut lisätienestin toivossa. Modisti Stephen Jones (s. 1957) on nykyään maailmankuulu suunnittelija, joka tunnetaan etenkin näyttävistä päähineistään jotka ovat Britannian kuninkaallisten suosiossa. Vaikka Blitz kidsit suvaitsivat arkisesti pukeutuvia ihmisiä huonosti, oli suvaitsevaisuus kuitenkin iso osa klubin henkeä. Homot ja heterot bailasivat sulassa sovussa. Kuten Spandau balletin Gary Kemp (s. 1959) kertoo dokumentissa: ”Rusty Egan on heteroin äijä jonka tunnen ja Steve Strange oli homoin mies jonka tunnen, olivat he parhaat ystävät”. Tanssija Michael Clark (s. 1962) toteaa, että Blitzissä oli täysin luontevaa napata transsukupuolinen henkilö kainaloon ja elettiin kuitenkin vuotta 1980 ahdasmielisessä Britanniassa.

Blitzed on ihana ajankuva ja avartava katsaus uuden aallon syntyyn, jonka parasta antia ovat alkuperäiset valokuvat ja videopätkät Blitzistä. Niitä ei koskaan pysty rekonstroimaan riittävän aidosti. Dokumentti olikin ehdolla kansainvälisen Focal awards -palkinnon saajaksi parhaan arkistomateriaalin hyödyntämisessä. Toki myös aikalaisten haastattelut ovat kiinnostavaa katsottavaa, sen verran värikäs katras on kyseessä. Kommenteissa on mukana myös runsaasti itseironiaa, vaikka kaikki tuntuvat olevan aidosti ylpeitä historiastaan osana Blitz kids -yhteisöä. Bruce Ashleyn ja Michael Donaldin kirjoittama ja ohjaama dokumentti valmistui vuonna 2020 ja on nyt siis katsottavissa Netflix -suoratoistopalvelussa. Elokuva on omistettu vuonna 2015 menehtyneelle Steve Strangelle.

Lue lisää Visage -yhtyeen albumista ”Visage”

Lue lisää Ultravox -yhtyeen albumista ”Vienna”

Lue lisää Spandau ballet -yhtyeen albumista ”True”

Lähteet:
Bruce Ashley, Michael Donald: Blitzed! – The 80’s Blitz kids story (elokuva 2020)
Wikipedia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: