Pophistoria: Visage – Visage (1980)

Yksi 1980-luvun alun uusromanttisen aallon merkityksellisimmistä yhtyeistä on kiistatta Visage, joka on eräänlainen aikakauden superkokoonpano. Kitaristi Midge Ure ja kosketinsoittaja Billy Currie tulisivat pian Visagen jälkeen tutuksi uudistuneesta Ultravoxista. Lontoon klubiscenestä tunnettiin Visagen keulakuva Steve Strange ja Rusty Egan. Basisti Barry Adamson puolestaan niitti mainetta myös Magazine-yhtyeessä sekä myöhemmin Nick Caven bändeissä ja sooloartistina. Kaikilla oli siis monta rautaa tulessa, mutta kun he yhdistivät taitonsa, syntyi kokonaan uusi musiikkigenre ja uusromantiikan merkkiteos.

Steve Strange (oik. Stephen Harrington, s. 1959 – k. 2015) syntyi Walesin Newbridgessä. Hänen vanhempansa erosivat ja Steve eli lopun lapsuudestaan äitinsä kanssa. Opiskelu ei Stevelle maistunut taideaineita lukuunottamatta ja jo 17-vuotiaana hän ajautui musiikkibisneksen pauloihin. Steve näki The Sex pistolsien keikan vuonna 1976 ja ystävystyi bändin silloisen basistin Glen Matlockin kanssa. Hän järkkäsi keikkoja kotikaupunkiinsa punk-bändeille ja tutustui muusikoihin. Pian tie veikin jo Lontooseen, jossa Steve kokeili omiakin siipiään punk-bändeissä The Moors murderers ja The Photons.

Glenin kautta Steve tutustui Rusty Eganiin ja ennen pitkää sai vakuutettua hänelle olevansa mukava kämppäkaveri. Niinpä Steve punkkasi Rustyn asunnossa ilmaiseksi ja osoittautui kaiken lisäksi yöihmiseksi, joka bailasi kaiket yöt ja nukkui päivät. Ei ollut toivoakaan saada häntä töihin vuokrarahoja tienaamaan, joten Rusty ehdotti että he alkaisivat pyörittää pientä tiistaiklubia Covent gardenissa. Rusty tiesi tyhjän baarin, jonne he voisivat kutsua kaikki tuttavansa. Niinpä Rusty otti levykokoelmansa ja ryhtyi DJ:ksi ja Steve asettui baarin ovelle sisäänheittäjäksi. Syntyi Club for heroes, jolle nimi napattiin tietenkin David Bowien ”Heroes” -biisistä.

Pian toimintaa piti laajentaa ja Blitziksi ristitty klubi osoittautui vielä suuremmaksi menestykseksi. Stevellä oli silmää valita Lontoon trendikkäin asiakaskunta. Sisään pääsi vain hänen valvovan silmänsä ohi, jos olit riittävän ”weird and wonderful” eli ”outo ja ihana”. Ennen Blitziä kumppanukset vetivät vähän aikaa Bowie-iltoja tiistaisin Sohossa ”Billy’s” -baarissa, mutta Blitz sai heidän nimensä kaikkien huulille. Siellä DJ Rusty Eganin soittolistakin laajeni. Davis Bowien lisäksi levylautaselle päätyivät Iggy Pop, Ramones, Gary Numan ja Mute recordsin perustajan Daniel Millerin The Normal -projektin ”Warm leatherette”.

Lue lisää: Retropopparin arvostelu dokumenttielokuvasta ”Blitzed”

The Sweetin ”Ballroom blitz” sai totta kai porukan villiksi. Hi-nrg-discomusiikin lisäksi Rusty oli innokas kokeilemaan myös omia kappaleitaan bilesetin lomassa. Hänen musiikillisina esikuvinaan toimivat mm. Kraftwerk ja Yellow magic orchestra. Rusty muistaa, että noihin aikoihin britit pitivät vain brittiläisestä ja amerikkalaisesta musiikista. Saksalainen, ruotsalainen ja japanilainen musiikki oli monien mielestä naurettavaa, mutta Rusty rakasti Eurooppaa ja halusi esitellä näitä helmiä Blitzin yleisölle.

Glen Matlock ja Rusty Egan olivat soittaneet bändissä nimeltä The Rich kids, joka teki yhden albumin vuonna 1978. Yhtyeen muita jäseniä olivat laulusolisti Midge Ure ja kitaristi Steve New. Matlockin ja Uren kemiat eivät kohdanneet, joten yhtye hajosi melko nopeasti. Rustylla ja Midgellä ei tätä ongelmaa ollut, joten he alkoivat kehitellä uusia projekteja. Nopeasti kokoonpanoon päätyi muitakin muusikoita ja ryhmittymästä tuli eräänlaiset uuden aaallon muusikkojen kokoontumisajot, joilla kaikilla oli myös muita bändejä ja projekteja joissa he soittivat.

Jokainen heistä tuntui odottavan sitä hetkeä, jona ura urkenisi ja menestystä siunaantuisi. Visage oli heille se hetki. Vuonna 1978 yksi perustajajäsenistä, Midge Ure, oli kahden projektin välissä. Hän oli jo saavuttanut menestystä Slik -yhtyeensä kanssa, mutta bändi hajosi vuonna 1977. Rusty Egan oli hänkin soittanut bändinsä, mutta halusi kokeilla jo syntetisaattori-vetoisempaa musiikkia. Steve Strangen kasvot olivat tulleet tutuiksi, mutta hänen musikaalisista lahjoistaan ei ollut täyttä varmuutta.

Ure, Egan ja Strange kutsuivat demosessioihin mukaan kaksi Magazine -yhtyeen jäsentä, kosketinsoittaja Dave Formulan ja basisti Barry Adamsonin. The Rich kidsin levy-yhtiö antoi heille hieman studioaikaa Manchester Square studioilla ja päivän päätteeksi valmiina oli kaksi coverbiisiä ”In the year 2525” (alunperin Zager and Evans) ja ”Eve of destruction” (alunperin Barry McGuire) sekä yhden omaa käsialaa olevan instrumentaalikappaleen ”The dancer”. Nyt tarvittiin vielä kokoonpanolle nimi. Steve Strangen ehdotuksesta heistä tuli Visage. ”Visa (viisumi)” viittasi kansainvälisyyteen ja ”age” symbolisoi heidän tekevän uuden sukupolven musiikkia.

Demot jäivät kuitenkin vähäksi aikaa sivuun Rustyn ja Steven edistäessä klubitoimintansa kasvua ja Midgen liityttyä Thin Lizzyyn paikkaamaan kitaristi Gary Mooren jättämää aukkoa. Vuonna 1979 nuorukaiset palasivat yhteen ja Visagen demot olivat tällä välin herättäneet positiivista huomiota DJ Rusty Eganin isännöimissä uuden aallon bileissä Blitzissä. Visageen liittyi Midgen, Rustyn, Steven, Daven ja Barryn lisäksi vielä Billy Currie syntetisaattoreihin ja John McGeogh kitaraan. Yhtyeen keulakuvaksi päätyi itseoikeutetusti Steve Strange, joka ei ollut maailman paras laulaja mutta laulutaitoakin tärkeämpää oli hänen läsnäolonsa.

Tuottaja Martin Rushentin johdolla aloitettiin uusien kappaleiden äänitykset hänen omalla Genetic sound studiollaan, jossa pian äänitettäisiin myös The Human leaguen supermenestys ”Dare”. Välineistöön oli kertynyt valtava määrä syntetisaattoreita ja jopa tuohon aikaan erittäin hintava varhainen sampleri Fairlight – yksi Britannian ensimmäisistä sellaisista. Fairlightin käyttö vaati osaamista ja sellaista löytyi tuottaja Richard James Burgessilta, joka tuli mukaan työstämään muutamia raitoja.

Burgess oli soittanut bändissä nimeltä Landscape ja tulisi pian tuottamaan Spandau balletin kaksi ensimmäistä pitkäsoittoa. Hänen kädenjälkensä kuuluu etenkin kappaleessa ”Fade to grey”. Lisää työtä piti tehdä myös Steve Strangen lauluosuuksien suhteen ja hän saikin runsaasti valmennusta kokeneemmalta Midge Urelta. Midge vaati Steveä laulamaan kohdat uudelleen ja uudelleen kunnes ne menivät nuotilleen. Steve ei tästä pistänyt pahakseen, sillä myös hän halusi lopputuloksen olevan paras mahdollinen.

Rusty Eganista tuli eräänlainen Visagen musiikillinen johtaja ja hän halusi, että albumista tulee yhtäjaksoisena soiva kokonaisuus ilman taukoja kappaleiden välissä. Sellainen joka muistutti Blitz clubin DJ-settiä. Richard James Burgess loi kappaleiden väliin äänimaisemaa, joka häivytti tauot. Rustyn Eurooppa-rakkaus tuli esiin myös ”Fade to grey” -kappaleen ranskankielisistä naisvokaaleista, jotka levylle lauloi hänen silloinen tyttöystävänsä, belgialainen Brigitte Arens.

Ensimmäisenä singlenä Visagelta julkaistiin ”Tar” Martin Rushentin omalla Radar records -levymerkillä, mutta se ei herättänyt minkäänlaista mielenkiintoa. Niinpä yhtye päätti, että levytyssopimus on saatava isomman yhtiön kanssa. Loppujen lopuksi sellainen allekirjoitettiin Polydorin kanssa. Aikaa manageritoimistojen ja levy-yhtiöiden kanssa säätäessä oli vierähtänyt vuosi ja seuraava single ”Fade to grey” julkaistiin marraskuussa 1980. Huomion maksimoimiseksi kappaleeseen päätettiin tehdä musiikkivideo, jollaiset tuohon aikaan teki vahvasti tuloaan.

Kokemusta musiikkivideoilla esiintymisestä Steve oli kartuttanut näyttäytymällä David Bowien ”Ashes to ashes” -videossa. Visuaalisuudestaan tunnettu Steve Strange keksi videon idean ja klipin ohjasi musiikkivideokuvioissa aloitteleva kaksikko Kevin Godley/Lol Creme yhtenä ensimmäisistä töistään. Heidät tunnettiin myös 10cc ja Godley and Creme -bändeistään ja myöhemmin duo teki legendaarisia musiikkivideoita mm. Duran duranille, Frankie goes to Hollywoodille, Peter Gabrielille ja Culture clubille.

Satsaus kannatti, sillä ”Fade to grey” nousi videon siivittämänä listoille ympäri maailmaa. Britanniassa se oli korkeimmillaan singlelistan sijalla kahdeksan, mutta nousi Saksassa ja Sveitsissä aina listaykköseksi asti. TOP-10-sijoituksia tuli myös Australiasta ja Uudesta-Seelannista. Saksassa ja Ranskassa ”Fade to grey” myi yli puoli miljoonaa kappaletta molemmissa ja Briteissäkin neljännesmiljoonan. Yhteensä myyntiluvut hipovat kahta miljoonaa. Albumi ”Visage” julkaistiin lähes samaan aikaan ja se kohosi Britannian listan sijalle 13. Ykköstila tuli jälleen Saksasta.

Vuosi vaihtui ja maaliskuussa albumilta lohkaistiin toinen single ”Mind of a toy”, joka sekin nousi Britti-listan TOP-20:een ja Saksan listan sijalle 10. Myös tähän kappaleeseen musiikkivideon ohjasi Godley ja Creme. Varsinainen uuden aallon käyntikortti oli kuitenkin neljännen ja viimeisen singlelohkaisun ”Visage” musiikkivideo, jota kuvattiin aikakauden Mekassa, Blitz-klubilla. Videon ohjasi Midge Ure itse. Visage -yhtyeen ”Visage” -albumilta poimittu ”Visage” -single sijoittui Britti-listalla sijalle 23. Saksassa, kuten muuallakin, suosio alkoi kuitenkin jo taittua ja siellä sinkku ei noussut listan sijaa 41 korkeammalle.

Albumi myi mukavasti Euroopassa ja Visage pokkasi kultalevyn Saksasta. Musiikissa kuulee runsaasti kaikuja Ultravoxista, eikä vähiten Midge Uren persoonallisen lauluäänen ansiosta. Hän laulaa useilla raidoilla taustoja päävokalistia kuuluvammin. Lisäksi levyllä on muutamia instrumentaalikappaleita, joten Steve Strange ei itse asiassa pääse ääneen kovinkaan monessa biisissä. Kaikki kappaleet ovat kuitenkin erittäin melodisia ja instrumentaalitkin soljuvat vaivatta osana kuuntelukokemusta. Ja niinhän se on, että rauta on taottava kuumana. Niinpä sama kokoonpano teki Visagena toisen albumin ”The Anvil”, joka julkaistiin vuonna 1982.

Vaikka Midge Uren kiireet Ultravoxissa olivatkin jo alkaneet ”Viennan” menestyksen myötä. ”The Anvil” osoittautui myös suosituksi sijoittuessaan Britti-listalla peräti esikoislevyä paremmin sijalle kuusi. Suomessakin herättiin Visage-aikaan ja ”The anvil” nousi virallisella listalla sijalle 25 yhdeksi viikoksi. Mikä onkin bändin ainoa listanoteeraus meillä. Polydor hyödynsi ”Fade to grey” -menestystä julkaisemalla jo kahden albumin jälkeen vuonna 1983 Visage-kokoelman samalla nimellä. Kooste sisälsi kaikki singlet sekä uuden sinkun ”Pleasure boys”, pari singlejen b-puolta sekä aiemmin julkaisemattoman demon ”In the year 2525”. 1980-luvulla ilmestyi vielä kolmas Visage-albumi ”Beat boy” (1984), jolla Midge Ure ei enää ollut mukana.

Steve Strange jatkoi elämäänsä julkisuushakuisena loppuun asti. Siihen kuului erilaiset Visage-lämmittelyt ja Blitz-henkiset nostalgiabileet Britanniassa ja muualla Euroopassa. Vuonna 2013 ilmestyi kokonaan uutta musiikkia sisältänyt albumi ”Hearts and knives”, joka nojasi vahvasti 1980-luvun nostalgiaan. Vuonna 2014 oli vuorossa vanhoja hittikappaleita lämmittelevä ”Orchestral” -albumi, jolla musiikin soittaa sinfoniaorkesteri. Singlenä julkaistiin tietenkin ”Fade to greyn” orkestroitu versio. Visagen viides ja viimeinen studioalbumi ”Demons to diamonds” julkaistiin marraskuussa 2015 postuumisti. Steve Strange kuoli 55-vuotiaana sydänkohtaukseen saman vuoden helmikuussa. Hänen muistolleen järjestettiin korkean profiilin julkiset hautajaiset, joihin viimeisen tervehdyksen saapui jättämään lukuisat kollegat 1980-luvun uuden aallon muusikoista.

Kappaleluettelo:

1. Visage
2. Blocks on blocks
3. The dancer
4. Tar
5. Fade to grey
6. Malpaso man
7. Mind of a toy
8. Moon over Moscow
9. Visa-age
10. The steps

Lähteet:
Classic pop magazine
Wikipedia
Listablogi