Levyarvio: Soft cell tekee comebackin 20 vuoden välein ja he ovat aina tervetulleita

SOFT CELL: *HAPPINESS NOT INCLUDED (BMG 2022)

Yli 40 vuotta sitten musiikillisen taipaleensa aloittanut Soft cell -duo on tehnyt comebackin. Sellaiseksi uutuusalbumia ”*Happiness not included” voidaan hyvällä omallatunnolla kutsua, sillä edellisestä comebackista on ehtinyt vierähtää tasan 20 vuotta. Soft cell sai heti uransa alkuun supermenestyksen ja vuonna 1981 ilmestyneestä esikoisalbumista ”Non-stop erotic cabaret” kerrotaan blogissa. 1980-luvun alkupuolisko oli yhtyeelle vilkasta aikaa ja vuosina 1981-1984 julkaistiin kolme studioalbumia sekä yksi remix-albumi, joka sekin sisälsi pari uutta laulua. Sen jälkeen laulusolisti Marc Almond siirtyi tuotteliaalle soolouralle, sillä studioalbumeja on kertynyt kataloogiin 24 kappaletta vuosina 1984-2020. Siihen päälle Marc and the mambas -yhtyeen pitkäsoittoja, lukuisia live-levyjä ja muita projekteja. Duon toisen osapuolen Dave Ballin ura on ollut vähän hiljaisempaa, mutta hänkin musisoinut mm. The Grid -yhtyeessä.

Yksi Marcin ja Daven yhteisiä katumuksen aiheita on, että he eivät seuranneet tarpeeksi pop-vaistojaan. He harmittelevat esimerkiksi, että eivät sisällyttäneet Britti-listan sijalle kaksi noussutta singlehittiään ”Torch” yhdellekään albumille eli esimerkiksi seuraavana julkaistulle ”The art of falling apart” (1983). Soft cell myi sielunsa pop-musiikin pimeälle puolelle. Daven mielestä ”The art of falling apart” ja vuotta myöhemmin julkaistu ”This last night… in Sodom” viitoittivat tietä mm. Depeche modelle tulevaisuuden virallisina stadion-luokan goottipoppareina. Taiteellisesti omaehtoisuus siis kannatti, ainakin heidän omasta mielestään.

Vuonna 2002 Marc ja Dave palasivat yhteen ja Soft cell julkaisi albumin ”Cruelty without beauty”. Sitä ennen he olivat tehneet jo muutaman yhteisen konsertin. Vuonna 2005 ilmestyi ”The bedsit tapes”, joka sisälsi Soft cellin varhaisia demobiisejä, joita kuuleman mukaan olikin pöytälaatikkoon kertynyt yllin kyllin. Vuonna 2008 ilmestyi puolestaan remix-albumi ”Heat”, jossa useat eri alan ihmiset miksasivat Soft cell -kasariklassikkoja uuteen uskoon. Vuonna 2018 Soft cell lähti jälleen kiertueelle ja nyt viimeiseksi väitetylle sellaiselle. Ainakin Britanniassa. Varhaisen hitin ”Say hello, wave goodbye” mukaan nimettyyn kiertueeseen sisältyi myös massiivinen konsertti Lontoon O2 Areenalla, joka julkaistiin myös CD/DVD-pakettina.

Vaikka konserttikiertue olikin Marcin ja Daven mielestä heidän viimeisensä kotimaassaan, he eivät missään vaiheessa ilmoittaneet pistävänsä pillejä kokonaan pussiin. Uuden albumin suunnittelu aloitettiin jo vuonna 2019. Lopultakin kumppanukset pystyivät rentoutumaan toistensa ja musiikinteon parissa, ilman että heidän tarvitsi miettiä hittien synnyttämistä tai mitä osaa heidän fanipohjastaan heidän tulisi miellyttää tällä kertaa. He tekivät uusia kappaleita luottavaisesti ja esittivät niitä livenä muualla maailmassa kokeillakseen kappaleiden toimivuutta.

”*Happiness not included” sisältää itse asiassa kaikkia Soft cell -faneja miellyttävää materiaalia. On nopeatempoista syntikkadiscoa (ironinen avausraita ”Happy happy happy”) ja dramaattisia balladeja (teatraalinen ”I’m not a friend of God”). Marc Almondin poikkitaiteelliset, toisinaan jopa hieman arveluttavat sanoitukset kuuluvat asiaan (Andy Warholia ja vuotta 1981 muisteleva ”Polaroid”). Suurta yleisöä kosiskellaan Pet Shop Boysin kanssa äänitetyllä yhteissinglellä ”Purple zone”. Kappale on Marcin ja Daven säveltämä ja sanoittama, mutta lopulta versioon kutsuttiin Neil Tennant duetoimaan vokaaleissa ja Chris Lowe remixaamaan taustat PSB-henkeen. Lopputulos on täydellinen kombinaatio.

Muutenkin albumilta voi kuvitella löytävänsä modernin vastineen useille varhaisille Soft cell -hiteillä. ”Nighthawks”, jossa Marcin duetoi performanssitaiteilija Christeene, on esimerkiksi eräänlainen 2020-luvun ”Sex dwarf”. Tunnelmallisessa balladissa ”Tranquiliser” olen kuulevinani jopa häivähdyksen Marcin duettohittiä ”Something’s gotten hold of my heart”, joka nousi listaykköseksi vuonna 1989 Gene Pitneyn yhteislevytyksenä. Aikoinaan jo ”Torch” -hitillä vieraillut legendaarinen kasaripop-saksofonisti Gary Barnacle sytyttää ”Light sleepers” -tunnelmapalan elämään. Dave Ballin pumppaavat syntikat palauttavat mieleen Soft cellin rakastetuimmat klassikot ja kun aina teatraalinen cabaret-persoona Marc Almond heittää oman kultalusikkansa keitokseen, hipoo lopputulos täydellisyyttä. Kaikki kiteytyy spektaakkelimaiseen päätösraitaan ”New Eden”. Olen vaikuttunut.

Kappaleluettelo:

  1. Happy happy happy
  2. Polaroid
  3. Bruises on all my illusions
  4. Purple zone (with Pet Shop Boys)
  5. Heart like Chernobyl
  6. Light sleepers
  7. *Happiness not included
  8. Nostalgia machine
  9. Nighthawks
  10. I’m not a friend of God
  11. Tranquiliser
  12. New Eden

Lähteet:
Soft cell: *Happiness not included
Wikipedia
Classic Pop Magazine

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s