
Vuonna 2022 edellisen studioalbuminsa ”Direction of the Heart” jälkeen Simple Minds on kuluneiden neljän vuoden aikana ollut kiireisempi kuin koskaan. Simple Minds on julkaissut kriitikoiden ylistämän, koko uran kattavan dokumenttielokuvan, julkaissut Jim Kerrin ja Charlie Burchillin yhteiset muistelmat sekä esiintynyt livenä ympäri maailmaa. Pelkästään viime vuonna he esiintyivät yli 1,5 miljoonalle ihmiselle ja saivat ”Global Tour” -kiertueellaan joitakin suurimmista yleisöistään sitten vuoden 1985. Ja samaan aikaan, kiertuehuuman keskellä, he alkoivat työstää ja äänittää uutta albumiaan.
Vuonna 2025 Pohjois-Amerikan -kiertueosuudella Kerr ja Burchill innostuivat ammentamaan uutta musiikkia art rock- ja new wave -juuristaan. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun he olivat nähneet faneja kaupungeissa, joissa he eivät olleet koskaan aiemmin esiintyneet. He reagoivat hurmioituneina Simple Mindsin varhaisiin kappaleisiin, kuten esimerkiksi ”Sons and Fascination” -levyn materiaaliin. Tämä tunnelma otettiin teemaksi tulevalle ”Sacrosanct”. Kyseessä on tekijöiden mukaan trilogian painokas päätös. Siihen kuuluvat kaksi aiempaa albumia ”Walk Between Worlds” (2018) ja ”Direction of the Heart” (2022).
LUE LISÄÄ: Simple Mindsin albumin ”Direction of the Heart” arvostelu
Albumilta ensimmäisenä julkaistu kappale ”Beginner Boys” sai inspiraationsa siitä, kun Kerr seurasi kaksoispojanpoikiensa kasvamista ja pohti, mitä hyvän miehen kasvattaminen nykyään merkitsee. ”Kuinka vahvuus, hellyys, rohkeus ja lempeys voisivat edelleen kuulua yhteen, vaikka heitä ympäröivä laajempi kulttuuri saattaa antaa ristiriitaisia viestejä. Se on vähemmän julistus kuin kysymys, johon toivon heidän käyttävän koko elämänsä löytääkseen itse vastauksen.”
Tulevan albumin avaaa The Magazinen innoittama ”Elysium”, joka on saanut nimensä kreikkalaisen mytologian paratiisista, joka oli varattu niille, jotka elivät hyvin tai taistelivat kovasti. Se on luonteva vastapari albumin kappaleelle ”King of the Underworld”, joka on poikinut Mephistopheles -hahmosta ja kertoo siitä, kuka tai mikä hallitsee halujamme. Tämän vastaparina on puolestaan elämää vahvistava ”Jerusalem (State of Mind)”, johon on vaikuttanut William Blaken unelma Jerusalemista, joka olisi vähemmän kaupunki ja enemmän kaipaus parempaan maailmaan.
”Our Secrets are the Same” käsittelee suoraan Kerrin ja Burchillin elinikäistä sidettä ja kertoo miesten poikkeuksellisesta ystävyydestä. Albumin kaikkein popeimman hetken tarjoaa ”Songs”, joka juhlistaa laulun voimaa. Laulu voi nostaa sinut ylös hyvinä päivinä ja vetää sinut pois masennuksesta vaikeampina hetkinä, jolloin mikään muu ei siihen pysty.
Sacrosanctin kaksi päätöskappaletta, ”Alive in this Moment” ja ”The Next Right Thing”, käsittelevät nostalgiaa erilaisista näkökulmista. Ensin mainittu, jossa on Burchillin tavaramerkiksi muodostunut, kohottava kitaraintron, kertoo halun vastustamisesta palata menneeseen ja sen sijaan tässä hetkessä pysymisestä. Kun taas jälkimmäisen eleginen kauneus keskittyy ajan kulumiseen ja rakastamiemme ihmisten menettämiseen.
”Nimesimme albumin ”Sacrosanctiksi”, koska sen jälkeen kun olemme tehneet tätä koko elämämme – kirjoittaneet lauluja yhdessä lähes 50 vuoden ajan – se on lakannut tuntumasta uralta ja alkanut tuntua joltain, joka on lähempänä uskoa. Levyn kutsuminen nimellä ”Sacrosanct” ei ole liioittelua. Se on vain rehellistä.”, Kerr sanoo. Pitkäsoitto julkaistaan 29.1.2027.
”Sacrosanctin” julkaisu osuu samaan ajankohtaan, kun Simple Minds aloittaa tähänastisen uransa suurimman areenakiertueen. Kiertue alkaa helmikuun alussa Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, ja sen jälkeen yhtye suuntaa Eurooppaan ja Isoon-Britanniaan huhti- ja toukokuussa. ”Simple Minds V Tour 2027” lupaa kaiken kattavan juhlan viiden vuosikymmenen musiikille. Lämmittelijänä kiertueen Britannian osuudella toimii Gary Numan.
Kappaleluettelo:
- Elysium
- King of the Underworld
- Beginner Boys
- Jerusalem (State of Mind)
- Our Secrets are the Same
- Songs
- Alive in This Moment
- The Next Right Thing
Kiertueaikataulu:
Eurooppa
05.04.2027 Super Bock Arena – Pavilhão Rosa Mota · Porto, Portugal
06.04.2027 Sagres Campo Pequeno · Lisboa, Portugal
07.04.2027 Movistar Arena · Madrid, Spain
09.04.2027 LDLC Arena · Lyon, France
10.04.2027 Accor Arena · Paris, France
11.04.2027 Galaxie Amnéville · Amnéville, France
13.04.2027 Zenith Nantes Metropole · Saint-herblain, France
14.04.2027 Arkéa Arena · Bordeaux, France
16.04.2027 Unipol Forum · Milan, Italy
17.04.2027 Unipol Arena · Casalecchio Di Reno, Italy
19.04.2027 Hallenstadion · Zürich, Switzerland
20.04.2027 Olympiahalle München · München, Germany
21.04.2027 Uber Arena · Berlin, Germany
23.04.2027 Oslo Spektrum · Oslo, Norway
24.04.2027 Royal Arena · Copenhagen, Denmark
25.04.2027 Avicii Arena · Stockholm, Sweden
27.04.2027 Barclays Arena · Hamburg, Germany
28.04.2027 Lanxess Arena · Köln, Germany
30.04.2027 Ziggo Dome · Amsterdam, Netherlands
17.05.2027 3Arena · Dublin, Ireland
Iso-Britannia:
06.05.2027 The O2 · London
07.05.2027 Co-op Live · Manchester
08.05.2027 Utilita Arena Birmingham · Birmingham
10.05.2027 Motorpoint Arena · Nottingham
11.05.2027 first direct bank arena · Leeds
13.05.2027 Utilita Arena Newcastle · Newcastle Upon Tyne
14.05.2027 OVO Hydro · Glasgow
SEURAA RETROPOPPARIA SOMESSA:
Lähteet:
Classis Pop Magazine
Simpleminds.com
Jätä kommentti