SOFT CELL: DANCETERIA (Republic of Music, 2026)
Luulin että Soft Cellin vuoden 2022 albumi ”Happiness Not Included” olisi ollut laulaja Marc Almondin ja kosketinsoittaja David Ballin yhteistyön huipentumana. Duon edellisestä albumista ”Cruelty Without Beauty” oli tuolloin kulunut 22 vuotta ja ”Tainted Loven” menestyksestä jo hieman yli 40 vuotta. ”Happiness Not Included” kiteytti hyvin juhlitun yön hurmoksen ja seuraavan aamun krapulan tavalla, joka tiivisti täydellisesti Soft Cellin mystiikan. Pet Shop Boysin kanssa yhteistyössä tehdyn ”Purple Zone” -kappaleen vauhdittamana pitkäsoitto nousi Britannian albumilistan kärkikymmenikköön. Yhtye pääsi jälleen esiintymään festivaalien pääesiintyjänä ympäri maailmaa aina Yhdysvalloissa ja Australiassa asti. Soft Cell oli jälleen IN.
LUE LISÄÄ: Soft Cellin ”Happiness Not Included” albumin arvostelu
”Happiness Not Included” suorastaan huusi jatkoa ja sellaista saatiin Soft Cell -aikataulun mukaan ennätysajassa. Uusi albumi ”Danceteria” on romanttinen katsaus vuoteen 1982, jolloin Almond ja Ball asuivat New Yorkissa. ”Danceteria” oli vuosina 1980-1986 toiminut klubi New Yorkissa, jossa Madonnakin pyöri ennen läpimurtoaan. Kuinka ollakaan myös Madonna levytti tuoreelle albumilleen ”Confessions II” ”Danceteria” -nimisen biisin. Soft Cellin uutuus on jälleen syntynyt Almondin ja Ballin yhteistyönä siten, että Ball vastaa soitannasta ja tuotannosta, ja Almond lyriikoista ja laulumelodioista. Näin karkeasti aseteltuna siis, vaikka levyn biisintekokrediitit onkin jaettu tasan molempien herrojen kesken. Kolmas tärkeä nimi on Philip Larsen, joka on soittanut Soft Cellin kiertueilla ja osallistunut myös levyn tuotantoon ja soitantaan.
Kuten Almondin maailmankuvaan on aina kuulunut, myös tällä levyllä laulaja makaa katuojassa ja katselee ylös tähtiin. Mutta toisin kuin Soft Cellin aiemmilla julkaisuilla, ”Danceteriasta” puuttuu huomattavalla tavalla heidän aikaisempien levyjensä sitkeä kyynisyys. Joku vannoutunut Soft Cell -fani saattaakin paheksua nostalgian lähes optimismiin taipuvaa sävyä. Vaikka itsekin olen kyynikko, taivun tällä kertaa juhlistamaan sitä. Soft Cell on aina ollut vastakulttuuria. Lämpö kylmyyden keskellä on rohkea kannanotto.
Se ei tarkoita, etteikö albumiin liittyisi myös surumielisyyttä. David Ball kuoli lokakuussa 2025, saatettuaan juuri ”Danceterian” lopullisen miksauksen valmiiksi. Ehkä palaamalla vuoteen 1982 Soft Cell on luonut eräänlaisen aikavääristymän, jossa loppu kiertyy takaisin alkuun. Soft Cell ei koskaan haalistu, sillä heidän rosoisen omaleimainen tyylinsä on ajaton – ei sidottu mihinkään trendeihin.
Matkamme New Yorkiin ja vuoteen 1982 alkaa kappaleella ”Elusive”, jossa kuullaan näyte legendaariselta ”Danceteria”-DJ:ltä Anita Sarkolta. Hän pohtii pääasiassa instrumentaalisen introksi tarkoitetun raidan lopussa, ettei kukaan ajattele olevansa tekemässä historiaa eläessään itse kyseistä hetkeä. Aloitus on miltei elokuvallinen. Vaikka Ball viimeisenä toiveenaan pyysi, ettei levyyn hänen kuoltuaan kajottaisi, Almond lisäsi ”Elusiven” pitkäsoiton alkuun. Se toimii ikään kuin alkutekstinä, joka johtaa samettiverhon avautumiseen ja albumin toisen kappaleeseen. Kuulija pääsee sisään ”Danceterian” maailmaan levyn tanssilattiat täyttävän nimikkokappaleen myötä. Riehakas raita luo kuvan vartaloista pyörimässä suurimpien persoonallisuuksien ympärillä. Sovitus on suuri, rohkea ja mahtipontinen.
LUE LISÄÄ: Soft Cellin kaikki albumit Retropopparin Levymittarissa
Jatkan elokuvallisella teemalla. ”The Space Inside” tarjoaa laajakangasnäkymän hahmoihin, jotka tulevat esiin varjoista yön laskeuduttua. Kappale tuo mielleyhtymiä Almondin loisteliaaseen ”Tenement Symphony” -albumiin, mutta päivitettynä, uuteen paikkaan siirrettynä ja joksikin uudeksi muuntuneena. Kertomus on juurtunut menneisyyteen, mutta Ballin sovitus ei ole sidottu tiettyyn aikakauteen. Yö väistyy iltapäivän tieltä kimpoilevassa balladissa ”Times Square”. Almond johdattaa meidät B-elokuvien näytöksiin, ukkosmyrskyyn ja siihen yleiseen 1980-luvun hulluuteen, joka tuolla alueella vallitsi ennen kuin se muuttui nykypäivän Disney-maailmaksi. Kappaleen päiväsaikaan sijoittuva äänimaailma erottuu muun levyn öisestä neonhohteesta.
”Two of a Kind” on hidastempoinen, elektroninen ylistyslaulu käytettynä ostetulle glamourille. Tämä biisi puolestaan istuisi vaivatta Almondin ”Fantastic Star” -albumille. Laulu toimii täydellisenä vastaparina ”The Rainbow Roomin” korkealuokkaiselle balladille, rakkauslaululle, joka hylkää katuojan pilvenpiirtäjien ylenpalttisuuden ja viimeistellyn loiston tieltä. Innostavasti nimetty ”Decadence is Hard Work” tuntuu laskeutumiselta johonkin pahaenteiseen. Biisi etenee vocoder-efektien ja saksofonin saattelemana. Et ehkä löydä onnea, mutta kokaiini ja sielun hylkääminen kuuluvat pakettiin.
Alamaailmassa viettämämme aika palkitaan kappaleella ”In Heaven (When I Dance with You)”, albumin häpeilemättömimmin pop-henkisimmällä laululla. Se on kuin ”Danceteria” tanssilattian valot täysille käännettyinä. Mukana on sing-a-long-kertsi ja autuas tunnelma, jota ei ole kyllästetty perinteisellä softcellmäisellä menetyksen tunteella. Tätä seuraa ”Crackland”, jota kuunnellessa pohtii voiko huumeiden ostamisesta kertoa näin hyväntuulisesti? Taustalla lurittelee huilu. ”What is Your Morality” on hypnoottinen keskitempokappale, jossa Almond kysyy kuulijalta, kuinka pitkälle tämä on valmis menemään kaninkoloon.
Teemallisesti matka jatkuu kappaleessa ”Losing Yourself”, jonka sanoitus antaa ymmärtää että moraalin hylkääminen on nautinnollisempaa kuin itsensä ryhdistäminen. Äänimaisema tekee kokemuksesta kuitenkin hieman painajaisen kaltaisen. Onneksi paha uni hälvenee ”After Hours” -kappaleen myötä. Se on koko tarinan hidastempoinen lasku – ei siis varsinainen loppuhuipennus – jossa naamiot riisutaan ja kertomuksen hahmot joutuvat taistelemaan yksinäisyyttä vastaan yön jälkimainingeissa. ”Danceteriasta” alkanut kertomus päättyy mielestäni tähän.
Mutta jos jatketaan elokuvallisilla linjoilla, ”Wave to America” tuntuu kappaleelta, joka voisi soida lopputekstien aikana. Se tiivistää tarinan ja tuo kaikki henkilöhahmot teatterin lavalle viimeistä loppukumarrusta varten. Tuotannoltaan runsas, nopeatempoinen ja tarttuva kappale on levylle täydellinen päätös. Mutta albumi ei päätykään tähän, vaikka ehkä sen pitäisi. Was (Not Was) -yhtyeeltä lainattu ”Out Come the Freaks” sopii teemallisesti kokonaisuuteen, ja Nona Hendryxin taustalaulu on oivaltava valinta, mutta biisille kuuluva tila on jo täytetty paremmalla ”Danceterialla”. Elokuvallista kielikuvaa jatkaakseni kyseessä on eräänlainen poistettu kohtaus. Ironista kyllä, ”Out Come the Freaks” julkaistiin jo maaliskuussa levyn ensimmäisenä maistiaisena – en tiedä voiko nykyään enää puhua singleistä?
New York ja ”Danceteria”-klubi eivät kuitenkaan ole albumikokonaisuudessa vain nostalginen kulissi. Almond kirjoittaa muistoistaan, rakkauksistaan, intohimoistaan sekä siitä vaikutuksesta, joka New Yorkilla oli hänen ja Ballin musiikkiin. Vaikka haastatteluissa Almond on todennut ”Danceterian” olevan jonkinlainen konseptialbumi, se ei mielestäni ole sitä. Vaikka aloin kuunnellessani levyä hahmottaa sitä ikään kuin elokuvamaisena konseptikokonaisuutena, jossa seurataan laulajan matkaa kappale kappaleelta, voi albumia tai sen yksittäisiä kappaleita kuunnella myös itsenäisinä teoksina. Tätä näkemystä tukee myös hiljattain lukemani Marc Almondin elämäkerta, jossa New York saa paljon palstatilaa. ”Danceteria” ei siis ole retrolevy, vaan New York on oleellinen osa heidän omaa henkilöhistoriaansa.
LUE LISÄÄ: Marc Almondin irstaileva huumehelvetti (kirja-arvio)
Soft Cell on alusta lähtien ollut syntikkapop-yhtyeiden kaanonissa jotenkin synkkä, raskas ja kyyninen, ja sen saundi on epätäydellisen rosoinen. Vaikka uutuudella on uudenlaista lämpöä ja jopa optimismia kaiken synkkyyden, dekadenssin, huumeiden, moraalittomuuden ja yksinäisyyden vastapainona. Uusi levy on myös jollain tapaa edeltäjiään selkeämpi ja melodiat ovat tarttuvan popmaisia ja rytmit tanssittavia. Soft Cellin kuudes studioalbumi jää yhtyeen viimeiseksi, sillä Marc Almond on ilmoittanut ettei voi julkaista musiikkia Soft Cell -nimellä David Ballin kuoltua. Lepää rauhassa David Ball. Sait aikaiseksi jotain suurta.
Kappaleluettelo:
- Elusive
- Danceteria
- The Space Inside
- Times Square
- Two of a Kind
- The Rainbow Room
- Decadence Is Hard Work
- In Heaven (When I Dance With You)
- Crackland
- What Is Your Morality
- Losing Yourself
- After Hours
- Wave to America
- Out Come the Freaks
SEURAA RETROPOPPARIA SOMESSA:
Jätä kommentti