Pidän musiikkifestareista. Yhdellä lipulla näkee monta artistia tiiviillä aikataululla ja kaikki palvelut ovat lyhyellä etäisyydellä. Yleensä yhtenä kesänä tulee käytyä parilla eri festareilla ja se onkin Suomessa varsin riittävä määrä, sillä kiinnostavia artisteja ei riitä jokaiseen niemeen ja notkoon. Koska musiikkimakuni on pop, en ole koskaan käynyt raskaamman rockin festareilla.
Festarit ovat kyllä mitä oivallisin tapa kokea monta hyvää keikkaa samalla lähtemisen vaivalla ja nykyään, kun niitä nykyään järjestetään myös ns. ”ihmisten ilmoilla” ilman, että olisit pakotettu telttailemaan kuraisessa metsässä jossain aunuksen kuusessa. Omalla autolla yöksi kotiin on meille tänä päivänä paras vaihtoehto.
Näin kirjoitin blogiini viime vuonna festareista yleisesti:
Festarit ovat kieltämättä kätevä ja kuluttajaystävällinen tapa nähdä useita artisteja yhdessä paikassa ja yhdellä pääsymaksulla. Ja vaikka en itse olekaan nykypäivän malttamaton kolmen minuutin some-ihminen, sopii minunkin pirtaani oikein hyvin tunnin pituinen festarikeikka per artisti. Ikätoverini kehuivat, että Bruce Springsteen oli ihan mahtava, kun se soitti yli kolme tuntia. Huh, kauhujen keikka.
Kaupunkifestareilla ei välttämättä tule myöskään paljon lisäkustannuksia, kun ei tarvitse satsata majoituksiin tai pitkiin matkoihin. Lähimmät festarit ovat monien ulottuvilla, jos ei ihan kotikaupungissa, niin vähintään naapuripitäjässä. Kaupunkifestareilta pääsee näppärästi myös evästämään festarialueen ulkopuolelle, vaikka nykyään ruokatarjonta on festareillakin ihan hyvä. Festarilisät ovat toki hinnoissa, vaikka oma alkoholiton olueni oli jopa edullisempi kuin monissa ravintoloissa. Jos haluaa festaroida säästöbudjetilla, ei pääsylipun hinnan lisäksi ole pakko maksaa mistään muusta. Oman vesipullon saa täyttää festarialueen vesipisteellä.
Ainoa asia mikä (edelleen) ihmetyttää, on festareiden melko yksipuolinen musiikkitarjonta. Useilla festareilla pyörii vetonauloina samat artistit ja yhtyeet. Tätä festarimietelmää kirjoitan 27.-28.6.2025 pidettyjen, kaikkien aikojen ensimmäisien, Hyvinkää Pop festivaalien jälkimainingeissa. Saman järjestäjän Vauhti Kiihtyy! -festarit Vantaan Tikkurilassa mainostivat Hyvinkään screeneillä tuloaan ja pikaisen laskennan perusteella siellä näkisi seitsemän samaa artistia tai bändiä. Eri genret ovat myös jalostuneet yhdeksi suloiseksi massaksi ja samat esiintyjät nähdään niin Pop- kuin Iskelmä-festareillakin. Festarin nimi ei kerro paljon sisällöstä ellei sen nimi ole Tuska tai Ysäri.
Tokihan on sitten näitä isojen kaupunkien festareita, joihin saadaan houkuteltua myös ulkomaan eläviä. Useimmiten he ovat kyllä luokkaa Günther, Princessa, Las Ketchup ja Me & My. Edelleen en voi lakata ihmettelemästä, miksi Suomessa ei järjestetä kunnon KASARI-festareita useiden Ysäri/Jysäri-festarien tapaan. Olen aiheesta rutissut blogissani aiemminkin. Sen jälkeen on kyllä tullut Kasari-risteilyt, mutta risteily ei mielestäni ole lainkaan mukava paikka ”festareille”. En halua maksaa jonninjoutavasta laivamatkasta ei-minnekään vain päästäkseni katsomaan suosikkiartistejani.
LUE LISÄÄ: Retropopparin keikka-arvostelut ja festaritunnelmat 2025
Uusi festarivuosi 2026 ja uudet kujeet
Onneksi nykyään artistit tuntuvat panostavan festarikeikkoihinsa. On näyttävää lavarekvisiittaa, valoja, taustakankaita, tanssijoita ja isoja taustabändejä, toki artistista riippuen. Festariesiintymiset ovat varmasti myös artisteille itselleen tärkeitä, joten hienoa että niihin satsataan – joskus jopa enemmän kuin yksittäisen esiintyjän klubikeikkaan. Järjestävän tahon puolesta on sitten screenit ynnä muut oleelliset tekniset varusteet.
Tänä kesänä on takana kahdet festarit. Hyvinkään Vauhti Kiihtyy festivaalit sekä Helsingin Oulunkylässä järjestetyt Kipinä festivaalit. Molemmat tapahtumat olivat kaksipäiväiset ja pyrimme olemaan paikan päällä mahdollisimman kattavasti molemmissa tapahtumissa kumpanakin päivänä.
Hyvinkäällä esiintyjinä olivat Haloo Helsinki!, Käärijä, Portion Boys, Elastinen, Vesala, Poets of the Fall, Mikael Gabriel, XL5, Klamydia, Popeda, Kake Randelin, Mamba, Diandra, Evelina, Ressu Redford ja Petri Nygård. Katsoimme keikoista suurimman osan ja vain Ressu Redfordista ja Petri Nygårdista emme nähneet vilaustakaan, sillä he olivat omien päiviensä ensimmäiset esiintyjät.
Perjantain aloittaneen Ressun keikan ohimeno harmitti erityisesti, mutta esiintymisaika oli niin aikainen etten olisi ehtinyt päivätyöstä paikan päälle millään ilveellä vaikka asunkin Hyvinkään naapurikaupungissa Riihimäellä. Petri Nygårdin jätimme väliin ihan tarkoituksella, koska artisti ei meitä kiinnostanut ja halusimme ladata akkuja pitkään iltaan. Lauantain päätti nimittäin suursuosikkimme Käärijä.
Onneksi olemme nähneet Ressu Redfordin aiemmin useitakin kertoja, mutta hän on yksinkertaisesti niin loistava live-esiintyjä että miestä katselee ja kuuntelee aina mielellään. Ja onhan Ressu nyt tavallaan Kake Randelinin jälkeen eniten ”retro”.
Kannattaa valita ketä katsoo
Jaottelemme usein artistit kolmeen kategoriaan, joista ensimmäiseen kuuluvat on pakko nähdä mahdollisimman hyviltä paikoilta mahdollisimman läheltä lavaa. Toiseen kategoriaan kuuluvat katsotaan vähän kauempaa väljemmiltä vesiltä, mutta kuitenkin koko keikka intensiivisesti seuraten. Viimeiseen ryhmään kuuluvia vain vilkaistaan ja osittain kuunnellaan esimerkiksi ravintolapalveluiden ääressä ruokaa tai juomaa nautiskellen. Kaikista kuitenkin muodostetaan jonkinlainen mielipide ja puntaroidaan luokittelimmeko heidät oikeaan kategoriaan.
Hyvinkäällä ykkösporukkaan kuuluivat Käärijän lisäksi Haloo Helsinki!, XL5, Kake Randelin ja Portion Boys. Seuraavaksi eniten kiinnostivat Vesalan, Elastisen ja Popedan esitykset. Jonkinlaisiksi rajatapauksiksi luokittelimme Mikael Gabrielin ja Mamban, jotka katselimme melkein kokonaan taaempaa.
Klamydia ja sen välispiikeissäkin karjuva solisti Vesku Jokinen eivät sen sijaan kiinnostaneet lainkaan. Emme ole punk-henkisiä. Hyvinkäällä Vesku oli kuitenkin selvin päin ja ilmeisesti setti sujui ihan hyvin. Evelina ei myöskään kuulu meidän suosikkeihimme, emmekä tiedä artistista paljoakaan. Pikaisesti vilkaistuna neito ei vaikuttanut erityisen karismaattiselta tai mukaansatempaavalta festaristaralta.
Diandra on hyvä laulaja ja viime vuonna katsoimme hänen Hyvinkään festarikeikkansa ykkösryhmäläisten joukossa, mutta jotenkin hän ei ole kovin kiinnostava festivaaliympäristössä. Diandran ohjelmisto koostuu suurimmaksi osaksi cover-kappaleista, joita tulee sekalaisesti laidasta laitaan muutaman oman levytysbiisin joukossa. Paikallislehdessä artisti itse kertoikin ettei pidä kovasti festariesiintymisistä, koska aurinkokin saattaa paistaa suoraan silmiin. Hän odottaakin jo kovasti syksyn konserttisalikiertuetta ja sellainen sopiikin Diandralle paremmin.
Elastinen puolestaan on showmies vailla vertaa ja vaikka aloin katsoa keikkaa hieman skeptisin mielin, kietoi hän yleisön – minut mukaan lukien – pikkusormensa ympärille helposti. Pidän Elastisen julkisuuspersoonasta, mutta en ole lämmennyt hänen musiikilliselle tuotannolleen. Livenä setti kuitenkin toimii kuin junan vessa.
Popeda ei myöskään ole aiemmin kuulunut suosikkeihini, mutta nyt kun laulusolisti vaihtui, lähdin seuraamaan keikkaa suurella mielenkiinnolla. En kuulunut Pate Mustajärven suurimpiin ihailijoihin. Olli Herman on sen sijaan erittäin sopiva keulakuva bändille, joka saa setin rakennettua helposti pelkistä kaikkien tuntemista hittibiiseistä. Yhtye on loistava lisä festarille kuin festarille.
Mamba tai siis Tero Vaara tuntuu saavan ainakin minun some-kuplassani paljon vihaa niskaansa, mutta itse en ole koskaan Mamban musiikkia vihannut. Isot hittinsä kuuluvat ehdottomasti 1980-luvun suomalaiselle soundtrackille. Tokihan herra Vaara lausuu julkisuudessa typeryyksiä, mutta ei sen pitäisi vähentää hänen arvoaan muusikkona. Esiintyjänä hän oli kuitenkin erittäin puiseva ja vähäeleinen. Kappaleet soitettiin peräjälkeen lyhyin esittelyin ja tismalleen levyversioilta tuttuina sovituksina ammattilaisista koostetun yhtyeen säestämänä. Setin päättänyt ”Vielä on kesää jäljellä” -kappalekin loppui samaan tapaan kuin levyllä eikä yleisöä turhaan laulatettu sen pidempään.
Toinen 1980-luvun tähti Kake Randelin veti hänkin settinsä läpi napakoilla sovituksilla ja ytimekkäillä välispiikeillä. Hittiä hitin perään riitti siinä määrin, että ohjelmistoon kuului useampikin potpuri. Sovitukset on nyt tehty energiselle bändille, joten kasarin kilkuttavan synteettisiä levyversioita rakastavalle se saattaa muodostua ongelmaksi. Kake on joka tapauksessa sympaattinen vanha herra, jonka edestakaista tepsuttelua seuraa hymyhuulin ja mukana laulaen. Festareiden väriläiskä!
Vesala oli rakentanut show’nsa hienoksi näyttävine pukuineen ja taustalaulajineen. Lisäksi hän on vallan valloittava persoona, joka puhuu kiehtovia asioita kappaleiden välissä. Harmi vain että aika iso osa hänen tuotannostaan on sellaista, joka ei minua saa livenä liikkeelle. Yhdessäkin kohtaa totesin vaimolle, että ”Onpas pitkä kappale” jolloin puolisoni valisti että kappalehan vaihtui juuri lennosta.
Portion Boys tunnetaan energisyydestään ja virtaa ryhmässä tuntuu riittävän edelleenkin. Näin heidät ensimmäistä kertaa festareilla viisi vuotta sitten ja silloin olin ällikällä lyöty, koska odotuksia ei ollut. Mutta nyt kun odotukset olivat tapissa, niin kokemus ei ollut aivan yhtä huikea. Hyvä bilebändi ja nimenomaan livenä. Spotifysta ei heitä juurikaan tule kuunneltua.
XL5 oli yksi kesän festarikiertäjistä se, jota odotin miltei eniten. Suomen kovin poikabändi teki näyttäväksikin luonnehdittavan paluun ja todella valloitti myös livenä hyvin treenatulla show’llaan. Valmistauduin elämykseen kuuntelemalla yhtyeen tuotantoa etukäteen ja vaikka heillä ei varsinaista hittiputkea ollutkaan rosterissaan, niin he olivat saaneet koottua todella toimivan livesetin. Yksi kesän 2026 ikimuistoisimmista elämyksistä!
Poets of the Fall on yhtye, jonka meriitit ovat jääneet itselleni vieraiksi, mutta joka mitä ilmeisemmin on varsin suosittu myös maamme rajojen ulkopuolella. ”Carnival of Rust” -kappale on etäisesti tutun kuuloinen. En tiedä mistä moinen tietämättömyys johtuu, sillä bändinhän voisi kuvitella iskevän juuri omaan musamakuuni. Live-vetokaan ei kuitenkaan saanut minua ihastuksesta ymmyrkäiseksi, vaan ennemminkin vähän tylsistymään. Asiaan voi vaikuttaa monta ulkopuolista tekijää, mutta jotenkin yhtyeen puolitempoinen ”taiderock” ei vain mielestäni istunut pop-festari-ympäristöön.
Mikael Gabrieliin en kohdistanut juuri mitään odotuksia, vaan annoin itselleni luvan yllättyä iloisesti. Pidän joistakin hänen levytyksistään. Livenä hän ei kuitenkaan ainakaan allekirjoittanutta saanut liekkeihin. Esiintyminen ja biisitkin ovat laiskoja, vaikka eniten ärsytti inisevät välispiikit. Maailmankatsomuksemme ovat näköjään kovin erilaiset.
Perjantain ”pääesiintyjänä” illan closasi Haloo Helsinki! ja päätösslotti sopi yhtyeelle täydellisesti. Yhtyeen kansainvälisen tason esiintyminen ja tuhti hittiputki upposivat festarikansaan kuin veitsi voihin, vaikka sateisen päivän jälkeen alkoikin veto olla jo vähissä. Lauantaina kyseinen tehtävä lankesi ansaitusti Käärijälle, jonka kesän festarisetti oli jälleen aiemmista poikkeava. Olen nähnyt nyt livenä yhdeksän kertaa ja voin käsi sydämellä sanoa, että hän on aina uusiutunut ja yllättävä. Kahta samanlaista keikkaa en ole häneltä todistanut ja aina hän on edelliskertaa parempi. Harvinainen suoritus keneltä tahansa artistilta.
Kipinä festivaalien vetonauloina ulkomaiset kasaritähdet
Oulunkylän Kipinä-festivaaleille minut vei ennen kaikkea Kim Wilde ja Alphaville. Soisin muidenkin suomalaisfestareiden buukkaavan esiintymään enemmän esiintyjiä Suomen rajojen ulkopuolelta. Heidän ei välttämättä tarvitse olla mitään tämän päivän eturivin artisteja, vaan nostalgiannälkäiselle aikuisyleisölle kelpaa kyvykkäät takavuosien tähdetkin. Näiden kahden kasaristaran keikoista kirjoitinkin blogiini omat arvostelunsa heti tuoreeltaan.
LUE LISÄÄ: Kim Wilden tunnin Kipinä festival setti oli mannaa silmille ja korville
LUE LISÄÄ: Alphavillen sedät jaksaa heilua
Heidän lisäkseen Kipinässä nähtiin myös Evelina, Portion Boys ja Haloo Helsinki!, jotka näimme jo Hyvinkäällä. Tästä oli omiaan kirvoittamaan ikuisuuskeskustelun siitä nähdäänkö liian monilla festareilla liian monta samaa esiintyjää? Tuosta kolmikosta katsoimme uusinnan vain Haloo Helsingiltä, sillä vaikka Portion Boys on hyvä ei sitä viikon välein jaksa katsoa. Haloo Helsinkiä sen sijaan katselee ja kuuntelee vaikka joka viikko, vaikka setti olikin lähes täysin sama molemmissa tapahtumissa – välispiikkejä myöten.
Valitettavasti Kipinän perjantain avannut Michael Monroe jäi näkemättä iänikuisten työesteiden vuoksi, mutta muihin esiintyjiin ehdimme paneutua. Mirellaa on kovasti kehuttu live-esiintyjänä, mutta tähän setäihmiseen hänen settinsä ei iskenyt kovin hyvin. Lisää vuosia ja lisää hittejä, niin kyllä siitä hyvä tulee. JVG sen sijaan räjäytti pankin totaalisesti. Heitä en ollut aiemmin nähnyt ja kylläpä vetivät aikamoisen show’n ja hittiputken. Kaija Koon olen nähnyt useastikin vuosien varrella ja nyky-Kaija on jotenkin alkanut ärsyttää minua persoonana. Hän ikään kuin esittää Kaija Koota – maailmoja syleilevää reilun kaupan muijaa, joka on nähnyt ja kokenut kaiken.
Bess on festariesiintyjänä aivan huippu. Hänet haluan aina nähdä mahdollisimman läheltä. Ennen kaikkea musiikkityyli uppoaa meikäläiseen, mutta pahitteeksi ei ole artistin läpitunkeva karisma, sydämellisyys ja taidokkuus. Juha Tapion läsnäoloon suhtauduin sen sijaan skeptisemmin, mutta äijähän veti oikein passelin hittiputken vankalla ammattitaidolla. Repertuaarista löytyi kokonainen tunnin festarisetillinen tuttuja biisejä, mistä yllätyin itsekin. Cledos jäi meiltä myös väliin, mikä ei edes harmittanut.
Retropopparin festaritärpit 2026:
Käärijä
Haloo Helsinki!
XL5
Bess
JVG
Kannattaa tsekata:
Kake Randelin
Elastinen
Portion Boys
Vesala
Popeda
Voit jättää väliin (väsähtäneitä):
Klamydia
Poets of the Fall
Mikael Gabriel
Kaija Koo
Mamba
Diandra
Olisin halunnut nähdä:
Nylon Beat
Raptori
Ressu Redford
Mascara
Pete Parkkonen & Linda Lampenius
Enemmän ulkomaisia (kasari)-artisteja
Vuonna 2025 Hyvinkäällä järjestettiin Hyvinkää Pop -nimiset festivaalit, mutta tänä vuonna tapahtui liittyi osaksi Vauhti kiihtyy -festareiden sarjaa. Hyvinkään kokemukset kahdelta vuodelta ovat niin hyvät, että ostimme jo ennakkoliput ensi vuodelle – tosin siihen vaikutti myös huippuedullinen hinta. Lienee hyvä konsepti järjestää useat festarit usealla paikkakunnalla samalla tekniikalla ja samalla, vain hieman muuttuvalla artistikattauksella. Kenties siten saadaan myös lippujen hinnat ruuvattua kohtuullisiksi.
Helsingin Sanomat kirjoitti vähän aikaa sitten Vauhti kiihtyy -festareiden taustoista ansiokkaan jutun, joka tosin on vain tilaajien luettavissa. Siinä mielessä olen samaa mieltä kirjoituksen kanssa, että Hyvinkäällä kaikki toimii kuin unelma. Missään vaiheessa ei ollut mihinkään sen kummempia jonoja – ei juomatiskeille, ei ruokatiskeille, ei vessoihin, eikä muihinkaan palveluihin. Ja aina löytyi joku istumapaikka esimerkiksi ruokailuhetkelle. Jos vertaa esimerkiksi Kipinään, niin siellä muodostui pitkiäkin jonoja ja mm. istumapaikat olivat kortilla. Esiintyjistä pääsi molemmissa tapahtumissa nauttimaan yhtä hyvin ja se on tärkeintä.
SEURAA RETROPOPPARIA SOMESSA:
RETROPOPPARI 
Jätä kommentti