Vuonna 1976 kitaraa soittavat koulukaverit Gary Kemp ja Steve Norman päättivät perustaa bändin Lontoon Islingtonissa nähtyään The Sex Pistolsin räyhäkkään keikan. Mukaan tuli rumpali John Keeble, basisti Michael Ellison ja pian myös laulusolisti Tony Hadley. Harjoituksia pidettiin koulun musiikkiluokassa lounastunneilla. Coverbiisien ohella yhtye treenasi soittokuntoon myös Garyn oman sävellyksen ”I’ve Got Roots”, josta he ottivat kokoonpanolleen myös ensimmäisen nimen Roots. Ensimmäinen keikka vedettiin vielä saman vuoden joulukuussa koulun joulujuhlassa.
Kun Ellison jätti yhtyeen, muutti se nimensä muotoon Cut, ja samalla Norman siirtyi bassoon. Seuraavaksi nimi vaihtui Makersiksi ja kokoonpanoon tuli uusi basisti Richard Miller. Multi-instrumentaliksi osoittautunut Norman soitti kitaran ja basson lisäksi mm. saksofonia, koskettimia ja perkussioita. Alkuaikojen punkahtava tyyli muuttui popimmaksi ja tärkein esikuva tässä vaiheessa oli The Small Faces -yhtye. Bändi alkoi saada myös nimeä ja heistä kirjoiteltiin positiiviseen sävyyn isoissakin musalehdissä, kuten Sounds ja New Musical Express.
Poikien ystävä Steve Dagger ryhtyi kokoonpanon aikaansaavaksi manageriksi. Hän oli nähnyt kuinka bändin naisfanit innostuivat komeasta roudarista. Tämä oli Gary Kempin veli Martin Kemp, joka pestattiin uudeksi basistiksi. Tällä haavaa ryhmän nimi oli Gentry ja uusi kokoonpano heitti ensimmäisen keikkansa 1.7.1978. Saman vuoden syksyllä Steve Strangen ja Rusty Eganin isännöimät underground-klubi-illat Lontoon Sohon Billy’s baarissa alkoivat herättää huomiota. Gentry päätti muuttaa saundiaan muodin mukaisesti elektronisempaan suuntaan.
Poikien toinen ystävä, toimittaja Robert Elms oli käynyt Berliinissä ja nähnyt siellä seinään tägättynä lauseen ”Rudolf Hess, all alone, dancing the Spandau Ballet”. Spandau on Berliinin kaupunginosa, jossa sijaitsee samanniminen linnoitus jossa on toiminut aikoinaan myös vankila. Elmsin ehdotuksesta orkesterin lopulliseksi nimeksi vakiintui Spandau Ballet. Strangen ja Eganin klubi muuttui entistä näyttävämmäksi ja sai omat Blitz-nimiset tilat. Klubi-isännät järjestivät koe-esiintymisen, josta paras yhtye pääsisi soittamaan Blitz-klubin pikkujouluihin.
LUE LISÄÄ: Uusromantiikka syntyi Lontoon Blitz-klubilla (dokumenttiarvio)
Spandau Ballet veti pisimmän korren ja soitti uudella nimellään ensimmäisen keikkansa Blitz-klubilla 5.12.1979. Vuosikymmenen vaihduttua Spandaut herättivät huomiota tekemällä sarjan keikkoja erikoisissa paikoissa, kuten Scala-elokuvateatterissa ja Thames -joen rantaan ankkuroidulla historiallisella HMS Belfast -sotalaivalla, mikä sai sanan kiertämään ja bändin maine kasvoi trendikkäiden Lontoo-poppareiden keskuudessa uusiin mittasuhteisiin.
Tämä sai televisionkin kiinnostumaan nousevan kyvyn tarinasta ja kuvausryhmä saapui ikuistamaan otoksia yhdeltä keikalta. Paikalla oli myös suosittu radio-DJ Peter Powell, joka ehdotti he voisivat äänittää joitakin laulujaan soitettavaksi hänen radio-ohjelmassaan. Spandau Ballet meni studioon ja äänitti kelvolliset versiot Gary Kempin säveltämistä lauluista ”To Cut a Long Story Short”, ”The Freeze”, ”Confused” ja ”Reformation”. Powell piti eniten ensin mainitusta ja myös soitti sitä eniten.
Kappale alkoi tulla yleisölle tutuksi ja ihmiset kyselivät, mistä sen voisi ostaa omakseen. Heinäkuussa 1980 televisiossa esitetty dokumentti sai levy-yhtiöt suorastaan kilpailemaan sopimuksesta yhtyeen kanssa. Levy-yhtiöiden kilvan voitti Chrysalis -yhtiö, jonka kanssa alettiin valmistella ensimmäistä albumia. Spandau Balletilla oli tavallaan jo orastava hitti repertuaarissaan ennen kuin nimet olivat edes paperissa, eikä yhtäkään demonauhaa tarvinnut lähettää yhdellekään levy-yhtiölle.
Manageri Dagger neuvotteli Spandau Balletille ennenkuulumattoman kovan levytyssopimuksen, johon sisältyi jopa oma budjetti esiintymisasuja varten. Spandaulaisille ulkoinen imago oli lähes yhtä tärkeä kuin musiikillinen sisältö. Esiintymisasuja suunnittelemassa oli muuan Sade Adu, joka muutaman vuoden päästä osoitti osaavansa itsekin laulaa. Lisäksi bändi sai pitää itsellään päätäntävallan kaikesta muustakin, kuten markkinoinnista, levyjen kansista, musiikkivideoista ja singlevalinnoista. Kaikesta vastasi yhtyeen yhteinen yritys Reformation, jonka kaikki viisi jäsentä omistivat tasapuolisesti. Jos olet joskus ihmetellyt levyjen kansiin painettua sanaa Reformation.
LUE LISÄÄ: Saden albumista ”Diamond Life”
JOURNEYS TO GLORY (1981)
Richard James Burgess oli syntikkapopyhtyeen Landscape jäsen ja bändi oli julkaissut yhden omaa nimeään kantavan albumin, mutta ei ollut vielä saavuttanut listamenestystä. Gary Kemp kuitenkin tiesi kokoonpanon ja se oli myös yksi hänen esikuvistaan. Burgess oli käynyt Blitz-klubilla katsomassa Spandaun keikkaa ja oli näkemästään vaikuttunut. Levytyssopimuksen synnyttyä manageri Dagger otti Burgessiin yhteyttä ja pyysi tätä tuottamaan Spandau Balletin esikoisalbumin.
Tämä merkitsi läpimurtoa myös Burgessin tuottajan uralle. Hänen oma yhtyeensä Landscape sai ensimmäisen TOP-10-hittinsä ”Einstein a Go-Go” vasta Spandau Balletin ensimmäisen singlen jälkeen. Molempien levyjen korkein listasijoitus Britanniassa oli viides. Spandaun ensimmäiseksi julkaisuksi valikoitui tietenkin radiossakin huomiota herättänyt ”To Cut a Long Story Short”. Se nousi listalle lokakuussa 1980, Landscapen tehtyä debyyttinsä seuraavan vuoden helmikuussa.
Tietenkin kappaleeseen kuvattiin musiikkivideo, johon Chrysalis antoi tiukahkon 5000 punnan budjetin. Niinpä se piti kuvata videonauhalle jossain lähiympäristössä. Paikaksi valikoitui London Dungeon, vuonna 1974 turistinähtävyydeksi avattu vankila- ja kidutusmuseo. Bändin lisäksi videolla esiintyvät tyypit kuuluivat Blitz-klubin vakioasiakkaisiin. Spandau Ballet pukeutui puolisotilaallisiin univormutyyppisiin takkeihin, skottiruutuun ja pitkiin hameisiin. Pian he esiintyivät samassa uniikissa garderobissaan myös Top of the Pops -ohjelmassa ja tulivat luoneeksi uuden muotivillityksen.
Vuoden loppuun mennessä kaikki levylle tulevat kahdeksan laulua olivat purkissa ja tammikuun alussa markkinoille saatettiin toinen single ”The Freeze”. Siitä ei muodostunut ensisinglen kaltaista menestystä, vaan korkeimmaksi listasijoitukseksi jäi 17. Maaliskuussa julkaistu pitkäsoitto osoittautui kuitenkin suosituksi ja levy nousi listan sijalle viisi myyden kultalevyyn oikeuttavat 100.000 kappaletta.
Levy-yhtiö janosi kuitenkin suojatiltaan lisää listahittejä ja Gary Kemp sävelsi kokonaan uuden kappaleen ”Glow”, jota hän piti klubien tanssilattioille sopivana. Single julkaistiin kaksois-A-puoli-levynä albumilta löytyvän ”Musclebound” -kappaleen kanssa. ”Muscleboundiin” kuvattiin musiikkivideo, jonka budjetti paisui kaksinkertaiseksi suunnitellusta eli yli 15.000 punnan. Videoguru Russell Mulcahyn ohjaama teos sisältää paljon toimintaa ja hevosia. Tuplasingle nousi kuin nousikin Britannian listan kärkikymmenikköön.
DIAMOND (1982)
Vuorossa oli ns. ”vaikea toinen albumi”. Aluksi yhtyeen biisinikkarilla Gary Kempillä oli kirjoittajanblokki ja uudet sävellykset syntyivät vaikeamman kautta. Seuraavaksi levyä jouduttiin äänittämään useilla eri studioilla aina tuottaja Richard James Burgessin aikataulujen mukaan.
Laulusolisti Tony Hadley alkoi tuntea erkaantuvansa henkisesti muusta bändistä. Hän ei kehdannut sanoa, ettei pitänyt Kempin uusista biiseistä ja häntä ärsytti laulaa niitä studioboksissa muiden bändin jäsenten tarkkaillessa lasin toisella puolella. Levy syntyi Hadleyn osalta vaikeimman kautta ja konflikteilta tuottajan kanssa ei vältytty. Kun laulaja esimerkiksi huomautti tuottajalle, että yhtyeen muut jäsenet laulavat taustakuoro-osuuksia nuotin vierestä, suhtauduttiin hänen mielipiteeseensä ylimalkaisesti.
Gary Kemp oli innostunut funk-musiikista jo ”Glow”-kappaletta säveltäessään ja siitä tuli kakkosalbumille eräänlainen suuntaviiva. Hän halusi tehdä amerikkalaistyylistä mustaa funkia ”valkoisilla sanoituksilla”. Blitz-klubin aika oli myös päättynyt ja uusi trendimesta oli Le Beat Route, jossa soi funkahtava musiikki. ”Chant No. 1 (I Don’t Need This Pressure On)” oli omistettu tälle. Mukana levytyksessä oli brittiläisen jazz-funk-kokoonpanon Beggar and Co. puhaltimet.
Heinäkuuussa 1981 julkaistu single aloitti listanousunsa siinä määrin vauhdikkaasti, että kaikki odottivat siitä Spandau Balletin ensimmäistä ykköshittiä. Nousi tyssäsi kuitenkin sijaan kolme, mikä oli silti bändin paras saavutus siihen mennessä. Seuraava single ”Paint Me Down” osoittautui vaikeammaksi palaksi. Se oli ikään kuin jatkoa ”Chant No. 1:lle”, mutta ei osoittautunut yhtä menestyksekkääksi. Russell Mulcahy ohjasi jälleen musiikkivideon, jossa on viittauksia Spandau Balletin menestyksekkääseen vuoteen mutta myös uusia otoksia bändin jäsenistä vähäpukeisina. Mikä johti esityskieltoon BBC:llä.
Tammikuussa 1982 ennen albumia julkaistiin vielä kolmas single ”She Loved Like Diamond”, joka oli tyylillisesti popahtavampi. Tässä kuten lähes kaikissa muissakin albumin kappaleissa Tony Hadleylla oli vaikeuksia saada tulkintaansa kohdalleen. Yhtye oli tyytymätön tuottaja Burgessin panostukseen ja kaikki olivat sitä mieltä, että he olivat alisuorittaneet. Siitä oli yhtenä osoituksena singlen totaalinen floppaaminen listalla. Kun levy ei noussut listalla sijaa 49 korkeammalle painettiin paniikkinappula pohjaan.
Myös maaliskuussa julkaistu albumi ”Diamond” jäi listasijoituksissa edeltäjänsä taakse. Sen korkein sijoitus oli 15. Spandau Balletin oli pakko saada hittisingle. Gary Kemp esitteli levyn kappaleita tuoreelle tuottajalupaukselle Trevor Hornille, joka kiinnitti huomiota kappaleeseen ”Instinction”. Hän halusi äänittää sen uudelleen alusta loppuun ja etenkin Tony Hadleyn lauluraidan. Työ kannatti, sillä single nousi Britti-listan kärkikymmenikköön. Spandau Ballet saattoi huokaista helpotuksesta. Tämän myötä myös pitkäsoitto ylitti 100.000 kappaleen kultalevyrajan.
TRUE (1983)
Tyytymättöminä Richard James Burgessin työhön Spandau Ballet halusi seuraavalle levylleen uuden tuottajan. Ensimmäinen vaihtoehto oli hyvää työtä singlemiksauksen kanssa tehnyt Trevor Horn. Horn tunnettiin tarkkana miehenä, etenkin rytmiraitojen suhteen. Hänen vaatimuksenaan oli, että rumpali John Keeblelle on annettava kenkää. Pitkäaikainen ystävä Gary Kemp ei kuitenkaan voinut suostua tähän missään nimessä eikä hänen mielestään Keeble nyt ollut niin huono rumpali.
Tuottajaksi löytyi manageri Daggerin välityksellä parivaljakko Tony Swain ja Steve Jolley, jotka olivat juuri saavuttaneet listamenestystä Bananaraman kanssa. Biisinikkari Kemp halusi jälleen uudistaa tyyliä ja siirtyi etäämmälle edellislevyn funk-linjasta. Mukaan tulivat pehmeämmät r’n’b ja soul -saundit. Yhteistyötä tuottajien kanssa kokeiltiin levyttämällä Paddingtonin Red Bus Studioilla uusi kappale ”Lifeline”. Se sujui hyvin ja syyskuussa 1982 julkaistu single nousi listan sijalle seitsemän.
Albumia matkustettiin äänittämään Bahamalle, sillä Kemp arveli uuden, kauniin ja trooppisen ympäristön parantavan yhteisfiilistä ja soittamista. Lisäksi soul-musiikki oli Bahamalle ominaista. Kappaleita kuitenkin harjoiteltiin Britanniassa ennen matkaa ja Tony Hadleyn vokaalit äänitettiin yhtyeen palattua Red Bus Studioilla. Steve Normanin saksofonista tuli myös olennainen lisä levyn uudenlaiseen äänimaailmaan.
Tuottajat Swain ja Jolley olivat niinikään uuden edessä, sillä he eivät olleet tottuneet tuottamaan muiden tekemiä lauluja vaan osallistuivat useimmiten itsekin tuottamiensa levyjen kappaleiden säveltämiseen ja sanoittamiseen. Jälki oli kuitenkin hyvää ja Gary Kempin sävelkynä oli terävämpänä kuin koskaan aikaisemmin. Myös helmikuussa 1983 julkaistu toinen single ”Communication” otettiin hyvin vastaan ja albumi ”True” laitettiin markkinoille jo kun singlekin vielä keikkui listoilla. ”Communicationin” korkein listasija oli 12.
Maaliskuussa 1983 listalle nousseen pitkäsoiton nimikkokappale alkoi herättää mielenkiintoa fanien ja median keskuudessa, joten se lohkaistiin singleksi pikipäin. Vain kaksi kuukautta edellisen singlen jälkeen. ”True” single nousi Britannian listan ykköseksi ja lopulta albumikin pamahti listan kärkeen. Tämä on harvinaisia hetkiä tilastohistoriassa, kun samanniminen julkaisu oli molempien listojen paalupaikalla.
”True” oli Spandau Balletille myös läpimurto Yhdysvaltojen markkinoille. Single nousi Billboard-listalla sijalle neljä ja sen myötä myös albumi kohosi Amerikan listalla sijalle 19. Britanniassa pitkäsoitosta tuli yhtyeen uran myydyin sen ylittäessä 300.000 kappaleen platinalevyrajan. Levyltä riitti vielä lohkottavaakin. Neljäntenä ja viimeisenä singlenä julkaistiin ”Gold”, joka oli Gary Kempin tribuutti John Barryn James Bond -sävelmille. Tyylikäs, lähes klassikon asemaan noussut pop-kappale kipusi Britannian singlelistan kakkoseksi. Siitä tuli myös TOP-10-hitti useissa Euroopan maissa ja TOP-30-hitti Yhdysvalloissa. ”Gold” on yksi Spandau Balletin tunnetuimpia kappaleita.
LUE LISÄÄ: Spandau Balletin albumista ”True”
PARADE (1984)
”True” -albumin tekeminen oli mukavaa ja menestys sen mukaista, joten yhteistyö tuottajapari Swain & Jolley kanssa jatkui myös seuraavalla levyllä. Spandau Ballet oli kiertänyt keikoilla ahkerasti ja areenat olivat kasvaneet suosion lisäännyttyä. Gary Kemp halusi tulevalle levylle isompaa saundia ja bändin yhteissoittoa. Levyä matkustettiin äänittämään Müncheniin, Saksaan.
Toukokuussa 1984 levyltä saatiin ensimmäisenä maistiaisena uusi single ”Only When You Leave”, joka nousi Britti-listalla kolmanneksi. Siitä tuli siis yhtyeen kahdeksas TOP-10-hitti. Levy nousi myös Billboard-listan TOP-40:een, mutta se oli Spandau Balletille viimeinen noteeraus Yhdysvalloissa. Kuukautta myöhemmin päivänvalon näki albumi ”Parade”, josta tuli lähes edeltäjänsä veroinen menestys. Korkein listasijoitus oli toinen ja myynti ylitti platinarajan.
Elokuussa julkaistiin toinen single, rauhallisempi ”I’ll Fly For You” joka sekin kohosi kärkikymmenikköön. Sen sijaan kaksi viimeistä lohkaisua ”Highly Strung” ja ”Round and Round” jäivät TOP-20-hiteiksi. Vuoden 1984 joulukuussa Spandau Ballet oli muun Brittipopin kerman kanssa mukana legendaarisessa Band Aid -projektissa ja Tony Hadley lauloi oman säkeensä ikivihreässä hyväntekeväisyyslaulussa ”Do They Know It’s Christmas?”.
Spandau Ballet nähtiin luonnollisesti myös seuraavana kesänä Lontoon Wembley stadionilla Live Aid -konsertissa. Yhtyeen oma maailmankiertue päättyi Wembley areenalle kuuteen loppuunmyytyyn konserttiin. Se oli aikansa ennätys. Samaan aikaan yhtyeen levytyssopimus Chrysalisin kanssa oli katkolla ja levy-yhtiö julkaisi yhtyeeltä kysymättä kokoelma-albumin ”The Singles Collection”. Suivaantunut yhtye teki lopullisen päätöksen vaihtaa yhtiötä ja harkitsi entistä kohtaan oikeustoimia.
Marraskuussa 1985 julkaistusta kokoelmasta tuli joka tapauksessa valtava menestys, joka myi Britanniassa tuplaplatinaa eli yli 600.000 kappaletta. Korkein listasija oli kolmas.
THROUGH THE BARRICADES (1986)
Spandau Ballet solmi uuden mittavan sopimuksen CBS-yhtiön kanssa. Diilin arvon kerrottiin olleen 1,5 miljoonaa puntaa, joten levy-yhtiöllä ainakin riitti uskoa bändin potentiaaliin. Gary Kemp, joka päätti lähes yksinvaltiaan elkein bändin linjasta, suunnitteli muuttavansa Spandau Balletin soundia tällä kertaa rockimmaksi ja ärhäkämmäksi. Lähtökohtana oli areenaluokan soundi, koska nyt yhtye soitti isoilla areenoilla. Soitannan piti kuulostaa bändivetoiselta ja sellaiselta, että se kuulostaa samalta myös livenä.
Swainin ja Jolleyn ei katsottu sopivan tähän suunnitelmaan, joten tuottajaksi tuli Gary Langan. Hänen meriittilistaltaan löytyi tätä ennen lähinnä studioteknikon työtä Trevor Hornin alaisuudessa sekä mm. ABC:n kakkosalbumin tuotanto. Lisäksi Langan vastasi esim. Billy Idolin kappaleiden ”Flesh For Fantasy” ja ”White Wedding” miksaaminen hittikuntoon. Langaniin bändi oli tutustunutkin, kun Horn äänitti ”Instinction” -biisin singleversion.
Äänityspuuhiin suunnattiin jälleen Müncheniin, mutta myös Ranskaan. Spandau Ballet ja Langan päättivät kokeilla, miten yhteistyö toimii ja he äänittivät kappaleen ”Everybody (We’ve Got to Fight For Ourselves)”. Homma toimi, joten ensimmäinen uusi hedelmä saatettiin poimittavaksi heinäkuussa 1986. Lopulta singlekappaleen nimeksi tuli ”Fight For Ourselves”, ja se kuulosti kitarasaundien ja vahvojen naiskuorojen osalta rockimmalta kuin Spandau Ballet koskaan aiemmin.
Biisiin kuvattiin tietenkin myös musiikkivideo. Tällä kertaa juonena oli kahden nuoren neitokaisen luikertelu kipakan vahtimestarin ohi bändin keikalle. Toista tytöistä esitti Paul Youngin silloinen tyttöystävä Stacey Smith. Singlen korkeimmaksi listasijoitukseksi Britanniassa jäi 15, mikä oli tietenkin pettymys, kun suunnitelmissa oli maailmanvalloitus.
Gary Kemp kirjoitteli laulut tälle albumille pääasiassa majaillessaan Dublinissa. Irlannin poliittinen ilmapiiri inspiroi häntä albumin nimikkokappaleeseen ”Through the Barricades”. Hän käänsi tekstin rakkaustarinaksi, jossa osapuolet asuvat jaetun kaupungin eri puolilla. Eräänlainen moderni Romeo ja Julia muunnelma. Samalla soitantaan yhdistettiin akustinen alku ja stadionluokkaan päräyttävä loppu.
Kemp itsekin piti kappaletta tärkeämpänä, kuin muita sävellyksiään ja hän kiinnitti erityisen paljon huomiota myös Tony Hadleyn vokaalien äänittämiseen. Hän lauloi biisiä Hadleylle eteen säkeistö säkeistöltä. Lopulta laulaja kyllästyi ohjeistamiseen ja ilmoitti laulavansa kappaleen omalla tavallaan. Syntyi mestariteos, joka on edelleen ainakin laulaja Tony Hadleyn henkilökohtainen suosikki kaikista Spandau Ballet kappaleista. Myös Kemp myönsi, että tulkinnasta tuli paras jonka Hadley on konsanaan laulanut.
”Through the Barricades” -single julkaistiin lokakuussa ja se kohosi Britannian singlelistalla sijalle kuusi. Siitä tuli yhtyeen kymmenes ja viimeinen TOP-10-singlehitti. Pitkäsoitto saatiin markkinoille seuraavassa kuussa ja sen korkein listasijoitus albumilistalla oli seitsemäs. Spandau Ballet pokkasi kiekosta kolmannen peräkkäisen platinalevynsä. Manageri Daggeria ärsytti, sillä CBS ei juurikaan markkinoinut levyä Yhdysvalloissa. Hänen mielestään se oli ironista, sillä juuri Amerikan markkinat asetettiin tähtäimeen sopimusta solmittaessa.
Vaikka kaikki meni päällisin puolin suht mukavasti, Gary Kemp aisti ensimmäisiä merkkejä Spandau Balletin rivien rakoilemisesta. Helmikuussa levyltä lohkaistiin vielä kolmas single ”How Many Lies”, jonka listapiikiksi jäi vaatimaton 34:s sija. Spandau Ballet lähti kiertueelle, piti vähän taukoa ja palasi levytysstudioon vasta kesän 1988 jälkeen.
HEART LIKE A SKY (1989)
Gary Kemp kärsi jälleen kirjoittajanblokista, mutta uusi ihmissuhde näyttelijätär Sadie Frostiin laukaisi tilanteen. Pariskunta asteli avioon toukokuussa 1988. Kemp kirjoitti jälleen nipun lauluja, mutta tällä kertaa hänen bändikaverinsa eivät olleet tyytyväisiä saamaansa demokasettiin. Myös Steve Norman halusi säveltää kappaleita Spandau Balletin levytettäväksi. Kemp piti yhtyettä näpeissään kuitenkin yksinvaltiaan ottein ja hyväksyi albumille vain yhden Normanin kappaleen. Albumiraita ”Motivator” on ainoa Spandau Balletin 1980-luvulla levyttämä kappale, joka ei ole lähtöisin Gary Kempin kynästä.
Erimielisyyttä tuli myös äänityspaikasta. Vastarakastunut Gary Kemp halusi pysyä Lontoossa ja lisäksi hänet oli veljensä Martinin kanssa valittu pääosiin gansteriveljeksistä kertovaan elokuvaan ”The Krays”. Kuvaukset menivät ristiin äänitysten kanssa. Manageri Dagger ja laulaja Hadley olisivat halunneet matkustaa Amerikkaan, sillä managerin mielestä se olisi edesauttanut levy-yhtiön Yhdysvaltojen osaston suhtautumista yhtyeeseen. Hadley puolestaan kaipasi vain maisemanvaihdosta ja on jälkeenpäin todennut, että jos olisimme matkustaneet muualle tekemään yhdessä levyä, saattaisimme olla tänä päivänä jopa puheväleissä.
Vaikka lauluja pidettiin keskinkertaisina, niistä tehtiin silti albumi. Tony Hadley on sanonut kärsineensä jopa unettomista öistä miettiessään sitä, ettei usko kappaleisiin. Hänen itseluottamuksensa oli tiessään. Markkinoille oli tullut myös uutta teknologiaa ja Gary Kemp uskoi voivansa tuottaa levyn yksin. Myös rumpali John Keeble oli harmissaan, sillä hänet korvattiin monissa kappaleissa rumpukoneilla. Kemp olisi itsekin halunnut päästä ääneen ja duetoida Hadleyn kanssa kappaleessa balladissa ”Empty Spaces”. Solisti käski biisinikkarin painua helvettiin.
Melkein vuosi ennen levyä, syyskuussa 1988, julkaistiin single ”Raw”, joka oli Gary Kempin paluuyritys tanssittavamman funkin pariin. Kappale jäi kuitenkin vaille suurta listamenestystä ja myös vähän irralliseksi muusta albumista. Onkin melkein yllätys, että se otettiin mukaan seuraavalle kokopitkälle ”Heart Like a Sky”. Seuraavan elokuussa julkaistu toinen single ”Be Free With Your Love” kuvastaa tyylikkyydessään paremmin albumikokonaisuuden sisältöä.
Manageri Dagger ei halunnut albumia julkaistavan ennen kuin Kempien elokuvan kuvaukset olivat kokonaan purkissa. Siinä määrin ne olivat jo häirinneet äänityksiäkin. Single ei kuitenkaan menestynyt paljoakaan edeltäjäänsä paremmin. ”Raw” -singlen korkein sijoitus oli 47 ja ”Be Free With Your Love” -singlen 42. Näillä eväillä ei voinut odottaa albuminkaan räjäyttävän pankkia. Spandau Balletin kuudes pitkäsoitto osoittautui yhtyeen heikoimmaksi kaupalliseksi menestykseksi. Se ei noussut Britanniassa listan sijaa 31 korkeammalle ja viihtyi tilastoissa vain kolme viikkoa.
Levyn markkinointia yritettiin tekohengittää lohkaisemalla siltä vielä kaksi singleä, mutta sekä ”Empty Spaces” että vuoden 1990 helmikuussa julkaistu ”Crashed Into Love” eivät nousseet listalle lainkaan. Spandau Ballet oli todellinen 1980-luvun yhtye, sillä sen kaikki kuusi studioalbumia julkaistiin vuosina 1981-1989 ja vuosikymmenen vaihduttua he laittoivat pillit pussiin.
ONCE MORE (2009)
1990-luku alkoi riitaisissa merkeissä. Gary Kemp muutti royaltisopimusta, jonka seurauksena bändin yhteinen Reformation -yhtiö ei jakanutkaan enää osuuksia muille jäsenille. Periaatteessa Kemp ei tehnyt mitään väärää tai laitonta, sillä hän oli biisien säveltäjänä oikeutettu kaikkiin teostomaksuihin. Muut Spandaut eivät kuitenkaan olleet samaa mieltä. He olivat antaneet Kempille kaiken kunnian, vaikka olivatkin mielestään osaltaan osallistuneet kappaleiden synnytykseen studiossa, ja juuri siksi että yhteinen yhtiö jakoi heillekin osuudet.
Kaiken kukkuraksi Kempin ratkaisu tuli heille yllätyksenä ja eräänä kauniina päivänä tilille ei vain kilahtanutkaan tavanomaista rahasummaa. Tony Hadley, Steve Norman ja John Keeble haastoivat Gary Kempin oikeuteen. Garyn veli Martin ei luonnollisestikaan halunnut asettua veljeään vastaan. Oikeus katsoi kuitenkin asian Gary Kempin eduksi ja muut jäivät nuolemaan näppejään.
Huhtikuussa 1990 Kempin veljesten elokuva ”The Krays” sai ensi-iltansa ja Gary jatkoi orastavaa elokuvatähden uraansa vuonna 1992 menestyselokuvassa ”The Bodyguard”. Siinä hän esitti Whitney Houstonin näyttelemän laulajattaren manageria.
Velipoika Martin näytteli hänkin ja britit muistavat miehen erityisesti EastEnders -sarjasta. Vuonna 1998 Martin Kempiltä leikattiin aivokasvain, mutta hän parani leikkauksesta hyvin. Martin on ollut vuodesta 1988 lähtien naimisissa Shirley Hollimanin kanssa. Hänet me muistamme ainakin Wham!-yhtyeen taustalaulajana sekä omasta Pepsi & Shirlie duostaan.
Tony Hadley julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa vuonna 1992 ja ura sooloartistina on jatkunut aina näihin päiviin asti. Tuorein studioalbumi on vuodelta 2024. Miehen komea ääni taipuu myös popin lisäksi myös ikivihreisiin iskelmiin. Hadley keikkailee ahkerasti esittäen sekä omia kappaleitaan, covereita ja Spandau Balletin tuotantoa.
LUE LISÄÄ: Tony Hadleyn ”The Mood I’m In” (2024) -albumin arvostelu
Gary Kempin ensimmäinen soololevy ilmestyi vuonna 1995, mutta sen seuraajaa saatiin odottaa vuoteen 2021 asti. Vuonna 2025 julkaistiin Kempin kolmas sooloalbumi. Steve Normanin sosiaalinen media kertoo herran heittävän lähinnä DJ-keikkaa, vaikka soi hänen saksofoninsakin edelleen.
Vuonna 2009 viisikko sai sotakirveen haudattua ja veri – vai peräti raha – veti Spandau Balletin takaisin estradeille ja levytysstudioon. Comebackia käsittelevä lehdistötilaisuus pidettiin nostalgisesti HMS Belfast aluksella, jossa bändi oli pitänyt yhden ensimmäisistä huomiota herättävistä keikoistaan. Maailmankiertue käynnistyi lokakuussa 2009. Liput Lontoon O2 Areenan konserttiin myytiin loppuun 20 minuutissa ja he joutuivat heittämään siellä kaksi lisäkonserttia.
Samaan aikaan julkaistiin albumi ”Once More”, joka sisälsi yksitoista uutta levytystä Spandau Balletin klassisista kasarihiteistä sekä kaksi kokonaan uutta laulua. Levyn nimikkokappaleen ”Once More” kirjoittivat Gary Kemp ja Steve Norman ja ”Love Is All” -kappaleen Tony Hadley. Uudet versiot olivat tyyliltään tunnelmallisempia ja soitoltaan akustisempia. Spandau Balletin paluuta oltiin selkeästi odotettu, sillä albumi nousi Britannian listan sijalle seitsemän ja myi kultaa. Myöhemmin Tony Hadley on kuitenkin todennut, että se olisi voinut jäädä tekemättäkin.
2010-luvun alussa Spandau Balletin kiertueet jatkuivat ahkeraan tahtiin ja vuonna 2014 julkaistiin uusi kokoelma ”The Story – The Very Best of Spandau Ballet”. Tuplalevy sisälsi kolme uutta kappaletta, jotka oli tuottanut legendaarinen Trevor Horn. ”This Is the Love” ja ”Steal” olivat Gary Kempin kirjoittamia ja ”Soul Boy” Tony Hadleyn. Kokonaisesta uudesta albumistakin höpistiin, mutta Tony Hadleylla tuli jälleen mitta täyteen ja hän vetäytyi niin levytyksistä kuin kiertueistakin. Vuonna 2014 julkaistiin vielä yhtyeen tarina dokumenttielokuvana ”Soul Boys of the Western World” ja seuraavana vuonna heitettiin viimeinen maailmankiertue.
Vuosina 2017-2019 Spandau Ballet kokeili jopa uutta laulajaa, mutta Ross William Wild (oik. Ross Davidson) ei osoittautunut varteenotettavaksi sellaiseksi. Vuonna 2024 hänet kaiken kukkuraksi tuomittiin naisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Vuonna 2020 oli jälleen aika uudelle kokoelmalle. ”40 Years” -albumi sisälsi ennen julkaisemattoman levytyksen ”The Boxer”, joka oli cover Simon & Garfunkelilta ja äänitetty jo vuonna 1990. Wildin lähdön jälkeen Gary Kemp ilmoitti, että Spandau Ballet ei konsertoi ennen kuin Tony Hadley palaa takaisin. Sitä päivää saamme todennäköisesti odottaa melko kauan, mutta toivottavasti olen väärässä.
LUE LISÄÄ: Gary Kempin elämäkertakirjan ”I Know This Much” arvostelu
SEURAA RETROPOPPARIA SOMESSA:
KUUNTELE RETROPOPPARIN SOITTOLISTAA ”THE ESSENTIAL SPANDAU BALLET” SPOTIFYSSA:
Lähteet:
Gary Kemp: I Know This Much – From Soho to Spandau (Fourth Estate 2009)
Tony Hadley – To Cut a Long Story Short (Sidgwick & Jackson 2004)
Gambaccini-Rice-Rice: Guinness Hits of the 80s (Guinness 1990)
Soul Boys of the Western World (dokumenttielokuva 2014)
Wikipedia
Discogs
RETROPOPPARI 