Kylie Minogue kertoo tulevasta levystään, mutta myös 25 vuotta vanha levy nousi takaisin listoille

Australialaistähti Kylie Minogue on aloittanut uuden, kuudennentoista, studioalbuminsa valmistelut. Hän kertoo The Sun -lehdelle, että vaikka on tehnyt albumeja yli 30 vuoden ajan, on jokainen niistä ollut erilainen matka. Kylie ei vielä halua paljastaa tulevan levyn saundia, mutta kuuleman mukaan se tulee olemaan jännittävä. On aina haaste löytää seuraava saundi. Edellinen albumi ”Disco” (2020) tehtiin pääasiassa pandemian ja karanteenin aikana, joten paluu studioon tuttujen ihmisten pariin on puhdas nautinto. Uutta musiikkia on äänitetty jo jonkin aikaa ja suuri yleisö pääsee kuulemaan sitä keväällä 2023. BMG-levy-yhtiön johtaja Alistair Norbury kertoo, että tulossa on jo kolmas yhteistyölevy Kylien kanssa, vaikka he odottivat tekevänsä vain ”Golden” -albumin vuonna 2018. Sekä ”Golden” että ”Disco” nousivat listaykkösiksi Australiassa ja Isossa-Britanniassa. Helmikuussa 2023 Kylie esiintyi Australian Sydneyssä, WorldPride -tapahtumassa ja siellä uusista biiseistä odotetaan esimakua.

Tänä syksynä tulee kuluneeksi 25 vuotta Kylie Minoguen kuudennesta albumista ”Impossible princess”, joka on nyt julkaistu uudelleen remasteroituna vinyylinä. Takana oli neljä pitkäsoittoa Stock-Aitken-Waterman -tuotantotiimin PWL-levymerkillä vuosina 1988-1991 sekä yksi uuden levy-yhtiön Deconstructionin nimissä. Kylie Minoguen omaa nimeä kantanut vuoden 1994 albumi oli kohtuullinen menestys, joka sisälsi hitin ”Confide in me”. Single nousi Australian ykköseksi ja Britti-listan kakkoseksi. 1990-luvun loppupuolella Kylien suosio hieman notkahti ja musiikkikin kokeili uusia rajoja. ”Impossible princess” -levyn indie-Kylie kelpasi kuitenkin tähden kotimaassa ja levy nousi listan sijalle neljä myyden platinalevyyn oikeuttavan määrän. 25 vuotta myöhemmin Kylie onnistui kirkastamaan listasijoitustaan vielä pykälällä, sillä tällä viikolla levy on Australian listan sijalla kolme. Britanniassa uusintajulkaisu nousi sijalle viisi eli paljon paremmin kuin aikoinaan vuonna 1997. Suurta hittiä pitkäsoitolta ei lohjennut, mutta neljä TOP-40-hittiä kylläkin.

Lue Kylie Minoguen vuoden 1988 debyyttialbumista Retropopissa

Tutustu Kylie Minoguen vuoden 2015 joulualbumiin Retropopissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: