Retropoppari Manchesterissä: ABC juhlisti 40-vuotista taivaltaan juhlakonserttikiertueella

ABC: The lexicon of love – 40th anniversary tour
28.6.2022 Manchester, UK, The Bridgewater hall

Syyskuussa 2021 bongasin brittiläisestä musiikkiaviisista mainoksen, jossa ABC ilmoitti kiertävänsä kotisaartaan kymmenen konsertin tiimoilla. Siitä se ajatus sitten lähti. Vuosikaudet olen lueskellut paikallisia lehtiä ja kotiinkannettunakin kolahtaa postiluukusta kestotilauksena se kaikkein oleellisin, ”Classic pop”, mutta koskaan ei konserttimainosten osaston ilmoitus ole aiemmin herättänyt yhtä vahvoja tuntemuksia. Ei vaikka harva se kuukausi siellä ilmoitellaan esimerkiksi Roxy musicin, Blackmangen, Tears for fearsin, The Human leaguen tai Paul Youngin kiertueista, kesäajan pienempiä tulvivista retrofestareista puhumattakaan. ABC oli se joka sai sormet syyhyämään, etenkin kun konserttikiertuetta mainostettiin 40-vuotisjuhlateemalla. Koko legendaarinen esikoisalbumi ”The lexicon of love” vuodelta 1982 kuultaisiin alusta loppuun ison sinfoaniaorkesterin säestämänä. Surffailin Ticketmasterin sivuille ja klikkasin itselleni liput Manchesterin konserttiin. En muista tarkalleen, miksi valitsin juuri Manchesterin, mutta ehkä ehdin vilkaista että Finnair lentää sinne suoraan ja totesin Lontoon kolutuksi jo liian huolellisesti. Valinta osoittautui varsin mainioksi.

Kuukaudet kuluivat ja en edelleenkään voinut uskoa täysin todeksi, että kesällä 2022 näkisin ja kuulisin ABC:n livenä. Maailma kipuili edelleen myös pandemian jälkimainingeissa, joten muut matkajärjestelyt saivat myös viipyillä. Jossain vaiheessa vuoden vaihteen jälkeen varasimme lennot ja vasta parisen kuukautta ennen H-hetkeä keskityimme tarkastelemaan majoitusvaihtoehtoja. Kaikki sujui näiltä osin mutkattomasti ja saatoin keskittyä olennaiseen. Noin kuukausi ennen matkaa postilaatikosta putkahti myös paperiset konserttiliput tapahtumaan. Ne tulivat jotenkin yllättäen, sillä oletin sisäänpääsyn tapahtuvan vain Ticketmasterin sovelluksen kautta esitettävien pääsylippujen kautta. Tapahtumapaikkana toimi Manchesterin The Bridgewater hall, vuonna 1996 avattu konserttisali joka vetää hieman yli 2300 katsojaa. Varsin optimaalinen sali tämäntyyppiselle tapahtumalle, voin ainakin jälkiviisaudella todeta.

Esikoisalbumillaan nelimiehisenä esiintynyt ABC on jo yli 30 vuoden ajan ollut yhtäkuin laulusolisti Martin Fry. Viimeinen alkuperäismiehistöön kuulunut jäsen, Mark White, poistui rivistöstä vuoden 1991 ”Abracadabra”-albumin jälkeen. Mark Whiteä lukuunottamatta muut jäsenet ovat aina jääneet vähän taka-alalle. Jopa 1980-luvun legendaarisissa musiikkivideoissa keskitytään mitä enimmässä määrin Martin Fryn roolisuorituksiin ja esimerkiksi ”All of my heart” -videon dramaattisen tarinan kuvituksen muut jäsenet vain vilahtavat sillan kaiteella videon loppumetreillä. Muiden jäsenten panos musiikin syntyyn lienee kuitenkin kiistaton, vaikka Martin Fryn pop-baritoni on juuri se asia, josta ABC tunnistetaan tänäkin päivänä. Useissa haastatteluissakin Martin ei millään muotoa yritä haalia kaikkea kunniaa itselleen, vaan pikemminkin korostaa olleensa ja edelleenkin olevansa vain osa koneistoa, joka on synnyttänyt tämän ikimuistoisen musiikin.

”The lexicon of love” -albumi on kestoltaan noin 42 minuuttia, joten oli tietenkin päivänselvää että noin 75 englannin puntaa maksavan konserttilipun maksava kuulija saa kuullakseen muutakin materiaalia. Niinpä konsertti koostui kahdesta selkeästi toisistaan erottuvasta osiosta. Ensin kuulimme kattauksen ABC:n muusta tuotannosta, monille aiheeseen perehtymättömälle varmasti vähän vieraammista lauluista. Onneksi The Bridgewaterin yleisö koostui pääsääntöisesti ABC-faneista ja etenkin brittiläisestä yleisöstä, joiden korviin lienee kantautunut ainakin joitakin ”The lexicon of loven” ulkopuolisia hittikappaleita. Popsaundista huolehtivan rytmiryhmän tukena konsertissa musisoi siis Southbank sinfonia -orkesteri, jonka kapellimestarina toimi Anne Dudley. Dudley oli 40 vuotta sitten aloitteleva musikantti, joka teki orkesterisovitukset ”The lexicon of lovelle” ja soitti albumilla myös koskettimia. Retropopparit muistavat hänet myös The Art of noise -yhtyeestä, jonka miehistöön kuului myös ABC-debyytin tuottanut Trevor Horn – hänkin noihin aikoihin aloitteleva musiikin ammattilainen.

Konsertin lämmittelyosuudessa kuultiin aluksi Southbank sinfonian alkusoitto, joka sisälsi värähtelyjä ”The lexicon of loven” ikimuistoisista melodioista. Sen jälkeen päästiin asiaan, kun lavalle saapui illan päätähti Martin Fry istuvassa, viininpunaisessa puvussaan laulaen itseoikeutetusti vuoden 1987 hittiä ”When Smokey sings”. Kappalehan on kiistatta yhtyeen soitetuin esikoislevyn singlelohkaisujen ulkopuolella. Seuraavaksi kuultiin yhtyeen tuoreimman albumin ”The lexicon of love II” johtosingle ”Viva love”, ja muutenkin uusin julkaisu oli vahvasti edustettuna lämmittelysetissä. 1980-luvun pienempien singlehittien ”The night you murdered love” (1987) ja ”(How to be a) Millionaire” (1985) esiteltiin peräti kolme raitaa kuusi vuotta sitten julkaistulta viimeisimmältä levyltä. Niistä ”The flames of of desire” ja ”Ten below zero” on julkaistu myös sähköisinä singleinä ja videoina, mutta ”The love inside the love” on vain albumiraita. Kaikki sopivat kyllä tyylillisesti ABC:n nykyiseen ”sophisticated pop”-linjaan ja konsertin hienostuneeseen imagoon.

Ensimmäisen puoliajan päätteeksi Martin ensembleineen esitti ehkä hieman yllättäenkin vuoden 1989 ”Up”-albumin kappaleen ”One better world”, joka ei koskaan ole kuulunut allekirjoittaneen ykkössuosikeihin. House/dance-albumilla alunperin julkaistu biisi kuulosti valitettavan vaisulta myös sinfoniaorkesterin säestämänä. Esittelypuheessaan Martin kuitenkin kertoi kappaleen olevan hänelle edelleen merkityksellinen ja korosti etenkin sen sanoitusta, jossa lauletaan mm. seksuaalivähemmistöjen tasa-arvon puolesta. Liekö Pride-ajankohtaisuus myös osasyy kappalevalintaan? Hienoa kantaaottavuutta ja suvaitsevaisuutta joka tapauksessa. ABC:n kolmoslevy sai lisää huomiota, kun ensimmäisen setin päätteeksi ”How to be a… zillionairelta” kuultiin kaksi balladia ”Ocean blue” ja ”Be near me”, jotka on molemmat julkaistu myös singleinä. Puoliajan kokonaisilmeeksi jäi siis melko hillitty ja seesteinen kokonaisvaikutelma. Ehkä tarkoitus olikin vain ruokkia yleisön ruokahalua ja ladata odotuksia tulevaan, olihan suurin osa konserttiväestä jo reippaastikin 50+ ikäluokkaa.

Oluen mittaisen tauon jälkeen istuuduimme takaisin saliin kieli pitkällä ”The lexicon of lovea” odottaen. Tai itse asiassa Britanniassahan tauon ei tarvitse olla oluen mittainen, sillä unohdin että sivistysvaltioissa oluen voi viedä mukanaan istumapaikoille eikä sitä tarvitse hotkaista kiireessä ykkösellä kitapurjeisiin. Brittiläiset vierustoverit osoittautuivat niinikään puheliaiksi. Oikealla puolella istuneen pariskunnan isäntä Tom moitti ABC:n sanoituksia, mutta kehui Martin Fryn tapaa saada huudahdus ”hip-hip-hooray” kuulostamaan hienostuneelta. Itse olen kylläkin pitänyt bändin tekstejä aina keskivertoa poplyriikkaa harkitumpana, vaikka Tomin mielestä ne ovatkin vain ”sanoja sanojen perään”. Vasemmalla puolella konsertista nauttinut sinänsä simpsakka rouva peribrittiläisine pitkine otsatukkineen puolestaan pahoitteli ilakoiden sitä, että tanssi liian paljon. Yritin vakuuttaa tankeroenglannillani että kukaan ei konsertissa koskaan tanssi liikaa.

Toinen ja varsinainen puoliaika alkoi kapellimestari Anne Dudleyn purjehtiessa lavalle hopeaa säihkyvässä paljettitakissaan. ”The lexicon of love” -albumin klassisen avausraidan ”Show me” ensitahtien kajahtaessa The Bridgewaterin hallin seinistä saapui paikalle myös illan isäntä Martin Fry kultaisin ornamentein kirjaillussa bleiserissään. Ilotulitteet olivat viritetyt. ”Show me” on täydellinen avausraita, niin pitkäsoittoalbumille kuin konsertillekin. Se virittää kuulijan kaikki aistit äärimmilleen. Näin sieluni silmin aiheeseen perehtyneen yleisön nostavan vuosikymmenten virttämät takalistonsa jo valmiiksi parisen tuumaa irti konserttisalin istuimista, sillä niin nopeaa koko salin kattavaa pystyyn ponnahtamista en ole vastaavankaltaisessa tilanteessa koskaan nähnyt. Ilmoille kajahti albumin kakkosraita ”Poison arrow”, joka on myös levyn toiseksi isoin ja tunnetuin hittibiisi. Tunnelma oli rakennettu. Sitä ei mikään tai kukaan tulisi enää särkemään.

Ei, vaikka alkuperäisen vinyylialbumin A-puolen kolme viimeistä kappaletta eivät ehkä maallikon korviin kuulosta miltään tajunnanräjäyttäjiltä. ”Many happy returns” on albumiraita vertaansa vailla ja tätä muisteloa kirjoittaessakin kuuntelin taustalla alkuperäistä levytystä. Ne jouset! Ei tuollaista settiä ole kuultu yhdessäkään popbiisissä. Levyversio yhdistettynä konserttimuistoon kirvoittavat edelleen kyyneleet silmäkulmaan. Neljäntenä kappaleena kuultu ”Tears are not enough” poikkeaa ehkä rahtusen kokonaisuuden tyylistä ja tuo bändin esikoissinglehän ei olekaan Trevor Hornin tuottama. Kappale on ehkä aavistuksen rouheampi ja funkahtavampi kuin muut. ”Valentine’s day” on taasen taattua ”The lexicon of love” -laatua vauhdikkuudessaan ja hyökkäävyydessään. Vain singlejulkaisuja seuranneille suositeltava unohdettu helmi. Martin Fry johdatteli konserttia myös hauskoilla ja ironisilla välispiikeillään, mitkä upposivat varmasti naurunremakasta päätellen ikäryhmään. Tässä vaiheessahan käännettiin vinyyli-LP toisin, jonka Fry myös demonstroi näyttävästi lavalta käsin.

Vinyylisoittimen neulan asettuessa urilleen pärähti soimaan alkuperäisjulkaisun kääntöpuolen avausraita ja levyn suurin hitti ”The look of love”. Juuri se, jonka olen joutunut mainitsemaan kaikille brittiläiseen 1980-luvun popmusiikkiin perehtymättömille tuttavilleni, kun olen kertonut matkustavani Manchesteriin – siis Isoon-Britanniaan, en Tampereelle – katsomaan ABC-nimisen yhtyeen konserttia. Pahimmassa tapauksessa olen joutunut myös hyräilemään ”The look of loven” kertosäettä, mikä on laulutaidottomalle rahtusen kiusallista. Joka tapauksessa ”The look of love” räjäytti lopullisesti pankin The Bridgewater hallissa, jos se ei vielä ollut räjähtänyt tai mitä se ikinä tarkoittaakaan. Kaikki huutolauloivat ja riehutanssivat koko neliminuuttisen valtavalla kernaudella. Vähän ehkä harmillistakin, kun konsettiohjelmisto noudatteli alkuperäisen albumin kappalejärjestystä, seuraavana kuultiin koko pitkäsoiton unohdetuin raita. Juuri kun kaikkien adrenaalipiikit oli nostatettu potenssiin tuhat, istuuduimme kuulostelemaan miten biisi nimeltä ”Date stamp” menikään.

Suurin shokki oli kuitenkin se, että ”Date stampin” jälkeen Martin ilmoitti seuraavana esitettävän ”The lexicon of loven” viimeisen kappaleen ”4 Ever 2 Together”. Levyn kappaleluettelon ulkoa osaavana parahdin ääneen. Mihin jäi ”All of my heart”, yksi kaikkien aikojen parhaista 1980-luvun erotuskaballadeista. Onneksi jostain syystä esiintyvä taiteilija oli vain päättänyt vaihtaa kappaleiden paikkaa. Halusi kenties konsertin päättyvän messevään yhteislauluun, kuten kävikin. Minulle olisi sopinut myös päätösraitana kuultavaksi vauhdikas ”4 Ever 2 Together”, mutta tärkeintä että pääsin karjumaan ”All of my heartin” Martinin ja 2000:n muun sanat ulkoa osaavan fanin kanssa tunteikkaassa kuorossa. Kuten alkuperäinen albumikin, konsertti päättyi orkesterin soittamaan instrumentaaliosuuteen ”The look of love part 4”.

Kultainen jakku ja Martin Fry palasivat nopeasti lisää musiikkia vaativan yleisön eteen. Encorena kuultiin toistamiseen se suurin hittikappale ”The look of love”, tällä kertaa vielä rempseämpänä versiona. Yleisökin näytti aistivan tilanteen ainutkertaisuuden. Näitä hetkiä ei ABC-faneille tule vastaan kovin usein. Eikä tule monelle muullekaan, vaikka et olisikaan täydellisesti yhtyeen tuotannon tunteva musiikin ystävä. Ison orkesterin upea soitto tyylikkäässä konserttisaliympäristössä. Edelleen huikeassa vedossa laulava karismaattinen laulusolisti ja kaiken kaikkiaan tyylikkyyden uudelle tasolle nostava kokonaisuus. En keksi ainuttakaan syytä, miksi kukaan ei nauttisi tämänkaltaisesta spektaakkelista täysin siemauksin.

Nämä kuultiin: