Tammikuussa 2023 vierailin Saksan Düsseldorfissa Die 80er Live -tapahtumassa. Merkus Spiel Arenalla järjestetyt kasarifestarit jättivät allekirjoittaneeseen niin positiivisen muistijäljen, että päätin hyvissä ajoin ottaa tänä vuonna uusiksi.
Lue vuoden 2023 festareista tästä linkistä
Vuoden 2023 artistikattaus oli alusta loppuun ehtaa tavaraa ja vaimoni kysyikin kesken festareiden ”Onko vielä joku kasariartisti, jonka haluaisit nähdä livenä?”. Vastasin hetkeäkään empimättä, että ainakin Culture Club ja Spandau Ballet ja samassa näytölle tupsahti mainos vuoden 2024 tapahtumasta. Tänä vuonna esiintyjäkaartiin kuuluisi toden totta Boy George ja Spandau Ballet -yhtyeen laulusolisti Tony Hadley. Lisäksi mainostettiin Bananaramaa ja yhtä ikisuosikkiani ABC:ta, jonka tosin olen jo nähnyt omassa konsertissaan mutta ainahan Martin Fryta kelpaa kuunnella.
Lue ABC:n konsertista tästä linkistä
Niinpä ostin liput vuoden 2024 Die 80er Live -festareille hyvissä ajoin. Sen kummempia empimättä. Uusi konserttipaikka arvelutti hetken, sillä tänä vuonna tapahtuma siirtyi Düsseldorfista Gelsenkircheniin. Pikaiset googletukset selvittivät, että kyseessä on 260.000 asukkaan kaupunki lähellä 580.000 asukkaan Esseniä, joka on lähellä 630.000 asukkaan Düsseldorfia, jossa on myös lähin lentokenttä. No problemo. Junathan kulkevat ristiin rastiin tasaisin vuorovälein. Enää piti kääntää vaimon pää. Se onnistui yllättävän helposti, kun keksin että voisimme yhdistää samaan Euroopan reissuun toisenkin kohteen. Päätimme yhteistuumin viettää alkuviikon ennen kasaritapahtumaa Belgian pääkaupungissa Brysselissä.
Hyvissä ajoin hankitut liput edellisvuotiseen tapaan lavan eteen seisomapaikoille maksoivat kohtuulliset 38 euroa kappale. Bananarama tosin tipahti pois esiintyjäkaartista, se vähän harmitti, mutta ei vielä liikaa. Olihan lavalle astelemassa Boy George ja Tony Hadley. Hieman tarkempi artistilistan syynäys osoitti, että sehän muistuttaa kovasti edellisvuotista. Cutting Crew, Gazebo, Sandra, Samantha Fox, Alphaville ja Frankie goes to Hollywood -yhtyeestä tuttu Holly Johnson tuli nähtyä jo vuonna 2023. Mitenkäs tässä nyt näin kävi? Boy Georgen ja Tony Hadleyn lisäksi uusi live-tuttavuus meikäläiselle oli vain Paul Young, joka ei komeasta äänestään huolimatta kuulu ykkössuosikkeihini. Sekä sitten se ABC.
Todella ikävä uutispommi tipahti sitten päivää ennen konserttia perjantaina. Boy George peruu esiintymisensä tapahtumassa. Syyksi sepitetään aikatauluongelmat, sillä artistin pitää olla samoihin aikoihin New Yorkissa musikaaliestradilla. Eikö tätä olisi muka voinut säätää ajoissa kuntoon? Boy Georgen mukanaoloa tapahtumassa mainostettiin jo vuosi ennen H-hetkeä. Culture Club -solistin virnuileva anteeksipyyntövideo pikemmin ärsytti, kuin lohdutti. Videon lopussa Boy George leukaili, että Holly Johnson on lupautunut laulamaan ”Karma Chameleonin”. Omalla seinällään Holly kielsi kaiken. Korvaavaksi artistiksi saatiin lyhyellä aikataululla Nik Kershaw, joka hänkin esiintyi jo vuonna 2023! Tunnelma alkoi latistua, mutta yritin pitää lippua korkealla.
Kuten todettua edellisvuotinen loistava tapahtumapaikka oli vaihtunut Gelsenkirchenissa sijaitsevaan valtavaan Veltins-Arenaan. Kyseessä on vuonna 2001 valmistunut jalkapallostadion, jossa pelattiin mm. vuoden 2006 jalkapallon MM-otteluita. Stadionin päälle saa katon, mutta sisätiloja ei voi lämmittää. Voin kertoa, että maaliskuussa kolkko halli on todella kylmä vaikka sisälle olisikin ahtautunut 45.000 hiki päässä bailaavaa kasarifania. Syytä areenavaihdokseen en tiedä, mutta veikkaan kustannuksia. Areena on myös todella kimuranttien yhteyksien päässä. Päinvastoin kuin edellisvuoden Düsseldorfin konserttipaikka.
Päätimme siis yöpyä Essenissä, koska Google kertoi että Gelsenkirchen on vain kymmenen minuutin paikallisjunamatkan päässä sieltä. Järkeilin, että Gelsenkirchenissä ei kannata oleilla pidempiä aikoja vaan vietämme kernaammin lomapäiviä isommassa kaupungissa ja piipahdamme naapurikaupunkiin vain festareille ja takaisin. Juniakin kulkee yömyöhään solkenaan. No se jäi selvittämättä, että itse areena on puolen tunnin ratikkamatkan päässä Gelsenkirchenin rautatieasemasta. Myöskään sen, että areenalle on menossa muutama kymmenen tuhatta ihmistä itseni ja vaimoni lisäksi, ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä. Onneksi lähdimme Essenistä kohti pääkallopaikkaa hyvissä ajoin.
Kohtuurankan seisomalasteissa olleilla julkisilla kulkuneuvoilla taitetun (Uberin saaminen oli toivotonta) tunnin rytyytyksen jälkeen pääsimme kuitenkin ehjin nahoin, melko hyväntuulisina Veltins-Arenalle. Veltins on muuten saksalainen olutmerkki ja Veltinsiä virtasi maanmiesten kurkkutorviin hyvää vauhtia jo alkuiltapäivästä. Areenan ovet avautuivat klo 14:00 ja ensimmäinen esiintyjä aloitti klo 16:00. Rakentelipa hilpeä mieskaksikko täpötäydessä ratikassa juomasekoituksiakin itselleen kertokäyttömukeihin puolen litran vodkapullosta ja omenamehusta. Ei mielestäni kovin käytännöllistä, mutta herrojen ansioksi on luettava että heillä oli mukanaan myös kaiutin, josta he huudattivat kasarihittejä.
Me olimme sisällä hallissa hyvissä ajoin ja pääsimme suht lähelle lavaa. Emme tosin sinne aivan lavaneduskarsinaan, jossa olimme viime vuonna. En vieläkään ole varma, olisivatko lippumme oikeuttaneet pääsyn sinne, mutta tyydyimme tähän toiseen osastoon. 158-senttinen vaimoni tosin ei nähnyt yhtään mitään, joten seisomakatsomoa en voi suositella alle 189-senttisille. Ensimmäisenä esiintyneen Cutting Crew’n aloitettua huomasin kuitenkin, että 44000:lle katsojalle 45000:sta on yhdentekevää kuka lavalla heiluu. Saksalaiset olivat tulleet paikalle ryyppäämään ja bailaamaan. Paras meno yleisön joukossa tuntui olevan artistien välissä levyjä pyörittäneen DJ Christian Schallin pistäessä parastaan. Tilaisuuden juontajana toimi edellisvuotiseen tapaan 1980-luvun Peter’s Pop Show’sta tuttu Peter Illmann.
Saksalaisilla on ihan omat kasarihittinsä. Meitä huvitti kovasti, kun koko yleisö lauloi kuorossa esimerkiksi Jermaine Jacksonin ja Pia Zadoran ”When the rain begins to fall” -kappaletta. Veikkaan, että vastaavassa suomalaistilaisuudessa sanat eivät tulisi samalla tavoin selkäytimestä. Myös Secret Service -yhtyeen ”Ye Si Ca” sai saksalaiset kiljahtelemaan riemusta. Kuiskasin kumppanilleni, että pitäisikö meidän laulaa kappaletta suomenkielisen version sanoin Eija Sinikan tapaan. No ne ovat nykymittapuulla sen verran arveluttavat, että provosointiyritykseni jäi suunnitteluasteelle.
Cutting Crew osoittautui mainioksi livebändiksi jo vuonna 2023, mutta jotenkin tylsää että he vetivät täsmälleen saman neljän biisin setin tälläkin kertaa. Vaikka ei heillä taida paljon valinnan varaa olla. Nytkin kuultiin siis esikoisalbumin ”Broadcast” neljä singlelohkaisua käänteisessä järjestyksessä. Setti päättyi tietenkin läpimurtohittiin ”(I just) Died in your arms”. Esiintyjien aloitettua osuutensa yleisö alkoi pakkautua yhä tiiviimmäksi ja kuvioon tulivat pakolliset tuuppimiset ja eteen änkeämiset. Aina kun olimme löytäneet jonkin edes vähän mukiinmenevän kohdan, josta pienikokoinen vaimoni näkisi edes vilauksen esiintyjästä, eteen ryysi joku korsto blokkausyrityksistäni huolimatta.
Areenan viheriöalue oli rakennettu hieman omituiseksi telttakyläksi, jossa oli katettuja myyntikojuja vieri vieressä. Ihmettelin, miksi kojut olivat katettuja telttoja, koska olimme kuitenkin katon alla sisätilassa. Teltat blokkasivat ikävästi näkyvyyttä lavalle. Keskellä permantoa oli myös suuri äänitarkkaamoteltta, joka esti näkyvyyden lavalle kaikkein tehokkaimmin. Mutta kuten todettua, tämä ei tuntunut paikallista yleisöä harmittavan. Päin vastoin kuin me, he eivät nähtävästi olleet tulleet katsomaan artisteja. Tuskin edes kuuntelemaan, sillä äänentoisto oli todella ala-arvoinen. Tony Hadleyn saavuttua toisena esiintyjänä lavalle, aluksi ei kuulunut laulua juuri lainkaan. Ensimmäinen kappale ”Lifeline” meni häneltä teknikoille viittoilemiseksi.
Ääniongelmista valitettiin paljon jo edellisvuonna sosiaalisessa mediassa, mutta silloin ainakin etukatsomossa se oli mielestäni suurimmaksi osaksi ihan tyydyttävä. Nyt ongelmia oli paljon. Yritin kuitenkin keskittyä nauttimaan suosikkilaulajani esityksestä. Tony Hadleyn ääni on mielestäni 1980-luvun komeimpia ja se on edelleenkin kantava. Hän tuntui myös kikkailevan ja brassailevan paljon äänenkäytöllään. Die 80er Live -tapahtumien konseptiin kuuluu, että jokainen solisti esittää neljä kappaletta. Vuonna 2023 se riitti vallan mainiosti, mutta nyt jotenkin esitykset tuntuivat jäävän tyngiksi.
Tony Hadley lauloi neljä Spandau Ballet -hittiä. Toisena kappaleena kuultiin ”Through the Barricades”, jonka Hadley mainitsi olevan oma henkilökohtainen suosikkinsa Spandau Balletin tuotannosta. Perään kuultiin toinen hittiballadi ”True”, jossa artisti yritti tuloksetta saada lähinnä kaljoitteluun keskittyvää yleisöä hymisemään kertosäkeen ”Ha ha ha haa haa” -kohtaa mukana. Kappaleiden välissä 63-vuotias entinen nuorisoidoli kohotteli viinilasia ja veteli siitä pitkiä siivuja. Mielestäni hän kuitenkin vaikutti erittäin skarpilta ja laulu rullasi.
Hadleyn osuuden viimeisenä tunnelmankohottajana kuultiin itseoikeutetusti Spandau Balletin tunnetuimpiin menevämpiin biiseihin kuuluva ”Gold”, joka sai saksalaisyleisönkin edes vähän keskittymään. Näin ollen hänen neljän kappaleen setistään kolme oli peräisin vuoden 1983 ykkösalbumilta ”True”. Itse olisin ehkä korvannut toisen balladin vaikka reippaammalla ”Only when you leave” -biisillä, mutta onhan tuo neljä kappaletta nyt auttamatta liian vähän Spandau Balletin tapauksessa.
Esiintymisjärjestyksen suunnittelija oli puolellamme, sillä seuraavaksi lavan valtasi ABC, joka käytännössä on siis nykyään yhtä kuin laulusolisti Martin Fry. Ei ollut yllätys, että hänenkin settinsä neljästä kappaleesta kolme oli peräisin samalta albumilta. Tuo levy on tietenkin vuoden 1982 läpimurtoalbumi ”The Lexicon of love” ja kappaleet olivat ”Poison Arrow”, ”All of my Heart” sekä tietenkin ”The Look of Love”, joka selkeästi upposi yleisöön parhaiten. Fryn osuuden avauskappaleena kuultiin vuonna 1987 julkaistu ”When Smokey Sings”. Martin Fry on mielestäni esiintyjänä huomattavasti Hadleyta karismaattisempi ja estradilla kuin kotonaan. Molempien brittiherrasmiesten lauluäänet ovat täyttä timanttia. Tekniikka ei vain riittänyt sitä todistamaan.
Kesken ABC:n esityksen matkapuhelimiimme napsahti ikävä uutinen. Sunnuntain paluulentomme Düsseldorfista Helsinkiin oli peruutettu. Tämä shokki latisti tunnelman automaattisesti nollaan, vaikka ihan huipussaan se ei jostain syystä ollut koko iltana. Yritimme kammeta itsemme vähän väljemmille vesille tilannetta kartoittamaan, mutta jälkeemme oli areenalle ahtautunut tuhansia ihmisiä. Yllätyksekseni koko permantoalue oli tiiviissä seisomalastissa tanssivaa ja kaljaa kittaavaa porukkaa. Jouduin toteamaan, että emme koskaan pääsisi enää puikkelehtimaan takaisin äskeisille paikoille, josta oli sentään jonkin sortin näköyhteys lavalle.
Siinä lentojen tilannetta kartoittaessamme lavalla saapui Sandra, joka viime vuonna sai runsaasti kritiikkiä sosiaalisessa mediassa playback-esityksestään. Nyt tilanne oli korjattu ja neito lauloi selkeästi livenä ainakin ensimmäiset kappaleensa. Tällä kertaa häntä säesti myös tapahtuman virallinen bändi Berlin Show Orchestra, kun vuotta aiemmin musiikki oli tullut taustanauhalta. Bändistä täytyy todeta, että se todella osaa asiansa ja loihtii alkuperäisiä versioita mukailevat säestykset artistin kuin artistin taustalle.
Seurasin sivusilmällä Sandran energistä esitystä screeneiltä ja hän todellakin pisti parastaan. Olikohan saanut viime vuotisesta laiskottelustaan noottia? Jossain vaiheessa musiikki kuitenkin miksautui selvästi taustanauhaan ja mielestäni ”Everlasting Love” kappale tuli kokonaan playbackina. Sandran mikrofonikin heilui missä sattui rouvan koikkelehtiessa edestakaisin catwalkilla. Hänen osuutensa viimeisenä kuultuun ”In the heat of the night” -kappaleeseen laulu ja soitto muuttuivat kuitenkin takaisin liveksi. Edellisvuotiseen pettymykseen nähden silti selkeä parannus.
Tässä vaiheessa oli kuitenkin järjestelyjen prakaamisen, Boy Georgen ohareiden, yleisön örvellyksen ja lentojen peruuntumisen aiheuttamat pettymykset kuitenkin vieneet fiiliksen niin alas, että päätimme poistua areenalta. Alkuperäiseen suunnitelmaan olisi kuulunut Paul Youngin esityksen vilkuilu, mutta hänet oli aikataulutettu aloittamaan vasta kello 19:55. Joka tapauksessa olisimme jättäneet väliin jo viime vuonna näkemämme Samantha Foxin, Alphavillen ja Holly Johnsonin. Järkeilin, että areenalta olisi hyvä poistua ennen tilaisuuden päättymistä ruuhkien välttämiseksi.
Nik Kershawin aloitellessa osuuttaan aloitimme matkan areenalta hotellille. Se oli tulomatkaa vähemmän ruuhkainen, mutta emme kuitenkaan olleet läheskään ainoat kesken kaiken tilaisuudesta poistuneet ihmiset. Yhtä ratikkakyytiä ja yhtä paikallisjunamatkaa myöhemmin saavuimme Esseniin kahdeksan maissa. Väsymys painoi ja totesinkin matkakaverilleni, että ”Paul Young aloittaisi osuutensa juuri nyt”. Huokaisimme helpotuksesta, kun olimme jo hotellilla. Lentotilanteemmekin selvisi ja meidät buukattiin alkuperäisen yhden vaihdon sisältäneen KLM-lennon sijaan suoralle Finnair-lennolle. Onni onnettomuudessa edes tässä asiassa. Aikataulukin oli parempi ja olimme sunnuntaina koti-Suomessa jo alkuperäistä aikataulua aikaisemmin.
Die 80er Live -tapahtumasta on tullut vuosittainen festivaali, jota mainostetaan ”maailman suurimpina kasaribileinä”. Sitä ne varmasti ovatkin, ainakin yleisömäärässä mitaten. Toisinaan luulin olevani 1970-luvun bileissä, sillä Saksassa on näemmä sallittua tupakoida konserteissa ja rööki siellä tuprusikin kiitettävään tahtiin.
Ennen tapahtumaa tuntemukseni olivat ristiriitaiset. Toisaalta itse matka oli niin mutkikas, että pohdin maksaako oikeasti vaivan matkustaa 2200 kilometriä katsomaan muutaman artistin minikeikat. Vuonna 2023 kaikki tuntui napsahtelevan kohdalleen, mutta tänä vuonna vähän kaikki meni mönkään. Lisäksi paperilla suunnitelma yhdistää konserttireissuun toinenkin kohde oli erinomainen, mutta kaupunkilomaviikon päätteeksi festarit eivät ehkä ole se ihanteellisin ratkaisu. En silti todellakaan kadu valintaamme. Tällä kertaa Bryssel oli reissumme kohokohta, ei Gelsenkirchen.
Ehdin kuitenkin ennen festareiden alkua postata Instagramiinkin tarinan, jossa intoilin jo seuraavan vuoden 2025 esiintyjälistasta joka julkistettiin tapahtumassa. Silloin kaikki kymmenen esiintyjää ovat uusia ja Boy Georgenkin vannottiin olevan mukana. Lisäksi melkein hätkähdin nähdessä kaartiin kuuluvan The Human Leaguen.
Onneksi nuo Instagram-tarinat poistuvat bittiavaruuteen 24 tunnissa, joten voin nyt kirjoittaa ihan mustaa valkoiselle että nämä olivat viimeiset Die 80er Live -festarit joihin osallistun. ”I’m too old for this shit”.
RETROPOPPARI 