Nicholas ”Nik” Kershaw (s. 1.3.1958) muistelee vuonna 2012 julkaistun esikoisalbuminsa ”Human racing” erikoispainoksen kansilehdessä tilannetta, jossa hän on palaamassa hotellille Hampurissa pidetyn konsertin jälkeen. Nik pohtii bändin pojille nauttiko areenayleisö hänen uusimman albuminsa kappaleista ja syntyykö niistä kenties uusia ikivihreitä. Äänessään on sarkasmia, sillä hän tietää itsekin vastauksen kysymykseensä. Se vahvistui viimeistään hetkellä kun Nik täräytti estradilla kitarastaan ”Wouldn’t it be good” -biisin intron ja yleisö huusi niin kovaa että Nikin takatukka hulmusi ääniaalloissa. Lähes kolmekymmentä vuotta aiemmin levytetyt laulut muuttivat Nik Kershawin elämän aikoinaan lopullisesti.
Nik syntyi Bristolissa, Isossa-Britanniassa, musikaaliseen perheeseen. Hänen isänsä oli huilisti ja äiti oopperalaulaja. Lapsuutensa Nik kasvoi Ipswichin pikkukaupungissa, jossa hän kävi koulua musiikkiluokalla. Hänen instrumenttinsa oli kitara ja jo nuorukaisena Nik soitteli useissa paikallisissa bändeissä. Lopulta hän päätti rakentaa uraansa sooloartistina ja laittoi Melody Maker -lehteen ilmoituksen, jonka kautta hän löysi itselleen managerin. Alusta lähtien Nik oli orientoitunut myös biisintekijänä ja pöytälaatikko suorastaan tursusi biisejä tai niiden aihioita. Manageriksi valikoitui Mickey Modern, joka osoittautui tehokkaaksi ja sai nopeasti solmittua Nikille levytyssopimuksen ison MCA-yhtiön kanssa.
Kesällä 1983 Nik sulkeutui tuottaja Peter Collinsin ja äänittäjä/miksaaja Julian Mendelsohnin Lontoon Sarm East -studioon kymmeneksi viikoksi. Työt alkoivat joka päivä kello 11:00. Nik lauloi ja soitti sävelmiään magneettinauhalle. Hän yksin oli säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut kaiken, ja lisäksi soitti lähes kaikki instrumentit itse. Vain rumpali Charlie Morgan ja kosketinsoittaja Paul ”Wix” Wickens soittavat hänen lisäkseen kaikilla raidoilla. Toki satunnaisissa kappaleissa vierailee muitakin muusikoita ja vokalisteja.
Sessioiden hedelmistä ensimmäisenä päivänvalon näki ”I won’t let the sun go down on me”, jonka Nik oli alunperin kirjoittanut folk-henkiseksi protestilauluksi. Sanoituksessa onkin kuultavissa kylmän sodan tuulahduksia, mutta tuottajan suosituksesta tyylilaji muuttui popimmaksi. Vuonna 2015 Pete Waterman väitti BBC:n ”The one show” -tv-ohjelmassa, että hän tuotti laulun ja siksi kappale oli sisällytetty jopa Watermanin tuotantoja sisältäneelle ”The hit factory” -kokoelmalle. Nik kuitenkin vahvisti, että Peter Collins tuotti koko albumin – mukaan lukien tämän laulun – ja vuonna 1983 Waterman toimi vain tuottaja Collinsin managerina eikä hänellä ollut osaa eikä arpaa kappaleen tuotannossa. Single julkaistiin syyskuussa 1983 ja se sai aluksi hieman vaisun vastaanoton. Levy sijoittui korkeimmillaan Britannian singlelistan sijalle 47, vaikka viihtyikin listalla kahdeksan viikkoa.
Nik Kershawin todellinen läpimurto tapahtui heti vuoden vaihduttua, kun tammikuussa markkinoille pukattiin toinen single ”Wouldn’t it be good”. Nik muistelee, että hän kirjoitti laulun tuoreeltaan ja se oli viimeinen kappale, joka otettiin mukaan albumille. Kappaleen massiivisille taustaraidalle soitettiin päällekkäin noin 20 kitararaitaa, jolloin alkoi tulla jo ongelmia saada muut instrumentit kuuluviin. Kakkossinkku otettiin avosylin vastaan ja se nousikin Britti-listan sijalle neljä. Tietokone-efekteillä maustettu musiikkivideo pääsi MTV:n ykkössoittolistalle, joka vauhditti levyn listanousua ympäri maailmaa. ”Wouldn’t it be good” nousi jopa Yhdysvaltojen Billboard-listan sijalle 46, mutta esimerkiksi Australiassa ja Kanadassa aina topteniin asti.
Kuukautta myöhemmin albumi ”Human racing” näki päivänvalon. Se sai kriitikoilta hyvin nuivan vastaanoton, mutta ostava yleisö säntäsi levykauppaan. Pitkäsoitto nousi Britti-listan sijalle viisi ja myi kaksinkertaista platinaa. Suomessakin tykättiin, vaikka singlet eivät olleetkaan menestyksiä. Täkäläisittäin ”Human racing” oli korkeimmillaan sijalla kahdeksan ja vietti virallisella listalla yhteensä 19 viikkoa. Kritiikkiä levy sai linjattomuudestaan. Jotkut kappaleet, kuten ”Drum talk” kuulostivat improvisaatiolta ja myös hittipotentiaali loisti singletäkyjä lukuunottamatta poissaolollaan.
Huhtikuussa 1984 albumilta lohkaistiin tietenkin lisää singlejä ja nyt vuoron sai levyn menevärytminen avauskappale ”Dancing girls”, joka Nik Kershaw -huumassa nousi Britti-listan sijalle 13. Minään klassikkona sitä ei kuitenkaan enää jälkipolville sovi esitellä. Niinpä esikoissingle ”I won’t let the sun go down on me” kääräistiin kesäkuussa uuteen pakettiin ja siitä sukeutuikin Nikin uran menestynein Britti-sinkku, joka kimposi listakakkoseksi. Rautaahan on taottava, silloin kun se on kuumaa, joten levy-yhtiö halusi singleksi vielä albumin päätöraidan ja nimikkokappaleen ”Human racing”. Sinänsä tunnelmallinen ja melodinen kappale nousi sekin Britanniassa TOP-20:een ja näin ollen albumi sisältää neljä TOP-20-hittiä. Siinä on meriittiä ainakin tilastonikkareiden arkistoihin ja levy pääsikin vuoden 1985 BritAwards-palkintogaalassa ehdolle ”vuoden albumi” -kategoriaan.
Nik Kershaw sai uralleen vauhdikkaimman mahdollisen startin ja jatkaa muistelointiaan vuoden 2012 erikoispainoksen kansilehdessä. Hän ei muista kappaleistaan tehtyjä remixejä, koska ei ollut niitä tekemässä. Ajan hengen mukaisesti levy-yhtiö oli kuitenkin koko vaatimassa extended versiota milloin mistäkin raidasta. Omien sanojensa mukaan Nik oli samaan aikaan kamalan näköisiin paitoihin pukeutuneena vastailemassa itseään journalisteiksi kutsuvien henkilöiden käsittämättömiin kysymyksiin ja kuuntelemassa teinityttöjen kirkumista.
Listamenestys jatkui vielä saman vuoden 1984 marraskuussa julkaistulla upouudella singlellä ”The riddle”, joka sijoittui Britti-listalla kolmanneksi. Kappale oli myös Nikin toisen albumin nimikkokappale ja artistin eräänlainen läpimurto myös Suomessa, sillä sen musiikkivideo esitettiin seuraavan vuoden helmikuussa Hittimittari-ohjelmassa. Myös albumi ”The riddle” julkaistiin vielä vuoden 1984 puolella sekin nousi Britti-listan topteniin. Kuten myös siltä lohkaistut singlet ”Wide boy” ja ”Don Quixote”. ”Wide boy” levytettiin alunperin jo ”Human racing” -sessioissa, mutta se päätettiin säästää kakkoslevyn hittimateriaaliksi. Nik rikkoikin yhden ennätyksen, sillä vuosina 1984-1985 hän oli 62:lla listaviikollaan eniten Britannian singletilastoissa aikaa viettänyt sooloartisti.
Kesällä 1985 Nik Kershaw esiintyi muun Brittipopin kerman keskuudessa Live Aid -tapahtumassa ja esiintymistä on kutsuttu hänen menestyskautensa päätepisteeksi, sillä sen jälkeen hän ei enää saavuttanut TOP-20-listakärkeä kotimaassaan. Uusia levytyksiä on kuitenkin syntynyt tasaiseen tahtiin aina näihin päiviin asti, vaikka varsinainen elanto taitaa tullakin nostalgiafestareilta. Nik Kershaw on kuitenkin multi-instrumentalisti ja lahjakas biisintekijä, jonka työn hedelmiä ovat päässeet toteuttamaan muutkin artistit ja yhtyeet. Niistä kiistatta menestynein on vuoden 1991 ykköshitti ”The one and only” esittäjänään Chesney Hawkes.
Kappaleluettelo:
- Dancing girls
- Wouldn’t it be good
- Drum talk
- Bogart
- Gone to pieces
- Shame on you
- Cloak and dagger
- Faces
- I won’t let the sun go down on me
- Human racing
Lähteet:
Nik Kershaw – Human racing (Expanded edition, cd kansilehti, Universal music 2012)
Wikipedia
Discogs
Suomenlistalevyt.blogspot
RETROPOP 