Hittimittari säesti kasarinuorten elämää

Hittimittari

Hittimittari oli Yleisradion uudenlainen ohjelmaformaatti, joka esitteli television katsojille ajankohtaisia musiikkiesityksiä Suomesta ja ulkomailta. Satsaus oli merkittävä, sillä tätä ennen ei Suomen tv-kanavilla juurikaan musiikkivideoita näytetty. Levyraadissa nähtiin ehkä yksi kansainvälinen musiikkivideo ohjelmaa kohden ja sitäkin Suomen nuoriso odotti kieli pitkällä. Muissa musiikki- ja viihdeohjelmissa saatettiin nähdä ulkomaalaisten artistien vierailuja, mutta silloin heidän playback-esityksensä kuvattiin useimmiten Suomessa eikä hienoja musiikkivideoita päästy tuolloinkaan ihastelemaan. Uuden vuoden yönä nuoriso yritettiin houkutella kadulta juhlimasta tv-vastaanottimien ääreen esittämällä talven kuumimpia musiikkivideoita.

Musiikkivideo markkinointivälineenä oli lyönyt itsensä todellisesti läpi ulkomailla muutamaa vuotta aiemmin ja kansainväliset artistit ja yhtyeet satsasivat videoihinsa koko ajan isompia panoksia. Suuressa maailmassa jopa kilpailtiin kuka tekee hittibiisinsä kuvitukseksi komeimman ja kalleimman musiikkivideon. Musiikkivideoiden esittämiseen keskittynyt tv-kanava Music Television oli aloittanut toimintansa Yhdysvalloissa elokuussa 1981, mutta taivaskanavat näkyivät noihin aikoihin vielä aniharvoissa suomalaiskodeissa. Niinpä Hittimittari otettiin suurella riemulla vastaan musiikin ystävien keskuudessa.

Hittimittari oli nimensäkin mukaisesti eräänlainen kilpailu, jossa alueraadit pisteyttivät kappaleet ja eniten pisteitä keränneet laulut etenivät jatkoon seuraavaan ohjelmaan. Mutta kuten ohjelman juontaja Timo T.A. Mikkonenkin totesi heti ensimmäisessä jaksossa, että ”Hittimittari antaa ohjelmalle vain kivan muodon. Kilpailu sinänsä ei ole itse tarkoitus”. Ensimmäisellä tuotantokaudella vuosina 1984-1985 ohjelmia nähtiin kaksi kuukaudessa. Toisessa esiteltiin kotimaisia kappaleita ja toisessa ulkomaisia. Kotimaiset esitykset oli pääsääntöisesti kuvattu Tampereen Tohlopissa Yleisradion studioilla, sillä Suomessa ei tuohon aikaan musiikkivideoihin juurikaan satsattu. Ulkomaisista esityksistä sen sijaan nähtiin alkuperäiset musiikkivideot. Lauantaina 15.9.1984 ensimmäisessä Hittimittarissa kuultiin ja nähtiin kahdeksan suomalaista esitystä. Kattaus oli yllättävänkin iskelmällinen, sillä mukana olivat mm. Matti ja Teppo, Seija Simola sekä vähemmän tunnettu Marja Koski, joka esitti suomenkielisen version Eartha Kittin discoklassikosta ”Where is my man” eli ”Tahdon miehen”. Seija Simola lunasti itselleen jopa yhden kolmesta jatkopaikasta Hittimittarin kestosuosikeiksi nousseiden Eppu Normaalin ja Riki Sorsan lisäksi.

Viikkoa myöhemmin oli ulkomaisten hittien vuoro ja viiden alueraadin annettua pisteensä jatkoon selvittivät tiensä superhitit ”Wake me up before you go-go” (Wham) ja ”Self control” (Laura Branigan”) sekä Little Stevenin kasarirokki ”Out of the darkness”. Kun ohjelman tekijät huomasivat, että samat kappaleet säilyvät raatien suosikkeina viikosta toiseen, muokattiin sääntöjä siten että yksi kappale sai olla mukana vain kolmessa ohjelmassa. Sen jälkeen se nostettiin ”superhittien” mystiseen kunniakammioon ja kappaleet antoivat tilaa uusille kandidaateille. Toisaalta nuo superhitit olivat kyllä kappaleita, jotka ovat oikeastikin jääneet elämään. Jo mainittujen lisäksi esimerkiksi Stevie Wonderin ”I just called to say I love you”, Dingon ”Autiotalo” tai Sigin ”Sadan vuoden yksinäisyys”. Pave Maijanen on kertonut Hittimittarin olleen hänen uralleen hyvinkin merkityksellinen, sillä ”Lähtisitkö” -kappaleen saama näkyvyys nosti levymyynnin uusille kymmenluvuille.

Aikalaiskatsojia saattoi kuitenkin ärsyttää samojen kappaleiden kierrätys kuukaudesta toiseen, jonka johdosta uusia kappaleita kuultiin kussakin ohjelmassa vain viisi. Muutenkin hittien mittarointi tuntui vähän päälleliimatulta, koska jatkopaikoista päätti vain muutamista kymmenistä ihmisistä kootut raadit. Ja menestys Hittimittarissa oli loppujen lopuksi suurimmalle osalle mukanaolijoista merkityksetöntä. Mutta kuten todettua, kilpailu ja äänestykset muodostivat vain ohjelman rungon ja tärkeintä oli tutustua uuteen musiikkiin. Moni kasarin lapsi sai ensikosketuksensa esimerkiksi Madonnaan, joka kiemurteli videollaan seksikkäästi ”Like a virgin” -hittinsä tahtiin. Toiset hämmentyivät, kun ruutuun tupsahti massiivinen dragtähti Divine ”I’m so beautiful” -discobiisiään esittämään.

Jokainen suomalainen artisti varmasti halusi mukaan päästäkseen televisioon markkinoimaan osaamistaan. Suomalaispainotus oli vahva muutenkin, sillä englanniksi laulavat suomalaisbändit, kuten Broadcast, Hurriganes, Bogart co., Tarot tai Smack kisailivat kahdella ensimmäisellä tuotantokaudella ulkomaalaisten sarjassa. Perusteluksi kerrottiin, että heidän tähtäimenään on todennäköisesti muutenkin kansainväliset markkinat. Tohlopin videoihin kuitenkin satsattiin tavallista tv-esiintymistä enemmän. Jopa niin, että YLE joutui vuokraamaan ulkopuolelta ylimääräistä valokalustoa. Valoilla, kuvakulmilla ja muulla ulkomusiikillisella rekvisiitalla saatiinkin tutuksi käyviin putkilavasteisiin yllättävän eloa ja erilaisuutta.

Maaliskuussa 1985 Timo T.A. Mikkonen nähtiin viimeisen kerran Hittimittarin juontajana ensimmäisen tuotantokauden viimeisessä jaksossa. Saman vuoden lokakuussa Hittimittari palasi ruutuun Mikko Alatalon luotsaamana ja muutenkin uudistuneena. Kausi aloitettiin Helsingin Messukeskuksessa kuvatulla ”Superhitit 1984-1985” -konserttijaksolla, jossa studioestradille kapusi ensimmäisen kauden kestomenestyjiä ohjelmistossaan sekä Hittimittari-hittejä että uusia kappaleita. Tositoimiin päästiin marraskuussa ja toisella kaudella Hittimittari nähtiinkin vain kerran kuussa. Koti- ja ulkomaiset hitit kuultiin samassa ohjelmassa ja molemmista sarjoista pääsi seuraavaan ohjelmaan vain yksi kappale. Ohjelman rakenne muuttui siten, että ensin katseltiin 16 esitystä ja uutisten jälkeen palattiin alueraatien pariin äänestämään voittajat. Siinä mielessä uudistus oli tervetullut, että jokaisessa ohjelmassa kuultiin enemmän ennenkuulemattomia kappaleita. Ensimmäiseltä kaudelta totuttuun tapaan samat kappaleet olivat nytkin raatien suosiossa ja kolmen voiton superhiteiksi ylsivät mm. Lionel Richien ”Say you, say me”, James Brownin ”Living in America”, Tina Turnerin ”We don’t need another hero” sekä Pave Maijasen ”Joki ja meri”.

Syyskuussa 1986 Hittimittari koki kolmannella kaudellaan jälleen uudistuksia. Palattiin takaisin koti- ja ulkomaisten kappaleiden omiin ohjelmiin. Samalla kielisäännöstä luovuttiin, joten myös englanniksi laulavat suomalaisyhtyeet kisasivat kotimaisten sarjassa. Alueraatien käsittelyn jälkeen jatkoon eteni kolme eniten pisteitä saanutta esitystä, mutta uutena elementtinä raadit äänestivät seuraavan jakson aluksi heistä vain yhdelle jatkopaikkamahdollisuuden. Näin ollen jokaisessa episodissa nähtiin seitsemän uutta kilpailukappaletta. Uusia jaksoja nähtiin tv-vastaanottimissa kahden viikon välein, joka toisessa kotimaisia ja joka toisessa ulkomaisia esiintyjiä. Vanhaan tuttuun tyyliin toisten laulujen suosio oli pitkäkestoisempaa kuin toisten ja superhiteiksi nimitettiin mm. Cutting crew’n ”I just died in your arms”, Tuomari Nurmion ”Ramona”, Europen ”The final countdown” ja Gary Mooren ”Over the hills and far away”.

Ensimmäiseltä tuotantokaudelta tutut iskelmätähdet loistivat poissaolollaan ja juontaja Mikko Alatalo ottikin juonnoissaan kantaa moniin asioihin, kuten paljon mediassakin puituun ”iskelmämusiikin kriisiin” tai ”Kainuun nuorisotyöttömyyteen”. Toisaalta hän saattoi paheksua esimerkiksi Nana Moskourin ”Only love” -kappaleen jatkopaikkaa sen iskelmävetoisuuden vuoksi. Vaikka kyllä suositun tv-sarjan ”Taiteilijan tytär” tunnuskappale nautti suosiota yli sukupolvien kuilun, vaikka esittäjä olikin varttuneempi kreikkalainen schlagerkuningatar. Myös ”discojumputuksen” suosiota kritisoitiin, mutta Hittimittarin alueraadit koostuivat kuitenkin tavallisista musiikinkuluttajista ja tulokset heijastuivat melko suoraan levymyyntitilastoihin. Räikeääkin kritiikkiä sai neloskaudella saksalainen Modern talking -duo, jonka musiikkia Alatalo kuvaili sanoin ”Boney M oli siihen verrattuna suurta uusiutuvaa taidetta. Kertaalleen kekattu rumpukoneohjelma ja melkein käytetty taustakin käydään silloin tällöin laulaa lurauttamassa uusilla teksteillä”. Mutta niin vain ”Geronimo’s Cadillac” äänestettiin jaksostaan jatkoon.

Eikä kautta ilman uudistuksia. Neljännellä ja viimeisellä tuotantokaudella koti- ja ulkomaiset kappaleet kilpailivat samassa sarjassa ja jaksojen pituus oli typistynyt puoleen tuntiin. Kussakin jaksossa kilpaili seitsemän kappaletta, mutta painotus oli selkeästi kotimaisten puolella. Alueraadeista äänestysvuorossa oli kussakin jaksossa vain yksi kerrallaan ja jatkoon eteni yksi laulu. Syksyn alkukaudella suosituimmat kappaleet tulivat ulkomaisista ehdokkaista. Sekä Pet shop boysin megahitti ”It’s a sin” että Sinittan ”Toy boy” voittivat kumpikin maksimaaliset kolme äänestyskierrosta. Viimeisenä keväänä sen sijaan Havana blacksin ”Sheila” ja Kauko Röyhkän ”Majavalakki” saavuttivat superhittistatuksen Hittimittari-asteikolla.

Toukokuun 18. päivä, vuonna 1987 jätettiin ”Jäähyväiset Hittimittarille” samannimisessä special-jaksossa. Lautasantennit ja kaapeli-tv:t olivat levinneet suomalaiskoteihinkin ja sitä myötä Hittimittarinkin tarpeellisuus ainoana musiikkivideoita esittävänä väylänä oli kenties tullut tiensä päähän. Ohjelman historian aikana kuudessakymmenessä jaksossa kuultiin kuitenkin 370 musiikkiesitystä kultaiselta 1980-luvulta, joten sen merkitystä ei sovi vähätellä. Ohjelma esitteli suomalaisille lukuisia kappaleita, joiden joukossa oli tuttuja kiintotähtiä. Lisäksi mukana oli monia nousevia tähtiä. Osa heistä sai jalansijansa musiikkimaailmassa ehkä osaksi juuri Hittimittarin ansiosta ja toiset vaipuivat kolmeminuuttisensa jälkeen unholaan. Sen sijaan ohjelman legendaarisen pirskahteleva tunnusmusiikki ei unohdu. Jean Michel Jarren hittisävelmä ”Oxygène part 4” italobändi Hypnosiksen versiona kun pärähtää soimaan, piirtyy verkkokalvoille oitis Hittimittarin sähkönvihreät, sykkivät tunnuskuviot.

KAIKKI HITTIMITTARI -JAKSOT JA NIIDEN BIISILISTAT:

KAUSI 1

Jakso 1 (15.9.1984)
1. Tuula Amberla: Lona
2. Marja Koski: Tahdon miehen
3. Riki Sorsa: Na na naa
4. Eppu Normaali: Pimeyden tango
5. Seija Simola: Ei rakastaa voi tämän enempää
6. Matti & Teppo: Äänet hiljaisuuden
7. Tiz: Pannaan menemään
8. Yö: Napoli

Jakso 2 (22.9.1984)
1. Wham: Wake me up befor you go-go
2. Little Steven: Out of the darkness
3. Tracey Ullman: Sunglasses
4. John Waite: Missing you
5. Ollie & Jerry: Breakin
6. Baron knights: Churchill rap
7. Laura Branigan: Self control
8. Julio Iglesias & Diana Ross: All of you

Jakso 3 (13.10.1984)
1. Eppu Normaali: Pimeyden tango
2. Riki Sorsa: Na na naa
3. Seija Simola: Ei rakastaa voi tämän enempää
4. Popeda: Sukset
5. Frederik: Tule tyttö kyytiin
6. Marion: Nainen
7. Edu Kettunen: Koti tyhjyyteen
8. Eini: Kellot käy

Jakso 4 (27.10.1984)
1. Wham: Wake me up befor you go-go
2. Laura Branigan: Self control
3. Little Steven: Out of the darkness
4. Stevie Wonder: I just called to say I love you
5. Prince: When doves cry
6. Limahl: The neverending story
7. Broadcast: Candy moon
8. Dio: The last in line

Jakso 5 (10.11.1984)
1. Eppu Normaali: Pimeyden tango
2. Marion: Nainen
3. Riki Sorsa: Na na naa
4. Meiju Suvas & Kake Randelin: Unessa on mahdollisuus
5. Sleepy sleepers: Järkeä vai ei
6. Anja Niskanen: Syy on rakkauden
7. Outi Pop: Paperilyhty
8. Sig: Sadan vuoden yksinäisyys

Jakso 6 (24.11.1984)
1. Stevie Wonder: I just called to say I love you
2. Wham: Wake me up befor you go-go
3. Laura Branigan: Self control
4. Ray Parker jr: Ghostbusters
5. Paul McCartney: No more lonely nights
6. Duran duran: The wild boys
7. Barry Gibb: Shine shine
8. Hurriganes: Fourty night

Jakso 7 (8.12.1984)
1. Sig: Sadan vuoden yksinäisyys
2. Sleepy sleepers: Järkeä vai ei
3. Outi Pop: Paperilyhty
4. Dingo: Autiotalo
5. Leena Nilsson: Koneet käy
6. Pedro’s heavy gentlemen: Palmu ja tähti
7. Katri Helena: Unen erämaa
8. Pave Maijanen: Lähtisitkö

Jakso 8 (22.12.1984)
1. Stevie Wonder: I just called to say I love you
2. Ray Parker jr: Ghostbusters
3. Paul McCartney: No more lonely nights
4. Kim Wilde: The second time
5. Divine: I’m so beautiful
6. Barbra Streisand: Left in the dark
7. Deep purple: Perfect strangers
8. Kenny Rogers & Dolly Parton: Christmas without you

Jakso 9 (17.1.1985)
1. Dingo: Autiotalo
2. Pave Maijanen: Lähtisitkö
3. Sig: Sadan vuoden yksinäisyys
4. Mamba: Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä
5. Sonja Lumme: Helppoo rahaa
6. Thai sticks: Paha tyttö
7. Tapani Perttu: Jos hän mua odottaa
8. Kairo: Rakkaani myy bensaa

Jakso 10 (31.1.1985)
1. Ray Parker jr: Ghostbusters
2. Paul McCartney: No more lonely nights
3. Barbra Streisand: Left in the dark
4. Billy Ocean: Loverboy
5. The Honeydrippers: Sea of love
6. Madonna: Like a virgin
7. Toto: Stranger in town
8. Tina Turner: Private dancer

Jakso 11 (14.2.1985)
1. Pave Maijanen: Lähtisitkö
2. Dingo: Autiotalo
3. Kairo: Rakkaani myy bensaa
4. Eve: Rankkasateessa
5. Belaboris: Rakkauden jälkeen
6. Siberia: Älä sano että rakastat mua
7. Tarja Ylitalo: Sä muutit Helsinkiin
8. Harri Marstio: Surullinen sunnuntai

Jakso 12 (28.2.1985)
1. Barbra Streisand: Left in the dark
2. The Honeydrippers: Sea of love
3. Tina Turner: Private dancer
4. Leonard Cohen: Dance me to the end of love
5. Tin Janine: Let me hear your lovebeat
6. Ashford & Simpson: Solid
7. Nik Kershaw: The riddle
8. Elaine Page: Nobody’s wife

Jakso 13 (14.3.1985)
1. Belaboris: Rakkauden jälkeen
2. Siberia: Älä sano että rakastat mua
3. Harri Marstio: Surullinen sunnuntai
4. Kaija Koo: Tyhjyys
5. Leevi & the leavings: Poika nimeltä Päivi
6. Matti Pellonpää ystävineen: Keke Rosberg formularock
7. Tarja Jykylä: Natalia
8. Tuliapina: Maha haluu makeeta

Jakso 14 (28.3.1985)
1. Leonard Cohen: Dance me to the end of love
2. Nik Kershaw: The riddle
3. Ashford & Simpson: Solid
4. Mick Jagger: Just another night
5. Foreigner: I want to know what love is
6. Malcolm McLaren: Madame Butterfly
7. Phil Collins: Sussudio
8. Julian Lennon: Say you’re wrong

KAUSI 2

Jakso 15 (17.10.1985) Superhitit 1985-1986 ”konsertti”

Jaksot 16 & 17 (14.11.1985)
1. Jussi Hakulinen & Kinsky: Varkaat, kulkurit
2. Dire straits: Money for nothing
3. Marianne Saari: Muovinukke
4. Hall & Oates: The way you do the thing you do
5. Loco: Kuvio kauriin
6. Kiss: Tears are fallin
7. Pave Maijanen: Joki ja meri
8. Belouis Some: Some people
9. Salmela-komitea: Silmät kii
10. Nena: Haus der drei Sonnen
11. Doora: Ikuinen ikävä
12. Bogart co.: All the best girls
13. Tuija: Kuutamotango
14. Tina Turner: We don’t need another hero
15. Sig: Leijaillen
16. John Parr: St.Elmo’s fire

Jaksot 18 & 19 (12.12.1985)
1. Dingo: Kunnian kentät
2. Jennifer Rush: The power of love
3. Yö: Niin paljon me teihin luotettiin
4. ZZ Top: Sleeping sun
5. Tanna: Tänä yönä taivaaseen
6. Kate Bush: Cloudbusting
7. Kari Peitsamo & Skootteri: On pakko vatkaa
8. Sandra: In the heat of the night
9. Sleepy sleepers: On se niin väärin
10. A-ha: Take on me
11. Topi Sorsakoski & Agents: Salattu suru
12. Artists united against apartheid: Sun city
13. Hannele Widomski: Rakkauden tie
14. Stevie Wonder: Part-time lover
15. Pave Maijanen: Joki ja meri
16. Tina Turner: We don’t need another hero

Jaksot 20 & 21 (9.1.1986)
1. Eppu Normaali: Vuonna ’85
2. Midge Ure: If I was
3. Eve: Intiaani
4. Phil Collins & Marilyn Martin: Seperate lives
5. Maria Dolores: Onko sulla suurta eläinkirjaa
6. Heart: What about love
7. Skädäm: Älä lähde pois
8. Sade: Sweetest taboo
9. Loisa: Kun muut ovat menneet
10. Arcadia: Election day
11. Remu: Paholaisen masurkka
12. Lionel Richie: Say you, say me
13. Edu Kettunen: Elämä jatkuu
14. Glenn Frey: You belong to the city
15. Pave Maijanen: Joki ja meri
16. Tina Turner: We don’t need another hero

Jaksot 22 & 23 (6.2.1986)
1. Claudia: Korallia
2. Pet shop boys: West end girls
3. Kim Lönnholm: Sielu saalistaa
4. Twisted sister: Leader of the pack
5. Liikkuvat lapset: Sinut haluan
6. Sting: Russians
7. Pepe le moko: Aaltoihin
8. Julian Lennon: Because
9. Tao-Tao: Tao-Tao
10. Pat Benatar: Sex as a weapon
11. Kari Kuivalainen: Yö keinui pois
12. Clarence Clemons & Jackson Browne: You’re a friend of mine
13. Kapteeni Nemo: Jorma Kovanen
14. Feargal Sharkey: A good heart
15. Kauko Röyhkä & Narttu: Kovat pojat
16. Lionel Richie: Say you, say me

Jaksot 24 & 25 (6.3.1986)
1. J. Karjalainen: Sekaisin
2. Whitney Houston: How will I know
3. Aika: Musta timantti
4. David Bowie: Absolute beginners
5. Pyhät nuket: Syyskuu
6. Fine young cannibals: Suspicious minds
7. Garbo: Poika julman maan
8. Mötley crüe: Smoking in the boys room
9. Himo: Tämä rytmi
10. Bogart co.: Princess
11. Jussi Kinnunen: Rakkauden tuuli
12. Diana Ross: Chain reaction
13. Dingo: Koulukapina
14. James Brown: Living in America
15. Claudia: Korallia
16. Lionel Richie: Say you, say me

Jaksot 26 & 27 (3.4.1986)
1. Psyyke: Ruusutarha
2. ELO: Calling America
3. Oona: Nina
4. Kirah: Take me to the sun
5. Juice Leskinen: Kaksoiselämää
6. Suzanne Vega: Marlene on the wall
7. Kolmas nainen: Sähkökitara, hyvää tahtoa ja kavereita
8. Strange cruise: Rebel blue rocker
9. Sielun veljet: Kevät
10. Tarot: Wings of darkness
11. Aila: Mustikkasuu
12. The Rolling stones: Harlem shuffle
13. Juliet Jonesin sydän: Perjantai-ilta
14. Mr. Mister: Kyrie
15. J. Karjalainen: Sekaisin
16. James Brown: Living in America

Jaksot 28 & 29 (1.5.1986)
1. Lapinlahden linnut: Tapasin naisen
2. Animotion: I engineer
3. Sakari Kuosmanen: Maan korvessa kulkevi
4. Smack: Paint it black
5. Pave Maijanen: Sateella
6. Bonnie Tyler: If you were a woman
7. Mamba: Älä jätä minua
8. Nana Moskouri: Only love
9. Riki Sorsa: Tämä kultainen maa
10. Rolene: That’s all
11. Just divorced: Läntinen lupaus
12. Loudness: Crazy nights
13. Pate Mustajärvi: Synnyimme lähtemään
14. Katrina & the waves: Is that it?
15. James Brown: Living in America
16. Juice Leskinen: Kaksoiselämää

KAUSI 3

Jakso 30 (3.9.1986): Katse taaksepäin

Jakso 31 (17.9.1986)
Päät: Linnut
Kaija Koo: Kevään ensilunta
Popeda: Eläinten vallankumous
Ritz: Mitä tekisit yhdellä ihmiselämällä
Zero nine: Dump me
Maarit: Tuuli ja taivas
Freeman: Ajetaan tandemilla
Sielun veljet: Säkenöivä voima

Jakso 32 (1.10.1986)
Bananarama: Venus
Eurytmics: Thorn in my side
Madonna: Papa don’t preach
Europe: The final countdown
Daryl Hall: Dreamtime
Samantha Fox: Do ya do ya
Billy Joel: A matter of trust
Tina Turner: Typical male

Jakso 33 (15.10.1986)
Ritz: Mitä tekisit yhdellä ihmiselämällä
Miljoonasade: Lapsuuden sankarille
Neumann: Naiselleni
The nights of Iguana: Too many word
Tuija: Blue blue blues
Make Tommila: Auringonnoususta auringonlaskuun
Freud, Marx, Engels & Jung: En koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa
Bogart co.: C’mon babe

Jakso 34 (29.10.1986)
Europe: The final countdown
The Housemartins: Happy hour
David Lee Roth: Yankee rose
Cyndi Lauper: True colours
The Human league: Human
Talking heads: Wild wild life
Genesis: In too deep
Big country: One great thing

Jakso 35 (12.11.1986)
Neumann: Naiselleni
Riki Sorsa: Auta mua
Kaupungin kaunein: Öljymäen Esso
Yö: Tämä pieni kylä
Nuket: Eksyneet sankarit
First: Blue monday
Mamba: Lauantai-ilta
Kirka: Strangers in the night

Jakso 36 (26.11.1986)
Europe: The final countdown
Billy Idol: To be a lover
Boris Gardiner: I wanna wake up with you
Bon jovi: You give love a bad name
Paul Young: Wonderland
Chris Rea: On the beach
Duran duran: Notorious
Cutting crew: (I just) Died in your arms

Jakso 37 (10.12.1986)
Kirka: Strangers in the night
Ile Kallio: Kitara soi
Raggars: Unihiekkaa
Honey B & T-Bones: Shake your moneymaker
Big Saarinen: Lapsisoturit
Tarot: Love’s not made for my kind
Kikka: Edes yhden kerran
Eppu Normaali: En saa mielestä sinua

Jakso 38 (27.12.1986)
Cutting crew: (I just) Died in your arms
The The: Infected
Staus Quo: In the army now
Grace Jones: I’m not perfect
Berlin: Like flames
Peter Gabriel & Kate Bush: Don’t give up
Kraftwerk: Musique non-stop
Five star: If I say yes

Jakso 39 (14.1.1986)
Eppu Normaali: En saa mielestä sinua
Leevi & the leaving: Pohjois-Karjala
Keba: Tee mitä vaan
Tuomari Nurmio: Ramona
AlivaltiosihteerI: Te olette huono yleisö
Ilona: Se kävi muhun käsiks
Backsliders: National nightmare
Harri Marstio: Tanssiaisten jälkeen

Jakso 40 (28.1.1986)
Cutting crew: (I just) Died in your arms
Modern talking: Geronimo’s Cadillac
Alison Moyet: Is this love
The Pretenders: Don’t get me wrong
Debbie Harry: French kissin’ in the USA
WASP: I don’t need no doctor
Stephanie: One love to give
Robbie Nevil: C’est la vie

Jakso 41 (11.2.1986)
Tuomari Nurmio: Ramona
Ironcross: Fight for the strangers
Eero ja Jussi & The Boys: Saanko Turkuun, naapuriin
Susi-Artturi: Tule luistelemaan
Melrose: Rich little bitch
LeVille: Viimeinen vieras
Marisa: Jos yhä sydän tuntee
Broadcast: Love is blind

Jakso 42 (25.2.1986)
The Pretenders: Don’t get me wrong
A-ha: Cry wolf
Corey Hart: Can’t help falling in love
Gary Moore: Over the hills and far away (jatkoon)
Agnetha Fältskog & Ola Håkansson: The way you are
Gregory Abbott: Shake you down
Lionel Richie: Ballerina girl
Jackie Wilson: Reet petite

Jakso 43 (11.3.1986)
Tuomari Nurmio: Ramona
Himo: Tule jo
Peer Günt: Backseat
Tajakka ja Tabletit: Tsingis khan
Helen Miller: Riivattu sielu
Bad sign: Be seeing you
Hector: Päästä minut pahasta
Kari Peitsamon skootteri: Ota iisisti

Jakso 44 (25.3.1987)
Gary Moore: Over the hills and far away
John Farnham: You’re the voice
Mel & Kim: Showing out
Deep purple: Call of the wild
The Blow Monkeys: It doesn’t have be this way
Glass tiger: Someday
Sylvester: Someone like lýou
Julian Cope: Trampolene

Jakso 45 (8.4.1987)
Hector: Päästä minut pahasta
Lapinlahden linnut: Heti mulle kaikki tänne nyt
Miljoonasade: Desperadot
Smack: Look around
Lunta: Lunta
Bermuda: Älä käänny
Claudia: Kivisydän
J.Karjalainen & Mustat lasit: Runo

Jakso 46 (22.4.1987)
Gary Moore: Over the hills and far away
U2: With or without you
Westworld: Sonic boom boy
Jennifer Rush: I come undone
David Bowie: Day-in day-out
Little Eden: April nights
Whitesnake: Still of the night
Bryan Adams: Heat of the night

Jakso 47 (20.5.1987): Rock-talvi 1986-1987

KAUSI 4

Jakso 48 (2.9.1987)
Juliet Jonesin sydän: Albania
Los Lobos: La bamba
Kirka: You put the spell on me
Pet shop boys: It’s a sin
Clifters: Kuningas
New order: True faith
Gringos locos: Bad luck’s lament

Jakso 49 (16.9.1987)
Bluesshakers: I’m shakin’
Madonna: Who’s that girl
Pave Maijanen: Kadonneen sydämen metsästäjä
Mel & Kim: F.L.M.
Sata lasta: Vuodenajat
Bruce Willis: Under the boardwalk
Pet shop boys: It’s a sin

Jakso 50 (30.9.1987)
S.E.X.: Canada
Heart: Who will you run to
Tuula Amberla & The Conventionals: Mona
Rick Astley: Never gonna give you up
Alice in wasteland: No me!
John Cougar Mellencamp: Paper in fire
Pet shop boys: It’s a sin

Jakso 51 (14.10.1987)
Boycott: My sharona
Sinitta: Toy boy
Jam jam: Enkeli nahkahousuissa
Chris Rea: Loving you again
Miljoonasade: Marraskuu
Mick Jagger: Let’s work
Heart: Who will you run to

Jakso 52 (28.10.1987)
QQ-Blue: Road to nowhere
Def leppard: Animal
Leningrad cowboys: L.A.Woman
Wendy & Lisa: Waterfall
Loisa: Rakastatko minua vielä
Michael Jackson: Bad
Sinitta: Toy boy

Jakso 53 (11.11.1987)
Eve: Ilman sua
T’Pau: Heart and soul
Badding rockers: Kaunis yö
Terence Trent D’Arby: Dance little sister
Bogart co.: Angels calling
Grateful dead: Touch of grey
Sinitta: Toy boy

Jakso 54 (25.11.1987)
Wild force: Frozen hearts
Sabrina: Boys
Garbo: Enkeli
Pink Floyd: Learning to fly
Raggars: Nuori rytmi
Freiheit: Play it cool
Terence Trent D’Arby: Dance little sister

Jakso 55 (9.12.1987)
Mamba: Viimeinen tanssi
Jonathan Butler: Lies
Jukebox: Joulupukki suukon sai
The Housemartins: Me and the farmer
Havana blacks: Sheila
Poison: Cry tough
Pink Floyd: Learning to fly

Jakso 56 (20.1.1987)
Gasoline girls and Petrol boys: Rakkaudella tehty
Pepe Ahlqvist and the Sunset boulevard: Hold me tight
Säppi: Selma
Androids: Same as you
Hank and his milkmen: Viimeinen tuoppi
Tumppi Varonen: Päiväuneksija
Havana blacks: Sheila

Jakso 57 (3.2.1987)
Sting: We’ll be together
Joe Cocker: Unchain my heart
Richard Marx: Should’ve known better
Whitesnake: Here I go again
Simply red: Every time we say goodbye
Donna Summer: Dinner with Gershwin
Pink floyd: Learning to fly

Jakso 58 (17.2.1987)
Honey B & T-Bones: Monkey
Kolmas nainen esittää: Maanantai
Liettyä project: Legenda
Marco & the missing parts: Missing you is killing me
Johnny Yen: Killers
Kauko Röyhkä & Narttu: Majavalakki
Havana blacks: Sheila

Jakso 59 (16.3.1987)
Kultakuume: Onnelaan
Noitalinna huraa: Pikkuveli
White wheat: Minutes
The nights of Iguana: Grapefruit tree
Tahoo hole: Kutsu minua
Annica: Badly
Kauko Röyhkä & Narttu: Majavalakki

Jakso 60 (13.4.1987)
Popeda: Optinen O
Smack: Madanimal shuffle
Lapinlahden linnut: Rakas, ukulele soi
Kari Peitsamon skootteri: Rock’n roll ei kuole koskaan
Gringos locos: Jealousy
Ilona: Miss unelma
Kauko Röyhkä & Narttu: Majavalakki

Jakso 61 (18.5.1987): Jäähyväiset Hittimittarille

KAIKKI HITTIMITTARISSA NÄHDYT VIDEOT AAKKOSJÄRJESTYKSESSÄ
(esittäjän nimen mukaan) & jakso(t) joissa video nähdään 

Agnetha Fältskog & Ola Håkansson The way you are Jakso 42
a-ha Take on me Jakso 18
a-ha Cry wolf Jakso 42
Aika Musta timantti Jakso 24
Aila Mustikkasuu Jakso 26
Alice in wasteland No me! Jakso 50
Alison Moyet Is this love Jakso 40
Alivaltiosihteeri Te olette huono yleisö Jakso 39
Androids Same as you Jakso 56
Animotion I engineer Jakso 28
Anja Niskanen Syy on rakkauden Jakso 5
Annica Badly Jakso 59
Arcadia Election day Jakso 20
Artists united against apartheid Sun city Jakso 18
Ashford & Simpson Solid Jakso 12 Jakso 14
Backsliders National nightmare Jakso 39
Bad sign Be seeing you Jakso 43
Badding rockers Kaunis yö Jakso 53
Bananarama Venus Jakso 32
Barbra Streisand Left in the dark Jakso 8 Jakso 10 Jakso 12
Baron knights Churchill rap Jakso 2
Barry Gibb Shine shine Jakso 6
Belaboris Rakkauden jälkeen Jakso 11 Jakso 13
Belouis Some Some people Jakso 16
Berlin Like flames Jakso 38
Bermuda Älä käänny Jakso 45
Big country One great thing Jakso 34
Big Saarinen Lapsisoturit Jakso 37
Billy Idol To be a lover Jakso 36
Billy Joel A matter of trust Jakso 32
Billy Ocean Loverboy Jakso 10
Bluesshakers I’m shakin Jakso 49
Bogart co. All the best girls Jakso 16
Bogart co. Princess Jakso 24
Bogart co. C’mon babe Jakso 33
Bogart co. Angels calling Jakso 53
Bon jovi You give love a bad name Jakso 36
Bonnie Tyler If you were a woman Jakso 28
Boris Gardiner I wanna wake up with you Jakso 36
Boycott My sharona Jakso 51
Broadcast Candy moon Jakso 4
Broadcast Love is blind Jakso 41
Bruce Willis Under the boardwalk Jakso 49
Bryan Adams Heat of the night Jakso 46
Chris Rea On the beach Jakso 36
Chris Rea Loving you again Jakso 51
Clarence Clemons & Jackson Browne You’re a friend of mine Jakso 22
Claudia Korallia Jakso 22 Jakso 24
Claudia Kivisydän Jakso 45
Clifters Kuningas Jakso 48
Corey Hart Can’t help falling in love Jakso 42
Cutting crew (I just) Died in your arms Jakso 36 Jakso 38 Jakso 40
Cyndi Lauper True colours Jakso 34
Daryl Hall Dreamtime Jakso 32
David Bowie Absolute beginners Jakso 24
David Bowie Day-in day-out Jakso 46
David Lee Roth Yankee rose Jakso 34
Debbie Harry French kissin in the USA Jakso 40
Deep purple Perfect strangers Jakso 8
Deep purple Call of the wild Jakso 44
Def leppard Animal Jakso 52
Diana Ross Chain reaction Jakso 24
Dingo Autiotalo Jakso 7 Jakso 9 Jakso 11
Dingo Kunnian kentät Jakso 18
Dingo Koulukapina Jakso 24
Dio The last in line Jakso 4
Dire straits Money for nothing Jakso 16
Divine I’m so beautiful Jakso 8
Donna Summer Dinner with Gershwin Jakso 57
Doora Ikuinen ikävä Jakso 16
Duran duran The wild boys Jakso 6
Duran duran Notorious Jakso 36
Edu Kettunen Koti tyhjyyteen Jakso 3
Edu Kettunen Elämä jatkuu Jakso 20
Eero ja Jussi & The Boys Saanko Turkuun, naapuriin Jakso 41
Eini Kellot käy Jakso 3
Elaine Page Nobody’s wife Jakso 12
Electric light orchestra Calling America Jakso 26
Eppu Normaali Pimeyden tango Jakso 1 Jakso 3 Jakso 5
Eppu Normaali Vuonna 85 Jakso 20
Eppu Normaali En saa mielestä sinua Jakso 37 Jakso 39
Europe The final countdown Jakso 32 Jakso 34 Jakso 36
Eurytmics Thorn in my side Jakso 32
Eve Rankkasateessa Jakso 11
Eve Intiaani Jakso 20
Eve Ilman sua Jakso 53
Feargal Sharkey A good heart Jakso 22
Fine young cannibals Suspicious minds Jakso 24
First Blue Monday Jakso 35
Five star If I say yes Jakso 38
Foreigner I want to know what love is Jakso 14
Frederik Tule tyttö kyytiin Jakso 3
Freeman Ajetaan tandemilla Jakso 31
Freiheit Play it cool Jakso 54
Freud, Marx, Engels & Jung En koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa Jakso 33
Garbo Poika julman maan Jakso 24
Garbo Enkeli Jakso 54
Gary Moore Over the hills and far away Jakso 42 Jakso 44 Jakso 46
Gasoline girls and Petrol boys Rakkaudella tehty Jakso 56
Genesis In too deep Jakso 34
Glass tiger Someday Jakso 44
Glenn Frey You belong to the city Jakso 20
Grace Jones I’m not perfect Jakso 38
Grateful dead Touch of grey Jakso 53
Gregory Abbott Shake you down Jakso 42
Gringos locos Bad luck’s lament Jakso 48
Gringos locos Jealousy Jakso 60
Hall & Oates The way you do the thing you do Jakso 16
Hank and his milkmen Viimeinen tuoppi Jakso 56
Hannele Widomski Rakkauden tie Jakso 18
Harri Marstio Surullinen sunnuntai Jakso 11 Jakso 13
Harri Marstio Tanssiaisten jälkeen Jakso 39
Havana blacks Sheila Jakso 55 Jakso 56 Jakso 58
Heart What about love Jakso 20
Heart Who will you run to Jakso 50 Jakso 51
Hector Päästä minut pahasta Jakso 43 Jakso 45
Helena Miller Riivattu sielu Jakso 43
Himo Tämä rytmi Jakso 24
Himo Tule juo Jakso 43
Honey B & T-bones Shake your moneymaker Jakso 37
Honey B & T-bones Monkey Jakso 58
Hurriganes Fourty night Jakso 6
Ile Kallio Kitara soi Jakso 37
Ilona Se kävi muhun käsiks Jakso 39
Ilona Miss Unelma Jakso 60
Ironcross Fight for the strangers Jakso 41
J. Karjalainen Sekaisin Jakso 24 Jakso 26
J. Karjalainen & Mustat lasit Runo Jakso 45
Jackie Wilson Reet petite Jakso 42
Jam jam Enkeli nahkahousuissa Jakso 51
James Brown Living in America Jakso 24 Jakso 26 Jakso 28
Jennifer Rush The power of love Jakso 18
Jennifer Rush I come undone Jakso 46
Joe Cocker Unchain my heart Jakso 57
John Cougar Mellencamp Paper in fire Jakso 50
John Farnham You’re the voice Jakso 44
John Parr St.Elmo’s fire Jakso 16
John Waite Missing you Jakso 2
Johnny Yen Killers Jakso 58
Jonathan Butler Lies Jakso 55
Juice Leskinen Kaksoiselämää Jakso 26 Jakso 28
Jukebox Joulupukki suukon sai Jakso 55
Julian Cope Trampolene Jakso 44
Julian Lennon Say you’re wrong Jakso 14
Julian Lennon Because Jakso 22
Juliet Jonesin sydän Perjantai-ilta Jakso 26
Juliet Jonesin sydän Albania Jakso 48
Julio Iglesias & Diana Ross All of you Jakso 2
Jussi Hakulinen & Kinsky Varkaat, kulkurit Jakso 16
Jussi Kinnunen Rakkauden tuuli Jakso 24
Just divorced Läntinen lupaus Jakso 28
Kaija Koo Tyhjyys Jakso 13
Kaija Koo Kevään ensilunta Jakso 31
Kairo Rakkaani myy bensaa Jakso 9 Jakso 11
Kapteeni Nemo Jorma Kovanen Jakso 22
Kari Kuivalainen Yö keinui pois Jakso 22
Kari Peitsamon skootteri On pakko vatkaa Jakso 18
Kari Peitsamon skootteri Ota iisisti Jakso 43
Kari Peitsamon skootteri Rock’n roll ei kuole koskaan Jakso 60
Kate Bush Cloudbusting Jakso 18
Katri Helena Unen erämaa Jakso 7
Katrina & the waves Is that it? Jakso 28
Kauko Röyhkä & Narttu Kovat pojat Jakso 22
Kauko Röyhkä & Narttu Majavalakki Jakso 58 Jakso 59 Jakso 60
Kaupungin kaunein Öljymäen Esso Jakso 35
Keba Tee mitä vaan Jakso 39
Kenny Rogers & Dolly Parton Christmas without you Jakso 8
Kikka Edes yhden kerran Jakso 37
Kim Lönnholm Sielu saalistaa Jakso 22
Kim Wilde The second time Jakso 8
Kirah Take me to the sun Jakso 26
Kirka Strangers in the night Jakso 35 Jakso 37
Kirka You put the spell on me Jakso 48
Kiss Tears are fallin Jakso 16
Kolmas nainen Sähkökitara, hyvää tahtoa ja kavereita Jakso 26
Kolmas nainen esittää Maanantai Jakso 58
Kraftwerk Musique non-stop Jakso 38
Kultakuume Onnelaan Jakso 59
Lapinlahden linnut Tapasin naisen Jakso 28
Lapinlahden linnut Heti mulle kaikki tänne nyt Jakso 45
Lapinlahden linnut Rakas, ukulele soi Jakso 60
Laura Branigan Self control Jakso 2 Jakso 4 Jakso 6
Leena Nilsson Koneet käy Jakso 7
Leevi & the leavings Poika nimeltä Päivi Jakso 13
Leevi & the leavings Pohjois-Karjala Jakso 39
Leningrad cowboys L.A.woman Jakso 52
Leonard Cohen Dance me to the end of love Jakso 12
LeVille Viimeinen vieras Jakso 41
Liettyä project Legenda Jakso 58
Liikkuvat lapset Sinut haluan Jakso 22
Limahl The neverending story Jakso 4
Lionel Richie Say you, say me Jakso 20 Jakso 22 Jakso 24
Lionel Richie Ballerina girl Jakso 42
Little Eden April nights Jakso 46
Little Steven Out of the darkness Jakso 2 Jakso 4
Loco Kuvio kauriin Jakso 16
Loisa Kun muut ovat menneet Jakso 20
Loisa Rakastatko mua vielä Jakso 52
Los lobos La bamba Jakso 48
Loudness Crazy nights Jakso 28
Lunta Lunta Jakso 45
Maarit Tuuli ja taivas Jakso 31
Madonna Like a virgin Jakso 10
Madonna Papa don’t preach Jakso 32
Madonna Who’s that girl Jakso 49
Make Tommila Auringonnoususta auringonlaskuun Jakso 33
Malcolm McLaren Madame Butterfly Jakso 14
Mamba Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä Jakso 9
Mamba Älä jätä minua Jakso 28
Mamba Lauantai-ilta Jakso 35
Mamba Viimeinen tanssi Jakso 55
Marco & the missing parts Missing you is killing me Jakso 58
Maria Dolores Onko sulla suurta eläinkirjaa Jakso 20
Marianne Saari Muovinukke Jakso 16
Marion Nainen Jakso 3 Jakso 5
Marisa Jos yhä sydän tuntee Jakso 41
Marja Koski Tahdon miehen Jakso 1
Matti & Teppo Äänet hiljaisuuden Jakso 1
Matti Pellonpää ystävineen Keke Rosberg formularock Jakso 13
Meiju Suvas & Kake Randelin Unessa on mahdollisuus Jakso 5
Mel & Kim Showing out Jakso 44
Mel & Kim F.L.M. Jakso 49
Melrose Rich little bitch Jakso 41
Michael Jackson Bad Jakso 52
Mick Jagger Just another night Jakso 14
Mick Jagger Let’s work Jakso 51
Midge Ure If I was Jakso 20
Miljoonasade Lapsuuden sankarille Jakso 33
Miljoonasade Desperadot Jakso 45
Miljoonasade Marraskuu Jakso 51
Modern talking Geronimo’s Cadillac Jakso 40 Jakso 42
Mr. Mister Kyrie Jakso 26
Mötley crüe Smoking in the boys room Jakso 24
Nana Moskouri Only love Jakso 28
Nena Haus der drei Sonnen Jakso 16
Neumann Naiselleni Jakso 33 Jakso 35
New order True faith Jakso 48
Nik Kershaw The riddle Jakso 12
Noitalinna huraa Pikkuveli Jakso 59
Nuket Eksyneet sankarit Jakso 35
Ollie & Jerry Breakin Jakso 2
Oona Nina Jakso 26
Outi Pop Paperilyhty Jakso 5
Pat Benatar Sex as a weapon Jakso 22
Pate Mustajärvi Synnyimme lähtemään Jakso 28
Paul McCartney No more lonely nights Jakso 6 Jakso 8 Jakso 10
Paul Young Wonderland Jakso 36
Pave Maijanen Lähtisitkö Jakso 7 Jakso 9 Jakso 11
Pave Maijanen Joki ja meri Jakso 16 Jakso 18 Jakso 20
Pave Maijanen Sateella Jakso 28
Pave Maijanen Kadonneen sydämen metsästäjä Jakso 49
Pedro’s heavy gentlemen Palmu ja tähti Jakso 7
Peer günt Backseat Jakso 43
Pepe Ahlqvist & the sunset boulevard Hold me tight Jakso 56
Pepe le moko Aaltoihin Jakso 22
Pet shop boys West end girls Jakso 22
Pet shop boys It’s a sin Jakso 48 Jakso 49 Jakso 50
Peter Gabriel & Kate Bush Don’t give up Jakso 38
Phil Collins Sussudio Jakso 14
Phil Collins & Marilyn Martin Seperate lives Jakso 20
Pink floyd Learning to fly Jakso 54 Jakso 55 Jakso 57
Poison Cry tough Jakso 55
Popeda Sukset Jakso 3
Popeda Eläinten vallankumous Jakso 31
Popeda Optinen O Jakso 60
Prince When doves cry Jakso 4
Psyyke Ruusutarha Jakso 26
Pyhät nuket Syyskuu Jakso 24
Päät Linnut Jakso 31
QQ-blue Road to nowhere Jakso 52
Raggars Unihiekkaa Jakso 37
Raggars Nuori rytmi Jakso 54
Ray Parker jr Ghostbusters Jakso 6 Jakso 8
Remu Paholaisen masurkka Jakso 20
Richard Marx Should’ve known better Jakso 57
Rick Astley Never gonna give you up Jakso 50
Riki Sorsa Na na naa Jakso 1 Jakso 3 Jakso 5
Riki Sorsa Tämä kultainen maa Jakso 28
Riki Sorsa Auta mua Jakso 35
Ritz Mitä tekisit yhdellä ihmiselämällä Jakso 31 Jakso 33
Robbie Nevil C’est la vie Jakso 40
Rolene That’s all Jakso 28
S.E.X. Canada Jakso 50
Sabrina Boys Jakso 54
Sade Sweetest taboo Jakso 20
Sakari Kuosmanen Maan korvessa kulkevi Jakso 28
Salmela-komitea Silmät kii Jakso 16
Samantha Fox Do ya do ya Jakso 32
Sandra In the heat of the night Jakso 18
Sata lasta Vuodenajat Jakso 49
Seija Simola Ei rakastaa voi tämän enempää Jakso 1 Jakso 3
Siberia Älä sano että rakastat mua Jakso 11 Jakso 13
Sielun veljet Kevät Jakso 26
Sielun veljet Säkenöivä voima Jakso 31
Sig Sadan vuoden yksinäisyys Jakso 5 Jakso 7 Jakso 9
Sig Leijaillen Jakso 16
Simply red Everytime we say goodbye Jakso 57
Sinitta Toy boy Jakso 51 Jakso 52 Jakso 53
Skädäm Älä lähde pois Jakso 20
Sleepy sleepers Järkeä vai ei Jakso 5
Sleepy sleepers On se niin väärin Jakso 18
Smack Paint it black Jakso 28
Smack Look aroundJakso 45
Smack Madanimal shuffle Jakso 60
Sonja Lumme Helppoo rahaa Jakso 9
Status quo In the army now Jakso 38
Stephanie One love to give Jakso 40
Stevie Wonder I just called to say I love you Jakso 4 Jakso 6 Jakso 8
Stevie Wonder Part-time lover Jakso 18
Sting Russians Jakso 22
Sting We’ll be together Jakso 57
Strange cruise Rebel blue rocker Jakso 26
Susi-Artturi Tule luistelemaan Jakso 41
Suzanne Vega Marlene on the wall Jakso 26
Sylvester Someone like you Jakso 44
Säppi Selma Jakso 56
Tahoo hole Kutsu minua Jakso 59
Tajakka & Tabletit Tsingis khan Jakso 43
Talking heads Wild wild life Jakso 34
Tanna Tänä yönä taivaaseen Jakso 18
Tao-tao Tao-tao Jakso 22
Tapani Perttu Jos hän mua odottaa Jakso 9
Tarja Jykylä Natalia Jakso 13
Tarja Ylitalo Sä muutit Helsinkiin Jakso 11
Tarot Wings of darkness Jakso 26
Tarot Love’s not made for my kind Jakso 37
Terence Trent D’arby Dance little sister Jakso 53 Jakso 54
Thai sticks Paha tyttö Jakso 9
The Blow monkeys It doesn’t have to be this way Jakso 44
The Honeydrippers Sea of love Jakso 10 Jakso 12
The Housemartins Happy hour Jakso 34
The Housemartins Me and the farmer Jakso 55
The Human league Human Jakso 34
The nights of Iguana Too many words Jakso 33
The nights of Iguana Grapefruit tree Jakso 59
The Pretenders Don’t get me wrong Jakso 40
The Rolling stones Harlem shuffle Jakso 26
The The Infected Jakso 38
Tin Janine Let me hear your lovebeat Jakso 12
Tina Turner Private dancer Jakso 10 Jakso 12
Tina Turner We don’t need another hero Jakso 16 Jakso 18 Jakso 20
Tina Turner Typical male Jakso 32
Tiz Pannaan menemään Jakso 1
Topi Sorsakoski & Agents Salattu suru Jakso 18
Toto Stranger in town Jakso 10
T’pau Heart and soul Jakso 53
Tracey Ullman Sunglasses Jakso 2
Tuija Kuutamotango Jakso 16
Tuija Blue blue blues Jakso 33
Tuliapina Maha haluu makeeta Jakso 13
Tumppi Varonen Päiväuneksija Jakso 56
Tuomari Nurmio Ramona Jakso 39 Jakso 41 Jakso 43
Tuula Amberla Lona Jakso 1
Tuula Amberla & The Conventionals Mona Jakso 50
Twisted sister Leader of the pack Jakso 22
U2 With or without you Jakso 46
Wasp I don’t need no doctor Jakso 40
Wendy & Lisa Waterfall Jakso 52
Westworld Sonic boom boy Jakso 46
Wham Wake me up before you go-go Jakso 2 Jakso 4 Jakso 6
White wheat Minutes Jakso 59
Whitesnake Still of the night Jakso 46
Whitesnake Here I go again Jakso 57
Whitney Houston How will I know Jakso 24
Wild force Frozen hearts Jakso 54
Yö Napoli Jakso 1
Yö Niin paljon me teihin luotettiin Jakso 18
Yö Tämä pieni kylä Jakso 35
Zero nine Dump me Jakso 31
ZZ Top Sleeping sun Jakso 18

Lähteet: 
YLE Areena
Ville Matilainen: Tämä ei sitten ole mikään Levyraati!” — kasvukipuja ja anekdootteja Hittimittarin ensimmäiseltä vuodelta

2 thoughts on “Hittimittari säesti kasarinuorten elämää

Add yours

    1. Varmasti ohjelman tuotantotiimi. Perusteista en osaa sanoa. Paljonhan mukana oli todellisia hittejäkin mutta myös vähemmän tunnettuja tapauksia. Monipuolisuus varmasti ollut yksi kriteeri ja kotimaisten kohdalla myös uusille tulokkaille on annettu mahdollisuus.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: