Fancy – Flames of love (1988)

fancy

Manfred Alois Segieth (s. 7.7.1946) alias Fancy ei ollut mikään eilisen teeren poika valloittaessaan Euroopan menevillä eurodiscotykityksillään 1980-luvun puolivälissä. Takana oli ura saksankielisen schlagerin parissa, jollaista Fancy esitti vuosina 1964-1977 nimellä Tess Teiges. Samaan aikaan ja sen jälkeen hän sävelsi ja tuotti musiikkia pääasiassa toisille artisteille. Vuonna 1983 julkaistu levy ”Don’t leave me this way” nousi Saksan listalle ja sementoi Fancyn nimen pysyvästi discogenreen. Kappale oli eurodisco-versio Harold Melvin & The Blue notes -yhtyeen legendaarisesta hitistä ja sen esitti Slip -niminen tyttöduo.

Tess Teigen – Ich Komm’ Wieder, Kleine Geisha (audio)

Slip – Don’t leave this way (audio)

Vuonna 1984 Fancy tutustui toiseen disco-orientoituneeseen säveltäjä/tuottajaan Todd Canedyyn, jolle hän antoi työstettäväksi demonsa. Hän pyysi Canedya tekemään melodiaan mahdollisimman hullut sanat ja nopealla aikataululla syntyi ”Slice me nice”. Kappale vakuutti levy-yhtiön nopeasti ja levystä tuli Keski-Euroopan discojen kesähitti. Single nousi Itävallan listan kakkoseksi ja Saksan listalla sijalle 11. Menestystä siunaantui myös muualta Euroopasta ja tietenkin myös eurodiscon ystäviltä Skandinaviasta. Salaperäisen Fancy -hahmon tarina jatkui pian seuraavalla tanssilattioiden täyttäjällä. ”Chinese eyes” -single nousi edeltäjäänsäkin korkeammalle Saksan listalla.

Fancy – Slice me nice (musiikkivideo)

Ensimmäinen albumi ”Get your kicks” julkaistiin vuonna 1985 ja se sisälsi vielä kolmannen, pienemmän hitin ”Get lost tonight”. Vuonna 1987 julkaistu toinen pitkäsoitto ”Contact” sisälsi puolestaan yhden Fancyn suurimmista hiteistä ”Bolero (Hold me in your arms again)”. Vaikka single floppasikin Saksassa, on se muualla Euroopassa varmasti yksi Fancyn tunnetuimmista lauluista. Erityisen suosittu kappale oli täällä Pohjolassa ja levy nousi Suomenkin listalla sijalle 5. Kakkosalbumi sisälsi sen lisäksi pienemmät hitit ”Lady of ice” ja ”Latin fire”.

Fancy – Bolero (Hold me in your arms again) (musiikkivideo)

Vuonna 1988 Fancyn tyyli muuttui energisestä discosta pehmeämpään suuntaan ja melodinen eurodiscoanthem ”Flames of love” nousi listoille lähes kaikkialla Euroopassa. Kappaleessa kuuluu syntyhetken muotivirtaukset, mutta samaan aikaan se on ajaton yhteislaulu. Kertosäkeistön melodiasta on aistittavissa vivahteita Bad Boys Bluen ja muiden aikalaisten suurista hiteistä. Levy viihtyi Saksan singlelistalla yhteensä 21 viikkoa. Suomessa se vauhditti samannimisen albumin nousua virallisen listan kärkikymmenikköön. Korkeimmillaan Fancyn kolmas pitkäsoitto ”Flames of love” oli Suomen listan sijalla 9 ja pysytteli listalla yhteensä 16 viikkoa. Levystä tuli myös Fancyn suosituin kokopitkä hänen kotimaassaan Saksassa.

Fancy – Flames of love (musiikkivideo)

”Flames of love” -albumilla Fancy otti enemmän tuotantovastuuta kokonaan itselleen, mutta kahden ensimmäisen levyn vakiotuottaja Anthony Monn oli silti mukana neljällä raidalla. Anthony Monn muistetaan myös laulavan mannekiinin Amanda Learin discohittien tuottajana. Kokonaisuudelta on kuultavissa, että Monnin tuottamat kappaleet kuten ”Moscow is calling” ja ”Bodyguard” ovat perinteisempää, high energy discoa ja Fancyn itsensä tuottamat taas edustavat pehmeämpää saundia. Niistä loistavana esimerkkinä kaihoisan melodinen kakkossingle ”China blue”.

Fancy – China blue (musiikkivideo)

Suosionsa aallonharjalla Fancy julkaisi hieman ”Flames of loven” vanavedessä rullaavan mahtipontisen schlagerdiscosinglen ”Fool’s cry”, joka laitettiin ”Gold” -kokoelmalevyn täkyksi. Tästä Fancyn ura jatkui kahden levyn ajan samalla kaavalla. Johtosinglet ”Angel eyes” ja ”When guardian angel cry” noudettelivat ”Flames of loven” hyväksihavaittua kaavaa. Albumit ”All my loving” (1989) ja ”Five” (1990) eivät kuitenkaan nousseet enää Saksan listalle.

Fancy – Fool’s cry (musiikkivideo)

Fancyn ura on kuitenkin jatkunut työteliäänä aina tähän päivään asti. Levytyksiäkin on syntynyt tasaiseen tahtiin, mutta niiden taso on varsin vaihteleva ja usein mukana on vanhojen klassikoiden uudelleenlämmityksiä. Vuonna 1999 julkaistu albumi ”D.i.s.c.o.” on valopilkku, joka jäi harmillisen vähäiselle huomiolle. Vuonna 2000 ”Discofoxin kuninkaaksi” itsensä nimittänyt Fancy osallistui myös Saksan euroviisukarsintaan Village people -henkisellä kappaleella ”We can move a mountain”. TV-lähetyksen postikortissa Fancy raottaa myös hieman salaperäisen julkisuuskuvansa verhoa ja päästää kamerat kotitilalleen. Tänä päivänä Fancyn työllistävin tekijä taitaa olla kuitenkin erilaiset nostalgiabileet ja kasarifestivaalit.

Fancy – We can move a mountain (Saksan euroviisukarsinta 2000)

Kappaleluettelo: 
1. Flames of love
2. Moscow is calling
3. I can’t live without you
4. What’s your name, what’s your game
5. Bodyguard
6. Spy in the night
7. Tonight the devil wins my soul
8. Blue eyed lady
9. China blue

Lähteet: 
James Arena: Stars of 80s dance pop (Author house 2015)
Wikipedia
http://suomenlistalevyt.blogspot.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: