Simple Minds -yhtyeen laulusolisti Jim Kerr kertoo lukeneensa Tariq Alin kirjan ”Street Fighting Years”, joka kertoi brittiläis-pakistanilaisen politiikan kommentoijan ja kirjailijan toimista 1960-luvun Vietnamissa, Irlannissa ja Kuubassa. Yhtyeensä kappaleiden pääasiallisena sanoittajana Kerr sai inspiraation ottaa itsekin kantaa maailman polttaviin asioihin, henkilökohtaisten tunteiden välittämisen sijaan. Häntä lähellä olivat 1980-luvun loppupuolella Thatcherin veropolitiikka, apartheid ja edelleen Irlanti. Se ei kuulemma ollut mitenkään strateginen suunnitelma, mutta yhä tänäkin päivänä Kerr ymmärtää miksi halusi tuolloin kirjoittaa nämä laulut.
Kerr oivalsi myös ettei nyt olla tekemässä kaupallisesti mahdollisimman myyvää musiikkia, mutta tarve avautua oli suurempi. Moni hämmästelee vielä tänäkin päivänä, mikä oli lauluntekijän suhde näihin asioihin, mutta Kerr oli yksinkertaisesti sitä mieltä että hänen täytyi sanoa jotain muutakin kuin ”Ostakaa minun uusin levyni”. Solisti ei puhunut tarpeistaan mitään bändikavereilleen Charlie Burchillille ja Mick MacNeilille. Oli tarpeeksi työtä jo itselleen todistelemisessa: ”Kuka luulet olevasi Jim? Otat Irlannin historian käsiisi ja yrität puristaa sen pariin pop-biisiin?”
Lauluntekijää rohkaisivat hänen mielipiteensä rohkeasti esille tuovat esikuvansa Peter Gabriel, Bruce Springstreen ja Apartheidia vastaan taistellut Steve Van Zandt alias Little Steven. Heidän lisäkseen Kerr rakasti Princen kantaaottavaa ”Sign o’ the Times” -biisiä, joka sanoituksen vakavuudesta huolimatta on seksikäs ja funkahtavan tanssittava. Voit tanssia ja viisastua samaan aikaisesti. Tosin Kerrin ja kumppaneiden kirjoittamasta materiaalista ei tullut loppujen lopuksi lainkaan tanssittavaa eikä funkya.
Simple Mindsin toinen keulakuva, kitaristi Charlie Burchill, kertoo että Kerr ehdotti albumin nimeksi ”Street Fighting Years” -titteliä vasta studiosessioiden puolivälin tietämillä. Hän oli aina pitänyt tekstittäjäkumppaninsa sanoituksia optimistisina ja kirkkaina. Nyt käsittelyssä olivat suuret aiheet, mutta siitä ei kuitenkaan syntynyt mitään kiistaa. Burchill kokee aina olleensa poliittiselta identiteetiltään samoilla linjoille Kerrin kanssa. He tulivat samankaltaisista perheistä ja samanlaisista sosiaalisista piireistä. Burchill ei kokenut koskaan olleensa millään muotoa poliittinen, mutta hyväksyi helposti uudet näkökulmat. Kaikki ymmärtävät, että apartheid on väärin ja että ihmisoikeudet ovat tärkeitä. ”Street Fighting Years” -albumia luonnehdittiin aikoinaan poliittiseksi, mutta vaikka siltä löytyy lauluja kuten ”Belfast Child” ja ”This Is Your Land”, ei levy Burchillin mielestä silti ole pelkkää politiikkaa.
”Street Fighting Years” seurasi Simple Mindsin kansainväliseksi läpimurroksi luonnehdittua ”Once Upon a Time” (1985) -albumia. Menestyslevystä yhtye oli vihdoin alkanut tienata vähän isompia rahoja ja niitä käytettiin oman studion rakentamiseen. Sellainen syntyi Skotlannin Pertshireen Loch Earn -järven rannalle. Kumppanukset olivat aina haaveilleet omasta studiosta, jossa he voivat nousta suoraan vuoteesta tekemään töitä ja pitkän päivän jälkeen kierähtää takaisin petiin. Lähistöllä sijaitsi St.Fillansin kylä, jossa oli pieni hotelli. Albumin tuottajat Trevor Horn ja Stephen Lipson majoittuivat sinne äänitysten ajaksi.
Omassa studiossa oli myös vaaransa, sillä se antoi loputtomasti aikaa työstää musiikkia. Kerr sanoo nopeasti ymmärtäneensä, että deadline voi joskus olla hyödyllinen juttu. Noihin aikoihin Simple Mindsin toiminta alkoi muutenkin hidastua. Vuonna 1986 päättyneen ”Once Upon a Time” – kiertueen päättyessä he olivat painaneet töitä kahdeksan vuotta tauotta. Noina vuosina oli syntynyt kahdeksan albumia ja siihen päälle mittavat kiertueet. Jotkut bändin jäsenistä olivat menneet naimisiin ja perustaneet perheet, ja sitä kautta heille oli syntynyt elämää myös Simple Mindsin ulkopuolella. Tähän asti bändi oli ollut heille kaikki kaikessa. Tämä kaikki aiheutti sen, että uutta Simple Minds -pitkäsoittoa jouduttiin odottamaan ennätykselliset neljä vuotta. Välissä yleisöä tyydytettiin tupla-live-albumilla ”Live in the City of Lights”, joka ilmestyi vuonna 1987.
Tuottajaksi levylle palkattiin maineikas Trevor Horn ja äänitysteknikoksi hänen oikea kätensä Stephen Lipson. Kerrin ja Burchillin yhteisessä elämäkertakirjassa ”Our Secrets Are the Same” Kerr toteaa, ettei liene epäreilua sanoa useimmat Hornin tuottamista menestysalbumeista ovat keskittyneet singlekappaleisiin. Hänen mielestään tarkempi tarkastelu osoittaa, että kokopitkän levyn muu materiaali jää paitsioon, kun kaikki aika ja raha on keskitetty pariin biisiin. Singlekappaleet kuulostavat upeilta, mutta miten on loppujen kahdeksan laulun laita?
Kerr pohtii ainakin heidän kärsineen tästä oletetusta työtavasta. He käyttivät tolkuttomasti aikaa albumin nimikkokappaleen sekä ”Belfast Child” ja ”This Is Your Land” -laulujen hieromiseen ja kun ne vihdoin saatiin lopulliseen muotoonsa, aika muiden kappaleiden hiomiseen oli vähissä. Esimerkkinä hän mainitsee vaikkapa kappaleen ”Take a Step Back”, joka alussa kuulostaa hyvältä, mutta onko se sitä enää kolme minuuttia myöhemmin? Myös uusi studioteknologia toi uusia haasteita. Yhtye oli palkannut tuottajan, joka oli jopa surullisenkuuluisa kokeilunhalustaan. Kappaleista tehtiin monia täysin toisistaan poikkeavia sovituksia ja lopulta jäi jäljelle vain valinnan vaikeus.
Trevor Hornin pakkomielle tuohon aikaan oli Kerrin mukaan Fairlightin digitaalinen syntetisaattori, joka oli niin kallis että samalla rahalla olisi ostanut Lontoosta kunnollisen kokoisen omakotitalon. Hornin puoliso Jill Sinclair oli kova bisnesnainen, joka neuvotteli miehelleen tuntuvat palkkiot. Sen lisäksi maksettavaksi tuli korvaukset Hornin tarvitsemista laitteistoista. Kerr ja Burchill maksoivat viulut silmät kosteina, mutta MacNeil suhtautui kustannuksiin epäröiden. Hän pohti, että jos tilaamme taloomme puusepän niin tarvitseeko meidän maksaa erikseen siitä että hän tuo mukanaan vasaran. Lopulta ”Street Fighting Years” jäikin viimeiseksi Simple Minds -albumiksi, jolla Mick MacNeil oli mukana.
Vahvasti Simple Mindsin livekokoonpanoon kuuluneet basisti John Giblin ja rumpali Mel Gaynor eivät olleet käytännössä lainkaan mukana studiossa. Giblin soittaa bassoa levyn avauskappaleessa ja Gaynor rumpuja kolmella raidalla. He olisivat toki voineet kutsua miehet Lontoosta Skotlannin studioon milloin tahansa, mutta sille ei lopulta koettu tarvetta. Valtaosa rytmiraidoista tehtiin kehittyneillä rumpukoneilla ja studiomuusikkojen soittamina. Tuottaja-teknikko Lipson tiedettiin erinomaiseksi basistiksi. The Police -yhtyeen Stewart Copeland ohjelmoi joitakin rumpuraitoja.
John Giblin osallistui kappaleen ”Let It All Come Down” säveltämiseen, mutta hänkin jätti bändin ennen kuin albumi ehti valmistua. Myös Gaynor ei katsonut enää kuuluvansa kokoonpanoon. Levyn kannen kuvissa poseeraakin triolta näyttävä Simple Minds Jim Kerr, Charlie Burchill ja Mick MacNeil.
Poliittisten teemojen lisäksi levyllä kuullaan myös kelttiläisiä saundeja. Trevor Horn rohkaisi niiden esiintuomisessa, mutta studion sijainti Skotlannin ylämailla toi eittämättä niitä myös esiin. Ja olihan Simple Minds alunperinkin skottilainen bändi ja ylpeä juuristaan. Studiopäivien päätteeksi levyntekijät kävivät olusilla paikallisessa pubissa ja siellä ohrapirtelöitään särpi myös paikallisia säkkipillinsoittajia. Eikä aikaakaan kun hekin olivat studiossa.
Etnosävyjä kokonaisuuteen toi ”Belfast Child” -kappaleen pohjana käytetty irlantilainen kansanlaulu ”She Moved Through the Fair”, josta Kerr tekstillään ja melodiamuutoksillaan loi omansa. Burchillin hämmästykseksi hän halusi myös biisiin kitarasoolon. Sen jälkeen Lisa Germano tuli soittamaan siihen viuluväliosan ja kappaleesta muodostui 6,5-minuuttinen eepos. Mutta koska ”Street Fighting Years” oli ensimmäinen CD-aikakauden Simple Minds -albumi, ei biisejä tarvinnut lyhentää ja feidata hiljaisiksi ennen aikojaan. Vuosia myöhemmin Kerr ja Burchill ovat levyä kuunnellessaan tosin todenneet, että jonkinlainen tiivistäminen olisi kenties ollut paikallaan. Kerr ja Burchill ovat molemmat sitä mieltä, että Trevor Hornin kiinnostus levyä kohtaan alkoi projektin edetessä hiipua. Heidän olisi kaikkien pitänyt työstää levy valmiiksi tiukemmalla aikataululla tarkasti tekemiseen keskittyen.
Ensimmäisenä maistiaisena työstä saatiin singlekappaleena ”Belfast Child”, josta tuli myös Simple Mindsin ensimmäinen listaykkönen Britanniassa. Yhtyeen jäsenet eivät pitäneet biisiä sinkkuna, mutta Trevor Horn oli toista mieltä. Bändi oli silti ylpeä valinnasta ja piti sitä rohkeana. Radioasemat eivät kuitenkaan ottaneet laulua omakseen ja soittivat paljon vähemmän, kuin listaykköstä normaalisti soitettiin. Kenties laulun sanomaa pidettiin poliittisena ja irlantilaismyönteisenä, mutta tekijöiden mielestä kyse ei ollut siitä. Kyseessä oli hätähuuto tavallisten asioiden keskelle ajautuneiden ihmisten puolesta.
Itse asiassa single julkaistiin nimellä ”Ballad of the Streets”, jonka CD-single ja 12-tuumainen vinyyliversio muodostivat kolmen laulun EP:n. ”Belfast Childin” lisäksi kiekolta löytyi edellisvuonna Nelson Mandelan juhlakonserttia varten sävelletty ”Mandela Day” sekä Peter Gabriel -cover ”Biko”. Kaikki laulut sisältyivät myös tulevaan albumikokonaisuuteen. Yhdysvalloissa ”Belfast Child” ei toiminut lainkaan ja oikeastaan mikään tulevalta albumilta ei olisi toiminut siellä. Yhtye ei tästä välittänyt, vaikka on myöhemmin todennut että ehkä olisi pitänyt. He olivat juuri edellisellä albumillaan ja etenkin ykköshitillä ”Don’t You (Forget About Me)” saavuttaneet mantereella jalansijaa, mutta he pitivät Eurooppaa tärkeämpänä markkina-alueenaan. Ennen kaikkea Simple Minds halusi tehdä juuri sellaisia levyjä, kuin he kokivat aiheelliseksi. Ketään kosiskelematta.
Ennen albumin julkaisua markkinoille saatettiin toinen single ”This Is Your Land”, jossa vierailevana solistina kuullaan Kerrin nuoruuden idolia Lou Reediä. Kappaletta studiossa työstettäessä Kerr kutsui väliosaa ”Lou-osaksi” ja pohti, mitä sille voisi tehdä. Trevor Horn letkautti itsevarmaan tyyliinsä, että ”Meidän pitää kutsua Lou Reed laulamaan se”. Kerr piti sutkautusta vitsinä, mutta pian Horn soitti muutaman puhelun ja ennen pitkää Kerr ja äänitysteknikko Heff Moraes istuivat lentokoneessa matkalla kohti Pariisia. Siellä nauhoitettiin Lou Reedin lyhyt osuus ”Money can’t buy me / Money can’t buy me / I’ve got time”, joka saatiin kolmella otolla purkkiin. Tähtivieraan läsnäolo ei kuitenkaan nostanut singleä kärkikymmenikköön, vaan sen korkeimmaksi listasijoitukseksi jäi 13. ”This Is Your Land” julkaistiin myös Yhdysvalloissa levyn ensisinglenä, mutta levy ei noussut listoille lainkaan.
Yhdysvalloissa ”Street Fighting Years” oli muutenkin katastrofi. Levy ei herättänyt siellä minkäänlaista vastakaikua. Syksylle 1989 kaavailtu Amerikan kiertue peruutettiin. Osasyylliseksi leimattiin yhtyeen pitkäaikainen manageri Bruce Findlay, joka ei Kerrin mielestä osannut käsitellä amerikkalaista luonteenlaatua. Se mikä toimi eurooppalaisten levy-yhtiöpamppujen kanssa, ei välttämättä toiminut jenkkilässä. Euroopan, Aasian ja Australian kiertueet menivät nappiin, mutta tiettyjen huonojen diilien jälkeen oli myös Findlayn aika lähteä. Mel Gaynor palasi kiertueelle bändin riveihin rumpupatteriston taakse ja bassoon tarttui Malcolm Foster, joka oli soittanut The Pretenders -yhtyeessä. Jim Kerr oli vielä tuolloin naimisissa The Pretenders -laulaja Chrissie Hynden kanssa, mutta liitto veteli viimeisiään.
Heinäkuussa 1989 kolmantena singlenä levyltä lohkaistiin vähän reipastempoisempi ”Kick It In”, joka nousi Britti-listan sijalle 15. Neljäntenä ja viimeisenä sinkkuna ilmestyi ”Let It All Come Down”, jonka kääntöpuolelle Simple Minds levytti ihailemansa Princen kantaaottavan laulun ”Sign o’ the Times”. Tämä ”The Amsterdam EP” -nimen saanut julkaisu sijoittui listalla sijalle 18. Kaiken kaikkiaan ”Street Fighting Years” sisältää siis neljä TOP-20-hittiä.
Toukokuussa 1989 julkaistusta ”Street Fighting Years” -albumista tuli tunnelmallinen ja vähän alakuloinen. Suurin osa lauluista oli tempoltaan rauhallisia. Vaikka ensimmäinen single nousikin listaykköseksi, Jim Kerr pitää levyä Simple Mindsin alamäen alkuna. Pitkäsoittojen välissä oli kulunut liian pitkä aika ja yhtyeen momentum alkoi olla ohi. Näin siitäkin huolimatta, että albumista tuli suuri menestys. Se oli yhtyeen neljäs peräkkäinen listaykkönen Britanniassa (live-albumi mukaan lukien) ja myynti ylitti tuplaplatinarajan, mikä tarkoittaa yli 600.000 kappaleen myyntiä. Euroopan laajuisesti albumi myi noin kaksi miljoonaa kappaletta. Suomen listalla levy kohosi listan sijalle 12, mikä oli Simple Mindsin paras saavutus tähän mennessä. Yhteensä kiekko viihtyi tilastossamme yksitoista viikkoa.
Kappaleluettelo:
- Street Fighting Years
- Soul Crying Out
- Wall of Love
- This Is Your Land
- Take a Step Backa
- Kick It In
- Let It All Come Down
- Mandela Day
- Belfast Child
- Biko
SEURAA RETROPOPPARIA SOMESSA:
Lähteet:
Kerr, Burchill, Thomson: Our Secrets Are the Same (Constable 2025)
Wikipedia
Discogs
YouTube
Suomen listalevyt
Vastaa